keskuudessa aivan samoin, kuin teki silloinkin, kun oli maan päällä ihmisen Poikana. Hän paransi ja vapautti kaikki, jotka uskoivat Häneen tehden parannuksen ja kääntyen katsomaan Jumalaa.
Miksi ihmeitä, terveiksi tulemisia ja elämän kuntoon kaikin puolin tulemisia ei tapahdu tänään, kuin vain harvoille.
Se johtuu siitä, että on vastavoima on saanut ihmiset uskomaan evankeliumin, mutta hylkäämään sen ainoan, mikä näyttää missä on synti ja kuolema, eli lain.
Jos laki ja evanekeliumi eivät ole järjestyksessä, vaan harpataan suoraan evankeliumiin, eli Ilosanomaan ja sen mukaan halutaan elää Jeesuksen yhteydessä, niin silloin tie ei ole kulkenut sille ovelle, jonka Jeesus lupaa avata, sillä vain syntinsä tunnustava ja parannuksen tehnyt ihminen pääsee siitä ovesta sisään.
Ihmiset kuvittelevat, että Jeesus opetti vain evankeliumin Ilosanomaa, vaikka Hän opetti, että ihminen pääsee iloon lain kautta ja käski pitää käskyt, sillä ihminen, joka tahtoo pitää käskyt osoittaa tahtonsa tulla elämään Jumalan yhteydessä ja tälläiselle ihmiselle Jeesus avaa oven ja antaa VOIMAN pitää käskyt.
Nämä, jotka eivät totuutta tunne, eivät voi käsittää, että uskovaisella on voima elää täytetyssä laissa.
En kirjoita adventistina, vaan Jeesuksen lähettiläänä ja minulla on lepopäivä sunnuntaina ja vietän sen ilolla ja se on minulle mieluinen, ja koskaan en ole voimaton kuuden päivän työtä varten.
En ikinä ole lain alla, vaan elän vapaudessa ja jos ajatuksiini tulee houkutus rikkoa Jumalan käskyjä, niin tiedän saavani voiman vastustaa sitä rikkomusta ja näin elän vapaudessa.
Jeesus tekee ihmeitä ja joka kieltää sen, ei tunne ELÄVÄÄ JUMALAA, vaan tuntee jumalan kuvan, jonka on itselleen tehnyt.
Jeesus elää ja tekee
ihmeitä kansansa
10149
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 10
Vanhimmat
on antanut oman sinettinsä Jumalan Sanan totisuudesta ottamalla vastaan Jumalan Sanan todistuksen. Johannes 3 31 Hän, joka ylhäältä tulee, on yli kaikkien. Joka on syntyisin maasta, se on maasta, ja maasta on, mitä hän puhuu; hän, joka taivaasta tulee, on yli kaikkien. 32 Ja mitä hän on nähnyt ja kuullut, sitä hän todistaa; ja hänen todistustansa ei kukaan ota vastaan. 33 Joka ottaa vastaan hänen todistuksensa, se sinetillä vahvistaa, että Jumala on totinen. 34 Sillä hän, jonka Jumala on lähettänyt, puhuu Jumalan sanoja; sillä ei Jumala anna Henkeä mitalla. 35 Isä rakastaa Poikaa ja on antanut kaikki hänen käteensä. 36 Joka uskoo Poikaan, sillä on iankaikkinen elämä; mutta joka ei ole kuuliainen Pojalle, se ei ole elämää näkevä, vaan Jumalan viha pysyy hänen päällänsä."
opettajalle ja profeetalle ei tarvitse olla uskollinen, kuin vain Jeesukselle, sille profeetalle, jonka Jumala lupasi Israelin kansan ja Mooseksen palvan pensaan pelon takia lähettää tänne Mooseksen kaltaisena, eli ihmisen muotoisena. On toki hyvä kuulla Jumalan valjastamia työtovereita, mutta ei pakko, sillä vain Jeesus pelastaa ja Jeesus on kaikki ne sanat, mitkä Hän ihmisen Poikana puhui, eli Jeesus on Jumalan Sana ja yksikään ei eksy, jos tuntee Jumalan Sanan. 34 Sillä hän, jonka Jumala on lähettänyt, puhuu Jumalan sanoja; sillä ei Jumala anna Henkeä mitalla. 35 Isä rakastaa Poikaa ja on antanut kaikki hänen käteensä. 36 Joka uskoo Poikaan, sillä on iankaikkinen elämä; mutta joka ei ole kuuliainen Pojalle, se ei ole elämää näkevä, vaan Jumalan viha pysyy hänen päällänsä."
on synnytetty kaikkialle ja tänä päivänä epäuskoa saattaa olla astiassa, jota Pyhä Henki johdattaa ja Jumalan Sana puhdistaa ja, kun Sana tulee kaikki kaikeksi, niin eräänä päivänä tälläisessä astiassa ei ole enää kenekkään muun profeetan, kuin Jeesuksen antama opetus ja usko ja silloin ihmeet ilmaantuvat, sillä Jeesus todistaa lupaukset ja opetukset. Matteus 13 47 Vielä taivasten valtakunta on nuotan kaltainen, joka heitettiin mereen ja kokosi kaikkinaisia kaloja. 48 Ja kun se tuli täyteen, vetivät he sen rannalle, istuutuivat ja kokosivat hyvät astioihin, mutta kelvottomat he viskasivat pois. 49 Näin on käyvä maailman lopussa; enkelit lähtevät ja erottavat pahat vanhurskaista 50 ja heittävät heidät tuliseen pätsiin; siellä on oleva itku ja hammasten kiristys. 51 Oletteko ymmärtäneet tämän kaiken?" He vastasivat hänelle: "Olemme". 52 Ja hän sanoi heille: "Niin on jokainen kirjanoppinut, joka on tullut taivasten valtakunnan opetuslapseksi, perheenisännän kaltainen, joka tuo aarrekammiostaan esille uutta ja vanhaa". 53 Ja kun Jeesus oli lopettanut nämä vertaukset, lähti hän sieltä. 54 Ja hän tuli kotikaupunkiinsa ja opetti heitä heidän synagoogassaan, niin että he hämmästyivät ja sanoivat: "Mistä hänellä on tämä viisaus ja nämä voimalliset teot? 55 Eikö tämä ole se rakentajan poika? Eikö hänen äitinsä ole nimeltään Maria ja hänen veljensä Jaakob ja Joosef ja Simon ja Juudas? 56 Ja eivätkö hänen sisarensa ole kaikki meidän parissamme? Mistä sitten hänellä on tämä kaikki?" 57 Ja he loukkaantuivat häneen. Mutta Jeesus sanoi heille: "Ei ole profeetta halveksittu muualla kuin kotikaupungissaan ja kodissaan". 58 Ja heidän epäuskonsa tähden hän ei tehnyt siellä monta voimallista tekoa.
kirjeistä irtojakeita, on tehty uskomus, jossa ei lakia tunnusteta, vaikka Paavali tunnusti itse lain ja opetti Jumalan käskyjen mukaan ja kertoi, että hän, joka eli ennen ilman lakia, mutta uskon Jeesukseen tultua laki aukesi hänelle ja hän tuli tuntemaan synnin ja kuoleman ja pääsi lain kautta ja alta armoon, mutta jos laki ei olisi auennut, olisi hän jäänyt synnin tekijäksi ja kuollut. Room. 7:7 Mitä siis sanomme? Onko laki syntiä? Pois se! Mutta syntiä en olisi tullut tuntemaan muuten kuin lain kautta; sillä en minä olisi tiennyt himosta, ellei laki olisi sanonut: "Älä himoitse".
viljelevät harvemmin Jeesuksen opetuksia, sillä he luulevat voivansa ohittaa kaiken sen, mitä laista puhutaan Raamatussa ja opetetaan ja siksi he etsivät Paavalin kirjeistä opetuksia, jotka opettavat uskovaisen jo päässeen Jumalan valtakunnan asukkaaksi, eli ilman lakia eläväksi niin, että ihminen ei enää ole vastuussa laille, sillä hän on jo saanut VOIMAN elää täytetyssä laissa ja näin ollen ei riko ikuista lakia. He siis harppaavat suoraan Jumalan valtakunnan asioihin, ilman, että heidänkin pitäisi mennä ensin ahtaalle portille syntinsä tunnustaen lain mukaan ja pitää hyljätä synti, jonka laki näyttää. Paavalikin tunnusti lain ja teki parannuksen sen lain perusteella, joka on kahdessa kivitaulussa, ikuisesti tallella liitonarkissa ja jonka Jumala sormellaan niihin kirjoitti ja jonka Hän kirjoitti ihmisen henkeen. Paavali ei tehnyt Mooseksen kädellä kirjoitetun lakikirjan opetusten kautta parannusta, vaikka hän aikaisemmin olikin kiivaillut tuon lain puolesta, mutta uskon tultua hänellä oli vain yksi laki ja hän pääsi laittomuudesta lakiin ja sen kautta ARMON kasvatukseen. Se mitä Paavali kiivailee lakia vastaan, on tuo Mooseksen laki, jossa kaikki perustui ihmisten tekoihin. Ympärileikkaukset, joita juutalaiset vaativat Jeesuksen omiltakin, saivat Paavalin nousemaan vastustamaan tuota lakia, jota hän ei enää uskon tultuna pitänyt lakina. Matteus 5 17 Älkää luulko, että minä olen tullut lakia tai profeettoja kumoamaan; en minä ole tullut kumoamaan, vaan täyttämään. 18 Sillä totisesti minä sanon teille: kunnes taivas ja maa katoavat, ei laista katoa pieninkään kirjain, ei ainoakaan piirto, ennenkuin kaikki on tapahtunut. 19 Sentähden, joka purkaa yhdenkään näistä pienimmistä käskyistä ja sillä tavalla opettaa ihmisiä, se pitää pienimmäksi taivasten valtakunnassa kutsuttaman; mutta joka niitä noudattaa ja niin opettaa, se pitää kutsuttaman suureksi taivasten valtakunnassa. 20 Sillä minä sanon teille: ellei teidän vanhurskautenne ole paljoa suurempi kuin kirjanoppineiden ja fariseusten, niin te ette pääse taivasten valtakuntaan. Roomalaiskirje 7 1 Vai ettekö tiedä, veljet-minä puhun lain tunteville-että laki vallitsee ihmistä, niin kauan kuin hän elää? 2 Niinpä sitoo laki naidun vaimon hänen elossa olevaan mieheensä; mutta jos mies kuolee, on vaimo irti tästä miehen laista. 3 Sentähden hän saa avionrikkojan nimen, jos miehensä eläessä antautuu toiselle miehelle; mutta jos mies kuolee, on hän vapaa siitä laista, niin ettei hän ole avionrikkoja, jos menee toiselle miehelle. 4 Niin, veljeni, teidätkin on kuoletettu laista Kristuksen ruumiin kautta, tullaksenne toisen omiksi, hänen, joka on kuolleista herätetty, että me kantaisimme hedelmää Jumalalle. 5 Sillä kun olimme lihan vallassa, niin synnin himot, jotka laki herättää, vaikuttivat meidän jäsenissämme, niin että me kannoimme hedelmää kuolemalle, 6 mutta nyt me olemme irti laista ja kuolleet pois siitä, mikä meidät piti vankeina, niin että me palvelemme Jumalaa Hengen uudessa tilassa emmekä kirjaimen vanhassa. 7 Mitä siis sanomme? Onko laki syntiä? Pois se! Mutta syntiä en olisi tullut tuntemaan muuten kuin lain kautta; sillä en minä olisi tiennyt himosta, ellei laki olisi sanonut: "Älä himoitse". 8 Mutta kun synti otti käskysanasta aiheen, herätti se minussa kaikkinaisia himoja; sillä ilman lakia on synti kuollut. 9 Minä elin ennen ilman lakia; mutta kun käskysana tuli, niin synti virkosi, 10 ja minä kuolin. Niin kävi ilmi, että käskysana, joka oli oleva minulle elämäksi, olikin minulle kuolemaksi. 11 Sillä kun synti otti käskysanasta aiheen, petti se minut ja kuoletti minut käskysanan kautta. 12 Niin, laki on kuitenkin pyhä ja käskysana pyhä, vanhurskas ja hyvä. 13 Onko siis hyvä tullut minulle kuolemaksi? Pois se! Vaan synti, että se synniksi nähtäisiin, on hyvän kautta tuottanut minulle kuoleman, että synti tulisi ylenmäärin synnilliseksi käskysanan kautta.
Jos väität että Jeesus elää niin silloinhan hän ei kuollut syntiemme tähden golgatalla.
Sama Pyhä Henki joka valmisti Jumalalle ihmisruumiin,sama Henki herätti Ihmisen Pojan kuolleista, kun kaikki oli täytetty. Sama Voiman Henki on uskovissa ja keskellämme.
Parhaiten se paljastuu tuosta risukasasta, jossa ei ole päätä ei häntää: ### En ikinä ole lain alla, vaan elän vapaudessa ja jos ajatuksiini tulee houkutus rikkoa Jumalan käskyjä, niin tiedän saavani voiman vastustaa sitä rikkomusta ja näin elän vapaudessa. ### Olemme muistuttaneet toistamiseen, että laintauluista ette edes löydä lähimmäisenrakkautta. Ja että vanhoille annettua "Älä tapa" -kieltolakia on helppo totella, mutta että Jeesuksen asteikossa jo lähimmäisen herjaamisesta ansaitsee helvetin tuomion. Kierrät totuuden itsestäsi ja Jumalan todellisesta laista sillä, että laintauluista jankutat. Sinussa on jumalisuuden ulkokuori mutta kiellät sen voiman. 2. Tim. 3:5 heissä on jumalisuuden ulkokuori, mutta he kieltävät sen voiman. Senkaltaisia karta. Jumala ei anna voimaa siihen, että voit olla tappamatta ystävääsi fyysisesti, mutta Jumala antaa voimaa siihen, että voit rakastaa vihamiestäsi. Kunhan ensin tulet Jumalan tykö.
ja vaikeasti, tuli Jeesus ja pelasti minut siitä sairaudesta ja pääsin siitä täysin vapaaksi. Tuosta tapauksesta on kulunut kauan aikaa ja se vakava ja vaikea sairaus ja Jumalan parantamis työ rikkoivat minussa olleen lihan vastustamisen ja nöyryyttivät minut tunnustamaan, että ihminen voi kovin vähän. Eivät parhaat lääkärit kyenneen minua auttamaan, mutta Jumala sanoi Parantavan Sanansa ja sain tulla yhdessä hetkessä terveeksi. Sen jälkeen alkoi Jumalan kasvatus kohdallani ja Hän on opettanut minut Sanan mukaan ja uskon Hänen opetuksensa ja olen saanut voiman elää Jumalan lapsena. Kerran Jeesus puhui henkeeni, että mies ei voi uudesti syntyä, jollei hän ole valmis joka hetkiseen parannukseen. Minkä perusteella parannus tehdään. Sisäisen lain perusteella, jossa rakkaus on sellaisessa asemassa, että ei riko Jumalan käskyjä ja siksi Ilmestyskirja kertoo, että heitä vastaan käydään, jotka pitävät Jeesuksen uskon ja Jumalan käskyt. Miksi heitä vastaan käydään? Siksi, että kuuliaisuus Jumalan Tahdolle luo vapaan ja voimakkaan kansan ja sitä vastustaja pelkää, sillä se tietää, että hänen voitonjuhlimensa vähenee sitä mukaa, kun ihmisiä tulee kuuliaiseksi Jumalan Tahdolle. Jeesus vahvisti käskyt niin vahvoiksi, että ne käskyt osoittavat jo ajatuksista lähtevän synnin. Ajatuksista lähtee kaikki ja sieltä lähtee jopa tapot, varastamiset ja kaikki se, mikä tuhoaa ihmisen elämää. Jumala ei ole antanut yhtäkään käsky meidän itsemme täytettäväksi, vaan on antanut kaikki käskyt meidän pidettäväksemme Hänen VOIMALLAAN ja tästä uudestisyntyneet Jumalan lapset kertovat kaiken keskellä, vaikka heitä soimataan ja syytetään siitä, mutta voisivatko olla kertomatta itse kokemaansa. Ensin käskyt ovat ikäänkuin ulkoa opittua ja onneksi Suomi on kristinuskon maa, jossa käskyjä opettetaan kirkoissa ja kouluissa ja näin ihmiset saavat kasvaa käskyjen muistutuksella ja uskoon tultuaan he saavat nähdä, että sisälle on kirjoitettu Jumalan käskyt, sillä omatunto soimaa, jos ne rikotaan ja nyt se ei soimaa, ikään, kuin ulkoa opittujen käskyjen mukaan, vaan sisäisen lain mukaan, jossa pahat ajatuksetkin ovat käskyjen rikkomista ja näin laki ajaa ihmisen Kristukseen, uskovaisen ihmisen, joka ikinen kerta, kun liha houkuttelee lankeemukseen. Uskovainen kansa on siksi vahva, valoisa ja toivoa täynnä, koska kansan sydän on puhdistettu Jeesuksen verellä ja siihen puhdistettuun sydämeen ja henkeen on laitettu Jumalan Voima, Pyhä Henki, joka johdattaa ihmisen henkeä vapauteen ja voimaan. Jumala pitää kansansa terveenä, valoisana ja vahvana, jota ihminen ei kykene itse tekemään, mtta ollessaan kuuliainen Jumalan Tahdolle, ihminen on tullut Jumalaan, vapauteen ja voimaan. Jos sinä sairastat tänään, olet peloissasi ja toivosi on maahan lyötynä, niin tiedä, että sinunkin lähelläsi on vapautus. Pidä vain Jumalan käskyt ja näe miten sinä vahvistut uskossa ja kasvat Rauhan Ruhtinaan seurassa vapaaksi ja tulet terveeksi. Toivo ei häpeään saata ja armo riittää silloinkin, kun ihminen elää vielä vajavaisuudessa, mutta pyrkii Jumalaa kohden pitäen käskyt ja eräänä päivänä voima tulee mukaan elää täytetyssä laissa.
ja tämäkin: Paavali opettaa efosalaisille vapauden lakia kertoen, että Jeesus on tehnyt tehottomaksi lain säädöksineen ja nyt he, jotka ovat saaneet käsin tehdyn ympärileikkauksen lihaan ja he, joita ei ole ympärileikattu lihaan, vaan pelkästään henkeen, saavat tulla yhteisen uskon kautta Jumalaan. Erottava väliseinä on purettu ja nyt eivät auta teot juutalaisiakaan pelastumaan, vaan uskon kautta tullut armo, on pelastus. Niin juutalainen, kuin pakana-alkuinenkin, joka ennen oli kaukana ja ilman toivoa, saa tulla samaan Öljypuuhun oksaksi ja moelemmat saavat nyt saman ravinnon Öljypuun mehevästä juuresta ja näin syntyvät Jumalan teoiksi, edeltä valmistettuja hyviä töitä tekeviksi. Enää ei tarvita käsin tehtyjä ympärileikkauksia, ei uhrien antamisia, ei aikoihin perustuvia tekoja, vaan uskon kautta vaikuttava rakkaus pitää lain täytettynä ja se on Jeesuksen Kristuksen ansio. Uskon kautta Aabrahamkin eli sydämen laissa ja oli kuuliainen Jumalalle ja siitä kuuliaisuudesta seurasi se, että Aabrahamin siemenestä syntyi vapauden usko, jonka Jeesus täyttämällä lain toi kansalleen ja siksi me uskomme kuin Aabraham, emmekä epäuskossa epäile ja sydämenlaki on meille rakas, sillä onhan sen Jumala sormellaan kirjoittanut henkeemme. Me olemme Israelin kansalaisia, Jumalan lupauksen mukaan. Efesolaiskirje 2 1 Ja Jumala on eläviksi tehnyt teidät, jotka olitte kuolleet rikoksiinne ja synteihinne, 2 joissa te ennen vaelsitte tämän maailman menon mukaan, ilmavallan hallitsijan, sen hengen hallitsijan, mukaan, joka nyt tekee työtään tottelemattomuuden lapsissa, 3 joiden joukossa mekin kaikki ennen vaelsimme lihamme himoissa, noudattaen lihan ja ajatusten mielitekoja, ja olimme luonnostamme vihan lapsia niinkuin muutkin; 4 mutta Jumala, joka on laupeudesta rikas, suuren rakkautensa tähden, jolla hän on meitä rakastanut, 5 on tehnyt meidät, jotka olimme kuolleet rikoksiimme, eläviksi Kristuksen kanssa-armosta te olette pelastetut- 6 ja yhdessä hänen kanssaan herättänyt ja yhdessä hänen kanssaan asettanut meidät taivaallisiin Kristuksessa Jeesuksessa, 7 osoittaakseen tulevina maailmanaikoina armonsa ylenpalttista runsautta, hyvyydessään meitä kohtaan Kristuksessa Jeesuksessa. 8 Sillä armosta te olette pelastetut uskon kautta, ette itsenne kautta-se on Jumalan lahja- 9 ette tekojen kautta, ettei kukaan kerskaisi. 10 Sillä me olemme hänen tekonsa, luodut Kristuksessa Jeesuksessa hyviä töitä varten, jotka Jumala on edeltäpäin valmistanut, että me niissä vaeltaisimme. 11 Muistakaa sentähden, että te ennen, te lihanne puolesta pakanat, jotka olette saaneet ympärileikkaamattomien nimen niiltä, joita, lihaan käsillä tehdyn ympärileikkauksen mukaisesti, sanotaan ympärileikatuiksi- 12 että te siihen aikaan olitte ilman Kristusta, olitte vailla Israelin kansalaisoikeutta ja vieraat lupauksen liitoille, ilman toivoa ja ilman Jumalaa maailmassa; 13 mutta nyt, kun olette Kristuksessa Jeesuksessa, olette te, jotka ennen olitte kaukana, päässeet lähelle Kristuksen veressä. 14 Sillä hän on meidän rauhamme, hän, joka teki molemmat yhdeksi ja purki erottavan väliseinän, nimittäin vihollisuuden, 15 kun hän omassa lihassaan teki tehottomaksi käskyjen lain säädöksinensä, luodakseen itsessänsä nuo kaksi yhdeksi uudeksi ihmiseksi, tehden rauhan, 16 ja yhdessä ruumiissa sovittaakseen molemmat Jumalan kanssa ristin kautta, kuolettaen itsensä kautta vihollisuuden. 17 Ja hän tuli ja julisti rauhaa teille, jotka kaukana olitte, ja rauhaa niille, jotka lähellä olivat; 18 sillä hänen kauttansa on meillä molemmilla pääsy yhdessä Hengessä Isän tykö. 19 Niin ette siis enää ole vieraita ettekä muukalaisia, vaan te olette pyhien kansalaisia ja Jumalan perhettä, 20 apostolien ja profeettain perustukselle rakennettuja, kulmakivenä itse Kristus Jeesus, 21 jossa koko rakennus liittyy yhteen ja kasvaa pyhäksi temppeliksi Herrassa; 22 ja hänessä tekin yhdessä muitten kanssa rakennutte Jumalan asumukseksi Hengessä.