Kyllä se kauhajokinen komisario on ainakin tuottamuksellisessa vastuussa kymmenen nuoren ihmisen kuolemasta.
Ei kai mikään harrastus voi olla niin tärkeä, että pitäisi saattaa vaaraan toisten henki.
Oli syytä epäillä, että Matti Saari tappaa ihmisiä. Toisaalta oli syytä antaa Matti Saaren jatkaa ampumisharrastustaan. Komisario arvioi väärin. Se ei ollut tuon henkilön kohdalla ensimmäinen kerta.
Miksi edes yrittää hoitaa sellaista virkaa, johon kyky ei riitä?
Toivotaan, että komisario pannaan viralta ja tuomitaan maksamaan korvauksia.
Komisario
on vastuussa!
7779
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Osasyyllinen tragediaankin?hän on häpeäpilkku POLIISIN arvovallalle loppuelämänsä.surkea työsuoritus todellakin:
Ei sitä nyt ole tarvista viralta laittaa ja korvausvelvollisuuteen ei tule syyt riittämään. Että faktat faktoina.
On, täysin turhaa syyttää ihmistä kun todellisuutta ei tiedetä.Uskon, että ko.poliisi ei tiennyt kaverien lähettämästä viestistä. Syy, murhiin löytyy ihan muualta kuin Kauhajoen poliisista. Mikseivät poliisit lue heille saapuneita viestejä? On taas eri asia. Sähköposti on tarkoitettu viestien lähettämiseen poliisille, ohjeiden kera. Otetaan nyt todellisuus huomioon, Saari meni laitokselle normaalina ihmisenä, esiintyi myös näin. Miten poliisista pitäisi tulla selvännäkijä? Ihminen, joka on päättänyt jotain osaa salata sen 100%:sti. Turhaa asioiden jauhantaa kun todellisuus ei vielä ole selvillä. Syy, tapahtuneeseen: miksi asetta ei otettu pois?. Voi olla paljon syvemmällä kuin Kauhajoen poliisissa. Eiköhän ko.poliisilla ole jo tarpeeksi kestämistä ilman asiattomuuksia ja kannanottaja asiaan, mistä me emme tiedä mitään. (Siis, kansalaiset) Antaa virkakoneiston hoitaa hommansa ja toivotaan niin uhrien omaisille kuin poliisille jaksamista asioiden käsittelyn ajaksi.
Tämä ampumis-trageria oli yksistään Matti Saaren toimeenpanema tapaus.Jokelan jutun jälkeen olisi pitänyt saada muutos nopeasti lakiin,jossa katsottais suurennuslasilla ampumaluvan tarpeellisuus ja lääkärintodistuksella hakijan henkinen terveys tulisi esiin.Mielestäni poliisilla ei ollut selvää syytä toimia toisin ,kuin hän siinä tapauksessa teki.Mattihan oli ulospäin tosi fiksu nuori ja vailla rikosrekisteriä ja käytös oppilas tovereihin nähden ei tuntunut ahdistavalta.Varmaankin tämä poliisi olisi toiminut toisin,jos laki olisi Jokelan jälkeen muuttunut.Ainahan ase antaa kantajalleen turvallisuutta ja rohkeutta,joka taas aseettomalta puuttuu.Ei syytettäis tässä yksin poliisia,sillä jo kauhajoen tapauksen jälkeen ampumalupa saanti vaikeutui ja nyt on asialle lakiteitse jo saatu muutosta.Ase on vallan väline ja usein väärissä käsissä.
Aseen saa, ilman lupaakin jos haluaa. Mustamarkkina toimii. Poliisia ei voi todellakaan syyttää tässä tapauksessa. Syyttäähän tietysti aina voi, mutta rakkaita se ei palauta. Itse en kehtaisi vaatia rahaa omaiseni menehtyessä ko.tapauksessa. Minulle tulisi vastaa esteellisyys, kuka on syyllinen ja kuka maksaa. Poliisikin on ihminen siinä kuin pappikin. Rahastaa voi monella keinolla, mutta raha ei rakkainta tai onnea palauta. Aika tekee tehtävänsä myös näissä tapahtumissa ja parantaa haavat. Uusi ihminen ilmantuu elämään ja hän rakastaa lastaan kuin omaansa. Näin on mennyt kautta aikojen ja menee edelleen.
amen!
Se on MULKKU!!!