Kaikki tämän palstan lukijat ovat varmaan törmänneet täällä siihen linkkiin, jossa salaliittoteorioihin viehättyneet tahot ovat "paljastaneet totuuden" ns. syyskuun 11. tapahtumista.
Itsekin lueskelin huvittuneena näitä sepustuksia ja makeimmat naurut sain metallialan ammattilaisena niistä taivasteluista, joissa ihmeteltiin, että miten muka tulipalo saa tuollaiset rakennukset sortumaan.
En nyt puutu enempää tekniseen puoleen, vaan keskityn ruotimaan jutun poliittista puolta.
Ennen kuin salaliittoteoreetikot ryhtyivät niin suureen vaivaan, olisi ehkä ensin kannattanut pohtia, että miksi USA olisi itse itselleen tällaiset hirmuista tuhoa aiheuttaneet iskut järjestänyt.
Aivan selvästihän niissä annetaan ymmärtää, että USA oli itse koko homman takana.
Olisiko USA:ta yht´äkkiä alkanut niin paljon häiritsemään Afganistanin talebanhallinnon sortopolitiikka, että iskut omaa maata kohtaan olisi tästä syystä pitänyt järjestää, jotta olisi saatu oikeutus hyökätä Afganistaniin?
Ei kuulosta kovin uskottavalta. Ei varsinkaan kun tiedämme, että USA ei suinkaan heti hyökännyt Afganistaniin, vaan ensin yritettiin itse taivutella talebanhallinto luovuttamaan terroristit, ja kun se ei tuonut tulosta, niin pantiin Pakistanin presidentti asialle.
Kun sitten hänkään ei onnistunut tehtävässä, niin vasta sitten USA ryhtyi sotilaallisiin toimiin.
No olisiko sitten paljon kauhisteltu USA:n aseteollisuus ollut se taho, jolla oli kova hinku päästä Afganistaniin "uusia aseita testaamaan", jota Kosovo-operaation väitettiin aikoinaan olevan?
Eipä tunnu järin uskottavalta tuokaan selitys.
Mutta jos tämänkin palstan salaliittoteorioiden kannattajilla on tietoa Afganistanin vuoristossa sijainneista, sotilaskielellä ilmaistuna ns "lihavista maaleista", joiden tuhoaminen olisi ollut sotilaallisessa mielessä erityisen kiinnostavaa, niin kertokaa ihmeessä minullekkin.
Minun ymmärtääkseni Afganistanin vuoristojen pommittaminen oli niin sotilaallisessa kuin poliittisessa mielessä mahdollisimman hyödytöntä.
No entä sitten Irak?
Olisiko Irakin operaatio ollut sen väärti, että USA:n olisi kannattanut "tilata" noin massiivinen terrori-isku oikeutuksen saamiseksi tälle poliittisesti ja sotilaallisesti melko raskaalle Irak-operaatiolle?
Eipä kuulosta uskottavalta tämäkään teoria.
Nimittäin Irakistahan lähdettiin etsimään joukkotuhoaseita, eikä suinkaan kostamaan ns syyskuun 11. terrori-iskuja, eikö vaan?
Jos USA olisi salaliittoteoreetikkojen väitteiden mukaisesti itse järjestänyt nämä iskut, niin miksi se ei hyökännyt sinne Irakiin heti iskujen jälkeen kun lähes koko maailman sympatiat olivat tuolloin USA:n puolella?
Miksi olisi viivytelty ja annettu terrori-iskujen tuoman sympatiapääoman valua hiekkaan?
Vai onko tämänkin palstan salaliittoteorioihin uskovilla joku muu selitys sille, että näiden iskujen takana olisi Al Qaida-miesten sijasta USA itse? Yritin jo aijemmin herätellä täällä keskustelua asiasta, mutta huonolla menestyksellä.
Onnistuisikohan nyt.

Vastaukset 4
Vanhimmat
Jatkuvasti väitetään maailmalla tapahtuvista onnettomuuksista, murhista jne, että se ja se tapahtuma on salaliitto.
Naurettavia väitteitä.
Aivan kuin maailman valtioiden hallinnot ja olisivat rajattoman viisaita, tehokkaita, ylivoimaisia.
Ihan höpöä.
Milloin niitä juttuja kerrotaan USA:sta, Venäjästä, Irakista, Iranista, Israelista, Palestiinasta, Libyasta, Pohjois-Koreasta jne....
Ihmisen mielikuvitus on vaan rajaton.
Jokainen suhteellisuudentajuinen normaalijärjellä varustettu ihminen tajuaa että massiiviset salaliitot koskivatpa ne sitten WTC iskuja, Afganistanin tai Irakin sotaa jne ovat täysin poissuljettuja.
Kun salaliittolaisten määrä nousee tuhansiin tai kymmeniin tuhansiin, eri kansallisuuksista puhumattakaan, on kyseisen hankkeen salassapito käytännössä mahdotonta. Kyseeseen voi tietysti tulla liitto muttei salaliitto.
Tuota asiaa tutkii viisaat miehet. En itsekään ala kovin paljoa meluamaan puolesta tai vastaan, mutta USA:n hallinto on valehdellut ja salaillut joka tapauksessa asiaa. Miksi?
Kannattaa muistaa myös se, että aikanaan Kopernikusta pidettiin hulluna kun väitti maan olevan pyöreä.
on tässä yhteydessä salailtu ja mistä tiedät että näin on toimittu?
Salaliittoteoriat ovat totta koska Kopernikusta aikoinaan pidettiin hulluna vaikka hän oli oikeassa? Kuuluuko tosiin salaliittoihin sekin jonka mukaan USA:n joukot kaivavat malmia kuun pimeältä puolelta ja avaruusotusten ruumiita piilotellaan siellä sun täällä USA:n armeijan toimesta? Vai onko se vain muutamien mielikuvituskirjailijoiden ehtymätön rahasampo?