Tämä teksti on totta.
6 000 vuoden aikana tunnettua historiaa, germaani ei ole keksinyt mitään. Ei kirjoitettua kieltä, kudottua vaatetta, kalenteria, auraa, tietä, siltaa, rautatietä, laivaa, mittausjärjestelmää, ei edes pyörää. (Huom. Tämä pätee täysiveriseen germaaniin.) Hän oppi käyttämään näitä hitaammin kuin mikään muu korkeamman kulttuurin naapurissa asunut kansa.
Hän ei ole keksinyt viljellyä tai keksinyt ottaa yhtään eläintä hyötykäyttöön (vaikka monet voimakkaat ja säyseät eläimet ovat ympäröineet häntä). Vasta satoja ellei tuhansia vuosia töllötettyään naapureitaan, jotka viljelivät maata ja olivat kesyttäneet eläimiä, hän teki ensimmäisiä apinamaisia matkimisyrityksiään.
Hänen ainoa keinonsa kuljettaa tavaroita oli tavaroiden raahaaminen. Suojakseen hän ei koskaan tehnyt mitään kehittyneenpää kuin surkean hökkelin, vaikka naapurissa rakennettiin maailman mahtavimpia rakennuksia.
Hänen naapurissaan asui kehittyneet Välimeren kulttuurit. Eikä germaani pystynyt edes oppimaan lukemista.
Tappamista ja raiskaamista hän osasi ja lähes tuhosi Euroopan kulttuurin kansainvaellusten ja keskiajan aikana. Lopulta opittuaan vihdoin yli kahden tuhannen vuoden opettelun jälkeen kulttuurin, ei hän ollut muuttanut tapojaan, vaan yritti, viimeksi koko edellisen vuosisadan alkupuoliskon, jälleen tuhota eurooppalaista sivistystä.
Kuvaavaa hänelle on, että hän viimeisenä Euroopan suurista kansoista pystyi muodostamaan yhtenäisen valtion. Tämä tapahtui vasta 1800-luvulla! Satoja ja tuhansia vuosia muiden suurten kansojen jälkeen.

Vastaukset 8
Vanhimmat
Saattaapi olla totta tämäkin.
Eiköhän ne suuret kulttuurit vallinneet vaikkapa etelä-amerikassa.
Korkeakulttuuria ovat luoneet lähi-idän kansat, intialaiset, mongolit ja heidän lähisukulaisensa intiaanit. Korkeamman kulttuurin synnyttyä se pääsääntöisesti levisi nopeasti naapurikansojen piiriin. Lähi-idässä syntyneet kulttuurit levisivät nopeasti. Etelässä esteenä kulttuurin leviämiselle oli Sahara ja pohjoisessa germaanien heikko kyky sen vastaanottamiseen.
Kun verrataan Saharan eteläpuolisen Afrikan kehitystä sadan vuoden aikana, heidän päästyään yhteyteen korkeamman kultturin kanssa, germaanien tuhanteen vuoteen heidän päästyään yhteyteen korkeamman kulttuurin, Rooman, kanssa, on ero järkyttävän suuri afrikkalaisten hyväksi. Germaaneille oli lähes käsittämättömän vaikeaa ottaa vastaan korkeakulttuuria. Tuhannessa vuodessa he eivät oppineet käytännössä yhtään mitään!
... ymmärtäisi jotain asiasta. Muuten, germaaneja ei ollut edes olemassa vuonna 8000 eKr, jolloin nykyinen maanviljelys ja kotieläinten domestikaatio syntyi Hedelmällisessä Puolikuussa!
Muutenkin nimimerkin houreilla hankkisi reput missä tahansa kokeessa.
jos sinä itse olet lukenut Toynbeen ja Spenglerin kirjat, niin se, että olet niistä ottanut osia omaan massamurhan oikeutus teoriaan, niin ei tee sinusta vielä mitään historian asiantuntijaa tai ylipäätänsä kerro mitään kyvyistäsi ymmärtää asioita. Jos todella haikailet massamurhia, niin jo se kertoo jotain sinusta... ei ne teoriat niin tärkeitä ole, vaan ne asiat mitä niillä yritetään oikeuttaa...
on paljon mitään hyötyä jos katso tännä päivänä
ns germaanikansojen hyvinvointi ja ns korkeakuultuuriset kansat noin keskimäärin.
Vastaukseni nimimerkki "Robespierren" väärin käsittämään kirjoitukseeni.
Kirjoitukseni ei käsitellyt germaanien tilannetta kymmenen tuhatta vuotta sitten, jolloin maanviljelys syntyi lähi-idässä, vaan germaanien kyvyttömyyttä ottaa vastaan korkeampaa kultuuria siinä vaiheessa, kun se oli levinnyt heidän rajoilleen eli kreikkalaisen kulttuurin ja myöhemmin roomalaisen kulttuurin noustessa valta-asemaan koko välimeran alueella. Esimerkiksi gallialaiset ja iberit olivat ottaneet vaikutteita roomalaisilta jo ennen gallian tai iberian kuulumista Rooman valtakuntaan. Germaanit eivät tähän pystyneet.
Rooman valtakunnan virhe oli "kulttuurittomien" barbaarien, germaanien, aliarvioiminen. vaikka heillä ei ollutkaan kykyä korkeamman kulttuurin luomiseen oli heillä kyky sen tuhoamiseen. Germaaniseen luonteeseen lienee aina kuulunut viha sivistyneempiä kansoja kohtaan.
Euroopan vanha kulttuuri, joka oli lähi-idän kulttuurien perillinen, oli tuhoutua täysin villien germaanilaumojen raiskatessa ja ryöstäessä maanosaamme. Ensimmäistäkään pysyvää valtiota nuo ryöstelevät joukkiot eivät tietenkään pystyneet luomaan. Heidän säälittävät yrityksensä jäivät pelkiksi muistoiksi kauhun ajoista sivistyneiden kansojen perinteeseen. Vandaalien rosvovaltio ja goottien muutaman kymmenen vuoden yritelmät.
Rooman valtakunnan mahtavuus ja hyvinvointi jäi kansoille vain tarinoiksi vanhasta hyvästä ajasta germaanien kyvyttömien jälkeläisten satojen vuosien ajan hallitessa pelolla ja kauhulla säälittävän pieniä toisiaan ryösteleviä kyläpahasiaan. Antiikin muistomerkkejä germaanit eivät osanneet käyttää kuin kivilouhoksinaan. Kaiken kaikkiaan Eurooppa painui satoja vuosia ajassa taaksepäin.
Vasta germaanien geenien heiketessä ajan myötä Euroopassa päästiin uudelleen nousun alkuun. Alkoi renessanssi. Ymmärrettävästi juuri siellä missä germaanien vaikutus oli ollut vähäisin eli Pohjois-Italiassa. (Etelä-Italiassa normannit olivat hallinneet jo pari sataa vuotta ja Espanja oli kärsinyt vandaalien ja itägoottien epätoivoisista valtioyrityksistä. Lopulta näin köyhtynyt ja heikentynyt Iberian niemimaa oli arabivalloittajille ollut kuin kypsä hedelmä.)
Hajanaisuus ja kyvyttömyys pysyvään yhtenäiseen valtioon riivasi yhä varsinaisessa Saksassa, ydin Germaniassa. Saksan sekasortoinen tilanne jäi riivaamaan koko Eurooppaa vielä sadoiksi vuosiksi. Pahimpina esimerkkeinä mainitakseni: 1600-luvulla 30-vuotinen sota ja 1900-luvun kaksi maailmansotaa.
Saksan sodissa on ollut kysymys joko keskinäisestä tai naapurien ryöstelystä, tai sitten vihasta sivistyneempiä ja menestyneempiä kansoja kohtaan. Heille tyypillistä käyttäytymistä jo Rooman valtakunnan ajalta.
Saksalaiset olivat perinteisesti, osittain muun Euroopan onneksi, tappaneet toisiaan satoja vuosia. Toisinaan heidän riehumisensa keskellä Eurooppaa veti onnettomuuteen mukaan myös muita kansoja kuten kävi 30-vuotisessa sodassa.
1800-luvulla, saksalaisten vihdoin, viimeisenä suurista kansoista, pystyttyä luomaan valtion, he eivät, kuten olisi voinut olettaa, olleetkaan tyytyväisiä tilanteeseensa. Perigermaaninen katkeruus menestyneepiä ja sivistyneempiä kansoja kohtaan nosti välittömästi päätään. Ensimmäinen tehtävä tuolla yhdistyneellä kansalla oli hyökätä naapurinsa Ranskan kimppuun. Tämän jälkeen nousi katkeruus Englannin menestystä kohtaan. Saksalaisten mielestä, tyypillisen katkerana, oli väärin brittien kyky merenkulkuun ja siirtomaiden hankintaan.
Germaanien ryöstelyhalun johdosta oli viimevuosisadan alkupuoli Euroopalle, sitten germaanien kansainvaellusten, raskainta aikaa. Kammottavimmillaan germaanien viha älykkäämpiä kansoja kohtaan ilmeni sairaissa juutalaisvainoissa. (Juutalaisten geeniperimä oli peräisin alueelta, jossa oli pystytty luomaan ihmiskunnan ensimmäinen korkeakulttuuri. Saksalaiset taas germaaneja jolla oli ollut hirvittäviä vaikeuksia pystyä ottamaan vastaan edes muiden luomaa kulttuuria. Tyypillistä heikkolahjaisen katkerutta älykästä kohtaan.)
Meidän kaikkien muiden onneksi germaaneilta puuttuu kyky hallita ryöstelemiään alueita. Näin Saksa on aina lopulta hävinnyt sotansa. Hallitsemiseen tarvitaan erilaisia kykyjä kuin tappamiseen.
Täytyy olla kohtuullisen kyvykäs jos pystyy alistamaan maailman haltuunsa.
Kiistätkö?
Kyllä taytyy, siksi se onkin germaaneille ollut täysin ylipääsemätöntä.