kohdalleenasettaminen?
Kohdalleenasettamisessa ihmisen aikaisemmat elämät ja niissä tehdyt teot tuodaan esille ja kaikki paljastetaan. Jos ihminen on elänyt vain kerran maan päällä niin hänen aikaisempi olemassaolonsa taivaassa tuodaan esille ja myös se kenen joukkoon (Saatanan vai Jeesuksen) hän tuolloin liittyi.
Kohdalleenasettmisessa palautetaan siin ihmisen kaikki teot ja halajamiset takaisin hänelle itselleen niin että tuomio voi tulla vain hänen omien tekemistensä takia. Kukaan muu ei siis tule tuomitsemaan ihmistä vaan ainoastaan ihminen itse langettaa itselleen tuomion. (Alma 41 luku)
Mitä
tarkoittaa
6324
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Kohdalleen asettaminen tai ennalleen palauttaminen voidaan ymmärtää kahdella tavalla: 1.Evankeliumin palautaminen, jonka yhteydessä luopumuksessa vääristyneet opit ja toimitukset oikaistaan. 2.Viimeinen tuomio, jossa ihminen määrättään siihen kirkkauden valtakuntaan, johon hän sopii maan päällä tekemiensä valintojen pohjalta. Tässä sinulla menee väärin: "Kohdalleen asettamisessa ihmisen aikaisemmat elämät ja niissä tehdyt teot paljastetaan." Ei ole muut elämää kuin yksi täällä maan päällä. "Jos ihminen on elänyt vain kerran maan päällä niin hänen aikaisempi olemassaolonsa taivaassa tuodaan esille ja myös se kenen joukkoon (Saatanan vai Jeesuksen) hän tuolloin liittyi." Ensiksi: Kukaan Lusiferin joukoon liittynyt ei saanut oikeutta syntyä maan päälle, vaan sellaisilta kiellettiin ruumis iankaikkisuudeksi. Oli varmaan niitä, jotka tunsivat myötätuntoa Lusiferin esittämää suunitelmaa kohtaan, koska toivoivat helpoa pelastusta, mutta se ei vältämättä johtanut Kyseiseen joukoon liitymiseen, vaan lähinä passiiviseen odotamiseen. Toiseksi: Aikaisemmassa olemassaolossa tehdyt valinat eivät vaikuta viimeisessä tuomiossa siihen, mihin valtakuntaan joutuu. Siellä ei käsitellä ensimäisessä asemassa tehtyjä syntejä (mikäli niitä oli). "Kohdalleenasettamisessa palautetaan siin ihmisen kaikki teot ja halajamiset takaisin hänelle itselleen niin että tuomio voi tulla vain hänen omien tekemisiensä takia." Tämä menee oikein, eikä siihen ole lisäämistä. "Kukaan muu ei siis tule tuomitsemaan ihmistä vaan ainoastaan ihminen itse langettaa itselleen tuomion." Niinhän Alma sanoo. Mutta mielestäni tämä pätee vain rehellisten ihmisten kohdalla. Epäilen, että viimeisellä tuomiolla on myös sellaisia, jotka mahdollisesti yrittävät kaikesta huolimatta tukeutua Selestiseen valtakuntaan. Kaikkea ei ole ilmoitettu. Haluan kuitenkin painottaa, että vain tässä elämässä tehdyt teot ja valinat vaikutaa ihmisen asemaan ylösnousemuksessa. Aikaisemassa olemassaolossa tehdyt valinat ja teot eivät vaikuta enää viimeisellä tuomiolla. Melko hyvin kuitenkin ymmärretty.
Älä ole kerkeä suultasi, älköönkä sydämesi kiirehtikö lausumaan sanaa Jumalan edessä, sillä Jumala on taivaassa ja sinä olet maan päällä; sentähden olkoot sanasi harvat. Saarnaaja 5:2 Jotkut kirjoittavat tänne mitä lystäävät välittämästä Totuuden Hengen sanoista tai ovat niin eksyneitä että eivät tunnista totuutta väärien johtajiensa puheista. Tämä tarkoittaa tietysti mormonikirkon johtajia jotka eivät näe eivätkä kuule Pyhän Hengen, Puolustajan kuiskauksia vaan puhuvat omiaan ja eksyttävät uskomaan oppeihin (että meillä on vain yksi elämä maan päällä) jotka eivät ole totta. Lucifer otti liharuumiin (ja sai nimen Samiaza) Mahalalelin pojan Jeredin päivinä (1 Mooses 5 luku 15 jae) yhdessä 197 muun langenneen enkelin kanssa ja he elivät vielä vedenpaisumuksen tullessa jolloin he joutuivat luopumaan liharuumiistaan ja palasivat henkimaailmaan jossa heidät sidottiin henkivankilaan (1 Pietari 3 luku 19-20 jae). Monet (noin 30?) noista langenneista enkeleistä ovat kuitenkin käyttäneet muiden luotujen ruumiita päästäkseen taas liharuumiisiin ja ovat täällä meidän keskellämme lihaa ja luuta olevissa ruumeissaan. Osa noista langenneista enkeleistä on silti vielä henkimaailmassa sidottuna.
ainakaan noin!
tuota ensimmäistä lausetta. Mutta Raamattu sanoo myös selvästi ettei nuo henget, jotka elivät vankeudessa Nooan päivistä alkaen, olleet ihmisiä sanoessaan että "he tosin olisivat tuomittuja lihassa niinkuin ihmiset" (1 Pietari 4 luku 6 jae).
Kohdalleen asettaminen on ymmärrystä siitä, että luopuu kaikesta huuhaasta ja naurettavasta uskonhöppänyydestä, jossa pitää asiat suorittaa määrätyllä tavalla ja noudattaa tiettyjä rituaaleja. Kaikenlaisia sirkustemppuja voi tehdä ja noudattaa kumarruksia sinne tänne ja luulla olevansa lähempänä mitä? Ja ainakaan kehenkään toisen ihmisen uskon hallusinaatioihin en ikinä voisi luottaa. - On niin paljon ollut hulluja sillä saralla kautta vuosituhannet.
niin ei voi hulluudesta syyttää. Kun on Mormonin kirjan kaltainen toinen todistus Kristuksesta, niin hulluudesta ei ole kysymys. Mormonin kirjasta on 3 8 silminnäkijöiden todistukset. Jokainen voi saada varmuuden Mormonin kirjasta, kun tekee oman osansa.