Voiko kiljun maustaa millä juomalla tahansa? Eli erilaiset mehut, limskat?
Kiljun maustaminen
3
481
Vastaukset
- Alkoholitarkastaja
Laissa on hyvin tarkat ohjeet sen maustamisesta.
- §-pelle
Muita mietoja alkoholijuomia kuin olutta kotitaloudessa valmistettaessa saadaan raaka-aineina käyttää ainoastaan tuoreita tai kuivattuja hedelmiä, marjoja, rypäleitä tai raparperia sekä aromia antavia kasvinosia, ei kuitenkaan viljaa eikä siitä valmistettuja tuotteita. Valmistuksen tulee tapahtua käyttäen riittäviä raaka-ainemääriä siten, että sanotut raaka-aineet tai niiden käymisen yhteydessä syntyneet maku- ja aromiainekset ovat juomassa selvästi havaittavissa. Valmistettaessa saadaan käymisen edistämiseksi käyttää sokerivalmisteita tai hunajaa sekä valmistuksen kannalta tarpeellisia kemikaaleja, ei kuitenkaan erillisiä aromiaineita tai -valmisteita.
- ja maku
aina paranee mitä enemmän se poikkeaa kiljun mausta - kilju ei ole tarkoitettu ihmisille joilla on makuaisti sekä harkintakyky tallella. Kilju on rapajuoppojen viimeinen oljenkorsi ennen kuoppajuhlia.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
IL - Patteriauto syttyi parkkihallissa Tampereella - 50 autoa LUNASTUKSEEN!
"Palon aikaan parkkihallissa oli 90 autoa, joista noin 50 tuhoutui palossa korjauskelvottomiksi. Lisäksi palo vaurioitti23945188Polttomoottoriauto tulessa parkkihallissa Tampereella
Pystyy näkemättä jo sanomaan, koska sähköautoissa ei ole palavia nesteitä lainkaan. Ihme ettei polttomoottoriautoja ole12125963SDP palauttaa Suomen kansalle kulta-ajat
Hyvinvointivalto on pääosin SDP:n ja osin myös Maalaisliiton rakentama. Hyvinvointivaltion ylläpito edellyttää oikeude32315654Persut JYTKYTTÄÄ ylös, ohi kepun! +2,1 %
Persut palasi kolmen suurimman joukkoon ja on matkalla kohti kevään 2027 eduskuntavaalivoittoa. Sosialistit ovat syöksy16310782Älkää vassarit kuvitelko, että Marinin kulta-ajat palaavat
Vaikka demarit voittaisivat seuraavat vaalit, se ei palauta Marinin taskut-täyteen-kelasta-aikaa takaisin, ei voi eikä h1229697Sanna Marin saa ylistystä Hillary Clintonilta
Jos joku ei tiedä kuka tämä rouva Hillary Clinton on, niin kerrottakoon "fun fact", eli hän on se keneltä Donald Trump369401Kristillisistä Siionisteista asiallista tietoa Hesarissa.
KD ja Persut ovat kaiken takana avoimesti!308663Ja jälleen uusi latauksessa olleen sähköauton palo! Nyt Keravan Prisman parkkihallissa.
IS 3.10.2025 Latauksessa ollut sähköauto syttyi yöllä tuleen Keravan Prisman parkkihallissa, Keski-Uudenmaan pelastusla858468Johtuuko vasemmistolaisten inho kristinuskoa kohtaan heidän islamin uskostaan?
Tätä jäin pohdiskelemaan.2426814Gallup, PS:lle JÄRISYTTÄVÄ nousu, SDP suurin laskija
https://yle.fi/a/74-20186114 PS kovaa vauhtia nousemassa ennen 2027 vaaleja suurimmaksi puolueeksi. Nyt mennään jo etua2216476