...syitä iloita minullakin, voi niitä on ihan hirveästi. Ekana ja tärkeimpänä tulee lapset, tietty omat etunenässä, mutta myös yleisesti ottaen muksut. Koti, läheiset, riittävä elanto (niukkuus taas vaan opettaa arvostamaan vähän eri asioita kuin aikaisemmin, siksi kai olen tietoisesti toiminut kuten olen), eläimet, luonto vain joitakin asioita mainitakseni. Tai ehkä se on sitä että kun on uskaltanut kohdata ne oman elämän pelottavimmat möröt, on energiaa huomata kaikkea kaunista ja hyvää. Monta vuotta kun kulkee polulla nimeltä Pelko niin kyllä se kummasti rajoittaa ja syö: Samuli E:n sanoja lainatakseni:"...sillä pimeästä vasta vapautunut tarvitsee valoa lisää ja lisää..." No ei käy kiistäminen että maailmassa edelleen on paljon paljon pahuutta ja julmuutta, mutta nykyään olen jo vakkuuttunut siitä että pahuudella on taipumus sivutuotteenaan kaivaa hyvyyttä esiin. Näin ainakin itse koin: henkilökohtaista helvettiäni läpikäydessäni sain avukseni ne ihmisaarteista kalleimmat. Eikä ne asiat kaikilta osiltaan vieläkään kummoisella mallilla ole, myönnettäköön, mutta nykyään se usko asioiden paranemiseen ja muuttumiseen on järkkymätön. Toki se vaatii uskallusta laittaa itsensä peliin, takaiskujen ja huonojen aikojen sietokykyä, mutta on se sen arvoista jos vaikka jossakin asiassa saavuttaa mielenrauhan....ja jonakin päivänä, tiedän sen, rinnallani on se ihminen jonka sydämessäni tiedän siihen kuuluvan. Hänet, hänetkin muuten löysin taistellessani mörköjäni vastaan. Hän omalla tavallaan auttoi minua mörön kukistamisessa, vaikka tuskin tietää miten tärkeään asemaan asiassa kohosi. Kerron sen vielä elävässä elämässä.
Vastaukset 2
- jotain jonkun
hyväksi laittaessani lahjan, mutta nimettömyys tuli kiusaksi. Joskus vain tuntuu, että kaikki vain menee väärin. Aina kun viesteihin puututtiin, aloin laittaa niitä nimett. siksi, kun teen niin myös sukul. kanssa. Toivon, olet saanut ne selväksi. Se poikam. lämpö, mikä Susta kaiken alta huokui, teki vaikutuksen minuun, uskoin Sulla olleen tunteita ja se, kun lapset viihtyy Sun kanssa, et voi olla paha ihminen, olet monessa suhteessa hieno ihminen. Se oli hyvä oivallus, "Älä sano, .... ........ mua, tiedän..." Olet "symppis", kaikesta huolimatta.
- ap.
..henkilöstä, mikä kyllä näissä palstakuvioissa on ymmärrettävää ja tavallista.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"
Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va1182435Mitä tapahtuu?
Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???401572Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...
...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha6441028- 106993
- 71962
- 98916
- 48875
Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti
Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk76710- 70706
Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen
Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik31706