Onko lapsilla

# Se, että jättäisimme lapsemme ilman uskonnollista kasvatusta, ei ole mahdollista. Kukaan ihminen ei synny tyhjiöön eikä kasva tyhjiössä. Ihminen syntyy yhteisöön ja kasvaa keskellä yhteisöä. Jos yksipuolisesti korostamme yksilön oikeutta ja kykyä luoda itsenäisesti oma maailmankuvansa unohdamme, että ne eivät synny tyhjästä. Ihminen tarvitsee rakennusaineksia. Ei ole mahdollista valita sitä, että ei valitse. Lapsella on oikeus pyhään. #
502296
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 50

Vanhimmat

sen seikan että valistunut vanhempi jättää vapauden ja että valistunut vanhempi ei anna uskisraiskata pientä mieltä päiväkodissa tai koulussa. Puhumattakaan että liittäisi viattoman vauvan johonkin lahkoon.

Äänestä
  • Tuo on lainaus piispa Paarman puheesta :)

    Äänestä

että katsot lapsella olevan "oikeus pyhään". Ja mitäs se sitten on? Tuolla liirumlaarumillasi tarkoitit, että sinä määräät mihin lapsesi uskoo ja haluat myös yhteiskunnan maksavan sen opettamisen lapsellesi.

Äänestä

koulussa lapsi pakotetaan lukemaan poliittista propagandaa

Äänestä

Onko tuo pätkä siitä eräästä mielipidekirjoituksesta, joka pari viikkoa sitten tuli julkisuuteen? Noinhan se on, että jos lasta ei pienestä pitäen KASVATETA uskonnollisuuteen, hän muodostaa elämänkatsomuksensa monipuolisemmin ja rationaalisemmin sekä omaksuu eettiset periaatteet ja käytöstavat perheessä ja yhteiskunnassa muuten arvostettujen asioden pohjalta. Lakikirja ja hyvät pohjoismaalaiset tavat ovat paljon parempi pohja elämälle ja etiikalle kuin Lähi-idän paimentolaiskansojen siellä ja valitettav yli 2000 vuotta vanhat, julmat monoteistiset tarinat, joiden veristä "satoa" niitetään niin siellä Lähi-Idässä kuin valitettavasti muuallakin. Kannibalistisin rituaalein paratiisin ikuisiin iloihin... heh.

Äänestä

Siis mistäpä päätämme lapsemme sen "pyhänsä" ammentavan? Papilta? Hihhulisukulaiselta? Koulun uskontotunnilta? Lähetyssaarnaajalta? Uskovaisemmalta sukulaiselta? Milloin saan tulla saarnaamaan lapsellesi oikeata kuvaani maailmasta, jotta hän saisi "rakennuspalikoita elämäänsä"?

Äänestä
  • jälkikasvullesi. Toisten lapsille et saa saarnata, sillä heidän vanhemmillaan on oikeus välittää oma elämänkatsomuksensa lapsilleen. Ateistit luulevat, että heillä on oikeus sabotoida uskovaisten lapsilleen antamaa kasvatusta. Emme mekään puutu teidän lastenne kasvatukseen, miksi teillä olisi oikeus puuttua meidän lastemme kasvatukseen?

    Äänestä

  • omalle kirjoitti:

    jälkikasvullesi. Toisten lapsille et saa saarnata, sillä heidän vanhemmillaan on oikeus välittää oma elämänkatsomuksensa lapsilleen. Ateistit luulevat, että heillä on oikeus sabotoida uskovaisten lapsilleen antamaa kasvatusta. Emme mekään puutu teidän lastenne kasvatukseen, miksi teillä olisi oikeus puuttua meidän lastemme kasvatukseen?

    " Emme mekään puutu teidän lastenne kasvatukseen, miksi teillä olisi oikeus puuttua meidän lastemme kasvatukseen?    " Kunpa noin olisikin. Mutta "uskismoraali" ei sitä salli.

    Äänestä

  • UPDATE_7878883 kirjoitti:

    ateistin täytyy olla kirkosta eronnut, jotta hänen lapsensa eivät joutuisi päiväkodissa tai koulussa uskonnonopetukseen. Niiden jotka eivät halua uskontokasvatusta lapsilleen, tulee erota kirkosta. Minun tietääkseni sinulla Na.sse ei ole lapsia. Et siis tiedä näistäkään asioista yhtään mitään. Yksityiset kristityt eivät käy ateistien kotona saarnaamassa. Ovelta ovelle lähetystyötä tekevät henkilot ovat jehovantodistajia tai mormooneja. He eivät ole kristittyjä.

    Äänestä

  • mutta kyllä kirjoitti:

    Kristinusko on niin tiukasti yhteiskunnassa, että vaatii ihan erityistoimia, jotta lapsensa siltä säästää.

    Äänestä

  • mutta kyllä kirjoitti:

    ateistin täytyy olla kirkosta eronnut, jotta hänen lapsensa eivät joutuisi päiväkodissa tai koulussa uskonnonopetukseen. Niiden jotka eivät halua uskontokasvatusta lapsilleen, tulee erota kirkosta. Minun tietääkseni sinulla Na.sse ei ole lapsia. Et siis tiedä näistäkään asioista yhtään mitään. Yksityiset kristityt eivät käy ateistien kotona saarnaamassa. Ovelta ovelle lähetystyötä tekevät henkilot ovat jehovantodistajia tai mormooneja. He eivät ole kristittyjä.

    milloin luetaan loitsuja valtiopäivien avajaisten yhteydessä, milloin muuten vain ko. tuubaa tulee telkkarista. Helsingissä asiat ovat esim. päiväkotien osalta paremmin kuin muualla maassa. Karu tosiasia on että uskonnottomien lasten oikeudet ovat koko ajan uhtattuna. Asiaa kuvastaa hyvin kirjoituksesi: "ateistin täytyy olla kirkosta eronnut, jotta hänen lapsensa eivät joutuisi päiväkodissa tai koulussa uskonnonopetukseen." nimittäin yllättävän monella hihulla on kieroutunut maailmankuva siinä suhteessa että mietittäisiin kuuluuko joku lapsi lahkoon, ts. voiko häntä indoktrinoida, ajatellaan kute sinä että jeesustelu on normi-ilmiö ja jos piltin haluaa siltä säästää, on vanhemman itse oltava aktiivisisesti suojelemassa lastaan. Taikauskon opetus lapsille on mitä ilmeisimmin pakko hyväksyä, mutta rajattakoon se hihhuleiden itsensä järjestettäväksi, pois valtion velvoitteista.

    Äänestä

  • omalle kirjoitti:

    jälkikasvullesi. Toisten lapsille et saa saarnata, sillä heidän vanhemmillaan on oikeus välittää oma elämänkatsomuksensa lapsilleen. Ateistit luulevat, että heillä on oikeus sabotoida uskovaisten lapsilleen antamaa kasvatusta. Emme mekään puutu teidän lastenne kasvatukseen, miksi teillä olisi oikeus puuttua meidän lastemme kasvatukseen?

    Te puututte jatkuvasti. Ja toisekseen: Kuinka paljon rikkinäisiä, pelokkaita lapsia te katsotte oikeudeksenne kasvattaa? Kuinka kauan te vaaditte, ettei kukaan kiinnostu henkisestä väkivallasta ja pikkulasten pelottelusta, jota harjoitatte? Teidän moraaliinne voi istua, että viis muista, mutta kun kaikki eivät ole yhtä piittaamattomia.

    Äänestä

  • UPDATE_7878883 kirjoitti:

    milloin luetaan loitsuja valtiopäivien avajaisten yhteydessä, milloin muuten vain ko. tuubaa tulee telkkarista. Helsingissä asiat ovat esim. päiväkotien osalta paremmin kuin muualla maassa. Karu tosiasia on että uskonnottomien lasten oikeudet ovat koko ajan uhtattuna. Asiaa kuvastaa hyvin kirjoituksesi: "ateistin täytyy olla kirkosta eronnut, jotta hänen lapsensa eivät joutuisi päiväkodissa tai koulussa uskonnonopetukseen." nimittäin yllättävän monella hihulla on kieroutunut maailmankuva siinä suhteessa että mietittäisiin kuuluuko joku lapsi lahkoon, ts. voiko häntä indoktrinoida, ajatellaan kute sinä että jeesustelu on normi-ilmiö ja jos piltin haluaa siltä säästää, on vanhemman itse oltava aktiivisisesti suojelemassa lastaan. Taikauskon opetus lapsille on mitä ilmeisimmin pakko hyväksyä, mutta rajattakoon se hihhuleiden itsensä järjestettäväksi, pois valtion velvoitteista.

    "Taikauskon opetus lapsille on mitä ilmeisimmin pakko hyväksyä, mutta rajattakoon se hihhuleiden itsensä järjestettäväksi, pois valtion velvoitteista." - Vanhemmilla on toki oikeus lapsensa kasvattaa miten tahtovat, joten miksi tuohon uskontoon sitten pyydetään yhteiskunnan apua? Eivätkö nämä uskovaiset osaa itse niitä uskomuksiaan lapsille opettaa?

    Äänestä

  • Kyllä te puututte kirjoitti:

    Te puututte jatkuvasti. Ja toisekseen: Kuinka paljon rikkinäisiä, pelokkaita lapsia te katsotte oikeudeksenne kasvattaa? Kuinka kauan te vaaditte, ettei kukaan kiinnostu henkisestä väkivallasta ja pikkulasten pelottelusta, jota harjoitatte? Teidän moraaliinne voi istua, että viis muista, mutta kun kaikki eivät ole yhtä piittaamattomia.

    En kuitenkaan voi vastata kaikkien kristityiksi itseään nimittävien puolesta. Ateistit harjoittavat aivan samalla tavalla henkistä väkivaltaa kuin fundamentalistiuskovaisetkin, paljon pahmpaa vain, sillä noilla uskovaisilla on sentään hyvä tarkoitus. Toivon riistäminen ihmiseltä on pahinta mahdollista terrorismia. Aeistien lapset säälittävät, mutta uskonnonvapauden takia emme voi estää myrkynkyvöänne. Vaadimme vain, että rajoitatte sen koskemaan vain omaa jälkikasvuanne. Ateisteja ei tulisi valita opettajiksi tai lastentarhan opettajiksi, koska heillä on vahingollinen vaikutus lapsiin.

    Äänestä

  • lasten pelottelua kirjoitti:

    omat lapsesi päivähoitoon ihmiselle jonka ajatusmaailma on tällainen? "Ateistit harjoittavat aivan samalla tavalla henkistä väkivaltaa kuin fundamentalistiuskovaisetkin, paljon pahmpaa vain, sillä noilla uskovaisilla on sentään hyvä tarkoitus. Toivon riistäminen ihmiseltä on pahinta mahdollista terrorismia. Aeistien lapset säälittävät, mutta uskonnonvapauden takia emme voi estää myrkynkyvöänne. Vaadimme vain, että rajoitatte sen koskemaan vain omaa jälkikasvuanne. Ateisteja ei tulisi valita opettajiksi tai lastentarhan opettajiksi, koska heillä on vahingollinen vaikutus lapsiin. "

    Äänestä

  • lasten pelottelua kirjoitti:

    En kuitenkaan voi vastata kaikkien kristityiksi itseään nimittävien puolesta. Ateistit harjoittavat aivan samalla tavalla henkistä väkivaltaa kuin fundamentalistiuskovaisetkin, paljon pahmpaa vain, sillä noilla uskovaisilla on sentään hyvä tarkoitus. Toivon riistäminen ihmiseltä on pahinta mahdollista terrorismia. Aeistien lapset säälittävät, mutta uskonnonvapauden takia emme voi estää myrkynkyvöänne. Vaadimme vain, että rajoitatte sen koskemaan vain omaa jälkikasvuanne. Ateisteja ei tulisi valita opettajiksi tai lastentarhan opettajiksi, koska heillä on vahingollinen vaikutus lapsiin.

    "Ateistit harjoittavat aivan samalla tavalla henkistä väkivaltaa kuin fundamentalistiuskovaisetkin, paljon pahmpaa vain, sillä noilla uskovaisilla on sentään hyvä tarkoitus." - Kun ateistit eivät pelottele helvetillä lapsiaan, niin sekö on henkistä väkivaltaa? Ei ei, kyllä se henkinen väkivalta on teidän uskisten heiniä.

    Mietin, että pitäisi herätellä vastuullista keskustelua nettihäiriköinnistä. Tampereen vapaa-ajattelijatkin ovat joutuneet sijaiskärsijöiksi villiintyneiden internetkeskustelijoiden tekojen seurauksena tammikuussa. http://www.eroakirkosta.fi/media/none/tiedote2_09.html?year=2009 Tuollaisen sivuston tekeminen vaatii valtavasti työtä. Työtä vaatii myös hyvän imagon ja neutraalin maineen saaminen. Toimintaan liittyy itsensä likoon laittaminen omin nimin ja kasvoin. Etnosentrisyytessä (”Oman ryhmän suosiminen muiden ryhmien kustannuksella ja asioiden näkeminen oman ryhmän kulmasta.”) korostuu oman ryhmän näkeminen yksilöinä ja muiden ryhmien jäsenet nähdään ryhmänä. Siis ihmisyyteen kuuluu hahmottaminen tästä kulmasta. Jotkut villiintyy ja leima läsähtää, niihin, jotka ovat kasvonsa, itsensä ja nimensä antaneet toiminnan edistämiseksi. ”Antti Blåfield toteaa, lasten virtuaalikirkkoon kohdistunut manööveri on kouluesimerkki verkkoviestinnän paradoksista. Netti synnyttää uudenlaista yhteisöllisyyttä ja tasa-arvoistaa ihmisten välistä vuorovaikutusta, mutta tarjoaa myös foorumin olla vastuuton ja piittaamaton yleisinhimillisistä reilun pelin säännöistä."

    Äänestä

  • Eija_Moilanen kirjoitti:

    Ymmärrän että sinä toimit edellytystesi mukaan ja tarkoitusperäsi asiassa ovat hyvät mutta tässä kohtaa teet tuttikset ja lisäksi vielä sinulle tyypilliset red herringid. Tuttikset siinä mielessä että satunnainen lukija saattaa helpostikin saada viestistäsi käsityksen että tree va:t ovat hihujen lahkopalstan häirkköjä. Sumuverhot siinä mielessä että kuntaas kerran on aukottamasti osoitettu taikauskonne haitallisuus yhteiskunnan näkökulmasta, yrität siirtää keskustelua muualle. Sitten ihmetellään miksei uskiksen "moraalia" ja "arvoja" kunnioiteta.

    Äänestä

  • lasten pelottelua kirjoitti:

    En kuitenkaan voi vastata kaikkien kristityiksi itseään nimittävien puolesta. Ateistit harjoittavat aivan samalla tavalla henkistä väkivaltaa kuin fundamentalistiuskovaisetkin, paljon pahmpaa vain, sillä noilla uskovaisilla on sentään hyvä tarkoitus. Toivon riistäminen ihmiseltä on pahinta mahdollista terrorismia. Aeistien lapset säälittävät, mutta uskonnonvapauden takia emme voi estää myrkynkyvöänne. Vaadimme vain, että rajoitatte sen koskemaan vain omaa jälkikasvuanne. Ateisteja ei tulisi valita opettajiksi tai lastentarhan opettajiksi, koska heillä on vahingollinen vaikutus lapsiin.

    haluavat riistää ihmisiltä? Tarvitsetko valtiokirkkoa hekumoidaksesi kuvitelmilla, että teikäläisiä odottaa ikuinen onni ja ateisteja ikuinen kärsimys?

    Äänestä

  • lasten pelottelua kirjoitti:

    En kuitenkaan voi vastata kaikkien kristityiksi itseään nimittävien puolesta. Ateistit harjoittavat aivan samalla tavalla henkistä väkivaltaa kuin fundamentalistiuskovaisetkin, paljon pahmpaa vain, sillä noilla uskovaisilla on sentään hyvä tarkoitus. Toivon riistäminen ihmiseltä on pahinta mahdollista terrorismia. Aeistien lapset säälittävät, mutta uskonnonvapauden takia emme voi estää myrkynkyvöänne. Vaadimme vain, että rajoitatte sen koskemaan vain omaa jälkikasvuanne. Ateisteja ei tulisi valita opettajiksi tai lastentarhan opettajiksi, koska heillä on vahingollinen vaikutus lapsiin.

    ei siis kuulu raamattu. Ymmärrän. Tai ehkä te vain ette anna lastenne lukea sitä? Joka tapauksessa hyvä - raamattu kun sisältää sellaista tekstiä että sitä ei todellakaan lasten tulisi lukea. Toivon riistäminen lapsilta on tosiaan kamalaa. Sitä en tiedä, miten tuo ateismiin kuuluu, kuten tekstissäsi jotenkin yhdistät... Voi kun lapsille voisi vain tarjota sen tasapainoisen lapsuuden ilman pelottelua ja henkistä väkivaltaa...

    Äänestä

  • Eija_Moilanen kirjoitti:

    Mietin, että pitäisi herätellä vastuullista keskustelua nettihäiriköinnistä. Tampereen vapaa-ajattelijatkin ovat joutuneet sijaiskärsijöiksi villiintyneiden internetkeskustelijoiden tekojen seurauksena tammikuussa. http://www.eroakirkosta.fi/media/none/tiedote2_09.html?year=2009 Tuollaisen sivuston tekeminen vaatii valtavasti työtä. Työtä vaatii myös hyvän imagon ja neutraalin maineen saaminen. Toimintaan liittyy itsensä likoon laittaminen omin nimin ja kasvoin. Etnosentrisyytessä (”Oman ryhmän suosiminen muiden ryhmien kustannuksella ja asioiden näkeminen oman ryhmän kulmasta.”) korostuu oman ryhmän näkeminen yksilöinä ja muiden ryhmien jäsenet nähdään ryhmänä. Siis ihmisyyteen kuuluu hahmottaminen tästä kulmasta. Jotkut villiintyy ja leima läsähtää, niihin, jotka ovat kasvonsa, itsensä ja nimensä antaneet toiminnan edistämiseksi. ”Antti Blåfield toteaa, lasten virtuaalikirkkoon kohdistunut manööveri on kouluesimerkki verkkoviestinnän paradoksista. Netti synnyttää uudenlaista yhteisöllisyyttä ja tasa-arvoistaa ihmisten välistä vuorovaikutusta, mutta tarjoaa myös foorumin olla vastuuton ja piittaamaton yleisinhimillisistä reilun pelin säännöistä."

    Laitan vielä jatkoa tästä aiheesta nimenomaan siinä mielessä, että omalta osaltani pyrin yhteiskunnalliseen keskusteluun, suostumatta yhden miehen sotien kohteeksi. Nassen on nyt käsitettävä, että meidän keskustelut menevät tauolle. Laitoin kirjoituksen vinkiksi Jorille ja kumppaneille sekä vastaisuuden varalle ja toivon, että kirkossa ei jatketa vapaa-ajattelijoiden niputtamista joidenkin nimimerkkien örvelöintien takia. Tiedän, että Jarmo Kokkonen käy sivustolla lukemassa viestejä ja kirjoittaakin joskus, joten päättelen, ettei hän ole ainoa. Keskustelua nettihäirikinnöistä ja sen muodoista on lisättävä ja siitä millaisin keinoin sitä voidaan vähentää, niin, että se tuo turvalliset puitteet lapsille ja nuorille vakaumuksesta riippumatta tuoda mielipiteitään julki. Karismaa ”Olisi hyvin harmillista, jos syytösten tavoitteena olisi nujertaa vapaa-ajattelijat samalla tavalla, kuin aikoinaan pyrittiin mustamaalaamaan kaikki eläinsuojelujärjestöt "kettutyttöjen" takia. Tällaiset pyrkimykset eivät edistä yhteiskunnallista keskustelua.” Minustakin olisi erittäin harmillista, jos yhteiskunnallinen keskustelu tyrehtyy väärinkäsityksiin. Epäilen tuon lasten kirkkohankkeen kaatuneen samoihin ongelmiin, joita itse kohtasin moderaattorina ollessani. Mietin, että onkohan kirkossa riittänyt ammattitaito ymmärtää, että tuon tapaiset ongelmat ovat ympäri nettiä. Kukaan ei säästy ei edes tuki sivustot. Itse aikoinaan siivoilin keskustelusivut kuntoon. Työharjoittelun puitteissa se oli lähes kokopäivätyö. IP:n tutkiminen auttoi hahmottamaan, että kyseessä ei suinkaan ole mikään suuri joukko, vaikka mielikuvaksi tuli, että nämä tekivät järjestelmällistä yhteistyötä keskenään. Pystyn hyvin kuvittelemaan, että jo yksi häirikkö saa tunnissa sivustot sekaisin. Puhumattakaan mitä he saavat aikaan, jos heitä on vaikka kolme. Senkin pystyn ymmärtämään miten tällaiset kirjoittajat alkavat kerääntyä yhteen paikaan estäen lähes kaiken rakentavan keskustelun häirinnällään ajaen käytöksellään asialliset keskustelijat mäkeen. Kun luin linkistä löytyvän mielipidekirjoituksen niin huomasin kirkon sivustolla tapahtuneen vain saman kuin mitä tapahtuu suomi.24:ssä joka päivä. Tässä löytyy tietoa, johon itsekin aion perehtyä. Muistelen uudempaakin tutkimusta olevan, mutta en löytänyt sitä. Olisi erittäin harmillista, jos yhteiskunnallista keskustelua käyvät eivät käsitä, mikä ne leimat ja vastakkain asettelut aiheuttaa estäen rakentavan mielipiteiden vaihdon. http://joypub.joensuu.fi/publications/dissertations/arpo_keskustelukulttuurit/arpo.pdf

    että ateismipalstalla on sellainen häirikkö (tasan tarkkaan uskovainen), joka poistattaa keskusteluja aivan sen mukaan, mitä mieltä hän on kirjoittajasta. Ja leuhkiipa vielä multinikkinä, että poistoon, poistoon. Ja koska ylläpito on ihan pihalla moderoinnista, niin sieltä poistetaan kaikki mitä poistettavaksi pyydetään.

    Äänestä

  • Kössönöm kirjoitti:

    Lestadiolais-palstalla oli hyvää ja vireää keskustelua. Huuli soikeana katselin kun asialliset aloitukset lähti ja örvelöaloitukset jäivät. Yritän ajatella sen niin, että tällainen toiminta johtuu kiireestä. Ymmärrän ettei kukaan repeä kaikkia suomi24:n viestejä lukemaan. Siis multinikin, joka esiintyi toisten nimimerkillä jäi, mutta... Kokemukseni on, että joku saattaa pitkäaikaisesti vetää välillä miehen roolia ja välillä naisen, joten vakaumuksenkaan rooli veto tuskin on tosi kipeille vierasta. Tämä perustuu tietoon ei oletuksiin. Niitä on ilman taustatietoja mahdoton havaita kun ne eläytyvät rooleihinsa niin hyvin.

    nyt kuitenkin on sheriffi. Tai ainakin ilmoituksen mukaan on, mutta kuinka todellinen hän on, niin se on toinen juttu. Eipä ole miestä pariin vuoteen näkynyt. Ei vastaa kyselyihin, ei ilmaannu palstalle. Minusta on raukkamaista, että ateismipalstaa terrorisoivat uskovaiset. Eilen ja tänäänkin sieltä on lähtenyt vaikka kuinka paljon kirjoituksia. Todella hyviä ketjuja. Eilenkin poistettiin monia juttuja, joissa puhuttiin ihan nätisti äitienpäivästä. Voiko olla niin, että jollain uskovaisella on niin huono äitisuhde, että ei siedä koko sanaa. Siltä alkoi tuntumaan, kun siitä aiheesta poistettiin ainakin kolme ketjua.

    kävin ateistipalstalla silmäämässä. http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000000000003&conference=1500000000000012&posting=22000000043865996

    Äänestä

  • Kössönöm kirjoitti:

    niin ei voi mitään.

    kykyjensä mukaan, kuten olemme tänäänkin saaneet havaita :P

    Äänestä

  • Kössönöm kirjoitti:

    niin ei voi mitään.

    niin ei voi mitään. :)))

    Äänestä

  • Eija_Moilanen kirjoitti:

    Syytön minä tuohon olen. Peku on jo vaikka kuinka kauan vittuillut minulle. Syytä en tiedä, mutta ehkä hänen olisi parasta vaan pysyä siellä hellaripalstalla. Minä nimittäin en hihhulipalstoille kirjoittele. Muutamia kirjoituksia kirjoitin luterilaispalstalle, koska mielestäni minulla on oikeus puhua siitä, miten valtionkirkko vaikuttaa yhteiskuntaamme, mutta sieltä minut käskettiin pois. Että se siitä sananvapaudesta. Uskikset sitä mielellään ovat rajoittamassa. Kuten sanoin, niin teikäläiset tulevat ateismipalstalle häiriköimään ja poistelemaan ketjuja. On ihan eri asia kirjoitella sielläkin juttuja ja keskustella, mutta häiriköinti ei anna teistä hyvää kuvaa.

    Ei minua ole ateistipalstalla näkynyt sen koomin, kun sinne kirjoittamista aloittaessa vahingossa linkin kautta eksyin. Nimimerkki Turha huolestui, että siitä tulee ateistien pyhäkolu, joten myötätunnosta lähdin pois. Turha tuli sitten perässäni kristittyjen palstalle.

    että hänellä sentään on ryhtiä käyttää nimimerkkiä.

    Äänestä

  • Kössönöm kirjoitti:

    "Ateistit harjoittavat aivan samalla tavalla henkistä väkivaltaa kuin fundamentalistiuskovaisetkin, paljon pahmpaa vain, sillä noilla uskovaisilla on sentään hyvä tarkoitus." - Kun ateistit eivät pelottele helvetillä lapsiaan, niin sekö on henkistä väkivaltaa? Ei ei, kyllä se henkinen väkivalta on teidän uskisten heiniä.

    toivo toiselta ihmiseltä sanomalla, ettei Jumalaa ole eikä toivoa iankaikkisesta elämästä. Minusta tuo on pahinta mahdollista henkistä väkivaltaa. Uskonto auttaa ihmistä jaksamaan. Jos toivo on mennyt, niin ihmisellä ei ole mitään, mihin kiinnittyä.

    Äänestä

  • Kössönöm kirjoitti:

    Syytön minä tuohon olen. Peku on jo vaikka kuinka kauan vittuillut minulle. Syytä en tiedä, mutta ehkä hänen olisi parasta vaan pysyä siellä hellaripalstalla. Minä nimittäin en hihhulipalstoille kirjoittele. Muutamia kirjoituksia kirjoitin luterilaispalstalle, koska mielestäni minulla on oikeus puhua siitä, miten valtionkirkko vaikuttaa yhteiskuntaamme, mutta sieltä minut käskettiin pois. Että se siitä sananvapaudesta. Uskikset sitä mielellään ovat rajoittamassa. Kuten sanoin, niin teikäläiset tulevat ateismipalstalle häiriköimään ja poistelemaan ketjuja. On ihan eri asia kirjoitella sielläkin juttuja ja keskustella, mutta häiriköinti ei anna teistä hyvää kuvaa.

    ateistien aatteista ja edesottamuksista eikä haukkua uskovaisia. Tämänkään palstan funktiota en ymmärrä. Miksi ihmeessä suomi24:ssä sdaa olla näin negatiivisia palstoja? Pelkää haukkumista ja solvaamista. asiallista keskustelua on hyvin harvoin. Jos joku eroaa kirkosta, niin sen jälkeen kirkon asiat eivät hänelle enää kuulu. Leben und leben lassen taitaa olla ateisteille tuikituntematon periaate.

    Äänestä

  • keskustella kirjoitti:

    Miksi uskikset eivät useinkaan käytä rekisteröityjä nikkejä? Häpeättekö te uskoanne, vai mikä on jutun juju? Kyllä kirkosta eronneellekin kirkon asiat kuuluvat, koska on kyse laitoksesta, jota yhteiskunta rahoittaa ja jolla on erityisasema valtiossa. Ja ihan muutenkin asioista on oikeus puhua myös niillä, jotka eivät johonkin yhteisöön kuulu. Miksi sinä puutut kirkkoon kuulumattomien asioihin ja kirjoituksiin, miksi kirjoitat tällä palstalla, miksi mielestäsi sinulla on oikeus puuttua uskonnottomien mielipiteenvaihtoon?

    Äänestä

  • on tuhota kirjoitti:

    toivo toiselta ihmiseltä sanomalla, ettei Jumalaa ole eikä toivoa iankaikkisesta elämästä. Minusta tuo on pahinta mahdollista henkistä väkivaltaa. Uskonto auttaa ihmistä jaksamaan. Jos toivo on mennyt, niin ihmisellä ei ole mitään, mihin kiinnittyä.

    toiselta helvetin pelko.

    kun väittää todeksi taivaan ja helvetin. Tuollainen pitäisi kieltää.

    Äänestä

  • Kössönöm kirjoitti:

    Miksi uskikset eivät useinkaan käytä rekisteröityjä nikkejä? Häpeättekö te uskoanne, vai mikä on jutun juju? Kyllä kirkosta eronneellekin kirkon asiat kuuluvat, koska on kyse laitoksesta, jota yhteiskunta rahoittaa ja jolla on erityisasema valtiossa. Ja ihan muutenkin asioista on oikeus puhua myös niillä, jotka eivät johonkin yhteisöön kuulu. Miksi sinä puutut kirkkoon kuulumattomien asioihin ja kirjoituksiin, miksi kirjoitat tällä palstalla, miksi mielestäsi sinulla on oikeus puuttua uskonnottomien mielipiteenvaihtoon?

    oma palsta eikä ateismi-palsta ole ateistien palsta, jonne muut eivät saisi kirjoittaa. suomi24:ssä on vain eri aiheita käsitteleviä palstoja eikä mitään eri ryhmien palstoja. Kaikki saavat kirjoittaa kaikille palstoille. Ateismi-palstalla on tarkoitus käsitellä ateismia ja kirkosta eroaminen-palstalla kirkosta eroamista. Suuri osa tämänkin palstan kirjoituksista on asiatonta lätinää. Asiattomat kirjoitukset on syytä poistaa heti!

    Äänestä

  • kirkosta eronneiden kirjoitti:

    että kirkosta eronneelle ei kirkon asiat kuulu.

    Äänestä

  • Kössönöm kirjoitti:

    Miksi uskikset eivät useinkaan käytä rekisteröityjä nikkejä? Häpeättekö te uskoanne, vai mikä on jutun juju? Kyllä kirkosta eronneellekin kirkon asiat kuuluvat, koska on kyse laitoksesta, jota yhteiskunta rahoittaa ja jolla on erityisasema valtiossa. Ja ihan muutenkin asioista on oikeus puhua myös niillä, jotka eivät johonkin yhteisöön kuulu. Miksi sinä puutut kirkkoon kuulumattomien asioihin ja kirjoituksiin, miksi kirjoitat tällä palstalla, miksi mielestäsi sinulla on oikeus puuttua uskonnottomien mielipiteenvaihtoon?

    ymmärtää että hänen kirjoituksensa on asiaton ja leimaava, siksi ei ehkä halua käyttää nimimerkkiä. Tai sitten multinikki moodi on jäänyt päälle muista syistä :)

    Äänestä

  • lasten pelottelua kirjoitti:

    En kuitenkaan voi vastata kaikkien kristityiksi itseään nimittävien puolesta. Ateistit harjoittavat aivan samalla tavalla henkistä väkivaltaa kuin fundamentalistiuskovaisetkin, paljon pahmpaa vain, sillä noilla uskovaisilla on sentään hyvä tarkoitus. Toivon riistäminen ihmiseltä on pahinta mahdollista terrorismia. Aeistien lapset säälittävät, mutta uskonnonvapauden takia emme voi estää myrkynkyvöänne. Vaadimme vain, että rajoitatte sen koskemaan vain omaa jälkikasvuanne. Ateisteja ei tulisi valita opettajiksi tai lastentarhan opettajiksi, koska heillä on vahingollinen vaikutus lapsiin.

    Tuollaisia vanhempia minäkin sitten joudun kestämään... Luepas kertaalleen opetussuunnitelma, aika tieteellisellä pohjalla kouluopetus on. Toivottavasti oppilaat vetävät tietyt johtopäätökset heidän opettajansa poissaolosta uskonnollisista tilaisuuksista.

    Nimim. ehkä sinunkin lastesi tuleva opettaja.

    Äänestä

Ei ole oikeutta pyhään.Sehän tarkoittaisi että kaikkien olisi määriteltävä elämänsä ja yhteisönsä arvot yhden ideologian keksimien määreiden perusteella. Eikö inhimillisyys ja siihen liittyvät arvot riitä kirkolle!

Äänestä

http://www.kotimaa.fi/index.php?option=com_content&task=view&id=7301&Itemid=38 "Esikoulujen uskontokasvatus on pääkaupunkiseudulla selvästi vähäisempää kuin muualla Suomessa. Kun Etelä-Suomessa esiopetuksen uskontokasvatus ei vähäisyytensä vuoksi täytä opetushallituksen sille asettamia ohjeita, Pohjois-Suomessa uskontokasvatus taas lähentelee osittain uskonnonharjoitusta, väittää aiheesta opinnäytteen tehnyt Santtu Grundström. " Tuossa aika selkeästi nähdään muutostarve lainsäädäntöön, taikauskon opettaminen ei ole valtion tehtävä. Onneksi Helsingissä terve järki voittaa taikauskon, toisin kuin Oulussa, missä pilttien loitsuttaminen on karmivan laajamittaista.

Äänestä
  • on kuin suoraan Räsäskän kynästä: "Irmeli, katsotko, että sinun edustamsi 'taikausko' olisi eettisesti, moraalisesti ja sosiaalisesti parempi tai yhtä hyvä kuin Kristinuskon opettama totuus? Väittäessäsi, että kristinuskon edustama moraali ja etiikka ovat siihen muualta blagioituja, osoittaa sen, ettet ole tainnut tutustua kristinuskon perusteisiin ja Raamattuun pintaa syvemmältä. On varmaa, että jos Suomessa lähdetään sille linjalle, että päiväkodeissa ja kouluissa kielletään kristillinen uskontokasvatus, se johtaa yhä suurempaan itsekkyyteen ja väkivaltaan kouluissa ja koko yhteiskunnassa. Ateismikin on yhdenlainen uskonto. Olisiko sen opettaminen hyvä vaihtoehto kristilliselle kasvatukselle? Kommentin lähetti Salme Kaikusalo, 01/08/2009 klo 09:52" - Taas tuota samaa paskanjauhamista. Kristinuskon historia on täynnä väkivaltaa ja se on sitä edelleen. Alistamista ja käskytystä, lasten pelottelua ja ihmisten eriarvoistamista. Ja tuollaiselle humpuukimaakarien porukalle pitäisi yhteiskunnan vielä maksaa.

    Äänestä

  • Kössönöm kirjoitti:

    on kuin suoraan Räsäskän kynästä: "Irmeli, katsotko, että sinun edustamsi 'taikausko' olisi eettisesti, moraalisesti ja sosiaalisesti parempi tai yhtä hyvä kuin Kristinuskon opettama totuus? Väittäessäsi, että kristinuskon edustama moraali ja etiikka ovat siihen muualta blagioituja, osoittaa sen, ettet ole tainnut tutustua kristinuskon perusteisiin ja Raamattuun pintaa syvemmältä. On varmaa, että jos Suomessa lähdetään sille linjalle, että päiväkodeissa ja kouluissa kielletään kristillinen uskontokasvatus, se johtaa yhä suurempaan itsekkyyteen ja väkivaltaan kouluissa ja koko yhteiskunnassa. Ateismikin on yhdenlainen uskonto. Olisiko sen opettaminen hyvä vaihtoehto kristilliselle kasvatukselle? Kommentin lähetti Salme Kaikusalo, 01/08/2009 klo 09:52" - Taas tuota samaa paskanjauhamista. Kristinuskon historia on täynnä väkivaltaa ja se on sitä edelleen. Alistamista ja käskytystä, lasten pelottelua ja ihmisten eriarvoistamista. Ja tuollaiselle humpuukimaakarien porukalle pitäisi yhteiskunnan vielä maksaa.

    he eivät itse edes käsitä mitä kirjoittavat ja miten ajattelevat.

    Äänestä

  • Nasse. kirjoitti:

    he eivät itse edes käsitä mitä kirjoittavat ja miten ajattelevat.

    Tuo on vaan sitä samaa liturgiaa, mihin ne ovat tottuneet ja toistelevat sitä ihan papukaijana tajuamatta tosiasioista mitään. Tuokin Kaikusalon kommentti oli silkkaa herjausta. Ilkeää tekstiä, mutta niin ovat uskonnotkin kammottavia pelotuskoneistoineen.

    Äänestä

  • Kössönöm kirjoitti:

    on kuin suoraan Räsäskän kynästä: "Irmeli, katsotko, että sinun edustamsi 'taikausko' olisi eettisesti, moraalisesti ja sosiaalisesti parempi tai yhtä hyvä kuin Kristinuskon opettama totuus? Väittäessäsi, että kristinuskon edustama moraali ja etiikka ovat siihen muualta blagioituja, osoittaa sen, ettet ole tainnut tutustua kristinuskon perusteisiin ja Raamattuun pintaa syvemmältä. On varmaa, että jos Suomessa lähdetään sille linjalle, että päiväkodeissa ja kouluissa kielletään kristillinen uskontokasvatus, se johtaa yhä suurempaan itsekkyyteen ja väkivaltaan kouluissa ja koko yhteiskunnassa. Ateismikin on yhdenlainen uskonto. Olisiko sen opettaminen hyvä vaihtoehto kristilliselle kasvatukselle? Kommentin lähetti Salme Kaikusalo, 01/08/2009 klo 09:52" - Taas tuota samaa paskanjauhamista. Kristinuskon historia on täynnä väkivaltaa ja se on sitä edelleen. Alistamista ja käskytystä, lasten pelottelua ja ihmisten eriarvoistamista. Ja tuollaiselle humpuukimaakarien porukalle pitäisi yhteiskunnan vielä maksaa.

    En ole koskaan kirjoittanut Kössönömín lainaamaa kommenttia Suomi24-sivuille. Se on siirretty toisesta keskusteluketjusta täysin epäasiallisesti tänne. Joten asiayhteys ei toimi ja Kössönömin vastaus on epähieno ja asiaton.

    Äänestä

Lainaushan tuo oli itseltään piispalta.

Piispa jätti kertomatta, kenen määrittelemällä "pyhällä" lapsen mieli pitäisi täyttää.

Teen siis lapsestamme varmuuden vuoksi muslimin, hindun, juutalaisen ja kristityn. Ensiksi vien ympärileikattavksi. Saapa osallistua siihenkin "pyhään".

Äänestä

tulee mainita lähde. Miksi et kertonut, että tämän tekstin kirjoittaja on Jukka Paarma?

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

uskonnonvapaus? kirjoitti:

# Se, että jättäisimme lapsemme ilman uskonnollista kasvatusta, ei ole mahdollista. Kukaan ihminen ei synny tyhjiöön eikä kasva tyhjiössä. Ihminen syntyy yhteisöön ja kasvaa keskellä yhteisöä. Jos yksipuolisesti korostamme yksilön oikeutta ja kykyä luoda itsenäisesti oma maailmankuvansa unohdamme, että ne eivät synny tyhjästä. Ihminen tarvitsee rakennusaineksia. Ei ole mahdollista valita sitä, että ei valitse. Lapsella on oikeus pyhään. #

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu