Ensimmäinen ja ratkaisevin syy evoluution hylkäämiseen kohdallani oli kun siirryin antiikin aikaan tutkien sen ajan filosofointia.
Kaikki johti jo silloin kuten myöhemmin sekä nykyään siihen että lahjattomat mitättömyydet
rakentavat omista ajatuksistaan oppeja ja mitä mielipuolisimpia käsityksiä elämästä joista evoluutio nousee ensimmäiseksi esille.
Huomasin lainailun, mukailun ja varastamisen olevan jo alusta lahjattomien ominaishajua.
Mitättömyydet ovat kehittäneet evoluutioteorian
joka on vain uskonto joka pitää maailman surkimuksia yhdessä ja yhdessä on helvettiin helpompi mennä, he ajattelevat, nuo surkimukset.
Kaikki johti jo silloin kuten myöhemmin sekä nykyään siihen että lahjattomat mitättömyydet
rakentavat omista ajatuksistaan oppeja ja mitä mielipuolisimpia käsityksiä elämästä joista evoluutio nousee ensimmäiseksi esille.
Huomasin lainailun, mukailun ja varastamisen olevan jo alusta lahjattomien ominaishajua.
Mitättömyydet ovat kehittäneet evoluutioteorian
joka on vain uskonto joka pitää maailman surkimuksia yhdessä ja yhdessä on helvettiin helpompi mennä, he ajattelevat, nuo surkimukset.
Vastaukset 70
Vanhimmat
"Lahjattomat mitättömyydet", "surkimukset" jne: väiteen esittäjän älykkyys ei vaikuta mitenkään itse väitteen totuusarvoon, joten antiikin filosofien ja muiden "mitättömyyksien" älykkyyden kyseenalaistaminen on hyödytöntä, kun tutkitaan onko evoluutio tosiasia vai ei.
Lainailu, mukailu ja varastaminen: Tieteessä tehdään yhteistyötä, ja omien näkemysten esittäminen toisten ajatusten pohjalta on täysin hyväksyttävää. Pyörää ei tarvitse keksiä uudestaan aina kun sitä tarvitaan, eikä myöskään keksiä kulmikasta pyörää, koska joku on jo keksinyt ympyrän muotoisen. Lähde kyllä on kohteliasta mainita lainatun ajatuksen yhteydessä.
Mitättömyydet ovat evoluutioteorian lisäksi kehittäneet senkin tietokoneen, jolla tuota viestiäsi tuhersit. Jos hylkäät evoluution, joudut hylkäämään samalla muunkin tieteen ja teknologian. Kaikki perustuu samaan tietoon ja samaan tieteelliseen menetelmään. Jos et usko evoluutioon, et voi myöskään uskoa juniin ja lentokoneisiin, kahvinkeittimiin, kännyköihin, lääketieteeseen, kerrostaloihin, kenkiin ja sukkahousuihin.
Evoluutio ei ole mikään erillinen teoria, se on osa tieteellistä maailmankuvaa. Kaikki tieto hankitaan samalla tavalla ja alistetaan samalle kritiikille. Jos hylkäät tieteellisen maailman, joudut heittämään pois vaatteesi ja pakenemaan metsiin elämään marjoilla.
Minä en muuten usko helvettiin.
Epäusko
">>Mitättömyydet ovat evoluutioteorian lisäksi kehittäneet senkin tietokoneen, jolla tuota viestiäsi tuhersit. Jos hylkäät evoluution, joudut hylkäämään samalla muunkin tieteen ja teknologian. Kaikki perustuu samaan tietoon ja samaan tieteelliseen menetelmään. Jos et usko evoluutioon, et voi myöskään uskoa juniin ja lentokoneisiin, kahvinkeittimiin, kännyköihin, lääketieteeseen, kerrostaloihin, kenkiin ja sukkahousuihin. Evoluutio ei ole mikään erillinen teoria, se on osa tieteellistä maailmankuvaa. Kaikki tieto hankitaan samalla tavalla ja alistetaan samalle kritiikille. Jos hylkäät tieteellisen maailman, joudut heittämään pois vaatteesi ja pakenemaan metsiin elämään marjoilla.
Jako mikro- ja makroevoluutioon on täysin uskovien keinotekoinen jako. Mitään yksittäistä asiaa mikä erottaisi makroevoluution mikroevoluutiosta ei ole olemassa! DNA:n rappeutumionen, surkastumat jne. ovat pelkkää bullshittiä...
Toisin sanoen useita mikroevoluutioita peräikkäin saadaan tuo uskovien makroevoluutio.
Fossiililöydökset kyllä nimenomaan sopivat evoluutioteoriaan. Pitkälti niiden perusteella evoluutioteoria keksittiinkin.
Kirjoitin kirpeästi ja tarkoitin sillä lähinnä filosofeja jotka ovat soppaansa keitelleet.
Tiedettä en arvostele enkä sano ketään mitättömyydeksi.
Tuo sana on ihmisarvon alentamista, mutta teologiassa eli uskossa sopii käyttää koviakin
nimityksiä pahimmista vihollisista joita nyt
tiede tuskin on.
Evoluutio on pelkkä näennäiskäsite, uskonto jota
on mahdoton todistaa muilla kuin arvailuilla ja uskolla.
Samoin on Helvettikin.
Se on uskon asia mutta siitä on varoitettava koska on käsketty niin tekemään.
Evoluutio ei ketitä mitään se kuuluu metsien puihin oksistolle ja joutaa syviin suolampiin iäksi häiritsemästä tervettä älyllistä elämää.
Tämä tällä kertaa
"Tässä kulminoituu oikein hyvin evouskovien mielikuvien luonti uskovaisista epätieteellisinä
henkilöinä ja tätähän he jaksavat jatkuvasti tuoda esille?"
Missään vaiheessa en puhunut uskovaisista yleensä, enkä väittänyt heidän olevan "epätieteellisiä". Tunnen paljon uskonnollisia ihmisiä, jotka hyväksyvät evoluution osaksi maailmanjärjestystä eivätkä näe siinä mitään ristiriitaa suhteessa uskontoon. Kirjoitukseni käsitteli evoluution kieltämistä yksittäisenä, muusta tieteestä irroitettuna osana vain siksi, että halutaan tulkita raamattua kirjaimellisesti. Tarkoitukseni oli siis osoittaa, että evoluutiota tieteellisenä tosiasiana ei voida erottaa muista tieteellisistä tosiasioista. Raamattu ja eräät muut uskonnolliset tekstit ovat ainoita asioita, jotka puhuvat evoluutiota vastaan, ja tämäkin vain siinä tapauksessa, että näitä tekstejä halutaan tulkita kirjaimellisesti.
Myöskään en ole leimannut ketään tyhmäksi.Leimaamista harrasti ketjun aloittaja, ja tästä en edes provosoitunut.
Aika tuore yhteenveto nykypäivän evoluutiotutkimuksesta löytyy Nature:n sivuilta osoittesta http://www.nature.com/cgi-taf/DynaPage.taf?file=/embor/journal/v3/n4/full/embor181.html Julkaistu siis vuonna 2002.
Nykyään tutkitaan fossiilien lisäksi myös evoluutiota laboratoriossa, esimerkiksi entsyymien evoluutiota, ja jopa banaanikärpästen lajiutumista.
Mikään uusi tieto ei ole osoittanut evoluutioteoriaa vääräksi, oli kyse mistä tieteenalasta tahansa. Evoluutioteoria syntyi aikanaan ennen kuin geeneistä tiedettiin mitään. Uusi tieto on mahdollistanut evoluution mekanismien selvittämisen molekyylitasolla asti.
Helvetti on tosiaan asia, jonka olemassaoloa ei voida todistaa. Kiinnostavaa on, että tieteellisesti ei voida todistaa sitäkään, että sitä EI OLE olemassa. Tällä hetkellä sen olemassaolosta ei olla kuitenkaan saatu mitään viitteitä.
Evoluutio sen sijaan voidaan todistaa. Nykyään harrastaetaan jopa evoluutiota laboratoriossa, kuten tuossa yllä kerroin. Väität, että evoluutio on uskonto. Uskonnon luonteeseen kuuluu muuttumattomuus tosiasioista piittaamatta. Evoluutioteoriaa sen sijaan on täsmennetty sitä mukaa, kun uutta tietoa on tullut. Darwin ei tiennyt sitä mitä nyt tiedetään. Ja edelleen, evoluutio ei ole muusta tieteestä irrallinen osa.
Terveeseen älylliseen elämään taas kuuluu kaikkien vaihtoehtojen huolellinen harkinta eikä minkään asian upottaminen suolampeen jonkin ennakkoasenteen perusteella.
Epäusko
Mikähän sarvikuono se on puskemassa....
">>Jako mikro- ja makroevoluutioon on täysin uskovien keinotekoinen jako. Mitään yksittäistä asiaa mikä erottaisi makroevoluution
mikroevoluutiosta ei ole olemassa! DNA:n rappeutumionen, surkastumat jne. ovat pelkkää bullshittiä... Toisin sanoen useita mikroevoluutioita peräikkäin saadaan tuo uskovien makroevoluutio.
evoluution suhteen, niin kosmologia osoittaa luomiskertomuksen vain kertomukseksi.
">>Oli niin tai näin
Kirjoittanut: Totuus, 25.2.2004 klo 15.13
evoluution suhteen, niin kosmologia osoittaa luomiskertomuksen vain kertomukseksi.
1)Mm. kaukaisempien supernovien kirkastumiskäyrän venyminen puhuu selvästi juuri sen puolesta, että punasiirtymä johtuu juuri avaruuden laajenemisesta eikä mistään valon väsymisestä.
2)Kaukaisempien kohteiden spektreistä nähdään, että niissä on johdonmukaisesti vähemmän raskaita alkuaineita.
Tämä tukee hyvin nykykosmologian kuvaa raskaiden alkuaineiden synnystä tähtien fuusioreaktioissa.
3)Taannoin julkaistun tutkimuksen mukaan mitä enemmän tähdessä on raskaita alkuaineita sitä todennäköisemmin sillä on planeettoja.
Mitäs muuta tämä tukee kuin tiivistymisteoriaa?
Uusia tähtiäkin nähdään kokoajan syntyvän mm. Orionin suunnalla, vaikkeivat kreationistit tätäkään millään tahdo myöntää.
4)Viimeaikoina eritavoinkin tehdyt tutkimukset osoittavat poikkeuksetta, että valonnopeus on ollut sama ainakin viimeiset pari miljardia vuotta.
Tästä reilustikin alaspäin arvioiden saadaan paaljon enemmän kuin 10000 vuotta.
5)Taustasäteily on ja WMAP(Kreationistien juhlat lässähtivät, kun COBE tarkemmissa mittauksissaan löysi ensimmäistä kertaa poikkeamat.) mittasi siitä hyvin inflaatiolla höystettyyn alkuräjähdykseen sopivat piikit.
No joo, myöhemmissä piikeissä on epäselvyyttä, mutta tätä etukäteen tiedettiin odottaa WMAP:n rajallisen tarkkuuden ja inflaatioteorian avoimien kohtien takia.
PLANCK aikanaan selvittää tämänkin lopullisesti kuntoon.
6)Viimeaikaisten kuvien perusteella Marsissa on mitä ilmeisemmin virrannut joskus vesi.
7)Jukatanin niemimaalta löytyy kraatteri ja iridium(Jota komeettojen tiedetään runsaasti sisältävän)kerros sen ympäriltä.
Toiko vedenpaisumus senkin?
Siinä oli vain muutama heti mieleeni tullut nuoren maan kreationismille kiusallinen seikka.
>>
Vai on se keinotekoinen jako?
Jos tapahtuu olemmassa olevien rakennetuntomerkkien sisällä määrällinen muutos jo olemassa olevissa elimissä,rakenteissa ja rakennesuunnitelmissa, niin etkö näe mitään eroa, jos syntyy täysin uusia elimiä, rakenteita, rakennesuunnitelmia ja niihin liittyy kvalitatiivisesti uusi geneettinen materiaali???
>>
Mitäs Salomon sanoo tästä kuvasarjasta:
http://www.talkorigins.org/faqs/comdesc/images/jaws1.gif
Ilmiselvää "mikroevoluutiota", eikö totta? Itse asiassa tuosta puuttuu pari uutta fossiililajia jotka ovat löydetty kuvan tekemisen jälkeen.
>>
Tämän sanomasi mukaan mikroevoluutiolla ei todellakaan ole rajoja, mutta yllä olevan määritelmän mukaan mikroevoluutiolla on selvät rajat, jonka viivan yli ei mennä ja josta ei myöskään näyttöä löydy.(kala->lisko->rotta->ihminen = perusryhmien välillä ei tukevia havaintoja)
Kun taasen perusryhmien sisällä havaintoja kyllä löytyy.(susi->kettu->koirarodut->jalostetut ihmisten toimesta)
>>
Ja tämä kreationistien perusryhmäteoria on puolestaan sellainen sillisalaatti että sen pohjalta ei voi vetää mitään johtopäätöksiä oikeassa tieteessä:
http://tinyurl.com/23wym
>>
Tässä olet kyllä aivan oikeassa,sillä jo 1920-luvulta lähtien vaikutti hyvin voimakkaasti eräs evoluution kannalta erittäin merkittävä fosiililöydös evoluutioteorian kannattajien räjähdysmäiseen kannatuksen kasvuun ja monet miljoonat ihmiset luopuivat uskomasta luomisoppiin näinä viitenä vuosikymmenenä, minä
aikana Piltdownin mies vaikutti tieteen valkoiseen kaapuun pukeutuneena. :)
>>
Onko sinulla osoittaa selvää todistusaineistoa siitä että juuri Piltdownin mies sai aikaan tuolloin väittämäsi evoluutioteorian suosion kasvun?
>>
Se itseasiassa sai aikaan tämän "valheen saatanallisen lumipalloefektin", joka on voimakkaampi ja laajempi kuin kommunismin vyöry aikanaan, joka myöskin perustui globaalille valheelle.Veikkaan että evoluutiovalheen kukistumiseen menee vieläkin pisempi aika, sillä niin ovelasti se on viritelty?
>>
Joskus nämä kreationistien salaliittoepäilyt vetävät naurettavuudessaan vertoja jopa ufouskovaisten omille salaliittoteorioille...
>>
Minusta on aivan turhaa evouskovien huutaa Darwinin perään, sillä Darwin ei todellakaan enään tunnistaisi omaa oppiaan uusdarwinismista.
>>
Sinulle ei ilmeisestikään ole valjennut että tiede on itseään korjaava prosessi eikä perustu mihinkään kiveen hakattuihin oppeihin kuten uskonto.
>>
Todellinen evouskovien sankari on ehdottomasti Piltdownin mies ja hänen kuvansa pitäisi olla heidän T-paidoissaan, muovipusseissaan ja kaikissa evoluutiota esittelevissä museoissaan, niin se antaisi heistä kuvan varsinaisen sankarinsa rinnalla! Heh! :)
>>
Kts. vastaukseni yllä.
Näytä hyvä ihminen minulta sormin osoittaen elin joka mulla on, mutta simpanssilla ja gorillalla ei ole.
Kun et voi näyttää niin ollaanhan Darwins' Black Boxin kirjoittajan Behen kanssa samaa mieltä että
simpanssilla ja ihmisellä on yhteinen evolutiivinen alkuperä, onhan hemoglobiinitkin identtiset. Jookos ?
Puhuin luomiskertomuksen tai raamatun vastaisista
asioista.
Voitko tiivistää?(ei marssin mahdollisella vedellä ole mitään tekemistä luomiskertomuksen kumoamisen kanssa, päinvastoin?)
">>Kreationistien puuttuva lenkki - elin
Kirjoittanut: Mr.K.A.T., 25.2.2004 klo 16.38
Näytä hyvä ihminen minulta sormin osoittaen elin joka mulla on, mutta simpanssilla ja gorillalla ei ole.
Kun et voi näyttää niin ollaanhan Darwins' Black Boxin kirjoittajan Behen kanssa samaa mieltä että
simpanssilla ja ihmisellä on yhteinen evolutiivinen alkuperä, onhan hemoglobiinitkin identtiset. Jookos ?
jos haluat, sillä kohtia jää riittämiin.
Minä ainakin puhun nyt luomiskertomuksen täysin kirjaimellisesti ottavasta nuoren maan kreationismista eli aikaa tästä on vain 6000-10000 vuotta, Maa oli olemassa ennen aurinkoa sekä tähtiä ja muuta vastaavaa roskaa.
Totuus kirjoitti:
"...evoluution suhteen, niin kosmologia osoittaa luomiskertomuksen vain kertomukseksi."
Miten?
Totuus kirjoitti:
1)Mm. kaukaisempien supernovien kirkastumiskäyrän venyminen puhuu selvästi juuri sen puolesta, että punasiirtymä johtuu juuri avaruuden laajenemisesta eikä mistään valon väsymisestä.
2)Kaukaisempien kohteiden spektreistä nähdään, että niissä on johdonmukaisesti vähemmän raskaita alkuaineita.
Tämä tukee hyvin nykykosmologian kuvaa raskaiden alkuaineiden synnystä tähtien fuusioreaktioissa.
3)Taannoin julkaistun tutkimuksen mukaan mitä enemmän tähdessä on raskaita alkuaineita sitä todennäköisemmin sillä on planeettoja.
Mitäs muuta tämä tukee kuin tiivistymisteoriaa?
Uusia tähtiäkin nähdään kokoajan syntyvän mm. Orionin suunnalla, vaikkeivat kreationistit tätäkään millään tahdo myöntää.
4)Viimeaikoina eritavoinkin tehdyt tutkimukset osoittavat poikkeuksetta, että valonnopeus on ollut sama ainakin viimeiset pari miljardia vuotta.
Tästä reilustikin alaspäin arvioiden saadaan paaljon enemmän kuin 10000 vuotta.
5)Taustasäteily on ja WMAP(Kreationistien juhlat lässähtivät, kun COBE tarkemmissa mittauksissaan löysi ensimmäistä kertaa poikkeamat.) mittasi siitä hyvin inflaatiolla höystettyyn alkuräjähdykseen sopivat piikit.
No joo, myöhemmissä piikeissä on epäselvyyttä, mutta tätä etukäteen tiedettiin odottaa WMAP:n rajallisen tarkkuuden ja inflaatioteorian avoimien kohtien takia.
PLANCK aikanaan selvittää tämänkin lopullisesti kuntoon.
6)Viimeaikaisten kuvien perusteella Marsissa on mitä ilmeisemmin virrannut joskus vesi.
7)Jukatanin niemimaalta löytyy kraatteri ja iridium(Jota komeettojen tiedetään runsaasti sisältävän)kerros sen ympäriltä.
Toiko vedenpaisumus senkin?
Siinä oli vain muutama heti mieleeni tullut nuoren maan kreationismille kiusallinen seikka.
Jos tavoitteesi on antaa ymmärtää ylläolevassa kirjoituksessasi että Jumalaa ei ole, niin tuossa kirjoituksessasi ei ollut yhtäkään seikkaa joka antaisi ymmärtää ettei Jumalaa ole.
Paremminkin se todistaa Jumalan puolesta.
KAikki suhteet ja määritteet jossa ihminen on kuviteltu "ainutlaatioseksi muista" ovat pitemmän päälle rapautuneet. Tavallaan joka eläinlaji, joka yksilö on sattuman tulos ja ainutlaatuinen, jopa kaksosilla on eroja.
Kirjoituksesi on niin surkea ja täynnä kirjoitusvirheitä, (en yleensä pienistä nipota)
että uskon jonkin simpanssin pystyvän moisen kyhäelmän saamaan aikaan vaikka heti.
Siispä kirjoitustaidon suhteen olet varmaankin oikeassa ainutlaatuisuudesta? :)
"Evoluutio on pelkkä näennäiskäsite, uskonto jota
on mahdoton todistaa muilla kuin arvailuilla ja uskolla. "
On se niin mukanaa, uskovat kutsuvat asioita joita he inhoavat uskonnoiksi. Sehän kertoo, että hekin ajattelevat, että uskonnoissa on jotakin pahasti vialla.
"Samoin on Helvettikin.
Se on uskon asia mutta siitä on varoitettava koska on käsketty niin tekemään. "
Varoittaa jostakin asiasta jota ei voi todistaa todeksi ja jonka olemassaoloon kenelläkään ei ole mitään syytä uskoa juuri tästä syystä.
"Evoluutio ei ketitä mitään se kuuluu metsien puihin oksistolle ja joutaa syviin suolampiin iäksi häiritsemästä tervettä älyllistä elämää. "
Onko ketitä sama kuin kehitä? Jos väitteesi on evoluutio ei kehitä mitään niin miten esimerkiksi lääkkeet ovat sitten kehitetty, taikuudella?
"fossiililöydökset tukevat enemmän luomisoppia, kuin evoluutioteoriaa"
Selitäpä, miten?
Miten voit muka "luopua" tieteellisestä teoriasta jota et koskaan ole edes oikeasti ymmärtänytkään? Dosentti -nimimerkkiä kyllä osaat käyttää vaikka et mitään yliopistotason tutkintoa oikeasti omistakaan...
Kökköteoriasta luopuminen on kansalaisvelvollisuus ja sen kuulemisen jälkeen
voikin jo tehdä johtopäätöksensä:hyljätä kökköteoria.
Mutta miksi sinä intät asiasta josta et todellisuudessa tiedä mitään, ainoastaan luulet tietäväsi?
Reinikaisen kirjoituksia ja huomasin sieltä löytyvät paljon lisäkysymyksiä.
Niihin en pysty muuta kuin esittämään arvailuni
ja ihmettelemään elämän moninaisuutta.
Ihmettelyähän se on aina ollutkin.
Eikä Reinikainenkaan millään oikealla evoluutioteorian tuntemuksella voi ylpeillä. Se on jo huomattu esimerkiksi Mr.K.A.T.:n kirjoituksista.
Niin emailista. Pitäisikö tehdä uusi juttu ja laittaa email mukaan?
Tiede on minusta kummallista mutta parempi niin ja eipä kenenkään pidä rehvastella sillä ylpeys on lankeemuksen äiti sanotaan.
Ajattelin myöhemmin kirjoittaa asiaviestin mutta en osaa sanoa. Katsotaan.
Ajattelin sähköpostia lähinnä sen vuoksi, että täällä palstalla tuosta keskustelusta ei tunnu kertakaikkiaan tulevan mitään. Jos sinulla on jotain hampaankolossa minua tai kirjoittamaani vastaan niin parempi on suorittaa haukkuminen/kommentointi/keskustelu kahden kesken sähköpostin välityksellä kuin täyttää tätä palstaa henkilöön kohdistuvilla viesteillä.
">>Eikä Reinikainenkaan millään oikealla evoluutioteorian tuntemuksella voi ylpeillä. Se on jo huomattu esimerkiksi Mr.K.A.T.:n kirjoituksista.
Mutta kun asiaviestit poistetaan heti(muilta palstoilta)niin olen ehkä hermostunut.
Ei ole ollut aikaa laittaa kunnon avausta ja kun
pitäisi tutustua hieman paremmin uusiin tietoihin ja en ole siihen valmis muilta rupeamilta.
Yritän osaltani kohoittaa palstan tasoa muuttamalla tyyliä hieman siedettävämmäksi kun
täytyy ymmärtää niitä jotka eivät ole niin huumorisia kuten minä olen ja saattaa olla että liikahuumori ei kuulu tieteen piiriin.
Minulla on vaikeuksia pitää kitaani kiinni mutta yritän tehdä parhaani. [email protected]
Pakkohan se on totella jos kerran useampi sitä vaatii ja olkoon niin.
Kyllä minäkin olen huomannut reinikaisen älyllisen terävyyden.
Salomonille ja Lutherille vastaan: Se ettei Aadami ja Eeva kuolleet heti vaikka Jumala niin sanoi ja Luther selitti vähän toisin.
Käsitän että Jumala puhui sielun kuolemasta
jonka seurauksena ihmiset ajettiin pois paradiisista ja sidottiin ikuiseen tuomioon eli
Helvettiin.
Tuliko sitten Aadami ja Eeva uskoon? Tuskinpa.
Hengellinen kuolema on pahin onnettomuus joka seuraa ihmistä joka rikkoo ikuisen lain vaatimukset ja epäuskossaan seuraa muita jumalia.
>>
Mielestäni Mr. K.A.T.:n kirjoitukset ainakin Raamatun ymmärtämisestä ovat suorastaan lapsellisen tyhmiä?(tahallaan tai tarkoitushakuisesti?)
Esimerkiksi puu, joka kasvoi niin suureksi, että kaikki maailman kansat näkivät sen? :)
Esimerkki 2 Miksi Aatami ei kuollutkaan, vaikka hänen piti kuolemalla kuolevan sinä hetkenä, kun hän söi kiellettyä hedelmää. :)
>>
Mutta nytpä olikin kyse Mr.K.A.T.:n kommenteista liittyen Reinikaisen kreationistikirjaan.
>>
En ymmärrä miksi joku sekavia puhuva "katti-keskinkertainen" on nostettu suurimmaksi guruksi evouskovaisten keskuudessa monilla palstoilla?
>>
No onko sitten Mr.K.A.T.:n kirjoitukset tieteestä kuinka sekavia? Ovatko ne virheellisiä mielestäsi? Ole hyvä ja korjaa toki sitten hänen tekemät virheet. Raamattuun ja uskonasioihin liittyvät kirjoitukset ovat asia erikseen, puhe oli minulla alun perinkin vain tieteestä.
>>
En myöskään ymmärrä miten hänellä on ollut aikaa tuhlata elämästään niin paljon hyökkäykseen uudesti syntyneitä kristittyjä vastaan?
>>
Vaikka hän ei henkilönä sinua miellyttäisikään, ei se vähennä esim. hänen Unohdettu Genesis -kirjaan kohdistamansa kritiikin painoarvoa joka perustuu tieteellisiin tosiasioihin.
>>
Tunnen muutamia näistä vastaavista vääntäjistä ja heidän taustansa ovat lähinnä poikkeuksetta seuraavanlaiset:
1.Kommunismin jäänteitä itsellä tai suvussa
2.Katkeroituminen tultuaan väärinkohdelluksi jonkun ns. uskovaisen toimesta.
3.Saatananpalvoja
4.Natsismin kannattaja
5.Sairauden katkeroittama
6.Homous ja lesbous
>>
Jos toisen mielipiteet eivät miellytä sinua, niin lokeroit ihmiset väkisin johonkin näistä ryhmistä? Mihin em. joukoista tuomitset minut?
>>
Reinikaiseen olen törmännyt livenä kaksi kertaa
ja molemmilla kerroilla hän vaikutti kovin asiantuntijalta laajalla osaamisellaan.
>>
Niin, siis paino sanalla *vaikutti*. Eri asia onko hän sitä todellisuudessa. Esimerkiksi tuo Mr.K.A.T.:n kritiikki UG:ta kohtaan kertoo jo paljon...
>>
Luentojen lopuksi oli myös avointa keskustelua ja mahdollista kysellä.
kummallakin kerralla paikalle oli hinautunut myös
kriittistä kritiikkiä heittäviä henkilöitä, mutta valitettavasti heidän kompetenssinsa ei riittänyt älykkääseen vastakritiikkiin, vaan joutuivat Reinkaisen asiantuntemuksen jalkoihin.
(meinaan vaan kun se Reinikainen on niin tyhmä, kuten usein saa lukea, jos ei kuitenkaan?)
>>
Mistä lähtien tieteessä on ratkottu asiat julkisella väittelyllä? Hyvä ja sanavalmis esiintyjä kyllä saa yleisön puolelleen, kuten esimerkiksi Kent Hovind. Mutta jos kerran Reinikainen ja kumppanit ovat mielestäsi oikeassa tässä asiassa, niin minkä vuoksi heiltä ei kuulu minkäänlaisia tieteellisiä julkaisuja joka arvatenkin murskaisi evoluutioteorian? Onko kyseessä jokin globaali salaliitto? Tiedät varmaan jo millaisessa prosessissa uudet teorat, tutkimukset, ym. tieteessä hyväksytään joten en vaivaudu selittämään sitä sinulle.
Siis Aatamin ja Eevan piti kuolemalla kuolevan, eli he muuttuivat sillä hetkellä iankaikkisuusolennoista ilman sairauksia rappeutuviksi ihmisiksi joidenka geeniperimä koko ajan heikkeni ja elämä lyheni.
Ilman nykyisenkaltaista lääketiedettä lajimme olisi kuollut sukupuuttoon jo aikoja.
Tämä oli siis ensimmäinen kuolema (hengellinen)
Toinen kuolema tuli sitten rappeutuman seurauksena Aadamille ja Eevalle n. tuhannen vuoden vanhana.
noille esittämilleni, kuten pyysit, jutuille.
Ei sillä itsellään ole laitteita joilla taivaalle tiirailla tai supertietokoneita joilla laskea tähtien syntymekanismeja eikä myöskään alan osaamista.
Näissä asioissa vastaanvängätessään sen on luotettava lähinnä amerikkalaiseen ICR:ään, jota monestakin syystä on syytä epäillä.
Martin Rees on Englannin kuninkaallinen astronomi ja luen juuri erästä hänen alkuräjähdystä käsittelevää kirjaansa.
Minulla ei ole mitään syytä epäillä etteikö hän olisi kosmologiassa pätevämpi kuin Reinikainen tai koko ICR.
Viestit eivät tahdo lähteä?
Reinikaisella pitäisi olla enemmän kaukokatseisuutta kun hän kertoo näkemyksistään.
Tämä on yksi lahja ja sitä ei ole kaikilla.
En puutu inhimilliseen heikkouteen niitähän meillä riittää.
Katselen nyt paremmin Reinikaisen kirjoituksia, kun nyt on aikaa.
Lähetin osoitteen toisessa paikassa ja olisikohan
jakoavainmiehellä töitä? Luulisin kuten aamulla.
, millaisien tehtailusta Mr K.A.T. joutui syytetyksi taannoin.
Löytyy oikein natsivihjailuitakin.
Sen myönnän, että ehkä hänen tekstinsä ovat välillä vähän yliampuvia, mutta paljon on asiaakin.
Voisiko vaikka Salomon kertoa meille vaikka miksi Ilmestyskirja puhuu maan neljästä kulmasta, jollei siinä oleteta maata litteäksi.
Reinikainen ei tee tiedettä eikä esiinny tiedemiehenä hän vain osoittaa evoluution olevan
mahdoton niin monelta osin ja hän on poiminut osia jotka ovat osoittautuneet vääriksi.
Dokumentteja on helpompi käsitellä kuin tehdä
tutkimuksia laboratorioissa.
..onkin siinä että nämä "dokumentit" joita hän käyttää on jo suurimmaksi osaksi osoitettu vääriksi.
Miten he muuttuivat on näkyvä synnin seurauksena,
mutta en osaa selittää mitä silloin tapahtui?
Mitä sanoit näyttää pitävän paikkansa.
Kuolemalla kuoleminen viittaa siihen että he eivät päässeet taivaaseen.
Pitäisi kysellä hebrean tuntijoilta niin voisi
varmemmin tehdä johtopäätöksiä.
Jumala sääti ne about 70-80 vuotta ja näinhän se on ollutkin.
Perimä ei huonone alaspäin menevän tien tavoin.
Nämä perimät tullaan korjaamaan ja ihmiset tulevat elämään hyvin vanhoiksi.
Tämän me jo tiedämmekin.
Täytyy miettiä ja katsoa mitä sieltä löytyy.
En myöskään väittänyt "katin" kuuluvan mihinkään lokeroon, vaan se oli lista oman kokemukseni perusteella tuntemistani ihmisistä, jotka poikkeuksellisen kiivasti hyökkäävät juuri uudestisyntyneitä kristittyjä vastaan.
Raamatun sanoma ymmärtäväisille kristityille maasta on pallomainen. Jos se ateistien lukemana näyttää litteältä, niin tulkootpa uskossaan autuaiksi.
Kun Raamattu puhuu maan neljästä kulmasta se puhuu yleensä, ellei toisin mainita Israel keskeisesti pohjoinen ->itä ->etelä->länsi
Kun Jumala leikitteli maan kiekolla, niin luulisi tähtitiedettäkin opiskelleen "katin" tietävän kuinka planeettojen tiedetään syntyvän
ihan tieteellisestikin ajatellen.
Siis ne ovat aluksi olleet kiekon muotoisia keskustaan tiivistyviä pölykiekkoja.
Kun taas Jumala oli Jeesuspoikana maanpäällä, niin hän kertoi kuinka hänen uudesti tullessaan, kuin varas yöllä on toinen pellolla töissä ja toinen vuoteella nukkumassa yöllä.
Kummasti tuntuu synkronisoivan tämän pallomme kanssa? VAI?
-juttuun Mr K.A.T. on esittänyt sivullaan parikin hyvää tulkintaa ja tuskin pahastuu jos kertaan ne tässä.
1)Se on Uudessa Testamentissa, jonka aikoina tiedettiin jo hieman enemmän.
2)Joidenkin lähdetietojen mukaan se olisi myöhemmin lisätty.
3)Sillä tarkoitetaan, että voi tulla yöllä TAI päivällä eli ajanhetkeä ei voi ennustaa.
Tekstissä ei yhdistetä niitä ja-sanalla, vaikka peräkkäin mainitaankin.
Asiayhteys antaa ymmärtää, että siinä tapauksessa neljä kulmaa kattaisivat koko maailman.
Pölykiekkojen tiivistyminen ei enää ainakaan nuoren maan kreationismeille kelpaa.
siis tämä ensimmäinen ihmispari eli ja oli hengissä vielä faaraoiden aikaan, jos uskotaan. kuten raamatun kirjaimellisesti ottavat että ihmissuku on 6000v vanha. Kaksoisvirtain maassa oli myös silloin ehtinyt olla suuria kirjoitustaitoisia kulttuureja, kas kun eivät kertoneet tästä pariskunnasta?
">>siis tämä ensimmäinen ihmispari eli ja oli hengissä vielä faaraoiden aikaan, jos uskotaan. kuten raamatun kirjaimellisesti ottavat että ihmissuku on 6000v vanha. Kaksoisvirtain maassa oli myös silloin ehtinyt olla suuria kirjoitustaitoisia kulttuureja, kas kun eivät kertoneet tästä pariskunnasta?
et näe mitään kummaa että että koko lähi-idän suurten siviilisaatioiden ajan heidän keskuudessaan eleli vielä ensimmäinen ihmispari?
Jos tätä ajatuskulkua seuraa niin miten he olivat selvinneet vedenpaisumuksesta? Tai mikseivät herättäneet suurempaa mielenkiintoa koko lähi-idässä, olivathan he sentään kaikkien- niin faaroiden kuin tavallisten taatelin tallaajien- esi-isä ja äiti. Eikä ollut aikaakaan kulunut sen enempää kuin piispa Henrikistä meihin?
Kiitos Jumalalle, että olen saanut nähdä lähipiirissäni viiden ateistin tulleen elävään uskoon ja se on kiitosaihe, josta sanan mukaan enkelitkin taivaassa iloitsevat!
">>et näe mitään kummaa että että koko lähi-idän suurten siviilisaatioiden ajan heidän keskuudessaan eleli vielä ensimmäinen ihmispari?Jos tätä ajatuskulkua seuraa niin miten he olivat selvinneet vedenpaisumuksesta? Tai mikseivät herättäneet suurempaa mielenkiintoa koko lähi-idässä, olivathan he sentään kaikkien- niin faaroiden kuin tavallisten taatelin tallaajien- esi-isä ja äiti. Eikä ollut aikaakaan kulunut sen enempää kuin piispa Henrikistä meihin?
">>-juttuun Mr K.A.T. on esittänyt sivullaan parikin hyvää tulkintaa ja tuskin pahastuu jos kertaan ne tässä.
1)Se on Uudessa Testamentissa, jonka aikoina tiedettiin jo hieman enemmän.
Salomon
Siis mikä?
2)Joidenkin lähdetietojen mukaan se olisi myöhemmin lisätty.
Salomon
Siis mikä?
3)Sillä tarkoitetaan, että voi tulla yöllä TAI päivällä eli ajanhetkeä ei voi ennustaa.
Tekstissä ei yhdistetä niitä ja-sanalla, vaikka peräkkäin mainitaankin.
Salomon
Anna selkeä esimerkki johon voin vastata? Please!
Asiayhteys antaa ymmärtää, että siinä tapauksessa neljä kulmaa kattaisivat koko maailman.
Salomon
Eivätkö neljä kulmaa ole sitten koko pallolla?
Pölykiekkojen tiivistyminen ei enää ainakaan nuoren maan kreationismeille kelpaa.
Kelpaavatko ne Raamatun sanalle?
vuotias ihmispari ehkä herättäisi jonkin verran huomiota, paratiisista karkotettu pariskunta, ensimmäiset lajissaan...
Sitten tähän aikatauluun:tiedän kyllä että tarinan mukaan Aatami ja Eeva olivat ehtineet kuolla ennen vedenpaisumusta , joka se puolestaan tarinan mukaan oli yli maanpiirin. Missä vaiheessa jo tuolloin olemassaolleet Egyptin valtakunnat tai Sumer ja muut sivilisatiot tuhoutuivat asukkaineen ilman että olisivat itse mitään huomanneet? Lähi-idän historia tunnetaan tarkkaan jo tuhansien vuosien ajalta. Mihin väliin sinne sijoitat vedenpaisumuksen?
1000
Kirjoittanut: ateisti45, 28.2.2004 klo 00.55
">>vuotias ihmispari ehkä herättäisi jonkin verran huomiota, paratiisista karkotettu pariskunta, ensimmäiset lajissaan... Sitten tähän aikatauluun:tiedän kyllä että tarinan mukaan Aatami ja Eeva olivat ehtineet kuolla ennen vedenpaisumusta , joka se puolestaan tarinan mukaan oli yli maanpiirin. Missä vaiheessa jo tuolloin olemassaolleet Egyptin valtakunnat tai Sumer ja muut sivilisatiot tuhoutuivat asukkaineen ilman että olisivat itse mitään huomanneet? Lähi-idän historia tunnetaan tarkkaan jo tuhansien vuosien ajalta. Mihin väliin sinne sijoitat vedenpaisumuksen?
halua väitellä. En liioin tässä käydä läpi luonnontieteelistä tai vastaavaa aineistoa.
Haluaisin vain tietää mihin nämä raamatun alkutarinat kirjaimellisesti uskova sijoittaa vedenpaisumuksen lähi-idän historiassa. Vedenpaisumushan tuolla 6000 vuoden laskutavalla sattuisi esim. juuri kun Egyptin sivilisaatio oli jo pitkälle kehittynyt. Ensimmäisestä kuninkaasta (faaraosta) Narmerista Jeesukseen on n 3000v joten vedenpaisumus sattuu keskelle Egyptin valtakunnan kukoistusta.
Egyptistä me tunnemme kaikki dynastiat ja lähes jokaisen hallitsijan . Katkoa ei Egyptin kulttuurissa tai historiassa ole. Egyptin hepreankielinen nimikin on tuolta ajalta :mitsrajim "kaksi Egyptiä" (siis ylä- ja ala- egypti). Tähän ei kukaan koskaan vastaa , mutta olkoon...
ET hihuli osaa edes laskea, koska sait 1654-vuotta.
Jos kymmenen sukupolvea elää joiden ikä on melkein kaikilla vain vähän alle tuhat vuotta,
kuten satukirja kertoo, niin itse sain tulokseksi
n. 7000-vuotta.
mielenkiintoinen linkki
>Lue kokonaan, niin löydät ehkä uuden tavan
>ajatella vedenpaisumuksesta.
>Likki ole hyvä!
http://koti.mbnet.fi/harvest/vedenpaisumus.html
Erityisesti se viittaus Karoon. Se on nimittäin melkoisen hyvä todiste vedenpaisumusta vastaan.
">>en nyt
Kirjoittanut: ateisti45, 28.2.2004 klo 16.56
halua väitellä. En liioin tässä käydä läpi luonnontieteelistä tai vastaavaa aineistoa.Haluaisin vain tietää mihin nämä raamatun alkutarinat kirjaimellisesti uskova sijoittaa vedenpaisumuksen lähi-idän historiassa. Vedenpaisumushan tuolla 6000 vuoden laskutavalla sattuisi esim. juuri kun Egyptin sivilisaatio oli jo pitkälle kehittynyt. Ensimmäisestä kuninkaasta (faaraosta) Narmerista Jeesukseen on n 3000v joten vedenpaisumus sattuu keskelle Egyptin valtakunnan kukoistusta.
Egyptistä me tunnemme kaikki dynastiat ja lähes jokaisen hallitsijan . Katkoa ei Egyptin kulttuurissa tai historiassa ole. Egyptin hepreankielinen nimikin on tuolta ajalta :mitsrajim "kaksi Egyptiä" (siis ylä- ja ala- egypti). Tähän ei kukaan koskaan vastaa , mutta olkoon...
">>Höhöö!
Kirjoittanut: Sööli Pässi, 28.2.2004 klo 18.39
ET hihuli osaa edes laskea, koska sait 1654-vuotta.
Jos kymmenen sukupolvea elää joiden ikä on melkein kaikilla vain vähän alle tuhat vuotta,
kuten satukirja kertoo, niin itse sain tulokseksi
n. 7000-vuotta.
Kaikki otetaan, mitä ylhäältä annetaan!
Kerrotko ainakin pääväittämäsi omin sanoin ilman
linkityksiä yankkei-sivulle?
...
Evoluutio on oopiumia rahvaalle
Tuskinpa. Kaltaisesi tyhjäpäinen "rahvas" ei edes ymmärrä mitä evoluutioteoria tarkoittaa, kuten tälläkin palstalla on nähty jatkuvasti ja josta sinäkin olet neonvaloissa loistava ja ilotulitteissa valaistu tyyppiesimerkki.
Kaltaisiasi kutsutaan tieteellisellä nimellä "aivottomat typerykset".
on se kun todisteita on pitänyt niin paljon tehdä väärentämällä sekä väärentämättömiäkin todisteluja on tarvis muuttaa koko ajan, vuodesta toiseen. Mikään ei ole pysyvää kuten tieteessä pitäisi olla. Vaikka tiede korjaakin virheitään niin joku raja siinä kuitenkin pitää olla, ei samassa asiassa saa korjailu olla taukoamatonta. Jos ja kun näin on niin humpuukin kanssahan silloin on oltu koko ajan tekemisissä.
""Paras todiste evo-opin humpuukiudesta on se kun todisteita on pitänyt niin paljon tehdä väärentämällä sekä väärentämättömiäkin todisteluja on tarvis muuttaa koko ajan, vuodesta toiseen.""
Fossiiliväärennöksiä on noin kymmenkunta listatuista n. 250 000 000 fossiilista. Ja nykytekniikalla on helppo tunnistaa väärennökset, kukaan ei pysty tekemään fossiilin sisäistä rakennetta sellaiseksi, että sitä ei voisi erottaa aidosta. Väärentämättömien todisteiden merkitys muuttuu uusien todisteiden tai tiedon keräytyessä, juuri täsmälleen kuten tieteen piirissä on tapana. Esim. käsitys katkarapujen evoluutiosta tarkentui huomattavasti, kun nyt löydettiin 125 miljoonaa vuotta vanhempi katkaravun fossiili kuin mitä aikaisemmin on löydetty. Tiedämme siis, että niitä oli olemassa huomattavasti aikaisemmin kuin tähän mennessä olemme voineet olla varmoja. Myös uusia evoluution mekanismeja löytyy jatkuvasti, koska asioita tutkitaan.
""Mikään ei ole pysyvää kuten tieteessä pitäisi olla.""
Haha. Tätähän se Möttöskäkin itkee, kun emme pidä Darwinia ja hänen käsityksiään erehtymättöminä, vaan tarpeen tullen hylkäämme ne. Mutta luonnontieteessä ei ole tähän mennessä löydetty mitään pysyvää, vaan kaikki teoriat ovat jatkuvasi testauksen alaisia.
""Vaikka tiede korjaakin virheitään niin joku raja siinä kuitenkin pitää olla, ei samassa asiassa saa korjailu olla taukoamatonta. Jos ja kun näin on niin humpuukin kanssahan silloin on oltu koko ajan tekemisissä.""
Tiesitkö, että Darwinin ehdotus kaiken elämän kantamuodosta on pysynyt ja vahvistunut jo yli 150 vuotta, vaikka kaikenlaisia uusia löytöjä on tuona aikana tehty, mm. DNA, geneettinen koodi ym. Ne kaikki ovat vain vahvistaneet tuota alkuperäistä hypoteesia.
Mutta esim. Raamatun luomiskertomukset on todettu saduiksi ja todellisuuden vastaisiksi jo aikoja sitten lukuisilla eri tavoilla ja silti jotkut vielä pitävät niitä totena.
Koska evoluutioteorilla ei edes teoriassa voi olla mitään kiinnekohtaa todellisuuteen, koskapa evoluutiota ei todellakaan ole koskaan tapahtunutkaan, niin kaikki mitä evoluution toteutumisesta kerotaan on lopultakin vain uskomusta. Siis tyhjän päällä llilluvaa mielikuvitusleikkiä. Ja koska näin on, niin tottahan mielikukuvituksen päälle voi aina lisätä lisää mielikuvitusta, eikä kukaan vertainen moiti.
Evoluutioteoriaa voisihyvin verrata mielenkiintoiseen interaktiiviseen tieteokonepeliin joka kyllä koukuttaa ja johon kukin pelaaja saa lisätä oman mausteensa. Ja niin homma pyörii vilkkaasti ja tilanteet vaihtuvat. Ja kaikki on lopultakin kuitenkin vain silkkaa mielikuvitusta jota pelin ohjailija ruokkii heittämäll silloin tällöin uusia hypoteeseja kehiin jotta homma eläisi.
....kun nyt löydettiin 125 miljoonaa vuotta vanhempi katkaravun fossiili kuin mitä aikaisemmin on löydetty. ......
Mikähän siinä lienee kun fossiileja ei enään nykyaikana synny. Kaiken luonto hajottaa. Eikö tämäkään saa teitä kiihkoevoja laisinkaan ajattelemaan?
----Mutta luonnontieteessä ei ole tähän mennessä löydetty mitään pysyvää, vaan kaikki teoriat ovat jatkuvasi testauksen alaisia.-----
Oikein tuo että ovat testauksen alaisia ja pitääkin testata. Mutta testailu ja muuttelu ovat kaksi eri asiaa. Jos testailu osoittaa olevan jatkuvan muuttamisen tarpeen niin jotain on silloin kyseisellä alalla pahasti pielessä. Uskotaan koko ajan satuihin toisin sanoen. Vielä se, että on pysyvääkin löydetty. En ole kuullut että painovoimavakion arvoa olisi muuteltu, kyllä se on pysyvä vakio.
""Mikähän siinä lienee kun fossiileja ei enään nykyaikana synny. Kaiken luonto hajottaa. Eikö tämäkään saa teitä kiihkoevoja laisinkaan ajattelemaan?""
Mikähän siinä on, ettet tiedä mitään puhumastasi asiasta? Johtuukohan se siitä, että olet kreationisti. Fossiloituminen nimittäin kestää vähintään kymmeniä tuhansia vuosia ja siksi kaikkia alle 10 000 vuotta vanhoja jäänteitä kutsutaan subfosiileiksi. Mutta jos ne saavat olla paikoillaan, niistä kyllä ajan myötä tulee fosssiileja.
""Oikein tuo että ovat testauksen alaisia ja pitääkin testata. Mutta testailu ja muuttelu ovat kaksi eri asiaa. Jos testailu osoittaa olevan jatkuvan muuttamisen tarpeen niin jotain on silloin kyseisellä alalla pahasti pielessä.""
Juu, ja ajattele, Darwinin hypoteesi kaiken elämän yhteisestä kantamuodosta on kestänyt siitä lähtien kun hän sen esitti. Ynnä monet hänen ehdottamansa evoluution mekanismit, vaikka uusiakin on löydetty.
""Uskotaan koko ajan satuihin toisin sanoen.""
Siis kreationistit, huolimatta siitä, että tutkimukset ovat vastaansanomattomasti osoittaneet, ettei maailma ja elämä ole syntyneet ja kehittyneet kuten Raamattu väittää
""Vielä se, että on pysyvääkin löydetty. En ole kuullut että painovoimavakion arvoa olisi muuteltu, kyllä se on pysyvä vakio.""
Aivan kuten Darwinin väite kaiken elämän yhteisestä kantamuodosta. Mutta itse asiassa hienorakennevakion mahdolliset havaitut muutokset voivat käsittääkseni muuttaa myös painovoimavakiota.
"Mikähän siinä lienee kun fossiileja ei enään nykyaikana synny. Kaiken luonto hajottaa."
Et taaskaan pysty todistamaan tätä väitettä ja tiedät sen hyvin.
Olen sinulle jo kertonut, miten löysin matkamuistoksi kovaan saveen hautautuneen simpukankuoren, jonka rantapenger oli paljastanut lohjetessaan. Siellä niitä on saman penkan savikivessä fossiileina lisää muutaman miljoonan vuoden päästä.
Taas jb alkoi aamun heti valehtelemalla.
Mikäs sen paremmin aidolle kretiinille sopisikaan. kunnioitat näin hienosti kretiini-uskoasi, jsosa valehtelu ja vääristely ovat ainoat keinot pitää yllä uskosi kulisseja.
tiedät itsekin olevasi hakoteillä, se ei haittaa, Mortonin demonisi suojelee sinua.
"Koska evoluutioteorilla ei edes teoriassa voi olla mitään kiinnekohtaa todellisuuteen, koskapa evoluutiota ei todellakaan ole koskaan tapahtunutkaan, niin kaikki mitä evoluution toteutumisesta kerotaan on lopultakin vain uskomusta."
Koska toistelet tätä asia vähän väliä niin kai sitten pitää selvittää, että mitä luulet evoluution ja evoluutioTEORIAN tarkoittavan? ja onko olemassa mitään millä vakuutut evoluution olemassaolosta?
Pitääkö näyttää fossiili tai elävä kappale "crocoduckista", että uskot vai mitä?
Ketkäs antiikin filosofeista olivat näitä lahjattomia mitättömyyksiä? Sano muutama vaikka nimeltä arvon Dosentti.
Missä yliopistossa muuten opetat?
Katos, desantti ei ole kolmessa vuodessa keksinyt yliopistoa jossa opettaa.
Ehkä tarvitaan toiset kolme?
No, todellisuudessa tämä dosetti siivoaa päivät amiksen vessoja ja illat kuluu rattoisasti kaatumaseuroissa.
Ollaanpa hetki aivan kirjaimellisen tosissaan: me kaksi o l e m m e luopuneet evoluutiosta - olemme nimittäin lapsettomia (ja kuolemme aikanaan yksilölliseen sukupuuttoon).