Luonnonvaraiset Sisiliskot

LiskoSisi

Terps! Tulkaapas tänne kaikki sisiliskoista pitävät henkilöt juttelemaan ja keskustelemaan sisilisko-aiheisista asioista. Minulta voi kysyä kysymyksiä, joihin yritän parhaalla tavallani vastata. Muistakaa, että sisiliskoja EI SAA TAPPAA TAI OTTAA LEMMIKIKSI. Mutta jos pihallanne on sisiliskoja, niin yrittäkää auttaa niitä elämään siellä ja muutenkin lisääntymään :) Ystävällisin Terveisin LiskoSisi

26

1876

    Vastaukset 26

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Kössi

      ovat mainioita veijareita... Auringonpalvojia

      • LiskoSisi

        Samaa mieltä :D Muuten, ketkäs on jo nähnyt sisiliskoja? Jos olet, kertoisitko myös mistäpäin? Täällä savossa ei ole vielä näkynyt kuin pari :(

    • Helmituuli

      Sisiliskoja asustaa pihassani ja ainakin viime kesänä niillä oli poilasia, koska näin muutaman kerran sellaisia pieniä liskovauvoja isojen sisiliskojen lisäksi. Viikko sitten näin kevään ensimmäisen sisiliskon, joka oli iso. Silloin oli aurinkoinen ja lämmin päivä, joten auringonpalvojana liskokin oli tullut nauttimaan elämästä. Sisilisko on rauhoitettu, eikä sitä saa ottaa lemmikiksi tai muutenkaan kiusata :)

      • LiskoSisi

        Sama täällä. Meidänkin pihassa niitä on näkynyt ku vain pari nyt keväällä. silloinkin vain kaikista lämpiminä päivinä :)

      • LiskoSisi
        LiskoSisi kirjoitti:

        Sama täällä. Meidänkin pihassa niitä on näkynyt ku vain pari nyt keväällä. silloinkin vain kaikista lämpiminä päivinä :)

        Kuinka moni on nähnyt tänä keväänä sisiliskoja ja missä? Savossa on näkynyt vasta 3 :/

      • Olin korvasieniä katselemassa
        LiskoSisi kirjoitti:

        Kuinka moni on nähnyt tänä keväänä sisiliskoja ja missä? Savossa on näkynyt vasta 3 :/

        Aurinko paistoi kuumasti rinteeseen ja oli mitä ihanin päivä. Sisilisko paistatteli päivää kannon päällä ja selvästi nautti keväästä. Korvasieniäkin löytyi kohtuullisesti.

    • ajattelin vaan

      ...meinaatko saman tien nirhata kaikki siilit, käärmeet ja suo-, haara- ja hiirihaukat, koska nehän käyttävät sisiliskoja ravinnokseen merkittävissä määrin? Kuuluuko sellainenkin sisiliskojen suojeluun? Ajattelin kysyä, koska haluaisin selvittää, kuulutko sinäkin niihin >>yhden lajin puolustajiin>>, joille kaikki tietyn lajin vihollislajit ovat verenimijöitä.

      • LiskoSisi

        Pidän myös muista eläimistä hyvin paljon kuten linnuista ja muista pikkueläimistä. Sisilisko sattuu olemaan vain hyvin kiinnostava minun mielestä. Ja kyllä suomesta löytyy muittenkin lajien kannattajia :) Ja kyllä muutkin eläimet käyttävät muutakin ravinnokseen kuin sisiliskoja. Ja kyllä sisiliskoillakin on oma osansa ravintoketjussa.

      • }=)

        Näin viikonloppuna sisiliskon.Painoi kauheaa kyytiä koiraa karkuun =). Jokunen vuosi sitten meillä oli kasvimaalla sisilisko joka kesyyntyi niin että saattoi tulla kengälle "istumaan" ja paistattelemaan päivää kun itse kitkin kasvimaata.Ei siis kesytetty sitä tarkoituksella,vaan se kaiketi tottui meihin kun aina sitä oltiin "pällistelemässä" ;) Kissojen tultua taloon,ovat sisiliskot valitettavasti hävinneet pihalta.Mutta viellä niitä sentään metsässä näkee.

      • LiskoSisi
        }=) kirjoitti:

        Pihalla on jo kuhissut liskoja :D Mökillä niitä ei vielä ole kamalasti näkynyt, mutta pari sielläkin on jo vilahtanut :) Niin muuten, metsissä ei tietääkseeni ole liskoja? Avonaisissa alueissa tai hakkuualueilla niitä kyllä on, mutta keskellä metsää? :o

        Täällä asutaan alueella jossa paljon kallioita ja nykyään noita hakkuualueitakin.Eli hiukan harhaan johtava on tuo metsässä lause!=)Sitä vaan jotenkin kuvittelee et toinen "näkee" et millaisesta paikasta itse puhuu.Sori!;) Eli korjaan lausetta,täällä sisiliskoja viellä näkee metsässä kallioilla auringonotossa :)

        Juu. Niin arvelinkin :)

      • Helmituuli
        }=) kirjoitti:

        Näin viikonloppuna sisiliskon.Painoi kauheaa kyytiä koiraa karkuun =). Jokunen vuosi sitten meillä oli kasvimaalla sisilisko joka kesyyntyi niin että saattoi tulla kengälle "istumaan" ja paistattelemaan päivää kun itse kitkin kasvimaata.Ei siis kesytetty sitä tarkoituksella,vaan se kaiketi tottui meihin kun aina sitä oltiin "pällistelemässä" ;) Kissojen tultua taloon,ovat sisiliskot valitettavasti hävinneet pihalta.Mutta viellä niitä sentään metsässä näkee.

        Samoin kävi yhden tuttuni luona, kun hän hankki kissan, niin sisiliskot hävisivät. Syykin selvisi, kissa pyydystää liskoja mielellään ja syökin niitä.

      • LiskoSisi
        Helmituuli kirjoitti:

        Samoin kävi yhden tuttuni luona, kun hän hankki kissan, niin sisiliskot hävisivät. Syykin selvisi, kissa pyydystää liskoja mielellään ja syökin niitä.

        Ikävää :((

      • Sisilisko
        LiskoSisi kirjoitti:

        Ikävää :((

        Minä ja kaverini tykätään paljon sisiliskoista, ja olemme pyydystäneet niitä. Sana "pyydystää" on kyllä hieman harhaanjohtava, sillä oikeastaan vain pidimme niitä kädessä. Sitten kaverini keksi, että mitä jos sisustaisimme kaksi peltipurkkia niille kodeiksi. Minulla oli leikkimökissä kaksi matalaa ja aika isoa peltipurkkia, jotka sisustimme sisiliskoille sopiviksi. Sisit eivät meitä pelänneet, ja ainakin Akuksi nimetty piti minusta niin paljon, että uskalsi jopa nukka kädelläni. Toisen nimesimme Carrieksi. Meillä oli oikein hauskaa, kun juoksutimme sisiliskoja leikkimökin sängyllä ja Aku ummisti raukeasti silmänsä kädelläni. Vasta viikonlopun loppuna (olimme ottaneet sisiliskot kiinni perjantaina) äiti sanoi, ettei sisiliskoja saa ottaa lemmikiksi. Joudummeko nyt vankilaan, kun usein vieläkin viikonloppuisinotamme sisiliskoja kiinni? Ruokimme niitä hyvin, jane luottivat meihin. Emme ole eläinrääkkääjiä, vaan sisiliskohulluja. Onko sisiliskon ottaminen luonnosta NIIN kamalaa kuin puhutaan, varsinkin kun ne päästää parin päivän päästä vapaaksi?

      • LiskoSisi
        Sisilisko kirjoitti:

        Ei se vaarallista ole, jos Sisiliskon ottaa pariksi päiväksi lemmikiksi, mutta en suosittele sitä. Nimittäin jos sisilisko on liian pienessä tilassa, se saattaa lopettaa syömisen, ja tulee paniikkiin. Siitä voi tulla esim. kuolema, tai jokin muu loukkaantuminen. Siellä mistä löysitte ne, niin teidän kannattaa viedä sinne paljon hyönteisiä, ja tehdä ylinympäristöstä mukavan ja turvallisen :) Mökillämme niitä on myös paljon, ja aina kun menemme sinne, menen heti ruokkimaan lempi sisiliskoani, jonka nimi on Sissi. Se tulee nimittäin sinne aina, kun menen rannalle odottamaan sitä :D Ystävällisin Terveisin LiskoSisi

        Tänään huomasin mökillä 4 sisiliskoa :) Yhdeltä niistä oli katkennut häntä, varmaankin rantakäärme käynyt ahdistelemassa..

      • LiskoSisi
        LiskoSisi kirjoitti:

        Tänään huomasin mökillä 4 sisiliskoa :) Yhdeltä niistä oli katkennut häntä, varmaankin rantakäärme käynyt ahdistelemassa..

        Tänään pyöräillessäni näin pienen sisiliskon poikasen suuren harakan lähellä, noin 2 metrin lähellä harakka oli liskoa. Ajoin tietysti heti harakan pois, ja menin katsomaan liskoa. Oli hyvin pieni ja oli pudottanut häntänsä. Ei pelännyt yhtään kättäni, ja tuli sen päälle. Laitoin sen muovipurkkiin, jonka löysin liskon vierestä. Kun tulin kotiin, vein sen kivikolle, jossa on muitakin liskoja. Siellä se näyttää aurinkoa ottavan tälläkin hetkellä.

    • LiskoSisi

      Tänään TOSI kuuma helle. Liskoja näkynyt ennätysmäärä. Aamulla 5 liskoa ottivat samalla kivellä aurinkoa, ja myöhemmin iltapäivällä on näkynyt monta liskoa kävelemässä ruohikossa.

    • Jannih

      Tosi kivoja nuo sisiliskot!

      • LiskoSisi

        Esimerkiksi, jos teidän pihalla, mökillä yms. on sisiliskoja, niin voit viedä sinne kiviä, puun oksia, kantoja yms. Ja jos näet niitä, voit myös pyydystää niille hyönteisiä ravinnoksi :)

        Tänään löysin pihamme sisiliskopaikasta 2 pientä munaa o__o Sisiliskon ne eivät ainakaan ole, koska sisiliskojen munat kuoriutuvat jo emon mahassa. En uskaltanut siihen jättää munia, jos joitakin linnun munia ovat, niin sisiliskot nopeasti häviävät.

    • Anonyymi

      Löysin vahingoittuneen sisiliskon. Miten autan sitä. Ja miten ruokien kunnes on valmis palaamaan luontoon?!

    • Anonyymi

      Miten heitä voi auttaaa lisääntymään yms

      • Anonyymi

        Sisiliskot kerääntyvät mielellään risukasoihin. Ilmeisesti ovat siten turvassa saalistajilta.

    • Anonyymi

      Minä aikoina sisiliskot syö

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Nyt se syksy on sitten alkanut

      Esimerkiksi tänään sataa aamusta iltaan, ja nytkin.
      Maailman menoa
      74
      1216
    2. Olet nainen ollut vaikein rasti

      Eniten olet tunteitani myllännyt ja niitä kuluttanut, ja tuottanut. 🤔
      Ikävä
      81
      1109
    3. Kuhmolainen opettaja tuomittu vainoamisesta

      https://yle.fi/a/74-20248184 ”Kuusikymppinen kuhmolaisnainen piinasi naapureitaan lähes kahdeksan vuoden ajan. Nainen
      Kuhmo
      24
      1075
    4. Anteeksi J-mies

      Anteeksi että myötävaikutin siihen että rakastuit minuun, jota et voi koskaan saada. Viimeksi kun näimme ja katselimme t
      Ikävä
      129
      955
    5. Elämäni biisi -paljastus: Tänä lauantaina 26.9. nämä julkkikset istahtavat sinisille sohville!

      Katsotko Elämäni biisiä? Elämäni biisi on monen suomalaisen suosikki. Vieraslista lauantaina 26.9. tarjoilee vieraita m
      Tv-sarjat
      6
      908
    6. Riittääkö mahkut

      Kaivattuusi 🤭.
      Ikävä
      60
      844
    7. Mihin Asiakirjat ovat voineet kunnasta kadota???

      LUE kuinka verorahoja haaskattiin Yle: Ähtärin pandalaskelmat salattiin ja hukattiin - Satakunnan Kansa https://share.
      Ähtäri
      73
      714
    8. Mitä muuta on olemassa kuin lisääntyminen

      Jos mies ei pääse lisääntymään niin mikä hänen osansa elämässä on? mitä jää jäljelle? Hän on vain muiden palvelija kok
      Sinkut
      132
      672
    9. Ähtäri on taas TV: n ja radion ykkösuutinen

      Uusi podcast on julkaistu ja on nyt kuunneltavissa. Mot on tehnyt hyvää työtä! Mikko Savola ja kepu ei ota mitään vast
      Ähtäri
      50
      652
    10. Siinä kävi mies nyt niin että tämä ämmä muuttaa ulkomaille

      Vuonojen maa kutsuu, joten ei hätää. Et kuule minusta enää. 😂 Lycka till! Ämmä riittää.
      Ikävä
      80
      632
    11. Tilanteenne

      Onko tilanteenne tällä hetkellä hyvä?
      Ikävä
      48
      537
    12. Miten sinä voit?

      Kysytkö kukaan sitä sinulta? Olen huomannut, että jos kohtaa empaattisen ihmisen ja hän kysyy noin, saattaa padot murtua
      Ikävä
      90
      530
    13. Kerro kolme hyvää asiaa

      Kaipaamastasi ihmisestä ja lisää perään onko kaivattusi n vai m 😍
      Ikävä
      25
      512
    14. Minulla on ikävä Sinua kulta, rakas

      Olisitpa lähelläni, tarvitsen sinua ❤️
      Ikävä
      36
      495
    15. Suomen 4. seksikkäin mies Miika Nousiaisen tilalle - Pitääkö olla huolissaan palaa tv:seen

      Suosittu keskusteluohjelma tekee paluun. Tällä kertaa panelistina ei jatka enää Miika Nousiainen, vaan hänen tilalleen t
      Suomalaiset julkkikset
      11
      480
    16. haluatko lopettaa

      ihan lopullisesti
      Ikävä
      109
      470
    17. 43
      467
    18. voi luoja kun uskaltaisin

      laittaa viestiä sinulle...
      Ikävä
      19
      436
    19. Moottoripyöräonnettomuus

      Mopomiitissä tapahtunut onnettomuus ja uutisointi. Ajoradan ylityksen vaarallisuudesta ei mitään uutisointia. Ei myöskää
      Alajärvi
      38
      425
    20. On kyllä tosi surullista

      jos kaivattuni (nainen) luulee palstan tyhmien viestien olevan multa. 😔Ei ole mitään syytä, miksi kirjoittaisin sellais
      Ikävä
      68
      397
    Aihe