Testosteronista

Testosteroni on sukuhormoni joka on seksuaalisen halukkuuden aiheuttaja sekä miehillä,
että naisilla, ja koska miehillä on korkeampi testosteritaso he ovat myös seksuaalisesti halukkaampia.

Usein oletettaan että testosteroni on agressiivisuuden aiheuttaja, mutta näin ei suoranaisesti ole,
sillä agressivisuuden aiheuttaja on suuri testosterinitason muutos, ja koska naisilla testosteronitaso
on alhaisempi,ovat he vähemmän toleroituneita myös sen muutoksille. Naisten agressivisuus vain ilmenee henkisesti,
koska he ovat fyysisesti heikompia.
Todellinen syy miesten fyysiseen voimainkoetteluun perustuu hierarkian ja arvojärjestyksen tarpeeseen, eikä siinä ole tarkoitus aiheuttaa pitkäaikaisia vammoja.
Miesten väkivalta on raaistunut koska sen käyttöönottokynnys on noussut, laeilla kieltämisen myötä.

Pysyvä korkea testosteronitaso ei siis aiheuta agressivisuutta, vaan lähes päinvastaista, seksuaalista
aktiivisuutta ja tietyntyyppistä päättäväisyyttä pyrkimyksissä, jota kuvaa parhaiten lojaalisuus.
Pitkäänkestävälle testosteronitason laskulle ovat taas miehet alttiinpia, sillä miesten alhaisen
testosteronitason aiheuttaa pitkäaikainen ja jatkuva oleskelu naisten seurassa, jonka seurauksena
miehen seksuaalinen aktiivisuus laskee ja taipumus agressivisuuteen nousee.
Naisten pysyvään testosteritasoon ei pitkäaikainen oleskelu miesten seurassa vaikuta, joten sukupuolikiintiöiden ja
poikien ja tyttöjen sekaluokkien seurauksena miesten korkeat testosterinitasot,
ja aito rehellinen ja suora maskuliinen toiminta häviää, ja yhteiskuntammme feminiinistyy ja väkivaltaistuu.
692400
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 69

Vanhimmat

"Pysyvä korkea testosteronitaso ei siis aiheuta agressivisuutta, vaan lähes päinvastaista, seksuaalista aktiivisuutta ja tietyntyyppistä päättäväisyyttä pyrkimyksissä, jota kuvaa parhaiten lojaalisuus."

Koskapa useasti olet tuonut esille miehen oikeuden naiseen, jollei hyvällä niin sitten pahalla, nyrkkiäkin käyttäen, on sitä taustaa vasten aika hillitöntä käyttää sanaa lojaalius.

Äänestä
  • "Koskapa useasti olet tuonut esille miehen oikeuden naiseen,"

    Osoita linkki missä niin olen maininnut.Sillä en ikinä ole kannattanut raiskauksia enkä pakottamista.

    Lojaadiudella en tarkoita avioliitrossa tapahtuvaa uskollisuutta, sillä lojaaliudella tarkoitan lähinnä epäindividualistista yhteisöön tai ryhmään kohdistuvaa kunnioitusta.

    Äänestä

  • Miekkonen kirjoitti:

    "Koskapa useasti olet tuonut esille miehen oikeuden naiseen,"

    Osoita linkki missä niin olen maininnut.Sillä en ikinä ole kannattanut raiskauksia enkä pakottamista.

    Lojaadiudella en tarkoita avioliitrossa tapahtuvaa uskollisuutta, sillä lojaaliudella tarkoitan lähinnä epäindividualistista yhteisöön tai ryhmään kohdistuvaa kunnioitusta.

    minua niin maaniseksi, että linkkejä ryhtyisin sinulle kaivelemaan. Mielipiteesi ovat kyllä tiedossa muutenkin. Erityisen hersyvä tämä huntuteoria. Noh, nauru pidentää ikää - vaikka se ei varmasti ollut tarkoituksesi, vanhoja naisia kun muutenkin riesaksi asti parveilee katukuvaa rumentamassa. Punaa huulissaan.

    Äänestä

  • Sanelma kirjoitti:

    Hyvin naismainen tapa:

    esittää vaite,
    jättää se perustelematta,
    vaihtaa puheenaihetta.

    Äänestä

  • Miekkonen kirjoitti:

    Hyvin naismainen tapa:

    esittää vaite,
    jättää se perustelematta,
    vaihtaa puheenaihetta.

    olen huomannut saman asian. Hih.

    Kyllä miehillä on varmasti v-mäistä.
    Uskon sen ja nojaan omaan kokemukseeni...

    Keskustelusta ei taida noilla eväillä tulla yhtään mitään...

    Äänestä

  • Maria kirjoitti:

    Se nyt vain sattuu olemaan sanelman tyyli,
    ja ymmärrän kyllä kyseisen toiminnan, sillä jos ei ole mitään omaa sanottaavaa ja on muutenkin kaavoihin kangistunut, niin ei sellaisella olenolla ole muuta vaihtoehtoa itsetunnonpönkittämiseen, kuin toisten yksilöiden arvostelu ja tositvsarjat missä ihmisiä nöyryytetään.

    Äänestä

  • Miekkonen kirjoitti:

    Hyvin naismainen tapa:

    esittää vaite,
    jättää se perustelematta,
    vaihtaa puheenaihetta.

    Kaavoihin kangistumisessa olet mestari.

    Teesisi tiivistetysti; naisten pitää antaa suosiolla, naiset eivät saa valikoida miehiä joille antavat, jollei nainen ymmärrä antaa suosiolla sitä voi kouluttaa mutta lempeän ymmärtäväisesti, ei nyrkillä. Jollei nainen todellakaan välitä raiskatuksi tulemisesta hän voi kääriytyä huntuun jolloin mies ei tunne raiskaukseen välitöntä tarvetta.

    Mutta niinhän sanoitkin, aktiivisuutta ja päättäväisyyttä pyrkimyksissä (seksuaalisissa), mitenkäs sen puheenaiheen vaihdon kanssa?

    Ymmärrän kyllä, etä haluat vaihtaa puheenaihetta aina, jos keskustelu tuntuu kiusallisela, onhan nolatuksi tulemisen pelko yksi ihmisen toimintaa voimakkaamin ohjaava voima.

    Toimintasi on tyypillistä monille naisille, kaiken pitäisi vain olla kivaa ja hauskaa, mutta kun pitäisi ottaa vastuu tai puhua suoraan niin vaihdetaan puheenaihetta.Toisinsanoen paetaan pelkurimaisesti, ja pelkohan se on naisten pahemmuuden syy.

    Äänestä

Mistä näitä revit? Ihan itsekö olet päätynyt pähkäilyissäsi noin pitkälle?

Oletko koskaan ajatellut koota näitä ajatuksiasi ja kirjoittaa niistä kirjaa, minä nimittäin ostan sen etunenässä!!!?? Ei tulisi naurulle loppua....

Voin jopa auttaa kustantajan kanssa... Jään innolla odottamaan mitä aiot....

*Meinaa kusta housunsa*

Äänestä
  • Tiedot testosterin vaikutuksesta ovat lääketieteelistä faktaa.

    Voit tarkastaa asian mistä oppikirjasta tahansa tahansa.

    Äänestä

  • Miekkonen kirjoitti:

    Tiedot testosterin vaikutuksesta ovat lääketieteelistä faktaa.

    Voit tarkastaa asian mistä oppikirjasta tahansa tahansa.

    ... minä nyt tiedän mitä testosteroni on... Näyttäis makaavan tuossa sohvalla tällä hetkellä aika moinen kasa testosteronia, ainakin meillä...! Hih!

    Mutta toi kaikki muu... onko se sun omaa pähkäilyä vai jostain muualta repäistyä? Kirjallista ulkoasua kun vielä hieman hiot niin homma on hieno!

    Äänestä

  • hilipatipippan kirjoitti:

    Ja mitä enemmän miehesi viettää aikaansa kanssasi, sitä alemmas testosteritaso laskee, ja miehesi alkaa muistuttaa yhä enemmän sinua.
    Mitä enemmän hän sinua muistuttaa, sitä vähemmän te tosianne tarvitsette.

    Kysymyksessä on samantyyppinen tapahtuma. kun naisien kuukautiskierto yhdenaikaistuu yhteisasumisen myötä.

    viettää aikaansa missä haluaa... :) Tällä hetkellä huilaa työpäivän jälkeen...

    Mies muistuttaisi minua...? Luoja paratkoon, enhän minä semmoista halua, alkaisi kulkea hameissa ja muuta... Ja testosteronitaso... oli ainakin vielä eilen varsin korkealla... ;)

    Etkö ole kuullut sanontaa, että pariskunnat alkavat muistuttaa toisiaan pitkän yhdessäolon myötä ?

    Juttuhan menee niin että mies alkaa muistuttamaan naista, eikä nainen miestä.

    Jälleen muuten lääketieteelinen fakta !

    ... neuvoo nyt sitten pitäisikö ottaa avioero ettei mies ala punaamaan huuliaan ja käyttämään mun hameita....

    Luulisi kaikkien silti ymmärtävän mikä on sanonnan ja lääketieteen ero...

    Mutta se kirja-asia, oletko ajatellut?

    Äänestä

  • Miekkonen kirjoitti:

    Etkö ole kuullut sanontaa, että pariskunnat alkavat muistuttaa toisiaan pitkän yhdessäolon myötä ?

    Juttuhan menee niin että mies alkaa muistuttamaan naista, eikä nainen miestä.

    Jälleen muuten lääketieteelinen fakta !

    Mihin oikein pyrit? Pitäskö jomman kumman sukupuolen muuttaa toiselle planeetalle asumaan, ettei kaikista miehistä tulis ransuja? Pitäskö lopettaa avioliitot ja tappaa ihmiskunta sukupuuttoon?

    Äänestä

  • Sirpa kirjoitti:

    Ei se avioliittojen / lisääntymisen kieltäminen noin globaalisti ajatellen niin kovin huono idea ole.

    Liikakansoitus on nykypäivänä melkoinen ekologinen probleema.

    Jos lapsille annetaan vapaa vaihtoehto valita, he hakeutuvat automaattisesti ja luonnollisesti mieluummin oman sukupuolensa seuraan, ja vasta murrosiässä alkaa vastakkainen sukupuoli kiinnostamaan.

    Sama toimii myös aikuisissa, jos ihmiset elävät luonnollisesti ja tasapainossa luonnon kanssa, miehet ja naiset viihtyvät, sekä työssä, että vapaa aikana suurimman osan ajasta oman sukupuolensa kanssa. Vasta lakien ja oppivelvollisuuden myötä luonnollinen sukupuolijakautuminen rikkoutui.

    Suurin ongelma nykyisessä järjestelmässä on ehdottomasti, miesten heikentynyt siitiöiden tuotanto, lapsettumuus kun on jatkuvasti kasvava ongelma sivistysmaissa, siis juuri niissä maissa, missä naiset miehet on pakotettu sekoittumaan. sillä seuraulsella, että miesten sukuhormonin tuotanto,siis testosteronitaso laskee, ja sperman laatu huononee.

    Äänestä

  • Kurre kirjoitti:

    Testosteronitaso vaikuttaa myös siittiöiden tuotantoon, joten sivistysmaissa missä miehet ja naiset on laeilla pakotettu sekaluokkiin lapsesta lähtien on miesten alhaisen testosteronitason myötä lapsettomuus kasvava ongelma.

    Köyhissä maissa missä ihmiset vielä elävät luonnollisemmin ja miehet sekä pojat viettävät suurimman osan ajasta oman sukupuolensa seurassa, ei testosteronitaso ja sen myötä myös siittiöiden tuotanto ole vielä laskenut.

    Äänestä

  • Miekkonen kirjoitti:

    Jos lapsille annetaan vapaa vaihtoehto valita, he hakeutuvat automaattisesti ja luonnollisesti mieluummin oman sukupuolensa seuraan, ja vasta murrosiässä alkaa vastakkainen sukupuoli kiinnostamaan.

    Sama toimii myös aikuisissa, jos ihmiset elävät luonnollisesti ja tasapainossa luonnon kanssa, miehet ja naiset viihtyvät, sekä työssä, että vapaa aikana suurimman osan ajasta oman sukupuolensa kanssa. Vasta lakien ja oppivelvollisuuden myötä luonnollinen sukupuolijakautuminen rikkoutui.

    Suurin ongelma nykyisessä järjestelmässä on ehdottomasti, miesten heikentynyt siitiöiden tuotanto, lapsettumuus kun on jatkuvasti kasvava ongelma sivistysmaissa, siis juuri niissä maissa, missä naiset miehet on pakotettu sekoittumaan. sillä seuraulsella, että miesten sukuhormonin tuotanto,siis testosteronitaso laskee, ja sperman laatu huononee.

    Mutta eikös meidänkin yhteiskunnassamme kuitenkin miehet ja naiset ole omissa ympyröissään. Varsinkin työelämässä.

    Luulisin että suurimmalla osasta meistä kaikista on työtovereina lähinnä oman sukupuolen edustajia. Töissä sentään ollaan aika suuri osa elämästä.

    Ja kyllä se syntyvyyden lasku johtuu varmastikin muista syistä kuin testosteronitason lasku. Yhteiskunnalliset syyt nyt lähinnä. Minullakaan ei yksinkertaisesti ole varaa tehdä lapsia.

    oskaan aikaisemmin historiassa miehet ja naiset eivät ole viettäneet aikaansa toisten seurassa niin paljon kuin nykyään.

    Pahin tilanne miehen testosteritason kannalta on olla kahdenkesken naisen kanssa, siis nyky-yhteiskunnan perusyksikössä.

    "Ja kyllä se syntyvyyden lasku johtuu varmastikin muista syistä kuin testosteronitason lasku. Yhteiskunnalliset syyt nyt lähinnä. Minullakaan ei yksinkertaisesti ole varaa tehdä lapsia."

    Tarkoitankin henkilöita jotka haluavat lapsia, mutta eivät niitä kykene saamaan.

    Olisi tyhmää väittää, ettei testosterinitasojen, siis sukuhormonitason lasku ja miesten heikentynyt sperman laatu , sekä liisääntynyt lapsettomuus, liittyisi toisiinsa.

    Tämä Tieto on vain yhteiskuntamme rakenteiden kannalta, hyvin harmillista, sillä se vie pohjan koko nykyisen järjestelmän kestävyydeltä.

    "totuus sattuu vain jos elää valheessa"

    ...suomalainen ihminen on aivan liian herkästi lisääntyvä/hedelmöittyvä laji.

    Äänestä

  • Sirpa kirjoitti:

    ...suomalainen ihminen on aivan liian herkästi lisääntyvä/hedelmöittyvä laji.

    suomalaiset naiset ovat liian moraalittomia... jos ei huolehdi ehkäisystä ei kannata naidakkaan, jos nai kannattas kantaa vastuu. eikä tehdä järjettömiä ratkaisuja omaa napaa ajatellen.

    Äänestä

  • Miekkonen kirjoitti:

    oskaan aikaisemmin historiassa miehet ja naiset eivät ole viettäneet aikaansa toisten seurassa niin paljon kuin nykyään.

    Pahin tilanne miehen testosteritason kannalta on olla kahdenkesken naisen kanssa, siis nyky-yhteiskunnan perusyksikössä.

    "Ja kyllä se syntyvyyden lasku johtuu varmastikin muista syistä kuin testosteronitason lasku. Yhteiskunnalliset syyt nyt lähinnä. Minullakaan ei yksinkertaisesti ole varaa tehdä lapsia."

    Tarkoitankin henkilöita jotka haluavat lapsia, mutta eivät niitä kykene saamaan.

    Olisi tyhmää väittää, ettei testosterinitasojen, siis sukuhormonitason lasku ja miesten heikentynyt sperman laatu , sekä liisääntynyt lapsettomuus, liittyisi toisiinsa.

    Tämä Tieto on vain yhteiskuntamme rakenteiden kannalta, hyvin harmillista, sillä se vie pohjan koko nykyisen järjestelmän kestävyydeltä.

    "totuus sattuu vain jos elää valheessa"

    ...on mahdollista elää noin täydellisessä itsekritiikittömyyden tilassa? Missä niitä aikuisiän tynnyreitä myydään?

    Naiset ja miehet ovat tuskin koskaan olleet riippumattomampia toisistaan. Oletko kuullut mitään nykyisistä avioerotilastoista? Oletko koskaan kuullut siitäkään, että aika jota ihminen ei vietä naisen seurassa, ei välttämättä ole sama kuin aika, jonka ihminen viettää miehen seurassa? Jotkut ihmiset osaavat, haluavat ja ovat yksinkin. Oletko kuullut moista? Vai onko seinänaapureillakin vaikutusta???

    Tiedätkö, että niitä hormoneita on aika helvetisti? Testosteroni on vain yksi monista johon viitataan kun puhutaan "häiriöstä hormonitoiminnassa". Tuo alempi lainauksesi ei todellakaan todista mitään.

    Äänestä

  • minä kirjoitti:

    suomalaiset naiset ovat liian moraalittomia... jos ei huolehdi ehkäisystä ei kannata naidakkaan, jos nai kannattas kantaa vastuu. eikä tehdä järjettömiä ratkaisuja omaa napaa ajatellen.

    ...puheenaihetta. Tolle aiheelle on jo viiskymmentä ketjua.

    Äänestä

  • Unelma... kirjoitti:

    ...on mahdollista elää noin täydellisessä itsekritiikittömyyden tilassa? Missä niitä aikuisiän tynnyreitä myydään?

    Naiset ja miehet ovat tuskin koskaan olleet riippumattomampia toisistaan. Oletko kuullut mitään nykyisistä avioerotilastoista? Oletko koskaan kuullut siitäkään, että aika jota ihminen ei vietä naisen seurassa, ei välttämättä ole sama kuin aika, jonka ihminen viettää miehen seurassa? Jotkut ihmiset osaavat, haluavat ja ovat yksinkin. Oletko kuullut moista? Vai onko seinänaapureillakin vaikutusta???

    Tiedätkö, että niitä hormoneita on aika helvetisti? Testosteroni on vain yksi monista johon viitataan kun puhutaan "häiriöstä hormonitoiminnassa". Tuo alempi lainauksesi ei todellakaan todista mitään.

    jotka ottavat turpiinsa äijältään pari kertaa viikossa eivät ainakaan osaa olla yksin!

    Äänestä

  • Sirpa kirjoitti:

    ...puheenaihetta. Tolle aiheelle on jo viiskymmentä ketjua.

    oikein tapana? Olen myös huomannut sen, että kysymyksiin vastataan kysymyksillä. Hyvän kasvatuksen tulos?

    Äänestä

Olet aikamoinen naistennaurattaja.

Äänestä
  • Alkoholi muuten nostaa naisten testosterinitasoa nopeammin kuin miesten, ja koska juuri tuon tason muutos on agressivisuuden aiheuttaja alkoholi aiheuttaa väkivaltaisuuttta naisille enemmän kuin miehille.
    Naisten väkivaltaisuus vain ilmenee henkisenä, koska he ovat fyysisesti heikompia.

    Äänestä

  • Miekkonen kirjoitti:

    Alkoholi muuten nostaa naisten testosterinitasoa nopeammin kuin miesten, ja koska juuri tuon tason muutos on agressivisuuden aiheuttaja alkoholi aiheuttaa väkivaltaisuuttta naisille enemmän kuin miehille.
    Naisten väkivaltaisuus vain ilmenee henkisenä, koska he ovat fyysisesti heikompia.

    Miksi paasaat minulle viinasta; olen melkein raivoraitis!

    Äänestä

Mutta tuollaista teoriaa testosteronin vaikutuksista, naisseuran vaikutuksista sen tason alenemiseen elimistössä, alenemisen seurauksista ja väkivallan raaistumisen syistä en ole koskaan aikaisemmin kuullut.

Viitsisitkö mainita lähteen tai lähteet, joista asiaa koskevaa tietoa on saatavilla.

Äänestä
  • Suurin osa löytyy pari kuukautta vanhasta tiede lehdestä, jossa oli iso artikkeli käsitellen testosteronia ja sen vaikutusta, toimitan lehden numeron myöhemmin, kunhan sen saan käsiini.

    Koska aihe on kiinnostanut minua pitkään olen kerännyt testosteronitietoa myös muista lähteistä.

    Äänestä

Miekkonen on jo moneen kertaan osoittanut, ettei ymmärrä edes tieteen alkeita. Mm. korrelaation ja kausaliteetin erot ovat täysin hukassa.

Täyttä pötyä tämänkertainenkin.

Äänestä
  • " Totuus kestää tarkkailun "

    Äänestä

Erään tutkimuksen mukaan miespuolisten tutkijoiden tieteellinen tuottavuus on suurimmillaan nuorena. Kaksi kolmesta miestutkijasta saavutti parhaat tuloksensa alle 35-vuotiaana. Toinen tutkimuksessa havaittu asia oli se, että avioliitossa elävien miestutkijoiden tuottavuus oli heikompi kuin muiden miestutkijoiden. Tiedetään että miesten testosteronipitoisuus on suurimmillaan nuorena ja se laskee parisuhteessa elävillä miehillä.

Äänestä
  • Asiasta pitkään kiinostuneena olen huomannut, että tätä tietoa tukee hyvin moni seikka.

    Mutta koska kyseinen fakta kyseenalaistaa yhteiskuntamme rakenteiden erinomaisuuden on aiheesta saatavilla vain hajatietoa ja paljon hyssytelyä.

    Yksi testosteronitason heikkenemis faktaa tukeva
    tieto on lapsettomuus ja miesten siittiöiden huonontunut laatu niissä "sivistysmaissa", missä miehet ja pojat viettävät eniten aikaa vastakkaisen sukupuolen kanssa.

    Testosteronitaso kun on sukuhormonina suoraan verranollinen sperman laatuun.

    Äänestä

"Miesten siittiomäärä on laskenut puoleen viimeisen 50-vuoden aikana."

"Uusimmat tukimukset osoittavat, että taustalla on häiriot hormonitoiminassa."

Jos kerran testosteroni tason lasku heikentää siitiotuotantoa, ja miesten testosteronitasoa taas laskee pikäaikainen parisude ja ajan viettäminen naisen kanssa.

Eiko osata laskea yksinkertaista yhtälöä ?

Sukupuoliroolien sekoittuminen, perheiden pieneneminen, sekaluokat ja työpaikat alkoivat reipas 50-vuotta sitten.

Vielä tiede lehdestä :

" vertailua kuitenkin yritetetään. Toppari aikoo työryhmineen kaivaa varastosta esiin 30% vuoden takaisia verinäytteitä ja mitata niistä testosteronit"

Kyllä totuus on, että nykyiset tiedemiehet elävät tilanteessa missä tiedetään paljon puita, mutta metsää ei nähdä.

Lisää:

http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=114&conference=1500000000000106&posting=22000000002492685

Äänestä
  • ... johtopäätös myös peräisin Tiede- lehdestä? Kai se nyt tiedetään että siittiöiden laatu on huonontunut, mutta syyksi on luettu aikaisemmin mm. alkoholi, huumeet, stressi...

    Äänestä

  • Korrelaatio ei edelleenkään todista syy-seuraussuhdetta. Oletko koskaan kuullut ympäristömyrkkyjen vaikutuksesta hormonitoimintaan?

    Käsityksesi sukupuolten yhdessä viettämästä ajasta ovat historiatiedotonta roskaa. Ennen kodin ulkopuolisen palkkatyön yleistymistä miehet ja naiset tekivät mm. maatalousyhteisöissä töitä yhdessä.

    Äänestä

  • ... että tekaisetko nämä jutut ihan piruuttas vai ootko aivan tosissas?

    Äänestä

  • ??? kirjoitti:

    ... johtopäätös myös peräisin Tiede- lehdestä? Kai se nyt tiedetään että siittiöiden laatu on huonontunut, mutta syyksi on luettu aikaisemmin mm. alkoholi, huumeet, stressi...

    sitaateissa "*" oleva teksti on kopioitu lehdestä

    Äänestä

  • Zarathustra kirjoitti:

    Korrelaatio ei edelleenkään todista syy-seuraussuhdetta. Oletko koskaan kuullut ympäristömyrkkyjen vaikutuksesta hormonitoimintaan?

    Käsityksesi sukupuolten yhdessä viettämästä ajasta ovat historiatiedotonta roskaa. Ennen kodin ulkopuolisen palkkatyön yleistymistä miehet ja naiset tekivät mm. maatalousyhteisöissä töitä yhdessä.

    Väite ymäristömyrkkyjen seurauksista on tuttu, mutta
    niiden ei ole osoitettu olevan ratkaisevassa roolissa.

    "Käsityksesi sukupuolten yhdessä viettämästä ajasta ovat historiatiedotonta roskaa"

    Väitätkö siis, että miehet viettävät nykyisin enemmän aikaa misten seurassa kuin ennen ?

    Olen maaseudun kasvatti ja voin kertoa, että kyllä peltotyöt olivat pelkästään miesten hoidossa, vielä nykyäänkin.
    Naiset pellolla ovat harvinainen näky.

    Tiesitkö muuten, että vielä 1800 luvulla naisilta oli pääsy kielletty talliin ja miehiltä navettaan ?

    Äänestä

  • ??? kirjoitti:

    ... että tekaisetko nämä jutut ihan piruuttas vai ootko aivan tosissas?

    Kyllä taustalla on pitkäaikainen kiinostus ja huoli yhteiskuntamme liiasta feminiinistymisestä, ja aidon maskuliinisen kulttuurin haviämisen syistä.

    Tietoa olen saanut paljon tiede-lehdestä, tieteen kuvalehdestä ja kirjoista.

    Äänestä

  • Miekkonen kirjoitti:

    Kyllä taustalla on pitkäaikainen kiinostus ja huoli yhteiskuntamme liiasta feminiinistymisestä, ja aidon maskuliinisen kulttuurin haviämisen syistä.

    Tietoa olen saanut paljon tiede-lehdestä, tieteen kuvalehdestä ja kirjoista.

    joo...

    kyllä, kyllä... joo-o... niinh...

    No ei mitään, huolesi on varmasti ihan vilpitön, joten onnea vain metsästykselle... Aina tarvitaan joku Don Quiote...

    Äänestä

  • Miekkonen kirjoitti:

    Väite ymäristömyrkkyjen seurauksista on tuttu, mutta
    niiden ei ole osoitettu olevan ratkaisevassa roolissa.

    "Käsityksesi sukupuolten yhdessä viettämästä ajasta ovat historiatiedotonta roskaa"

    Väitätkö siis, että miehet viettävät nykyisin enemmän aikaa misten seurassa kuin ennen ?

    Olen maaseudun kasvatti ja voin kertoa, että kyllä peltotyöt olivat pelkästään miesten hoidossa, vielä nykyäänkin.
    Naiset pellolla ovat harvinainen näky.

    Tiesitkö muuten, että vielä 1800 luvulla naisilta oli pääsy kielletty talliin ja miehiltä navettaan ?

    Puhuin useammasta vuosisadasta ja laajemmin kuin pelkästään Suomesta. Nainen kotona ja mies töissä oli yleisimmillään länsimaissa 1950-luvulla.

    Mitenhän sinun näkemystesi on osoitettu olevan edes pienessä roolissa eli syyt ja seuraukset?

    Äänestä

  • Miekkonen kirjoitti:

    Väite ymäristömyrkkyjen seurauksista on tuttu, mutta
    niiden ei ole osoitettu olevan ratkaisevassa roolissa.

    "Käsityksesi sukupuolten yhdessä viettämästä ajasta ovat historiatiedotonta roskaa"

    Väitätkö siis, että miehet viettävät nykyisin enemmän aikaa misten seurassa kuin ennen ?

    Olen maaseudun kasvatti ja voin kertoa, että kyllä peltotyöt olivat pelkästään miesten hoidossa, vielä nykyäänkin.
    Naiset pellolla ovat harvinainen näky.

    Tiesitkö muuten, että vielä 1800 luvulla naisilta oli pääsy kielletty talliin ja miehiltä navettaan ?

    "Väite ymäristömyrkkyjen seurauksista on tuttu, mutta niiden ei ole osoitettu olevan ratkaisevassa roolissa."

    Puppua tuo väitteesi, ympäristömyrkkyjen on osoitettu aivan selkeästi vaikuttavan vesistöissä, myrkyt ovat heikentäneet merenelävien ja runsaasti kalaa syövien ihmisten mm. suvunjatkamiskykyä, huonontaneet terveydentilaa ja lisänneet kuolleisuutta (lasten, aikuisten), myös tietyillä myrkyttyneillä teollisuusalueilla on ihmisillä todettu samoja seuraamuksia (maaperä, ilma).

    Ympäristömyrkkyjä alkoi levitä ja rikastua paikalliskasaumia laajemmin villin ja vapaan teollistumisen kaudella, laajentuneet ongelmat alkoivat näkyä viitisenkymmentä vuotta sitten. Vasta 60-luvulla alettiin esim. Suomessa yleisemmin vakavasti puhua saastumisilmiöistä ja puhdistamistarpeista.

    Tuulesta tempaistu on ajatuksesi, että syynä onkin naisten seurassa vietetty aika. Testosteronitasossa on kyse siitä, että nuorilla miehillä ko. taso on korkeampi kuin vanhemmilla. Nuoret ovat vielä sinkkuja, vanhemmat tavallisesti yhden tai useamman avioliiton kokeneita. Eli naisseuraa on tietysti ollut, mutta onpa ikääkin ehtinyt kertyä. Kyse on iästä, ei naisista. Siis korrelaatio, ei kausaalisuhde.

    Miehet eivät nykyään muutenkaan vietä aikaa sanottavasti enempää naisten kanssa kuin ennenkään. Metsästäjä-keräilijäkulttuureissa kylä eli tiiviisti yhdessä, miehet ja vaimot perheineen omissa majoissaan. Sukupuolittain erotettu asuminen on ollut erittäin harvinaista. Oli tietysti joitain sukupuolittain eriytyneitä askareita, mutta eivät miehet olleet kaikkina päivinä metsästämässä, vaan osallistuivat kylän toimintoihin, siellä vaan naisten seassa, Miekkonen. Sama juttu agraarielinkeinoissa, isännät, emännät, rengit, piiat, siellä ne tilan alueilla yhdessä toimivat ja tapasivat toisiaan tiiviisti yhtenään.

    Nykyään on päinvastoin paljon puhuttu siitä, että perheillä (isällä ja äidillä) on liian vähän aikaa olla yhdessä keskenään ja lasten kanssa. Työ tehdään kodin ulkopuolella, työpäivät ovat pitkät. Jos miehellä on harrastuksia, vievät ne melkoisen osan nekin. Sama juttu äidillä, mutta ymmärtääkseni tavallisin ratkaisu on, että äidit viettävät "laatuaikaa" kotona lasten kanssa.

    Äänestä

  • Sohvi kirjoitti:

    "Puppua tuo väitteesi, ympäristömyrkkyjen on osoitettu aivan selkeästi vaikuttavan vesistöissä,"

    Väitän edelleen muuta. Esim ruotsissa kalojen kehityshäiriöihin ja mutaatioihin suurimman syyn on katsottu johtuvan hormoneista, lähinnä ehkäisypillereiden hormonien joutumisesta vesistöihin.

    "Tuulesta tempaistu on ajatuksesi, että syynä onkin naisten seurassa vietetty aika."

    Ainakin tiede lehden artikkelin mukaan pitkään parisuhteessa eläneiden miesten testosteronitasot ovat alhaisempia kuin sinkkujen, joten vaikutusta siis varmasti on.

    Saman artikkelin mukaan myös lasten seurassa vietetty aika alentaa testosterintasoa.

    Lisäksi uusiman tiede lehden mukaan, nuorilla miehillä on huonompi laatuinen sperma kuin vanhoilla miehillä, ja juuri tähän ongelmaan Turun yliopistossa etsitään syytä.

    joka sana. Syitä todella etsitään, "ongelman" laajuuden takia.

    ..todella, että ympäristömyrkyt, kuten esim. dioksiini, eivät vaikuta siittiötasoon, syntyvyyteen, sairastuvuuteen ja kuolleisuuteen? En viitsi todellakaan väitellä asiasta, kuole uskossasi.

    Varmasti kaikilla kemiallisilla vierailla aineilla, joita päästetään vesistöihin, on vaikutuksia, myös niillä mainitsemillasi hormooneilla. Mutta ennenkuin ehkäisypillereistä tiedettiin mitään, oli mm. Japanissa (ja muuallakin) laajoja ympäristötuhoja, syinä elohopea, kasvinsuojelumyrkyt, lannoitteet jne.

    Oliko pitkään parisuhteessa eläneiden miesten ja sinkkumiesten ikä otettu huomioon siten, että verrattiin samanikäisiä miehiä keskenään?

    Aggressiivisten miesten testosteronitason on todettu olevan korkeamman, kuin vähemmän aggressiivisten. Yhtä hyvin voisi syy olla se, että naiset ovat hyväksyneet kumppaneikseen mieluiten vähemmän aggressiivisia, jos se on ollut mahdollista. Muutoin ovat joutuneet tyytymään niihin hirveämpiin. Luonnollista valintaa.

    Kun nuorilla miehillä sperman laatu on huonompi kuin vanhoilla, eikö se juuri todista väitteitäsi vastaan? Eiväthän nuoret ole viettäneet yhtä paljon aikaa naisten kanssa kuin vanhat. Syyt ovat siis muualla.

    Ympäristökemian lisääntymisen takia (maaperä, ilma, ravinto jne) on sperman laatu osoittanut huonontumisen merkkejä. Myrkyt ovat rikastuneet ravintoketjussa, naisista löytyy paljon myrkkyjäämiä, se vaikuttaa jälkeläisiin, myös siis miespuolisten jälkeläisten spermaan. Ainakin todennäköisemmin, kuin naisten läsnäolo.

    "Väitätkö todella, että ympäristömyrkyt, kuten esim. dioksiini, eivät vaikuta siittiötasoon, syntyvyyteen, sairastuvuuteen ja kuolleisuutee"

    Totta kai vaikuttaa, mutta en silti vähättelisi testosterinitasojen alentumisen merkitystä.

    "Oliko pitkään parisuhteessa eläneiden miesten ja sinkkumiesten ikä otettu huomioon siten, että verrattiin samanikäisiä miehiä keskenää"

    Kyllä vaan.

    "Kun nuorilla miehillä sperman laatu on huonompi kuin vanhoilla, eikö se juuri todista väitteitäsi vastaan? Eiväthän nuoret ole viettäneet yhtä paljon aikaa naisten kanssa kuin vanhat. Syyt ovat siis muualla."

    Testin mukaan 18-vuotialla oli huonompi laatu kuin yli 30-vuotiailla tarkempaa tutkimusta asiasta ei ole vielä tehty.

    Mitä nuorempi sukupolvi sitä varhaisemmassa vaiheessa sukupuolet sekoittuvat, nykyään kun lapset pannaan päivähoitoon heti syntymänsä jälkeen.

    "Ympäristökemian lisääntymisen takia (maaperä, ilma, ravinto jne) on sperman laatu osoittanut huonontumisen merkkejä. Myrkyt ovat rikastuneet ravintoketjussa, naisista löytyy paljon myrkkyjäämiä, se vaikuttaa jälkeläisiin, myös siis miespuolisten jälkeläisten spermaan. Ainakin todennäköisemmin, kuin naisten läsnäolo."

    Kuten sanottu, asiaa tutkitaan, sillä pelkät ympäristömyrkyt eivät riitä selitykseksi.
    Ympäristömyrkkyjen ja lannoitteiden jäämien väitetään pienentyneen, joten teoriasi mukaan sperman laadunkin pitäisi olla parantumaan päin

    Äänestä

  • Maria kirjoitti:

    joka sana. Syitä todella etsitään, "ongelman" laajuuden takia.

    Suora kopio artikkelista:

    "British Medical Journal soitti hälytyskelloja tasan 11 vuotta sitten. Tanskalainen Niels Skakkebae läväytti lehdessä karut luvut: maailman miesten siittiömäärä oli 50 vuodessa vähentynyt lähes puoleen entisestä. Kun vielä 1940-luvulla millilitrassa spermaa kuhisi 114 miljoonaa sukusolua, 1990-luvulle tultaessa niitä oli 66 miljoonaa.

    Skakkebaekin raportti ennustaa ihmiskunnalle lohdutonta loppua. Vielä ei ole hätää, mutta jos syöksykierre ei oikene, kriittinen raja tulee vastaan noin 30 vuoden päästä."

    Jos et usko lue lisää täältä :

    http://www.tiede.fi/arkisto/tulosta.asp?id=367

    "Siemennesteen laatuongelmista on syytetty erityisesti ympäristökemikaaleja, jotka solu- ja eläinkokeiden perusteella pystyvät häiritsemään hormonitoimintaa ja kiveksen siittiötuotantoa. – Valehormonien yhteydestä siittiökatoon tai ihmisen muihin lisääntymishäiriöihin ei kuitenkaan ole varmaa näyttöä, sanoo solutason mekanismeja tutkiva Toppari."

    Siitäs joten väitteeläsi ei ole pohjaa.

    Lue lisää jos kiinostaa:

    http://www.tiede.fi/arkisto/tulosta.asp?id=367

    Äänestä

  • Miekkonen kirjoitti:

    Suora kopio artikkelista:

    "British Medical Journal soitti hälytyskelloja tasan 11 vuotta sitten. Tanskalainen Niels Skakkebae läväytti lehdessä karut luvut: maailman miesten siittiömäärä oli 50 vuodessa vähentynyt lähes puoleen entisestä. Kun vielä 1940-luvulla millilitrassa spermaa kuhisi 114 miljoonaa sukusolua, 1990-luvulle tultaessa niitä oli 66 miljoonaa.

    Skakkebaekin raportti ennustaa ihmiskunnalle lohdutonta loppua. Vielä ei ole hätää, mutta jos syöksykierre ei oikene, kriittinen raja tulee vastaan noin 30 vuoden päästä."

    Jos et usko lue lisää täältä :

    http://www.tiede.fi/arkisto/tulosta.asp?id=367

    mutta minä TIEDÄN tämän saman kuin sinäkin.
    Sille ei voi sitten mitään, jos siitä kukaan ei välitä...

    Äänestä

  • Maria kirjoitti:

    mutta minä TIEDÄN tämän saman kuin sinäkin.
    Sille ei voi sitten mitään, jos siitä kukaan ei välitä...

    Olen samaa mieltä, no kyllä se varmaan herättää pikkuhiljaa, kun lapsia ei enää saada aikaan kuin laboratoriovälineillä.
    Siitä on romantiikka kaukana.

    Äänestä

  • Miekkonen kirjoitti:

    Olen samaa mieltä, no kyllä se varmaan herättää pikkuhiljaa, kun lapsia ei enää saada aikaan kuin laboratoriovälineillä.
    Siitä on romantiikka kaukana.

    yleistä tuo lapsettomuus on jo nyt. Mutta miksi tehdä mitään, kun vielä muutama sentään saadaan aikaan ominkin avuin. Eikö systeemi olekin se, ettei mitään tehdä, yleensä ei edes myönnetä, ennen kuin ollaan mahdottoman edessä?

    Tuo tulevan ennustaminen kun on niin kovin vakeaa!

    Isoista asioista huolehtiminen on älyttömän hankalaa, kun kaikki vaan miettiin omaa napaansa, eikä väliä suuremmista kuvioista mitään.

    Luin joskus, en muista kummassa kotimaassani jutun, jossa epäiltiin naisten hormoonivalmisteiden (e-pillerien) haittavaikutusta asiaan.

    Äänestä

  • Miekkonen kirjoitti:

    Suora kopio artikkelista:

    "British Medical Journal soitti hälytyskelloja tasan 11 vuotta sitten. Tanskalainen Niels Skakkebae läväytti lehdessä karut luvut: maailman miesten siittiömäärä oli 50 vuodessa vähentynyt lähes puoleen entisestä. Kun vielä 1940-luvulla millilitrassa spermaa kuhisi 114 miljoonaa sukusolua, 1990-luvulle tultaessa niitä oli 66 miljoonaa.

    Skakkebaekin raportti ennustaa ihmiskunnalle lohdutonta loppua. Vielä ei ole hätää, mutta jos syöksykierre ei oikene, kriittinen raja tulee vastaan noin 30 vuoden päästä."

    Jos et usko lue lisää täältä :

    http://www.tiede.fi/arkisto/tulosta.asp?id=367

    Siittiötason laskuun ei artikkelissa esitetä naisseurassa oloa, vaan pääsanoma on tämä:

    "Länsimaiden miesten sperman huonontumiseen tarjotaan uutta selitystä. Ympäristökemikaalien lisäksi on alettu epäillä sisäistä häirikköä: insuliinia." Suora lainaus.

    Syinä siis ympäristökemikaalit (kuten minäkin väitin) ja insuliiniresistenssiin vaikuttavat tekijät. Viime mainittuun tiedetään vaikuttavan geneettisten tekijöiden ohella mm. ravinnon. Ravintoon vaikuttaa se, mitä ihminen valitsee syödäkseen (tietyt ravintoaineet esim. nostavat insuliinitasoa jyrkästi) ja mitä roolia mm. ympäristömyrkyt niissä esittävät. Sperman laatu- ja määrätason laskua en tietenkään kiistänyt, tämä on tiedetty jo kauan ja suoritettu seurantamittauksia.

    Naisten pahasta vaikutuksesta ei mikään muu lähde puhu, kuin Miekkonen. Artikkelissakin todettiin, että ikäpolvien saattaminen vertailukelpoisen tutkimuksen piiriin on erittäin ongelmallista.

    Äänestä

  • Maria kirjoitti:

    yleistä tuo lapsettomuus on jo nyt. Mutta miksi tehdä mitään, kun vielä muutama sentään saadaan aikaan ominkin avuin. Eikö systeemi olekin se, ettei mitään tehdä, yleensä ei edes myönnetä, ennen kuin ollaan mahdottoman edessä?

    Tuo tulevan ennustaminen kun on niin kovin vakeaa!

    Isoista asioista huolehtiminen on älyttömän hankalaa, kun kaikki vaan miettiin omaa napaansa, eikä väliä suuremmista kuvioista mitään.

    Luin joskus, en muista kummassa kotimaassani jutun, jossa epäiltiin naisten hormoonivalmisteiden (e-pillerien) haittavaikutusta asiaan.

    "Eikö systeemi olekin se, ettei mitään tehdä, yleensä ei edes myönnetä, ennen kuin ollaan mahdottoman edessä?"

    Mitä pitäisi ja voitaisiin tehdä?

    Äänestä

  • Sirpa kirjoitti:

    "Eikö systeemi olekin se, ettei mitään tehdä, yleensä ei edes myönnetä, ennen kuin ollaan mahdottoman edessä?"

    Mitä pitäisi ja voitaisiin tehdä?

    lukee viestissäni. En ehdi tänään kinaamaan näistä jutuista. Tämäkin menee lounastauosta...

    Äänestä

..vaikka eristäydy jollekin autiolle saarelle.. mihinpä miehet naisia pakoon pääsevät?

Äänestä
  • inttiajan olevan miehen onnellisinta aikaa, nyrkkierkin jutut tukevat väitettä. Miksi sitten asevelvollisuus on suurimpia itkunaiheita täällä aborttien lisäksi? Jos nyt tätä oikein tulkitsen, mies saavuttaakseen onnellisen luonnonmukaisen olotilan olisi oltava koko aikuisikänsä asepalvelussa. Kolmen vuoden välein hän saisi loman maalle välttämättömän suvunjatkamisvelvollisuutensa suorittamiseksi. Varuskunta-alueella olisi tietysti sotku, josta tavanomaisen kahvi-munkki -yhdistelmän lisäksi edullinen bordelli.

    Äänestä

  • Sanelma kirjoitti:

    inttiajan olevan miehen onnellisinta aikaa, nyrkkierkin jutut tukevat väitettä. Miksi sitten asevelvollisuus on suurimpia itkunaiheita täällä aborttien lisäksi? Jos nyt tätä oikein tulkitsen, mies saavuttaakseen onnellisen luonnonmukaisen olotilan olisi oltava koko aikuisikänsä asepalvelussa. Kolmen vuoden välein hän saisi loman maalle välttämättömän suvunjatkamisvelvollisuutensa suorittamiseksi. Varuskunta-alueella olisi tietysti sotku, josta tavanomaisen kahvi-munkki -yhdistelmän lisäksi edullinen bordelli.

    ..bordelli varuskunta-alueelle? Siellähän ne miestenkoulua käyvät ressut vain naisistuisivat kaiket illat, eivät kotiinkan enää ehtisi tuomaan likapyykkiä äidille. Malttaisko edes Tumpun säälimä traagisen oikeusmurhan kohde, "totaali", pystyä kieltäytymään ..hm..palveluksista?

    en ajatellut kyllin pitkälle. Siispä pitää ansaita kuntoisuuspisteitä. Viisi pistettä = munkkikuponki, 20 pistettä = krhmhkuponki! Silloin ei liiallinen naishapatus pilaa poikien rentoa yhdessäoloa eikä toisaalta pahat paineet aiheuta väkivaltaisia reaktioita. Kun pojat ovat onnellisia ja tyytyväisiä, riittää kun kessu hiukan ojentaa sillointällöin avokämmenellä niitä pahankurisimpia.

    Vai olisiko sittenkin totaalikielto parempi? Silloin olisi tavara tallella joka kolmasvuosi suoritettavaa siittämislomaa ajatellen. Olet taas oikeassa, Sohvi. Tarkemmin ajatellen sotkukin on poistettava, tutkimustuloksen mukaan munkki on suomalaisen varusmiehen pahin uhka.

    Äänestä

  • Itse harrastan kyseistä toimintaa: Mikään ei auta näkemään yhteiskunnallista tilannetta ja muutosen suuntaa paremmin, kuin etäisyyden ottaminen, ja eläminen rahatalouden ja feministisen arvomaailman ulkopuolella välillä.

    Valitettavan usein naiset vaan haluvat tulla mukaan,
    mikä sinänsä ei ole haitallista, kunhan feministit pysyy kaukana.

    Äänestä

  • Sanelma kirjoitti:

    inttiajan olevan miehen onnellisinta aikaa, nyrkkierkin jutut tukevat väitettä. Miksi sitten asevelvollisuus on suurimpia itkunaiheita täällä aborttien lisäksi? Jos nyt tätä oikein tulkitsen, mies saavuttaakseen onnellisen luonnonmukaisen olotilan olisi oltava koko aikuisikänsä asepalvelussa. Kolmen vuoden välein hän saisi loman maalle välttämättömän suvunjatkamisvelvollisuutensa suorittamiseksi. Varuskunta-alueella olisi tietysti sotku, josta tavanomaisen kahvi-munkki -yhdistelmän lisäksi edullinen bordelli.

    "Miksi sitten asevelvollisuus on suurimpia itkunaiheita täällä aborttien lisäksi"

    Kysymys on varmaankin tasa-arvosta, sillä jos miehillä on enemmän (ase)velvollisuuksia kuin naisilla, emme ole tasa-arvoisia.

    Jospa naisille keksittäisiin heille sopiva velvollisuus, mitä miehillä ei taas olisi,
    niin miehillä ja naisilla olisi yhtä paljon velvollisuuksia, ja olisi tasa-arvo lähempänä.

    Äänestä

  • Sohvi kirjoitti:

    ..bordelli varuskunta-alueelle? Siellähän ne miestenkoulua käyvät ressut vain naisistuisivat kaiket illat, eivät kotiinkan enää ehtisi tuomaan likapyykkiä äidille. Malttaisko edes Tumpun säälimä traagisen oikeusmurhan kohde, "totaali", pystyä kieltäytymään ..hm..palveluksista?

    Mikään ei palauta miestä rakkaudenhuumasta paremmin maanpinnalle, kuin huorissakäyminen ja sen totuuden ymmärtäminen, että nainen käyttää mieluusti kehoaan saadakseen haluamansa.

    Äänestä

  • Miekkonen kirjoitti:

    Itse harrastan kyseistä toimintaa: Mikään ei auta näkemään yhteiskunnallista tilannetta ja muutosen suuntaa paremmin, kuin etäisyyden ottaminen, ja eläminen rahatalouden ja feministisen arvomaailman ulkopuolella välillä.

    Valitettavan usein naiset vaan haluvat tulla mukaan,
    mikä sinänsä ei ole haitallista, kunhan feministit pysyy kaukana.

    naiset eivät vaikuta testosteroneihisi vain feministinaiset. Kuullostaapi tutulta.

    Äänestä

  • Sanelma kirjoitti:

    naiset eivät vaikuta testosteroneihisi vain feministinaiset. Kuullostaapi tutulta.

    Eri tutkimuksia vertaillen olen tullut siihen tulokseen, että miehen testosteritaso vahingoituu eniten jos hän joutuu viettämään naisen kanssa kahdenkesken aikaa muutenkin kun vain seksiä harrastaen.

    Joten jos ruokakuntaan kuuluu monikossa naisia tai miehiä, niin jako sukupuolten välillä tulee selvemmäksi, ja koska siinä tilanteessa mies ja nainen kuuluvat ikäänkuin eri tiimiin, ei testosteronitaso pääse vahingoittumaan.

    mitä ihmeen vahinkoa voi syntyä, jos testosteronitasosi pääsee vahingoittumaan... Tokkopa syytä huoleen.

    Äänestä

  • Sanelma kirjoitti:

    mitä ihmeen vahinkoa voi syntyä, jos testosteronitasosi pääsee vahingoittumaan... Tokkopa syytä huoleen.

    Jos useimpien miesten testosteronitasot laskevat mutta naisten ei nouse, ei tasapaino maskuliinisuuden ja feminiinisyyden välillä ole mahdollista.

    Hyvinvoivan yhteiskunnan perusta on tasapaino miehisen ja naismaisen maailmankatsomuksen ja arvomaailman välillä.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Miekkonen kirjoitti:

Testosteroni on sukuhormoni joka on seksuaalisen halukkuuden aiheuttaja sekä miehillä,
että naisilla, ja koska miehillä on korkeampi testosteritaso he ovat myös seksuaalisesti halukkaampia.

Usein oletettaan että testosteroni on agressiivisuuden aiheuttaja, mutta näin ei suoranaisesti ole,
sillä agressivisuuden aiheuttaja on suuri testosterinitason muutos, ja koska naisilla testosteronitaso
on alhaisempi,ovat he vähemmän toleroituneita myös sen muutoksille. Naisten agressivisuus vain ilmenee henkisesti,
koska he ovat fyysisesti heikompia.
Todellinen syy miesten fyysiseen voimainkoetteluun perustuu hierarkian ja arvojärjestyksen tarpeeseen, eikä siinä ole tarkoitus aiheuttaa pitkäaikaisia vammoja.
Miesten väkivalta on raaistunut koska sen käyttöönottokynnys on noussut, laeilla kieltämisen myötä.

Pysyvä korkea testosteronitaso ei siis aiheuta agressivisuutta, vaan lähes päinvastaista, seksuaalista
aktiivisuutta ja tietyntyyppistä päättäväisyyttä pyrkimyksissä, jota kuvaa parhaiten lojaalisuus.
Pitkäänkestävälle testosteronitason laskulle ovat taas miehet alttiinpia, sillä miesten alhaisen
testosteronitason aiheuttaa pitkäaikainen ja jatkuva oleskelu naisten seurassa, jonka seurauksena
miehen seksuaalinen aktiivisuus laskee ja taipumus agressivisuuteen nousee.
Naisten pysyvään testosteritasoon ei pitkäaikainen oleskelu miesten seurassa vaikuta, joten sukupuolikiintiöiden ja
poikien ja tyttöjen sekaluokkien seurauksena miesten korkeat testosterinitasot,
ja aito rehellinen ja suora maskuliinen toiminta häviää, ja yhteiskuntammme feminiinistyy ja väkivaltaistuu.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu