Kuten otsikossa sanotaan, kaikenlainen nykyaikainen aseiden vastainen ja vastakohtaisesti yltiösuvaitsevainen (joka tuomitsee toisinajattelijat) propaganda tekee meistä puolustuskyvyttömiä uuden maailmanjärjestyksen edessä. Nettisensuurin ja sananvapauden rajoittaminen saattaa poikia ihan ymmärrettävästä syystä aseellisen kapinan maissa, joissa on paljon yksityisomisteisia aseita. Veikkaan, että Suomen kansakin jossain välissä havahtuu puolustamaan ihmisoikeuksiaan melko rankalla kädellä. Joten eipä ihme jos oikeistopuolueet saavat lisää kannattajia.
Vasemmistolaisuus tekee meistä puolustuskyvyttömiä
ChristinaB
5214
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Sama meininki on jatkunut jenkeissä jo vuosikausia, siellä kun ei muita poliittisia vaihtoehtoja ole kuin vasemmisto ja oikeisto. Republikaanit panttaavat aseita puolustaakseen itseään samaan aikaan kun demokraatit keskittyvät tuomioiden alentamiseen, huumeiden vapauttamiseen, monikulttuurisuuden ihmeiden ylistämiseen ja sosiaalietuuksien nostamiseen. Kuinka ollakaan, juuri konservatiivisten republikaanien alueilla väkivaltatilastot ovat selkeästi demokraattien hallinnoimia alueita pienempiä ja talous kukoistaa. Floridassa on jo vuosia yritetty saada osavaltio jaettua kahtia sillä yltiöliberaalinen etelä on aivan eri maata kuin konservatiivinen pohjoinen. Tästä johtuukin osavaltion kuuluisa vaa'ankieliasema presidentinvaaleissa. Siellä kun asuu kaksi täysin erilaista kansaa.
"Republikaanit panttaavat aseita puolustaakseen itseään" No ei ihan. Ne panttaa niitä aseita koska niitten iskukit ja isukkien isukit on aina niin tehneet. Ja pitää olla isompaa ja mahtavampaa asetta, varmaan kompensoidakseen jotain muuta. Ja ne ei osaa muuta. Siellä tehdään niinkun on aina tehty. Sammakkomaisesti raakutaan samoja asioita eikä ajatella ollenkaan. Talouksen "kukoistamiseen" liittyy se että junttilassa toimitaan kuten ennenkin on toimittu, eli poljetaan työntekijöiden oikeuksia. Tämän kirjoituksen aloittajan, ja sen puolustajien olisi mahdotonta julistaa omia mielipiteitään ilman työväen aikanaan tuomia vapautuksia. Aivottomat vajakit olisivat näes pohjasakkaa, orjia. Eli kiitä vasemmistoa siitä että saat vinkua täällä tyhjän pääsi tuotoksia.
typerä kirjoitus!
Oikeistohallitus säätää urkinta lakeja sun muuta mutta syylliset ovat vasureitakaikkeen.
että jos kansa osaa käyttää ja omistaa asita on soialistien vaikemapaa tehdä oma pikku diktaturia... Jos suomella ei olisi ollut aseita niin olisi suomi saatu helposti "rauhanomaisesti" osaksi neuvostoliittoa ja halosilla, Tuomiojilla ja muilla punikeilla olisi valtaa tapattaa puolet suomalaisista... DDRn tunnustamisen jälkeen Tarja Halonen taisi odottaa erityisasemaa "kansan demokratian " johdossa.... Piikkiq ps. sosialismi on rikos ihmiskuntaa vastaan