Miten on mahdollista että Ambrosius (Jääskeläinen) voi toimia liike-elämässä, mutta Mitro ei politiikassa? Onko niin, että mammonaa saa palvella, mutta ihmisten hyväksi ei saa toimia? Selittäkää toki piispat toimintaanne?
Ambrosius
firmassa
131041
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 13
Vanhimmat
siksi, että käytännössä ei oikeastaan ole sellaista tahoa, joka pystyisi piispan panemaan viralta (sen sijaan piispat kyllä voivat peruuttaa papin oikeudet). Patriarkka tuskin asiaan reagoi. Niissä maissa (ainakin USA, Kreikka), joissa piispa on joutunut toimestaan lähtemään, on tämä tapahtunut selkeiden ja todistettavien väärinkäytösten jälkeen. Tästä huolimatta on voitu tarvita pitkällistä oikeusprosessia. Jääkö ainoaksi keinoksi äänestää jaloillaan?
änestettiin jaloilla ja lopun me kaikki tiedämme.
kaikki melkein rikolliset ja muu sakki mennä kirkkoon sillä kaikki hyvät ovat tiettävästi paimenineen Virossa pyhiinvaellusmatkalla.
poliittisesti eri linjoilla. Miten minusta tuntuu että Ambrosius vetää kohta pisteet kotiin tässä kahinassa.
Autonomian ajan ohjelmaa. Täytyy sanoa että joissakin ort.papeissa on persoonallista tyyliä ja rauhallinen puhetapa. joku puhui pyhän Aleksandran kirkossa.
eivät ole yrittäneet sensuroida.
seurakuntansa elimissä ja piireissä eli seuroissa sukupolven vaihdoksen. Seurakuntanne olka muistuttaa muumiogalleriaa.
on niin erikoista että polemisoidaan jatkuvasti? Kertokaa mullekin ,janoan verta!
toinen pappi toimia ekumeenisen neuvoston johtotehtävissä ja toimittaa yhteisiä palveluksia kaiken maailman protestanttien kanssa ja lisäksi olla yhteys-liikkeen listoilla ja järjestää homofestivaaleja ja kuitenkin samaan aikaan on vain virkavapaalla papin tehtävistään? Ja näiden tehtävien lomassa hoitaa myös papin tehtäviä! Tai miten Jääskeläinen (Ambro)voi järjestää vapaamuuraritapaamisia ja kansainvälisiä homofestivaaleja? Ja Mitrolta viedään papin oikeudet, kun on sitoutumaton mep-ehdokas! Ei mitään logiikkaa!
ne joutunevat tarkempaa tutkintaan, sitä varten tarvitaan ehkä sinunkin kuulemista
luettavissa netissä. Mitä niissä olisi tutkittavaa ja kuulemista?
geittää...
EPn touhu Suomessa on oikeasti päin helvettiä.