Tein retken :)

Päätin lähteä retkelle metsään, tein eväät , kahvia ja voileipiä, koriin mukaan . Ja matkaan. Saavuin metsän laidalle, mietin suuntaa minne lähteä. Päätettyäni sen ja kuljettetuani hyvän matkaa saavuin Mörrimöykyn pesälle...tervehdin vanhaa tuttua ja siinä jutellessamme seurailimme kuinka Kotka kaarteli puiden yllä. Jatkoin matkaani, kunnes tulin pienelle lammelle...siellä iloinen Sammakko loikki kiveltä kivelle.Tervehdin myös häntä ja juteltuamme jatkoin matkaani. Tulin kallion juurelle, tarkemmin katsoen siinä oli kaksi kalliota, joiden välissä kulki Sola. Ja jälleen pysähdyin vaihtaamaan sanan, pari. Jatkoin matkaani ja pian näinkin metsoja, oli Akkametso , joka kovasti sätti Ukkometsoa, mikä lie niillä menossa ajattelin, enkä viitsinyt pysähtyä häiritsemään vaan lähetin heille vain MuisQun.Päätin istahtaa kivelle syömään eväitäni ja kas, pian siihen kävelikin Tuttumies. Eväiden syönti sujui rattoisasti rupatellessa. Kiven takaa ilmestyi polulle Kolli..Heitin sille leivästäni kinkun siivun , jonka se nälkäisenä söikin . Jatkoin jälleen matkaani, kunnes saavuin meren rannalle. Ihana , aava meri...niin hiljaista, niin Aavemaista...Horisontissa näin laivan, näytti kaukaa katsottuna aivan Nooanarkilta. Mileleen tuli laulu, jota aloinkin hoilotella..."Hoi, Laardi, Laardi laa, hoi, Laardi, Laardi laa" ja jatkoin matkaani. Yllättäen tuli kova pissahätä ja käväsin Puskassa asioillani. Helpotti ! Lähdin kävelemään takaisin päin...ja jälleen moikkailin tutuilleni...Metsotkin olivat rauhoittuneet olivat niin sulassa sovussa. Olin onnellinen, kun olin nähnyt niin paljon tuttuja retkelläni. Sen pituinen se ! ;)
37706
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 37

Vanhimmat

Tästä sai hyvät naurut.;DDD

Äänestä
  • koitin , miten onnistuu kirjoittaminen ;O)

    Äänestä

  • impi-lempi kirjoitti:

    koitin , miten onnistuu kirjoittaminen ;O)

    luonnistui ja juonikin oli kohdallaan hahmoineen kaikkineen.;))

    Äänestä

  • Akkametso69 kirjoitti:

    luonnistui ja juonikin oli kohdallaan hahmoineen kaikkineen.;))

    mahtunut millään mukaan ,O))

    Äänestä

Runosuoni sykkii kauniisti :D kyllä sä osaat *nauraa* kunnon hauska iltasatu ;) mukavaa viikonloppua.

Äänestä
  • Sullekin oikein hyvää viikonloppua !! :)

    Äänestä

Asiit hyvin ...kiitoksia sain nauraaDDD kyllä sulla näköjään tarinasuoli pulppuaa heheh

Äänestä
  • Ei se nyt oikeen kummonenkaan ollut....

    Äänestä

  • impi-lempi kirjoitti:

    Ei se nyt oikeen kummonenkaan ollut....

    Nyh ittees ,ihanaa toit asian esille hallaus ystävä

    Äänestä

Katselinkin silloin parhaillaan uudella kiikarillani enkä ollut uskoa silmiäni! :-)

Äänestä
  • olit niin kaukana, en pystynyt erottamaan kuin arkin ;O)

    Äänestä

Mutta, mutta..Milloin hajet MuisQun takaisin Metsoloilta..?...;o)...

Äänestä
  • lentoMuisQunen...ei jäänyt sinne ;O))

    Äänestä

  • impi-lempi kirjoitti:

    lentoMuisQunen...ei jäänyt sinne ;O))

    Onnellista, että olet taas kotona..Olisin voinu vaikkastas joutua suden suuhun siel korvessa;o))...

    Äänestä

  • MuisQuuuuu kirjoitti:

    Onnellista, että olet taas kotona..Olisin voinu vaikkastas joutua suden suuhun siel korvessa;o))...

    Wolffi tulla ja napata suihinsa ,O))

    Äänestä

  • impi-lempi kirjoitti:

    Wolffi tulla ja napata suihinsa ,O))

    Pelottavaa...tosi pelottavaa..;O)... Muistatko muuten..jokunen vuosi sitten palstalla vaikutti Wolf..vai mikä se nicci oli..Tosi hauska kaveri kuitenkin:o)...Ei ole häntä näkynyt enää..missä lieh..Joutunutko lie Punahilkan suuhun:o/...

    Äänestä

  • MuisQuuuuu kirjoitti:

    Pelottavaa...tosi pelottavaa..;O)... Muistatko muuten..jokunen vuosi sitten palstalla vaikutti Wolf..vai mikä se nicci oli..Tosi hauska kaveri kuitenkin:o)...Ei ole häntä näkynyt enää..missä lieh..Joutunutko lie Punahilkan suuhun:o/...

    tuossa kun sulle sanoin ;O) Ei ole näkynyt ...kyllästyi varmaaan ...

    Äänestä

  • impi-lempi kirjoitti:

    tuossa kun sulle sanoin ;O) Ei ole näkynyt ...kyllästyi varmaaan ...

    Kuten moni muukin hyvä tyyppi:o/...

    Äänestä

  • MuisQuuuuu kirjoitti:

    Kuten moni muukin hyvä tyyppi:o/...

    mutta aika aikaa kutakin...näinhän se menee :)

    Äänestä

olit onnellinen kun silipa-tuuli ei tullut puhaltelloo ja pilannut kaunista aurinkoista retkipäivääsi, HAH! :)

Äänestä
  • "silipatuuli on kevättalven myrsky, joka karistaa puista kaarnan silpaa hangille! " Ei oikein sopinut kuvaan, sorii ;O)))

    Äänestä

  • impi-lempi kirjoitti:

    "silipatuuli on kevättalven myrsky, joka karistaa puista kaarnan silpaa hangille! " Ei oikein sopinut kuvaan, sorii ;O)))

    Lapissa on lunta (varpisti on) ja vielä on kevät, heh...

    Äänestä

  • old_profile_36825 kirjoitti:

    Lapissa on lunta (varpisti on) ja vielä on kevät, heh...

    Huomautan vaan...;O)) Ja keväthän on niin... SÄ OLET OIKEASSA!! *ihmettelee silmät pyöreinä*

    Äänestä

  • impi-lempi kirjoitti:

    Huomautan vaan...;O)) Ja keväthän on niin... SÄ OLET OIKEASSA!! *ihmettelee silmät pyöreinä*

    olisin voinut tietää ettet sä ollut lapissa, *ihmettelee silmät pyöreenä...* :) Kiitos, huojentavaa kuulla, minä olin oikeassa...

    Äänestä

  • old_profile_36825 kirjoitti:

    olisin voinut tietää ettet sä ollut lapissa, *ihmettelee silmät pyöreenä...* :) Kiitos, huojentavaa kuulla, minä olin oikeassa...

    olla jOSKUS oikeassa ?? ;O)))

    Äänestä

  • impi-lempi kirjoitti:

    olla jOSKUS oikeassa ?? ;O)))

    sun kirjoittaa isolla tuo joskus, ja sitäpaitti... parempi olla oikiassa edes joskus kun EI KOSKAAN, *mä mitään vihjaile, pois se minusta...*

    Äänestä

  • old_profile_36825 kirjoitti:

    sun kirjoittaa isolla tuo joskus, ja sitäpaitti... parempi olla oikiassa edes joskus kun EI KOSKAAN, *mä mitään vihjaile, pois se minusta...*

    vahingossa toi CapsLockki päälle...;O) *ei se varmaan usko*

    Äänestä

  • impi-lempi kirjoitti:

    vahingossa toi CapsLockki päälle...;O) *ei se varmaan usko*

    ja sen sä tiedät oikein hyvin, HAH! (herkästi tuo capslock jääkin päälle)

    Äänestä

  • old_profile_36825 kirjoitti:

    ja sen sä tiedät oikein hyvin, HAH! (herkästi tuo capslock jääkin päälle)

    omituinen nappula ;O)))

    Äänestä

:) hyvin keksitty

Äänestä
  • Viimeisestä noin pitkästä kirjoituksesta onkin aikaa jo kymmeniä vuosia, koulussa joskus, aineita ;O))))

    Äänestä

heh----toi oli hyvä

Äänestä
  • Kiva kun pidit ;)

    Äänestä

..ihan ihka aito huuhaa-stoori :)

Äänestä
  • joku yritelmä ;O))

    Äänestä

Joku vain unohtui :(((((

Äänestä
  • ei unohtunut...arvaa vaan, kuinka paljon mietin, mihin sut sijoittaisin, mutta nikkisi oli liian vaikea pala mulle, soriii :)

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


impi-lempi kirjoitti:

Päätin lähteä retkelle metsään, tein eväät , kahvia ja voileipiä, koriin mukaan . Ja matkaan. Saavuin metsän laidalle, mietin suuntaa minne lähteä. Päätettyäni sen ja kuljettetuani hyvän matkaa saavuin Mörrimöykyn pesälle...tervehdin vanhaa tuttua ja siinä jutellessamme seurailimme kuinka Kotka kaarteli puiden yllä. Jatkoin matkaani, kunnes tulin pienelle lammelle...siellä iloinen Sammakko loikki kiveltä kivelle.Tervehdin myös häntä ja juteltuamme jatkoin matkaani. Tulin kallion juurelle, tarkemmin katsoen siinä oli kaksi kalliota, joiden välissä kulki Sola. Ja jälleen pysähdyin vaihtaamaan sanan, pari. Jatkoin matkaani ja pian näinkin metsoja, oli Akkametso , joka kovasti sätti Ukkometsoa, mikä lie niillä menossa ajattelin, enkä viitsinyt pysähtyä häiritsemään vaan lähetin heille vain MuisQun.Päätin istahtaa kivelle syömään eväitäni ja kas, pian siihen kävelikin Tuttumies. Eväiden syönti sujui rattoisasti rupatellessa. Kiven takaa ilmestyi polulle Kolli..Heitin sille leivästäni kinkun siivun , jonka se nälkäisenä söikin . Jatkoin jälleen matkaani, kunnes saavuin meren rannalle. Ihana , aava meri...niin hiljaista, niin Aavemaista...Horisontissa näin laivan, näytti kaukaa katsottuna aivan Nooanarkilta. Mileleen tuli laulu, jota aloinkin hoilotella..."Hoi, Laardi, Laardi laa, hoi, Laardi, Laardi laa" ja jatkoin matkaani. Yllättäen tuli kova pissahätä ja käväsin Puskassa asioillani. Helpotti ! Lähdin kävelemään takaisin päin...ja jälleen moikkailin tutuilleni...Metsotkin olivat rauhoittuneet olivat niin sulassa sovussa. Olin onnellinen, kun olin nähnyt niin paljon tuttuja retkelläni. Sen pituinen se ! ;)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu