Oletteko olleet

Edesmenneisiin omaisiinne, miten se tapahtui, näittekö heidät myös! Miltä hekuulostivat ja näyttivät?
6146
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Miksi mietit asiaa? Hehän ovat jo rajan toisella puolella, rauha heidän sielulleen. Jumala kieltää selkeästi pitämästä yhteyttä vainajahenkiin, siis etsimästä yhteyttä heihin tai heinä esiintyviin pimeyden henkivaltoihin. Väkivaltaisesti kuollut voi jäädä rauhattomaksi, häiritä eläviäkin. Tai en tiedä, onko kysymyksessä tämä kuollut, vai hänen ympärillään pyörineet henkivallat, jotka ennemmin tai myöhemmin sitten yrittävät painostaa eläviä. Samoin pimeyden henkivallat sinänsä esim. spiritistisissä istunnoissa tekeytyvät kaivatuiksi omaisiksi ja sitten luottamuksen hankittuaan pettävät ihmisen, ssitovat hänet pelon kehään. Esim. kuningas Saulin kohta oli hyvin selvästi sellainen, että Saul ei enää saanut Jumalalta ohjeita, koska oli ollut tälle tottelematon. Niinpä hän yritti saada ohjeita kuolleilta, mutta menetti vain lopulta henkensä. 1. Sam 28: 5 Mutta kun Saul näki filistealaisten leirin, peljästyi hän, ja hänen sydämensä vapisi kovin. 6 Ja Saul kysyi Herralta, mutta Herra ei vastannut hänelle, ei unissa, ei uurimin eikä profeettain kautta. 7 Niin Saul sanoi palvelijoillensa: "Etsikää minulle joku vaimo, jolla on vallassaan vainajahenki, niin minä menen hänen luoksensa ja kysyn häneltä". Hänen palvelijansa vastasivat hänelle: "Katso, Een-Doorissa on vaimo, jolla on vallassaan vainajahenki". 8 Silloin Saul teki itsensä tuntemattomaksi, pukeutui toisiin vaatteisiin ja lähti matkalle, mukanansa kaksi miestä. He tulivat yöllä vaimon luo, ja hän sanoi: "Ennusta minulle vainajahengen avulla ja nostata minulle se, jonka minä sinulle sanon". 9 Mutta vaimo vastasi hänelle: "Sinä tiedät kyllä, mitä Saul on tehnyt, kuinka hän on hävittänyt vainaja-ja tietäjähenkien manaajat maasta. Miksi virität minulle ansan tuottaaksesi minulle kuoleman?" 10 Niin Saul vannoi hänelle Herran kautta ja sanoi: "Niin totta kuin Herra elää: tästä asiasta ei sinulle tule mitään syytä". 11 Vaimo kysyi: "Kenen minä nostatan sinulle?" Hän vastasi: "Nostata minulle Samuel". 12 Mutta kun vaimo näki Samuelin, huudahti hän kovalla äänellä. Ja vaimo sanoi Saulille: "Miksi olet pettänyt minut? Sinähän olet Saul." 13 Kuningas sanoi hänelle: "Älä pelkää. Mitä sinä näet?" Vaimo vastasi Saulille: "Minä näen jumal'olennon nousevan maasta". 14 Hän kysyi häneltä: "Minkä näköinen hän on?" Vaimo vastasi: "Vanha mies nousee ylös, viittaan verhoutuneena". Niin Saul ymmärsi, että se oli Samuel, ja kumartui kasvoilleen maahan ja osoitti kunnioitusta. 15 Ja Samuel sanoi Saulille: "Miksi sinä olet häirinnyt minua ja nostattanut minut?" Saul vastasi: "Minä olen suuressa hädässä: filistealaiset sotivat minua vastaan, ja Jumala on poistunut minusta eikä vastaa minulle enää, ei profeettain kautta eikä unissa. Niin minä kutsutin sinut, että ilmoittaisit minulle, mitä minun on tehtävä." 16 Mutta Samuel vastasi: "Miksi sinä minulta kysyt, kun Herra on poistunut sinusta ja tullut vihamieheksesi? 17 Herra on tehnyt sen, minkä hän on minun kauttani puhunut: Herra on reväissyt kuninkuuden sinun kädestäsi ja on antanut sen toiselle, Daavidille. 18 Kun sinä et kuullut Herran ääntä etkä tehnyt Amalekille, mitä hänen hehkuva vihansa vaati, sentähden Herra on tänä päivänä tehnyt sinulle tämän. 19 Herra antaa myöskin Israelin yhdessä sinun kanssasi filistealaisten käsiin, ja huomenna olet sinä poikinesi minun tykönäni; myös Israelin leirin Herra antaa filistealaisten käsiin." 20 Niin Saul siinä tuokiossa kaatui pitkin koko pituuttaan maahan, sillä hän peljästyi kovin Samuelin puheesta; myös olivat häneltä voimat lopussa, sillä vuorokauteen hän ei ollut syönyt mitään. Eli kyllä Jumalan suhtautuminen rajantakaisten yhteydenottoon on selvästi kielteinen: Meillä elävillä on elämämme täällä, toiset (ihmiset) ovat jo siirtyneet toiseen valtapiiriin tai(pahat henget) häirinneet ihmisiä Luciferin kapinasta saakka. Joskus voimme törmätä näihin henkiin, mutta yhteyden etsiminen heihin on kiellettyä.

Äänestä

Kerron uninäyn, joka tapahtui joskus vuosia sitten. Seisoin unessa aukiolla. Isäni ja serkkuni tulivat, ottivat minut piiriin ja alkoivat vetää mukaansa. sen muistan, että maisema oli harmaa, iloton, isäni ja serkkuni ihan normaalin näköisiä, mutta vailla iloa. Muuistan, kuinka mietin unessa: - He ovat kuolleita, en saa pitää heihin yhteyttä. Tempasinkin käteni irti ja pakenin. Herättyäni mietin, että minulle oli unessa ollut aivan selvä, että isäni ja serkkuni olivat kuolleita. Tosiasiassa isäni oli kuollut muutamia vuosia aiemmin, serkku sen sijaan eli ja voi ulkonaisesti ihan hyvin. Kirjasin kuitenkin uninäyn muistivihkooni päiväyksineen. Tasan kymmnen vuoden kuluttua näystä serkkuni kuoli äkillisesti leikkauksen jälkikomplikaatioihin. Itse tulkitsen tuon unen niin, että kysymyksessä oli enemmänkin sen tietyn hengen vaikutus, joka isässäni ja serkussani vaikutti, siis itsensä aliarvostaminen, se että ei pitänyt itseään tärkeänä. Sama henki on yrittänyt minussakin saada jalansijaa ja koin, että Jumala halusi varottaa siitä. Me jokainen olemme Jumalalle rakkaita ja arvokkaita. Serkkunikin kuoli lopulta lonkkaleikkauksen jälkeiseen infarktiin. Ensioireet olivat olleet illalla havaittavissa ja serkku oli luvannut ystävilleen mennä lääkäriin. Ei kuitenkaan ollut pitänyt niin tärkeänä itseään, että olisi illalla lähtenyt. Aamulla ei tarvinnut enää lähteä, kuolema tuli salamannopeasti. Tämä näky ehkä osin heijastaa sitä kenttää, missä liikutaan, eli henkimaailma on olemassa, vaikka meidän ei ole tarkoitus siihen yhteyttä pitääkään, siis kolmiyhteistä Jumalaa lukuunottamatta. Jumala haluaa olla paras ystävämme, meille kaikkein rakkain, kaikkein läheisin. Iloita kanssamme ilossa, lohduttaa surussa.

Äänestä
  • Missä he ovat, koska taivaassa ja helvetissä ei toistaiseksi ole sieluakaan ruumiista puhumatta. Herramme on viimeisenä päivänä herättävä kuolleet ja jakaa silloin oikeutta kumpaan paikkaan joudumme. Eli luulenpa sinun valehtelevan tai näkevän näkyjä ja uskovan uniisi.

    Äänestä

  • Vainajien kanssa kirjoitti:

    Missä he ovat, koska taivaassa ja helvetissä ei toistaiseksi ole sieluakaan ruumiista puhumatta. Herramme on viimeisenä päivänä herättävä kuolleet ja jakaa silloin oikeutta kumpaan paikkaan joudumme. Eli luulenpa sinun valehtelevan tai näkevän näkyjä ja uskovan uniisi.

    En nimenomaan vaihtanut sanaakaan isäni kanssa, joka silloin oli kuollut jo. En myöskään serkkuni kanssa, joka kuoli tasan kymmenen vuoden päästä. Ja ajatus, joka mielessäni oli hyvin vahvana tuossa tilanteessa, oli että en saa pitää heihin yhteyttä (luulin serkkuani jo kuolleeksi) ja siksi tempaisin itseni vapaaksi. Mutta kuten selitin, uninäky kuvasi ennen kaikkea tietyn henkivallan hallinta-aluetta, niin sen ymmärsin. Siis tuollaista vääränlaista minä "en ole minkään arvoinen, ei minusta kukaan välitä -asennetta." Eli se on täysin päinvastainen kuin Jumalan ajatus meistä: Me kaikki olemme hänelle rakkaita ja tärkeitä. Tuli vain mieleen ystäväni äiti, joka kuoli pari vuotta sitten. Pari päivää ennne kuolemaa Jumala sanoi tästä uskovasta mummosta: - "Hän on jo syvän tajuton, mutta hänen henkensä vaikuttaa yhä tällä osastolla." Ja totta, siellä oli hyvin syvä Jumalan rauha, jonka monet hoitajistakin tunsivat. Eli me kaikki olemme Jumalalle arvokkaita!

    Äänestä

Että kuolleisiin omaisiin? Saisinpa yhteyden näihin elossa oleviin edes!!! Sukulaiseni kun tahtovat olla niin omalaatuisia, tai sitten minä itse, että välillä tuntuu niiden sukalaisten ja omaisten olevan joltakin toiselta galaksilta kotoisin. Yritän näihin eläviin ensin yhteyttä. Taitaa olla, ettei aika riitä vainajille.

Äänestä
  • Hyvä, sinulla on oikea maali! ;) :) :)

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Keskusteluyhteydessä kirjoitti:

Edesmenneisiin omaisiinne, miten se tapahtui, näittekö heidät myös! Miltä hekuulostivat ja näyttivät?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu