sitten kaksi naista,jotka seisoivat erään ison tien varrella.En heti huomannut,keitä he olivat.Sitten katsoin tarkemmin.Heissä pisti silmään poikkeuksellisen ankea vaatetus.Ensin tuli mieleen,että taitavat olla jotain körttiläisiä.Sitten tajusin,he ovat Jehovan todistajia.Olivat sen näköisiä,että aikovat tulla puhumaan.Olivat niin ankean näköisiä,että ei tehnyt mieli yhtään jäädä puhumaan heidän kanssaan.Otin jalat alleni.
Näin
pari päivää
35923
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 35
Vanhimmat
vannoa, että sinulla on jokin hyvin ankea ongelma.
Vastauksestasi päätellen sinulla se vasta ONGELMA onkin, jt-varajeesus.
ongelmana sitä,että en pidä Jehovan todistajien persoonattomasta ja kornista pukeutumistyylistä,enkä usko,että se on ainoa oikea pukeutumistyyli,vaan pidän elämän suolana esimerkiksi rastoista,kansainvälisestä glam goottityylistä ja hevareista,muutaman vain mainitakseni,niin silloin se varmaan on iso ongelma,kun en halua olla Jehovan todistajan näköinen.Ei mikään melkein voisi olla masentavampaa.Ei sellainen olisi edes paratiisi ilman edellämainitsemiani.
Itse olen erehtynyt muutaman kerran, kun kummallakin on myös "vartija" mukanaan?
aina pystynyt erottamaan Jehovan todistajia ja Mormoneita toisistaan.Olen pari kolme kertaa erehtynyt luulemaan Mormonia Jehovan todistajaksi.
terapian kurssille tai kirpparille tai luxus myymälöihin,aina sama virsi... joko JT on liian kauniita,hienoja tai rumia,mee perkele kattomaan kirkkos väkeä ja kysy sitte mitä ne elämästä aattelee ja kato eka omaa ulkonäköäs,kelpaatko kellekään,häh...
Istuessamma velivanhimman kanssa kahvilassa, niin niin neljä jt sisarta kenttälaukkineen meni ikkunan editse. Velivanhin totes harmistuneena "sisaret vois enemmän kiinnittää huomiota pukeutumiseen"...Rolex omassa ranteessaan. Itse velivanhin ei kyllä ovityötä tee ja en tiedä millä konstilla pakolliset kenttätunnit tehdään.....
ja liikemiehille ei kiinnosta kelvata ollenkaan.Saavat olla ihan rauhassa.Huolestuisin,jos joku liikemies alkaisi osoittaa kiinnostusta.Ajattelisin,että missä on vika.
Asustaa sillä kasteineen.
mitään ongelmaa,koska olen JEESUS
saattana jumalautta uskoka ny muhun te sattanan perkkelen tavikset oma vika ei oo pakko sattana perkkele helvette
Jälleen parasta antia,voi että te Jt:t osaatte!
jonkinlaista hoitoa, koska pelkäät tavallisen näköisiä mummoja. Psyykkiset sairaudet eivät ole mikään häpeä tänä aikana. Etsi apua.
tavallisia mummoja,vaan kaksi nuorehkoa naista.Tosin mummoiltahan suurin osa Jehovan todistaja naisista näyttävätkin ikään katsomatta.Ei sellainen oikein vedä.
Mielipiteistä heidän kanssaan.
opin mukaan,en sen enempää harha- kuin muunkaan opin mukaan.Olen vain oma itseni.Onko siinä jotain vikaa?
ja jälki vuosituhansia sen mukaista.
liioittelua.Mun elämästä ei ole mitään haittaa muille ihmisille,vaikka en ole äärikonservatiivi.
Tarkoitetaan. Pommien kylväminenkin on varsin konservatiivista ja jopa vähän vanhanaikaista?
Niinpä.
nuo "pari päivää" kotonasi. Rohkeasti esiin vain. Mummot ovat jo menneet pois.
vapista.Mutta kieltämättä masentavan näköisiä olivat.Tuli mieleen,että tuollainenko se "paratiisi" tulee sitten olemaan?Ei kiitos minulle.
saatanallinen henki.
että otit jalat allesi ja läksit "läikyttelee", sillä varmaan sen verran pahan näköinen olet ollut "rastoinesi" ym. tyylinesi joista sanoit pitävän. Mitä taas todistajien pukeutumiseen tulee, se noudattaa yleisen hyvän maun linjaa. Katso kuinka kuninkaalliset pukeutuvat !
makuasioita.Kaikki kunnia kuninkaallisille,mutta itse en halua missään nimessä olla heidän tyylisensä.Tyylejä on monia,ja niin kuuluukin olla.Yleinen maku ei ole koskaan ollut minun makuuni,eikä tule koskaan olemaankaan.
todistaja,mutta mun mielestä rastat on makeita.Mä en ole koskaan ollut kiinnostunut veljistä,vaan eri tyyliset rastat ja muut pitkätukat on aina vetäneet puoleensa.Veljet eivät yksinkertaisesti kiinnosta.
ja potkas lopulta pihalle.
on pitkätukat ja rastat yleisempiä kuin liikemiehet.Kukaan ei heitä niillä alueilla ihmemmele ja katso pitkään.Ei tosin katso juuri muuallakaan.Siitä huolimatta Jehovan todistajat pukeutuvat samaan vanhanaikaiseen konservatiivityyliin sielläkin.Miksi?Sitäpaitsi "kuninkaallinen konservatiivityyli" on vähemmistön tapa pukeutua.
kuin rautakangen nielleenä ympäriisä katse hapuillen uhreja, naamat pelokkaassa tekohymyssä. Mitä luulet, kumpi lähtis naisista yksin kotiin, jos olis vain yks jaossa: Urpo look vai Brad Pitt?
ainakin kaks naista,jotka on olleet avioliitossa Jehovan todistajamiehen kanssa,joka käyttäytyi kuin diktaattori ja alisti heitä.Oli siinä kestämistä naisparoilla!Erohan niistä lopulta tuli.
tarkoitat kysymykselläsi.Jos saisi valita,niin Urpo ei kiinnosta ollenkaan,vaan ennemmin Brad Pitt.Mutta jos saisi kolmannen vaihtoehdon,niin Colin Farrell veisi voiton.Tosin silloin vain,jos päihteet jäisivät vähemmälle.
Urpon tyylinen saisi lähteä kotiin yksin,mutta tuskin Brad Pittin tai Colin Farrellin kaltaisten tarvitsee yksin kotiin mennä.
Kuninkaallisen kauniita ihmisiä amerikkalaisista kuvalehdistä ja sellasia oikein maireita hymyjä? Kyllä niillä pärjää... ehkä.
haluaa elämältä kuitenkin konkreettisempaa kuin yksin kotona kuvien katselua.
sokees vaikka on kai se mahdollista täysin umpisokeanakin ihmisten ovilla käydä?