Jos liike ei uudistu, kiellän vl-uskoni

Uskon hyvin pitkälti, kuten uskovaiset saarnamiehet opettaa. Pidän myös tätä uskoa oikeana, mutta ainut, mikä mättää, on suhde kulttuuriin. Kaikki eivät näe hyvänä sitä, että uskovainen toimii ammatikseen muusikkona. Vaikka laulaiskin, tai soittais klassista musiikkia. Toinen on liian ahdas suhtautuminen teatteritaiteeseen. Näissä voitaisiin oikeasti vähän löysätä! Ne eivät ole uskonelämälle mitenkään merkittäviä asioita.
311601
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 31

Vanhimmat

eikö noissa kehotuksissa kaihtaa teattereita ja muita kyseenalaisia kulttuurimenoja ole ajatuksena, että varjeltuisimme uskomassa? Ne voivat vieraannuttaa Jumalan valtakunnasta. Itse sitä ei välttämättä huomaa ja koe ongelmalliseksi? Kannattaa olla kuuliainen jumalanlasten neuvoille. Ei meitä turhaan varoitella maailmanrakkaudesta, sillä siitähän lopulta on kyse?

Äänestä
  • johan on puheet! mutta pitäähän lahkolla olla alistamistraditionsa lauman pitämisessä - aivan epäinhimillistä touhua lahjakkaiden kannalta

    Äänestä

  • On alkanut tuntua siltä että KUULIAISUUS säännöille on uskomisen ydinasia. Niin usein tästä on Päivämiehessä alleviivaavia kirjoituksia. Puhujat eivät muusta puhukkaan kuin KUUULIAISUUDESTA. Mutta ei kait usko ole ulkonaisista säännöistä kiinni? Ihminen ei kait edes itse voi uskoaan pitää. Jos se olisi meidän omassa varassa, yksikään ei taivaaseen kostuisi! Miksi siis KUULIAISUUS?

    Äänestä

  • maailmanrakkautta? kirjoitti:

    johan on puheet! mutta pitäähän lahkolla olla alistamistraditionsa lauman pitämisessä - aivan epäinhimillistä touhua lahjakkaiden kannalta

    Miksi ei SRK puutu uskovaisten liikemiesten maailmanrakkauteen? Eikö rahan rakastaminen ole myös "maailmanrakkautta"? Ihanyhtä lailla. Lisäksi, kulttuurialan ammatteissa ei raha virtaa, mutta liikemiesten ammateissa on moinikertaiset ansion mahdollisuudet. Kulttuurityöntekijät tekevät työtään pienellä palkalla rakkaudesta taiteeseeen. Mistä syystä SRK on ottanut kulttuurialan työntekijät / ammatit silmätikukseen? Mutta on sokea todellisille mammonanpalvelijoille!

    Äänestä

  • väsynyt vl kirjoitti:

    On alkanut tuntua siltä että KUULIAISUUS säännöille on uskomisen ydinasia. Niin usein tästä on Päivämiehessä alleviivaavia kirjoituksia. Puhujat eivät muusta puhukkaan kuin KUUULIAISUUDESTA. Mutta ei kait usko ole ulkonaisista säännöistä kiinni? Ihminen ei kait edes itse voi uskoaan pitää. Jos se olisi meidän omassa varassa, yksikään ei taivaaseen kostuisi! Miksi siis KUULIAISUUS?

    1. Johtajamme ovat aina oikeassa. 2. Olet aina väärässä, jos on kysymys johtajan ja sinun mielipide-erosta. 3. Et saa erota liikkeestä, muuten menetät jotain korvaamatonta. 4. Vain johtajisto päättää, voitko saada asemaa liikkeessä. 5. Yhteisössämme käytetään omaa kieltä, joita vain jäsenet osaavat tulkita oikein. 6. Yhteisössämme jäsenet ovat yksimielisiä kaikesta ja eivät hyväksy eriäviä mielipiteitä. 7. Yhteisömme uskoo että meillä on sellaisia erikoisuuksia, jotka tekevät meistä ainutlaatuisia. 8. Yhteisömme erottaa normeja rikkoneen henkilöt ilman puolustautumismahdollisuutta. 9. Suhtaudumme epäilevästi toisiin liikkeisiin, koska pidämme itseämme parhaina. 10. Jos joku arvostelee meitä, hänet leimataan pahaksi, jopa vainoojaksi. 11. Vain meidän kauttamme löydät oikean tien. 12. Vain meidän yhteisömme ja jäsenemme ovat etuoikeutettuja. 13. Käytämme syyllisyyttä jäsentemme hallitsemiseen. 14. Oppimme perustuvat osittain johtajamme saamiin näkyihin tai visioihin. 15. Vain meiltä saat täydellistä opetusta. 16. Yhteisömme kasvaa ja se on osoitus sen jumalallisesta oikeutuksesta. 17. Yhteisömme johtajan ja hänen lähipiirinsä opetukset ovat erehtymättömiä. 18. Periaatteemme on, että kaikki mitä on sinun on myös meidän. 19. Antautuminen on välttämätöntä oikean tien löytämiseksi. 20. Lahjakkuus on sallittua, jos se palvelee ainoastaan yhteisön päämääriä. 21. Tämä yhteisö synnyttää sinut uudesti ja mitätöi entiset kokemuksesi. 22. Yhteisön jäsenen on edistettävä vain yhteistä hyvää, ei koskaan omaansa. 23. Yhteisömme pakottaa hankkimaan / synnyttämään uusia jäseniä. 24. Yhteisömme huumorintaju liittyy ulkopuolisten halveksimiseen, muu huumori on säädeltyä. Yhteisöstä ei saa laskea leikkiä, se on pilkkaa, josta rangaistaan. 25. Yhteisömme lupaa "palkkioita" niille, jotka hankkivat jäseniä, joko tässä tai tuonpuoleisessa. 26. Jos totuus on yhteisömme etuja vastaan, et voi kertoa siitä kenellekään. 27. Sinun tulee muuttua yhteisömme arvojen ja roolien mukaiseksi, muuten olet ulkona. 28. Kaikki, mikä on yhteisömme etuja vastaan on kiellettyä ja sinun tulee varjella itsesi siltä. 29. Sinun tulee ehdoitta suojella myös lakeja rikkonutta jäsentä, jos teko edistää yhteisömme etuja. 30. Totuus on se totuus, jonka johtaja ja hänen nimittämänsä seuraajat sanelevat ylhäältä. 31. Uudet jäsenet käyvät läpi ajatusten ja mielipiteiden muokkaamisen yhteisöllemme sopiviksi. 32. Yhteisömme painottaa, että omaisuuden ja rahan antaminen on jumalallinen teko ja palkitaan taivaassa. 33. Yhteisöllämme on mielikuvia ja visioita ihmeellisestä tulevaisuudesta jossakin. 34. Yhteisömme valvoo jäsenten mielipiteitä pitämällä hoitokokouksia, hengellisen taistelun kouluja, jälkikokouksia, jäsentilaisuuksia ja vaatimalla jäseniltä säännöllisiä todistuspuheenvuoroja ja palveluksia. 35. Uudistuksia ohi johtajiston ei sallita. 36. Suuri johtajamme ja hänen lähipiirinsä ovat muuttuneet pyhiksi ja koskemattomiksi ja heidän arvostelemisensa tietää onnettomuutta, sairautta tai jopa kuolemaa, jonka itse Jumala langettaa. 37. Jos aiot erota yhteisöstämme, sinua varoitetaan sen tuhoisista seurauksista. 38. Jos eroat yhteisöstä, olet merkitty ja henkisesti ja hengellisesti kuollut yhteisömme silmissä ja kanssasi ei enää puhuta eikä olla tekemisissä. 39. Yhteisömme opetus perustuu yliluonnolliseen kokemukseen ja visioihin, joita on jatkuvasti. 40. Sinua käytetään kaikilla tasoilla hyväksi yhteisössämme: esim. et voi valita, miten käytät rahasi, aikaasi, ketkä ovat ystäviäsi, kenen kanssa menet naimisiin, mitä syöt ja juot, miten pukeudut, mitä ammatteja voit opiskella ja miten paljon palveluksia sinun on annettava yhteisöllemme.

    Äänestä

  • Sokean kuuliaisuuden vaatimus on usein merkki epäterveestä uskonlahkosta. "Monissa epäterveissä uskonnoissa korostetaan vaativaa uskonnollisuutta. Kun soppaan lisätään ”vain me pelastumme” -asenne, sekasotku on valmis. – Yhteisön paine on usein valtava. Jos kaikki ympärillä ovat ”oikeassa” uskossa, ihminen alkaa helposti kysyä itseltään, mikä minussa on vikana, kun tunnen ja näen asiat toisin, Junkkari sanoo." Pelolla hallitseva yhteisö ei ole ihan terve: http://freepathways.wordpress.com/2009/04/02/kun-yhteiso-painostaa-ja-hallitsee-pelolla/

    Äänestä

  • väsynyt vl kirjoitti:

    On alkanut tuntua siltä että KUULIAISUUS säännöille on uskomisen ydinasia. Niin usein tästä on Päivämiehessä alleviivaavia kirjoituksia. Puhujat eivät muusta puhukkaan kuin KUUULIAISUUDESTA. Mutta ei kait usko ole ulkonaisista säännöistä kiinni? Ihminen ei kait edes itse voi uskoaan pitää. Jos se olisi meidän omassa varassa, yksikään ei taivaaseen kostuisi! Miksi siis KUULIAISUUS?

    kenelle pitäisi olla kuuliainen? Ei ainakaan kenellekään ihmiselle! Kuuliaisuus Jumalaa kohtaan on taas ihan eri asia! Ihmisopit ja kuuliaisuus ihmisten keksimille kielloille on itsestään saatanasta.

    Äänestä

  • täsmää srk-oppiin? kirjoitti:

    1. Johtajamme ovat aina oikeassa. 2. Olet aina väärässä, jos on kysymys johtajan ja sinun mielipide-erosta. 3. Et saa erota liikkeestä, muuten menetät jotain korvaamatonta. 4. Vain johtajisto päättää, voitko saada asemaa liikkeessä. 5. Yhteisössämme käytetään omaa kieltä, joita vain jäsenet osaavat tulkita oikein. 6. Yhteisössämme jäsenet ovat yksimielisiä kaikesta ja eivät hyväksy eriäviä mielipiteitä. 7. Yhteisömme uskoo että meillä on sellaisia erikoisuuksia, jotka tekevät meistä ainutlaatuisia. 8. Yhteisömme erottaa normeja rikkoneen henkilöt ilman puolustautumismahdollisuutta. 9. Suhtaudumme epäilevästi toisiin liikkeisiin, koska pidämme itseämme parhaina. 10. Jos joku arvostelee meitä, hänet leimataan pahaksi, jopa vainoojaksi. 11. Vain meidän kauttamme löydät oikean tien. 12. Vain meidän yhteisömme ja jäsenemme ovat etuoikeutettuja. 13. Käytämme syyllisyyttä jäsentemme hallitsemiseen. 14. Oppimme perustuvat osittain johtajamme saamiin näkyihin tai visioihin. 15. Vain meiltä saat täydellistä opetusta. 16. Yhteisömme kasvaa ja se on osoitus sen jumalallisesta oikeutuksesta. 17. Yhteisömme johtajan ja hänen lähipiirinsä opetukset ovat erehtymättömiä. 18. Periaatteemme on, että kaikki mitä on sinun on myös meidän. 19. Antautuminen on välttämätöntä oikean tien löytämiseksi. 20. Lahjakkuus on sallittua, jos se palvelee ainoastaan yhteisön päämääriä. 21. Tämä yhteisö synnyttää sinut uudesti ja mitätöi entiset kokemuksesi. 22. Yhteisön jäsenen on edistettävä vain yhteistä hyvää, ei koskaan omaansa. 23. Yhteisömme pakottaa hankkimaan / synnyttämään uusia jäseniä. 24. Yhteisömme huumorintaju liittyy ulkopuolisten halveksimiseen, muu huumori on säädeltyä. Yhteisöstä ei saa laskea leikkiä, se on pilkkaa, josta rangaistaan. 25. Yhteisömme lupaa "palkkioita" niille, jotka hankkivat jäseniä, joko tässä tai tuonpuoleisessa. 26. Jos totuus on yhteisömme etuja vastaan, et voi kertoa siitä kenellekään. 27. Sinun tulee muuttua yhteisömme arvojen ja roolien mukaiseksi, muuten olet ulkona. 28. Kaikki, mikä on yhteisömme etuja vastaan on kiellettyä ja sinun tulee varjella itsesi siltä. 29. Sinun tulee ehdoitta suojella myös lakeja rikkonutta jäsentä, jos teko edistää yhteisömme etuja. 30. Totuus on se totuus, jonka johtaja ja hänen nimittämänsä seuraajat sanelevat ylhäältä. 31. Uudet jäsenet käyvät läpi ajatusten ja mielipiteiden muokkaamisen yhteisöllemme sopiviksi. 32. Yhteisömme painottaa, että omaisuuden ja rahan antaminen on jumalallinen teko ja palkitaan taivaassa. 33. Yhteisöllämme on mielikuvia ja visioita ihmeellisestä tulevaisuudesta jossakin. 34. Yhteisömme valvoo jäsenten mielipiteitä pitämällä hoitokokouksia, hengellisen taistelun kouluja, jälkikokouksia, jäsentilaisuuksia ja vaatimalla jäseniltä säännöllisiä todistuspuheenvuoroja ja palveluksia. 35. Uudistuksia ohi johtajiston ei sallita. 36. Suuri johtajamme ja hänen lähipiirinsä ovat muuttuneet pyhiksi ja koskemattomiksi ja heidän arvostelemisensa tietää onnettomuutta, sairautta tai jopa kuolemaa, jonka itse Jumala langettaa. 37. Jos aiot erota yhteisöstämme, sinua varoitetaan sen tuhoisista seurauksista. 38. Jos eroat yhteisöstä, olet merkitty ja henkisesti ja hengellisesti kuollut yhteisömme silmissä ja kanssasi ei enää puhuta eikä olla tekemisissä. 39. Yhteisömme opetus perustuu yliluonnolliseen kokemukseen ja visioihin, joita on jatkuvasti. 40. Sinua käytetään kaikilla tasoilla hyväksi yhteisössämme: esim. et voi valita, miten käytät rahasi, aikaasi, ketkä ovat ystäviäsi, kenen kanssa menet naimisiin, mitä syöt ja juot, miten pukeudut, mitä ammatteja voit opiskella ja miten paljon palveluksia sinun on annettava yhteisöllemme.

    Onko tämä joku yleinen lahkolaisuuden tunnusmerkkilista?

    Äänestä

  • MikaelKo kirjoitti:

    Onko tämä joku yleinen lahkolaisuuden tunnusmerkkilista?

    Olen samasta tiedosta kiinnostunut kuin Mikael Ko.

    Lista kuvaa osuvasti vl-liikettä. Mistä tämä lista mahtaa olla peräisin?

    Äänestä

  • Musiikinmaisteri kirjoitti:

    Miksi ei SRK puutu uskovaisten liikemiesten maailmanrakkauteen? Eikö rahan rakastaminen ole myös "maailmanrakkautta"? Ihanyhtä lailla. Lisäksi, kulttuurialan ammatteissa ei raha virtaa, mutta liikemiesten ammateissa on moinikertaiset ansion mahdollisuudet. Kulttuurityöntekijät tekevät työtään pienellä palkalla rakkaudesta taiteeseeen. Mistä syystä SRK on ottanut kulttuurialan työntekijät / ammatit silmätikukseen? Mutta on sokea todellisille mammonanpalvelijoille!

    Ei kyse ole pelkästään nykypäivän SRK:sta, vaan juuret juontavat lestadiolaiseen perinteeseen, joka on vielä paljon hallitsevampi esimerkiksi esikoislestadiolaisuudessa. Kulttuurikielteisyyden jäljet johtavat pohjimmiltaan Lestadiukseen ja pietismiin, jolla oli varauksellinen asenne teatteriin ja viihteeseen johon musiikki kuului oleellisena osana. Lestadiuksen henkilöhistoria vaikuttaa todennäköisesti taustalla siten, että hän joutui köyhän kodin poikana kärsimään maailman ylenkatsetta jo lapsena ja oppi halveksimaan kaikkea teennäisyyttä ja pinnallisuutta, joka valitettavasti vieläkin on osa esimerkiksi musiikkikulttuuria. Tämä ei mielestäni saisi kuitenkaan leimata kaikkea kulttuuria eikä se toki leimaakaan. Yksi lisävaihde tuli myös 70-luvun fundamentalismin myötä, jolloin talonpoikaistaustaiset maallikot (joille kulttuuri oli muutoin yhdentekevä asia) saattoivat muokata uskovaisten asennetta. Joka tapauksessa minä näen lähtökohdan pietismissä ja Lestadiuksessa.

    Äänestä

  • Fellow70 kirjoitti:

    saaren esikuntaan kaikki ihmiskiellot johtavat mutta niitä srk-arkistoja ei pääse oikeat tutkijat vilkaisemaankaan ja osa on kuulemma lainvastaisesti hävitettykin - suuri on jälkipyykki tulossa ja syylliset kuopattu - onneksi yhdistyksen toimiva johto on aina vastuussa menneistäkin

    Äänestä

Noiden tarpeettomien kieltojen takia itse jätin vl-liikkeen 10 v. sitten. Enkä ole katunut. Taide on Jumalan lahja!

Äänestä

Miten pitäisi uudistua? Muuttaa puhujainkokousten päätöksiä?

Äänestä

Kukaan ei ole voinut olla huomaamatta viimeaikoina pientä kuohuntaa uskovaisten keskuudessa. On paljon asioita, jotka jakavat yhä voimakkaammin mielipiteitä. Eräs ikävä piirre on se, kuinka ekumenian henkikin on saamassa jalansijaa kristillisyydessämme. ** Tarkoitat varmaan hyvää, mutta ilman ekumeniaa kiellätte Kristuksen. Miten viet Hänen sanomaa, jollet joudu tapaamaan muita kun näitä lestadiolaisia. Ette näin ole Jeesuksen seuraajia, näennäiskristittyjä vain. Kumpa pysyisimme siinä oikeassa opissa, jonka mukaan on vain yksi Kristuksen seurakunta. ** Kunpa ensi löytäisitte Kristuksen. Jopa Jehovan todistajatkin ovat teitä jo siinä asiassa edellä, ainoastaan muslimit jäljessä. Myös SRK:n ns. patriarkaalisuutta on arvosteltu välillä kovinkin sanoin.** Siihen on aihetta. Sillä jos seurakunta tulee pariarkikaaliseksi, eli tarkoittaa kirjaimellisesti isänvaltaa. Sanan alkuperäisessä merkityksessä se on yhteiskunta, jossa vanhat miehet ovat hallitsevassa asemassa, missä silloin on ihminen ja Kristus. Juuri tämä vie teidät helvettiin. Raamatussa sanotaan, että puhujan on oltava yhden vaimon mies. Tässä, että meillä on vain miessaarnajia, ei ole mitää tekemistä tasa-arvolla. Nainen on yhtä arvokas ja heille on yleensä annettu eri roolit, kuin miehille. Kaikki me ollaan kuitenkin pyhänhengen pappeja ja meillä on oikeus saarnata synnit anteeksi niitä katuville. Myös lapsi voi toimia Pyhän hengen pappina.** Ei se kyllä aivan niin ole. Vielä -70 luvulla lähes jokaisella saarnaajalla oli lehtolapsia. Samoin jos katsot Paavalin kireitä UT;ssä ja koko VT;tä, mies ja nainen on eri asemassa. Paavali kirjoittaa, että miehellä TULEE OLLA LYHEMMÄT HIUKSET, ei lyhyet, ja naisella pitkät, että Heidät takaa päin erottaa, kumpi on perheen pää. Se on mies vaimo olkoot Hänelle alamainen. Mutta miehen pää on Kristus. Kysymys kuuluukin, onko se VL piireissä Kristus vai SRK. Jeesus taas omassa sovituksen työssä näkee vain ihmisien, se on Jumalan näkökanta asiaan. Jeesus tuli ja sovitti lain, ja uskomalla Jeesus Herraksi, ihminen vanhurskautus uskolla Häneen, ja on sitten Jumalalle kelvollinen. Uskomalla synnit anteeksi, olet vielä laiturilla, et pelastettujen joukossa. Laiturista lähtee Jeesus niminen lain sovittaja, joten kiirehdi mukaan ja seuraa Häntä. Siellä olet tasavertainen, Hänen edessään. uskovainen ei näe niitä sääntöinä, vaan ohjeina.** Vain Raamattuun on pantu ne ohjeet, mitkä pelastaa, muut on saatanasta. Haluamme pidättäytyä niistä, jotka on nähty vievän syntielämään. Emme voi suinpäin ruveta kokeilemaan rajojaan, sillä voimme olla ennen kuin huomaammekaan eksyksissä. ** Kokeile kastetta, ja pue Jeesus päällesi, niin synti ei tartu sinun uuteen Jumal- ruumiiseesi. Nyt olet vielä SRK;n armoilal. Myös musiikki ja videoelokuvat jakavat yhä voimakkaammin mielipiteitä. Jotku olisivat halukkaita jättämään internetinkin kokonaan pois. Mutta tässä mentäisiin minun mielestä jo liian pitkälle. Eihän uskovainen voi täysin purkissakaan elää. Olemme maailmassa, muttemme maailmasta. Tämä aika vaatii internettiä. Sen sijaan, että internetistä luovuttaisiin kokonaan, on hyvä neuvoa oikeanlaista internetin käyttöä. ** Jos nämä kaataa jonkin uskon, on Hän jo ennen helvettiin tuomittu. Kiusaukset ovat olleet aina ihmiselle yhtä suuret, oli internetiä tai TV;tä tai mitä vaan, mutta jos usko ei riitä, se ei silloin kannata taistella. Joten tässä huomaat, VL usko on liian heikko Jumalan edessä, kun ei ole Jeesuksen sisäistä tuntemusta. Kaikki, mikä internetissä on, ei ole uskolle hyväksi. Ihan kuin kaikki, mitä kaupungista löytyy, ei ole uskolle hyväksi.** Ja kaikki mitä seurakunnista löytyy, ei ole uskolle hyväksi. Mutta kaikki mitä Jeesuksesta löytyy, on. Et muuten turvannut kertaakaan nimeen, J E E S U S. Sinulla on vielä opittavaa.

Äänestä

ne Raamatun vastaiset saatanasta lähtöisin olevat valheopit, joita SRK ja vl-puhujat opettavat?

Äänestä

kaiken vastaiseksi "uudistunut" lahko pystyy uudistumaan? kun erehtymätön jumalanhuoneenhallitus - alkuun johto- ja jatkossa työvaliokunta - on paaluttanut opilliset asiat ohi raamattujen ja jumalien ja peljolla ja syyttelyin ja uhkauksin ynnä muin hallitsee nöyrää lammaslaumaa. maallisesti: "avainten valta" kaapattiin kun hoitokokouksissa lukittiin ovet muilta ja aloitettiin systemaattinen vaino ja aivopesu. ja siltä polulta ei ole muuta paluuta kuin lahkon lopullinen tuho - järjen käyttöömsä ottaneet marssivat jo kaikista ovista - lopulta ei ole kuin nöyrimmät muorit ja vanhat piiat tähteellä parin horiskon puhuteltavana nimin ja verin

Äänestä

Mitään uudistumista ei ole luvassa. Oppihan ei kuulemma muutu, koska se on oikea.

Äänestä

sinulle, että sinähän se olet joko uudistaja tai entisen säilyttäjä. Sä luot kulttuurin, niin musiikkia, laulua kuin teatteriakin. Olemme kulttuurioptimistista kansaa.

Äänestä

Jos Vl uskoa arvioidaan Uuden Testamentin mukaan, se ei täytä Uuden Testamentin ehtoja. Oikea usko on Uskomista Jeesukseen Kristukseen ja niomenomaan Jeesuksen asettamilla ehdoilla. EI Vl liikkeen ehdoiolla. 5 Tuomas sanoi hänelle: "Herra, me emme tiedä, mihin sinä menet; kuinka sitten tietäisimme tien?" 6 Jeesus sanoi hänelle: "Minä olen tie ja totuus ja elämä; ei kukaan tule Isän tykö muutoin kuin minun kauttani. 7 Jos te olisitte tunteneet minut, niin te tuntisitte myös minun Isäni; tästälähin te tunnette hänet, ja te olette nähneet hänet." 8 Filippus sanoi hänelle: "Herra, näytä meille Isä, niin me tyydymme". 9 Jeesus sanoi hänelle: "Niin kauan aikaa minä olen ollut teidän kanssanne, etkä sinä tunne minua, Filippus! Joka on nähnyt minut, on nähnyt Isän; kuinka sinä sitten sanot: 'Näytä meille Isä'? 10 Etkö usko, että minä olen Isässä, ja että Isä on minussa? Niitä sanoja, jotka minä teille puhun, minä en puhu itsestäni; ja Isä, joka minussa asuu, tekee teot, jotka ovat hänen. 5 Siihen aikaan Jeesus johtui puhumaan sanoen: "Minä ylistän sinua, Isä, taivaan ja maan Herra, että olet salannut nämä viisailta ja ymmärtäväisiltä ja ilmoittanut ne lapsenmielisille. 26 Niin, Isä, sillä näin on sinulle hyväksi näkynyt. 27 Kaikki on minun Isäni antanut minun haltuuni, eikä kukaan muu tunne Poikaa kuin Isä, eikä Isää tunne kukaan muu kuin Poika ja se, kenelle Poika tahtoo hänet ilmoittaa. 28 Tulkaa minun tyköni, kaikki työtätekeväiset ja raskautetut, niin minä annan teille levon. 29 Ottakaa minun ikeeni päällenne ja oppikaa minusta, sillä minä olen hiljainen ja nöyrä sydämeltä; niin te löydätte levon sielullenne. 30 Sillä minun ikeeni on sovelias, ja minun kuormani on keveä." 1 "Totisesti, totisesti minä sanon teille: joka ei mene ovesta lammastarhaan, vaan nousee sinne muualta, se on varas ja ryöväri. 2 Mutta joka menee ovesta sisälle, se on lammasten paimen. 3 Hänelle ovenvartija avaa, ja lampaat kuulevat hänen ääntänsä; ja hän kutsuu omat lampaansa nimeltä ja vie heidät ulos. 4 Ja laskettuaan kaikki omansa ulos hän kulkee niiden edellä, ja lampaat seuraavat häntä, sillä ne tuntevat hänen äänensä. 5 Mutta vierasta ne eivät seuraa, vaan pakenevat häntä, koska eivät tunne vierasten ääntä." 6 Tämän kuvauksen Jeesus puhui heille; mutta he eivät ymmärtäneet, mitä hänen puheensa tarkoitti. 7 Niin Jeesus vielä sanoi heille: "Totisesti, totisesti minä sanon teille: minä olen lammasten ovi. 8 Kaikki, jotka ovat tulleet ennen minua, ovat varkaita ja ryöväreitä; mutta lampaat eivät ole heitä kuulleet. 9 Minä olen ovi; jos joku minun kauttani menee sisälle, niin hän pelastuu, ja hän on käyvä sisälle ja käyvä ulos ja löytävä laitumen. 10 Varas ei tule muuta kuin varastamaan ja tappamaan ja tuhoamaan. Minä olen tullut, että heillä olisi elämä ja olisi yltäkylläisyys. 11 Minä olen se hyvä paimen. Hyvä paimen antaa henkensä lammasten edestä. 12 Mutta palkkalainen, joka ei ole paimen ja jonka omia lampaat eivät ole, kun hän näkee suden tulevan, niin hän jättää lampaat ja pakenee; ja susi ryöstää ja hajottaa ne. 13 Hän pakenee, sillä hän on palkattu eikä välitä lampaista. 14 Minä olen se hyvä paimen, ja minä tunnen omani, ja minun omani tuntevat minut, 15 niinkuin Isä tuntee minut ja minä tunnen Isän; ja minä annan henkeni lammasten edestä. 16 Minulla on myös muita lampaita, jotka eivät ole tästä lammastarhasta; myös niitä tulee minun johdattaa, ja ne saavat kuulla minun ääneni, ja on oleva yksi lauma ja yksi paimen. Vl, uskovaiset eivät kulje tätä tietä Jonka Jeesus Kristus on viitoittanut. HE pyrkivät näkojääm vielä parempaan omastamielestään ja omilla ehdoillaan, HE hylkäävät Jeesukseen ja valitsevat ARMOTTOMUUDEN rakaudettomuuden kanssa, heitä johdattaa Sarvipäähenki!

Äänestä

lähtee muuttamaan! Suurin osa väestä on arkajalkoja muta keulilla meneekin aina rohkeet ja uudisraivaajat!

Äänestä
  • SRK:n vuosikokous päättää toiminnasta ja varojen suuntaamisesta. Onko oripäässä pidettävän kokouksen esityslistalla hoitokokouksia koskevan tutkimuksen rahoittaminen?

    Äänestä

  • Tästä se lähtee... kirjoitti:

    SRK:n vuosikokous päättää toiminnasta ja varojen suuntaamisesta. Onko oripäässä pidettävän kokouksen esityslistalla hoitokokouksia koskevan tutkimuksen rahoittaminen?

    Vaikuttaa ry.tasolla ikäänkuin alhaalta ylös päin

    Äänestä

Joskus aikojen alussa 1800-luvulla, kun herätysliike oli vielä herätysliike, oli oppi ilmeisesti selkeä ja puoleensavetävä ja lähetystyötä edistävä, koska sen oli pakko olla sitä. Nyt on oppi sellainen, että siitä on ei syntyperäisen mahdoton tunnistaa mikä on vain perinnehistoriaa (mielestän mm korvakorut, ristiriitaiset hiustenhoito-ohjeet ym) ja mikä oikeaa kristinuskoa. Jumalan antama ja tarkoittama kristinoppi on lähetyskäskyn mukaisesti tarkoitettu ymmärrettäväksi, sellaiseksi että sen voi kuvata niin, että sen ymmärtää "käännytettäväkin". Nykyinen oppi on sellainen sekasotku, että tavallisen luterilaisen on aika vaikea siitä löytää sitä, mikä oikestaan on uskon ohje. Jos totuus on jossakin lestadiolaisen opin sisällä, niin kirkastakaa nyt ihmeessä se oppi.

Äänestä

jo kieltänyt, sillä tuollainen uhoaminen ei ole Jumalasta. Sinun mielesi mukaan ei ole Raamattua kirjoitettu,eikä sinun olemisesi vaikuta yhtään mitään ns. Vl-uskoon. Jumalan sana on sama eilen, tänään, ja iankaikkisesti, sitä ei muuta olivatpa ihmiset mitä mieltä tahansa. Siionin muuri ei sortua saata,/ kun peruskallio Jeesus on sen,/ Rynnätä saavat nyt helvetin joukot/ on Herra kanssamme voimallinen./ Vahvista herra nyt taistelijoita/ luopuneet etsi ja laumaasi voita. Virsi 174, 5

Äänestä

on ittestään perkeleestä!!

Äänestä

Kommentoi aloitusta

joiltain osin yhä liian ahdas kirjoitti:

Uskon hyvin pitkälti, kuten uskovaiset saarnamiehet opettaa. Pidän myös tätä uskoa oikeana, mutta ainut, mikä mättää, on suhde kulttuuriin. Kaikki eivät näe hyvänä sitä, että uskovainen toimii ammatikseen muusikkona. Vaikka laulaiskin, tai soittais klassista musiikkia. Toinen on liian ahdas suhtautuminen teatteritaiteeseen. Näissä voitaisiin oikeasti vähän löysätä! Ne eivät ole uskonelämälle mitenkään merkittäviä asioita.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu