Olin nuorena adventisti

Olin nuorena Adventisti. Etsin rauhaa tunnolleni,ja silloin olin ollut jo eräässä toisessa herätysliikkeessä(jätän mainitsematta) Mutta kävin kirj.Raamattu koulun, vai mikä se oli? Paikkakunnalle jossa asuin tuli pari naista jotka olivat Adventisteja,kiertelivät ovelta ovelle,kiinnostuin ensin ja hetken päästä olinkin Adventisti. Olin alle parikymppinen silloin. Outoa oli sapatin vietto,silloin ei lauantait olleet vapaapäiviä. Vanhempi niistä naisista oli "kova täti" ensin hän oli oikein ystävällinen,mutta kun joukkoon olin "joutunut" alkoi itselleni ovelta ovelle kulku,kirjoja ja lehtiä ym myynti, eli kolportoiminen :) Se oli minulle hyvin vaikeaa,poden vieläkin "ovi kammoa" sen seurauksena. Siitä tuli sellaista pakkotyötä,että parin vuoden yrittämisen jälkeen "karkasin" muualle töihin. Se oli oikein pyhittymisen pyhittymistä, ja kun ei "siivet selkään kasvaneet" minun annettiin ymmärtää että olen laiska ja "surkea tyyppi,josta ei ole mihinkään" Silloin Adventistit olivat sitä mieltä ettei kukaan muu pelastu kuin nämä sapatin pitäjät ja E:G:W:n opin uskojat.Nyt ovat jo "livenneet" ainakin ulkonaisesti siitäkin opista,koska kulkevat yhteisissä rukoustilaisuuksissa katolisten(pedon) kanssa ja langenneen protenstanttien kanssa,Ev.lut. ja muiden vapaiden suuntien kanssa.
5238
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Isä usein sanoi minulle mentyäni Toivonlinnaan sisäoppilaaksi, .."Älä poikakulta anna niiden käyttää sinua hyväksi!" Jonkin aikaa annoin, kokeilin heidän vaikuttimiaan. Niinkauan kuin olin myötäkarvaan, kaikki meni hyvin tai ainakin kohtuullisesti, mutta auta armias , kun hieman kritisoin tai huomautin, ettei kaikki Adv.kirkossakaan ole niin täydellistä kuin teoriassa opetetaan ja annetaan ymmärtää. Sillä osa pastoreista ja työntekijöistä käyttää härskisti hyväksi herkkäuskoisia ja ryöstää heitä taloudellisesti ja alistaa henkisesti ja hengellisesti....joko tiedostaen tai tietämättään,....sota oli valmis! Suurin osa heistä kielsi selkeitä arkitotuuksia tai oli vaiti, parannusta harva halusi tehdä synneistään, vaikka niin muille opettivat. Raamatun luku auttoi ymmärtämään, ettei mitään uutta auringon alla tässäkään suhteessa. Päätin irtautua liikkeestä muutaman ystäväni tehtyä itsemurhan ja monien pastoreiden ja opettajien lasten sortuessa alkoholismiin ja jopa humeisiin. Meidän nuorten oli vaikeaa kestää tuota räikeää kaksinaismoraalia, joita vanhemmat jäsenet harjoittivat. Ne , jotka olivat pinnallisia opin ja kirkon suhteen, selvisivät parhaiten saamatta suurempia traumoja.Toiset yrittivät kaunistella asioita ja puhuivat korvasyyhyyn ja etenivät srk-viroissa. Henkilöpalvonta Ellen G. White-nimiseen kirjailijaan on ylimitoitettu liikkeessä; oikeastaan kaikki rakennettiin hänen varaansa, mikä oli virhe. Hänesta on tehty liikkeen Profeetta, vaikka hän oli melkoinen naisdespootti ja otti todistetusti omille nimilleen muiden tuotantoa aikanaan, vaikka virallinen taho ei sitä vieläkään myönnä. Luukas 16:16 "Laki ja Profeetat olivat Johannekseen asti".

Äänestä
  • että te katsoitte ulkonaista, vaan sisällinen molemmilta puuttui Jeesus Kristus ja kun Hän puuttuu niin puuttuu kaikki, ja silloin tuntuu raskaalta ja turhalta, näkee vain virheet muissa mutta itse on olevinaan pyhä ja vanhurskas.

    Äänestä

  • ..eikä minulle jäänyt mitään traumoja koko ajalta! Tosin olin jo yli 20v, sivarinkin jo käynyt..eli minusta tuli Valtion Väestönsuojelu mies! ..hyvä kurssi! Opin, ensiaputaidot, pelastu-ja sammutus koulutuksen, sukelluskoulutuksen, olin koiraharjoitus radalla,,..opin kaikki maailman solmut tekemään? Nyt tiedän miten rautakanken voi sitoa päästä kiinni ja sanoa kaverille, vedä nyt se luoksesi sinne 20 m korkeuteen, ja minä seison alla! jne. ....Asuin tosin ulko-oppilaana Topilassa, mutta Topilan aluueella! Minä lenkkeilin, nostin puntteja, söin kasvisruokaa, juttelin tyttöjen kanssa,..yritin opiskellakin,..juoksin vuorilla,...aivan mahtava paikka! Käytiin talvella avannossa,..pelastinpa veljeni kanssa yhden mummunkin joka putosi potkurin kanssa merenlahteen,...ei minua kukaan yrittänyt käännytellä mihinkään,....en tosin tuntenut Raamattua niinkuin nyt,...mutta minusta siellä kaikki oli juhlallista, ja upeaa! Mukavia oli ne tappelutkin Piikkiöläisten kanssa, kun ne talvi iltoina tulivat sinne,..vonkailemaan tyttöjä kait! Eräänkin otin rinnuksista ja heitin omenapuuhun,...on kait se jo päässyut sieltä pois! On kait siellä ongelmia ollut, mutta ne ovat olleet ihmisten päässä,..aivan samoin kuin täälläpalstallakin! Ei palsta ole syyllinen, vaan ihmisten ajattelu! Kesällä kolportoorasin, ja minulle homma sopi kuin nenä päähän,...pelkäsin minäkin mennä ihmisten koteihin...aluksi,.polkupyörällä! Mutta menestyin hommassa tosi hyvi, rahaa oli läpi talven, vaikka ois vuohikin ollut syömässä niitä! Kerrankin kävin 30 talossa polkupyörällä, ja jokaikinen tilasi TERVEYSLEHDEN!...mAHTAVA PÄIVÄ! Tosin rukoilinkin joka oven edessä, ja ennen sitäkin,...mutta upeeta oli homma! En minä tyrkytellyt mitään myytävää, juttelin ihan muuta, tiskasin tiskejä, puin lapsia, ja lypsin lehmiä,...kerrankin ajettiin latoon talon kaikki heinät, kymmenessä tunnissa, ..vaikka 2 vuorokautta piti hommaan mennä...no, isäntä anto 20n mk, palkaa eikä tilannut Terveyslehteä! Sanoi kyllä, ettei ole nähnyt koskaan tuollaista työmiestä, ja pappa oli jo 80. Ainahjan niitä on ikäviä ihmisiä, mutta huumoria, huumoria ja auttamista sinne missä apua tarvitaan, on ihan hyvä myyntikikka! Enkä minä lopulta enää ajatellut myyvänikään mitään,..siinähän ne tilasi vanhasta muististaan! Turhaa Topilaa on mollata,..mollatkoon jokainen omaa päätään, omia sanojaan, ja omaa ajatteluaan, ja tietenkin omia tekojaan...ei Topilassa paikkana ole ainuttakaan heikkoa kohtaa! Heikko kohta voi olla ihminen itse, ja niitä , heikkoja ihmisä riittää joka seurakuntaan! " Heikoissa minä olen väkevä" sanoo Herra!

    Äänestä

niihin tujottaa. Eritoten työ kaksi näytättö olevan niitä, jotka tuijottavat johonkin ihmiseen ja samaistaa kaikki ihmiset heihin. Ehkä teillä ei ole ollut hyvät lähtökohdat lapsuudessakaan ja on jo mielenne järkynyt ennen ja olette tulleet hakemaan ihmisestä teidän pelastajaa ja kaikki katseet kääntyy ihmiseen. Menette mukaan semmoiseen, jonka koette pakottamiseseksi, ette sano, että ei se ole minua varten. Minä iloitsen erilaisesta työstä. Totta on, että vieläkin on maallisille ihmisille outoa sapatin vietto.

Äänestä

Kirjoitit- >>Silloin Adventistit olivat sitä mieltä ettei kukaan muu pelastu kuin nämä sapatin pitäjät ja E:G:W:n opin uskojat. Nyt ovat jo "livenneet" ainakin ulkonaisesti siitäkin opista,koska kulkevat yhteisissä rukoustilaisuuksissa katolisten(pedon) kanssa ja langenneen protenstanttien kanssa,Ev.lut. ja muiden vapaiden suuntien kanssa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


topias kirjoitti:

Olin nuorena Adventisti. Etsin rauhaa tunnolleni,ja silloin olin ollut jo eräässä toisessa herätysliikkeessä(jätän mainitsematta) Mutta kävin kirj.Raamattu koulun, vai mikä se oli? Paikkakunnalle jossa asuin tuli pari naista jotka olivat Adventisteja,kiertelivät ovelta ovelle,kiinnostuin ensin ja hetken päästä olinkin Adventisti. Olin alle parikymppinen silloin. Outoa oli sapatin vietto,silloin ei lauantait olleet vapaapäiviä. Vanhempi niistä naisista oli "kova täti" ensin hän oli oikein ystävällinen,mutta kun joukkoon olin "joutunut" alkoi itselleni ovelta ovelle kulku,kirjoja ja lehtiä ym myynti, eli kolportoiminen :) Se oli minulle hyvin vaikeaa,poden vieläkin "ovi kammoa" sen seurauksena. Siitä tuli sellaista pakkotyötä,että parin vuoden yrittämisen jälkeen "karkasin" muualle töihin. Se oli oikein pyhittymisen pyhittymistä, ja kun ei "siivet selkään kasvaneet" minun annettiin ymmärtää että olen laiska ja "surkea tyyppi,josta ei ole mihinkään" Silloin Adventistit olivat sitä mieltä ettei kukaan muu pelastu kuin nämä sapatin pitäjät ja E:G:W:n opin uskojat.Nyt ovat jo "livenneet" ainakin ulkonaisesti siitäkin opista,koska kulkevat yhteisissä rukoustilaisuuksissa katolisten(pedon) kanssa ja langenneen protenstanttien kanssa,Ev.lut. ja muiden vapaiden suuntien kanssa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu