Sanotaan että Pyhä Henki avaa meille Raamattua kun sitä tutkimme ja luemme. Näin saamme ymmärrystä Jumalasta, Hänen Sanastaan ja muusta henkisestä.
Kysyisin tähän liittyen että jos näin on, niin miksi ja miten uskovat voivat olla tyystin ERI mieltä erinäisistä Raamatun paikoista ja uskon asioista yleensäkin???
siis jos Pyhä Henki johtaa ja opastaa meitä uskovia, niin miten Hän voi johtaa ja opastaa yhtä ihmistä toiseen, toista toiseen suuntaan? Miten PH voi antaa samasta Raamatun kohdasta erilaisia ymmärryksiä eri ihmisille???
Vai onko niin että jokaisella on oma totuus, ja että Raamatun paikkoja voi ymmärtää monella tapaa ja että nämä eri tavat ymmärtää Raamattu ovat yhtä hyviä, sillä ymmärrys tulee Pyhältä Hengeltä???
Kommentteja???
PH avaa raamattua???
OrdoHereticus
131003
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 13
Vanhimmat
Onhan kirjoitettu,että ennenkuin ylösotto on-on myöskin eksytys.Kukaan ei voi baarista tulla eksyttämään.
antanut keskenään ristiriitaisten tekstien kokoelman, Raamatun. Puhumattakaan siitä, että siinähän on jo kahden eri uskonnon tekstit, VT ja UT, laitettu mielivaltaisesti samojen kansien sisään.
vastaus Raamatusta.:15 Olkoon siis meillä, niin monta kuin meitä on täydellistä, tämä mieli; ja jos teillä jossakin kohden on toinen mieli, niin Jumala on siinäkin teille ilmoittava, kuinka asia on. 16 Kunhan vain, mihin saakka olemme ehtineetkin, vaellamme samaa tietä! Ja: 1 Niinpä, veljet, minun ei käynyt puhuminen teille niinkuin hengellisille, vaan niinkuin lihallisille, niinkuin pienille lapsille Kristuksessa. 2 Maitoa minä juotin teille, en antanut ruokaa, sillä sitä ette silloin sietäneet, ettekä vielä nytkään siedä; ja:11 Kun minä olin lapsi, niin minä puhuin kuin lapsi, minulla oli lapsen mieli, ja minä ajattelin kuin lapsi; kun tulin mieheksi, hylkäsin minä sen, mikä lapsen on. Ja:11 Tästä meillä on paljon sanottavaa, ja sitä on vaikea selittää, koska olette käyneet hitaiksi kuulemaan. 12 Sillä te, joiden olisi jo aika olla opettajia, olette taas sen tarpeessa, että teille opetetaan Jumalan sanojen ensimmäisiä alkeita; te olette tulleet maitoa tarvitseviksi, ei vahvaa ruokaa. 13 Sillä jokainen, joka vielä nauttii maitoa, on kokematon vanhurskauden sanassa, sillä hän on lapsi; 14 mutta vahva ruoka on täysi-ikäisiä varten, niitä varten, joiden aistit tottumuksesta ovat harjaantuneet erottamaan hyvän pahasta. Siksi myös sanotaan: 6 Älköön hän olko äsken kääntynyt, ettei hän paisuisi ja joutuisi perkeleen tuomion alaiseksi. Eli samat kirjoitukset sisältävät kerroksia loputtomiin ja ne avautuvat vain Jumalan tahdosta ja armosta, lahjana. Sitäkään ei minkäänlaisesta ansiosta saa vaan Jumalan aivoitusten perusteella. Kuten Jeesus sanoi: 11 Hän vastasi ja sanoi: "Sentähden, että teidän on annettu tuntea taivasten valtakunnan salaisuudet, mutta heidän ei ole annettu. 12 Sillä sille, jolla on, annetaan, ja hänellä on oleva yltäkyllin; mutta siltä, jolla ei ole, otetaan pois sekin, mikä hänellä on. 13 Sentähden minä puhun heille vertauksilla, että he näkevin silmin eivät näe ja kuulevin korvin eivät kuule, eivätkä ymmärrä. 14 Ja heissä käy toteen Esaiaan ennustus, joka sanoo: 'Kuulemalla kuulkaa, älkääkä ymmärtäkö, ja näkemällä nähkää, älkääkä käsittäkö. Ja toisessa kohden:10 Hän sanoi: "Teidän on annettu tuntea Jumalan valtakunnan salaisuudet, mutta muille ne esitetään vertauksissa, että he, vaikka näkevät, eivät näkisi, ja vaikka kuulevat, eivät ymmärtäisi. 11 Vertaus on tämä: siemen on Jumalan sana. 12 Mitkä tien oheen putosivat, ovat ne, jotka kuulevat, mutta sitten perkele tulee ja ottaa sanan pois heidän sydämestään, etteivät he uskoisi ja pelastuisi. 13 Ja mitkä kalliolle putosivat, ovat ne, jotka kuullessaan sanan ottavat sen ilolla vastaan, mutta joilla ei ole juurta: ainoastaan ajaksi he uskovat ja kiusauksen hetkellä luopuvat. 14 Mikä taas orjantappuroihin putosi, ne ovat ne, jotka kuulevat, mutta vaeltaessaan tukehtuvat tämän elämän huoliin, rikkauteen ja hekumoihin, eivätkä tuota kypsää hedelmää. 15 Mutta mikä hyvään maahan putosi, ne ovat ne, jotka sanan kuultuansa säilyttävät sen vilpittömässä ja hyvässä sydämessä ja tuottavat hedelmän kärsivällisyydessä. Siksi Jeesus myös sanoo näin: 17 Näin sanoo Herra, sinun lunastajasi, Israelin Pyhä: Minä olen Herra, sinun Jumalasi, joka opetan sinulle, mikä hyödyllistä on, johdatan sinua sitä tietä, jota sinun tulee käydä. On vain niin, ettei monesti ymmärretä, että olemme eri kohdissa vaeltamassa Jeesuksessa, joka on tie.
...Raamatun Pyhiä Kirjoituksia oikein! Raamattu on jo sellaisenaan selkeä ja todesta otettava teoskokonaisuus ja siinä riittää kaikille uskoville eliniäksi oppimista. Jos otamme Uuden Liiton ilosanoman uskossa vastaan sydämeemme ja annamme sen vaikuttaa elämässämme myös uskontekoja, niin saammme kokea Raamattua lukiessamme, miten Pyhä Henki avaa meille siitä juuri kulloiseen hetkeen tarvitsemamme Sanan. Niinkuin kirjoitettu on "Kirjain kuolettaa, mutta Henki tekee eläväksi", samoin myös Raamatun elävä Sana muokkaa Pyhän Hengen vaikutuksesta sisintämme puhdistaen sen perisynnin ja tekosyntiemme saastasta. Lisäksi meidät Yeshuaan uskovat on valittu Hänen pyhällä verellään alati vihmottaviksi niin kauan kuin vaellamme täällä, J-lan kiroaman maan päällä. Joku jo vastasikin sulle, että syynä uskovien erilaisiin käsityksiin samasta jakeesta tai aihealueesta on usein se, että olemme kukin uskonvaelluksessamme eri kasvuvaiheessa. Sen vuoksi näemme asiat usein eri suunnista ja erilaisista lähtökohdista katsoen. Toinen syy siihen on se, että jokaisessa Raamatunjakeessa on useita eri kerroksia eli syvyyksiä, joita voimme ammentaa elämämme eri tilanteisiin. Mulle on sattunut useitakin kertoja niin, että sama jae, jonka olen lukenut kymmeniä kertoja elämäni varrella aiemmin, avautuukin aivan ennen kokemattomalla tavalla tietyssä elämän tilanteessa ja tuo juuri sopivan avun oikealla hetkellä! Siinä ei ole kyse kuvitelmasta tai luulosta, vaan se on ihan selkeä totuus ja johtuu siitä, että Raamattu on todellakin ikuisesti elävän J-lan ilmestys meille Pyhän Sanansa muodossa! Sen vuoksi Hebrealaiskirjeen kirjoittaja ei ole turhaan kirjoittanut: "4:12 Sillä Jumalan sana on elävä ja voimallinen ja terävämpi kuin mikään kaksiteräinen miekka ja tunkee lävitse, kunnes se erottaa sielun ja hengen, nivelet sekä ytimet, ja on sydämen ajatusten ja aivoitusten tuomitsija;..."
Emme ole kloonattuja, vaan yksilöitä ja erilaisilla lahjoilla varustettuja.
Tiivistän edellä jo toisten kertomaa: Pyhä Henki kohtelee meitä hellävaraisesti meidän oman ymmärryksemme ja vastaanottokykymme mukaan. Hän ei pakota eikä tee väkivaltaa psyykellemme. joskus olisi hyvä jos olisi vähän ankarampi) Eivät kaikki ole valmiita ottamaan samalla tavalla vastaan, vain tärkeimmät perusasiat ovat samat mutta niissäkin ihmiset korostavat milloin mitäkin piirrettä. Minultakin meni useampi vuosi ennenkuin Jobin kirja alkoi avautua. Alussa en halunnut edes lukea sitä! Syy ei siis ole Pyhän Hengen vaan ihmisessä itsessään. Olet ymmärtänyt itsekin asian, mutta jo tässäkin meillä on eroa, minä en sanoisi että "jokaisella on oma totuus" koska itse sanoisin että totuus on aina yksi ja sama ja kirkastuu jokaiselle monella tapaa. (En tarkoita että ilmaisusi olisi huonompi vaan erilainen.) Tietenkin voi mennä harhaan ja totuus vääristyy. Eri tavat ymmärtää Raamattua eivät välttämättä ole kaikki hyviä ja turvallisia, eksytys on jo väkevää. Mutta kun aina palaamme perustukseen, Raamattuun ja Jeesukseen, emme eksy. Niinkuin Jeesus itse sanoi, Pyhä Henki kirkastaa nimenomaan Häntä ja Hänen sanojaan. Tässä on myös oikean aidon Pyhän Hengen tuntomerkki.
Lyhyt vastaus kaikkiin Pyhän Hengen kysymyksiin on tämä. Ihmiset,eivätkä heidän oppaansa tiedä mikä on Pyhä Henki.He kuvittelevat tietävänsä ja kokevansa itsessään Jumalallisen Pyhän Hengen ja sen täyden olemassa olon,mutta heidän henkensä vangitsia on Vastustaja joka on saanut vangikseen heidän halvalla myydyn sielunsa. Pyhä Henki tekee ihmisestä täysin vapaan,mutta pedon henki kahlitsee ja tekee ihmisestä ikuisen orjan,jolla on vielä mahdollisuus vapautua syvästä kahleestaan.
olemme myöskin lihallisia ja monet tulkitsee raamattua oman ymmärryksensä varassa eikä Jumalan Pyhän Hengen varassa
No, kyllähän yksi iso syy on se,
että esim. Suomessa vain osa kirkkokuntiin kuuluvista
on
a. uudestissyntyneitä (Pyhän Hengen vaikutusta sekin)
b. Pyhän Hengen kasteen saaneita.
Eli esim. luterilaisen kirkon pappeja kouluttavista suurin osa ei ole Pyhällä Hengellä täyttyneitä,
silloin on helppo tehdä Kylliäiset ja kääntää Raaamtun sanoma päälaelleen.
Pyhä henki ohjaa neuvoo ymmärtämään,sen päämäärä on kirkastaa jeesusta hänen tahtoaan,syy on meissä ihmisissä itsessään,rukoileekohän enne lukemista että jeesus avaisi sanaa niin että ymmärtää lukemaansa.
Siinä on ero uskovien eri ymmärryksellä.
Sanassa oleva totuu on aina sama ei vaihdu lukijoiden mielen mukaan,raamatun paikkojen ymmärtäminen monella eri tavalla silloin olemme sivussa.
Raamatun sana ei missän vaiheessa kumoa totuutta.
"Vai onko niin että jokaisella on oma totuus, ja että Raamatun paikkoja voi ymmärtää monella tapaa ja että nämä eri tavat ymmärtää Raamattu ovat yhtä hyviä, sillä ymmärrys tulee Pyhältä Hengeltä???"
Ainakin minulle on käynyt noin. Vaikka on saman kohdan lukenut aiemmin niin toisella kerralla se aukenee hieman toisella tavalla.
Osittainen syy voi olla siinä, että sama jae sisältää useamman kuin yhden pienen yksityiskohdan, ja toisinaan Pyhä Henki avaa yhden yksityiskohdan merkityksen ja toisena toisen.
muutkin kuin uskossa olevat, ja he yrittävät selittää sen oman ymmärryksensä mukaan. Mikä on heille hankalaa, ainakin Raamatun oikealla tavalla ymmärtäminen, koska Pyhä Henki ei ole avaamassa heille Raamatun paikkojen merkityksiä.
Toki lukeminen voi tulla heille siunaukseksi ja avartaa heidän tietoisuuttaan, mutta täysin he eivät sitä ymmärrä ennenkuin he tulevat uskoon ja Pyhä Henki saa heissä vaikuttaa siten, että he myös ymmärtävät lukemansa oikein.
Tuossa siis yksi mahdollisuus.
On olemassa vain YKSI USKO, yksi totuus, mutta kuitenkaa ei kaikkien odoteta toimivan aivan kaavamaisesti amalla lailla. Siis täyttyy olla, että joku tai jotkut ovat väärässä. On siis tutkittava enemmän EIKÄ tyyliin: onhan niin että olen oikeassa, vaan niin että; Rakas Jumala näytä minulle mikä on totuus, vaikka se olisi vastoin tämänhetkistä uskoani tai tietoani. On mentävä aivan alkuun mietittävä ensin onko Jumala olemassa. Sitten on mietittävä Jeesuksen sanomaa, josta selviää Jumalankin olemus, tahto ja päämäärä. Sitten omaa osuutta kaikessa tässä ja mitä minulta odotetaan.
Raamatussa sanotaan mm.älä varasta... sen varmaan kaikki ymmärtävät suht koht oikein. Joillakin tosin esim työpaikalta saippuan vieminen kotitarpeiosiin ei lienee varastamista? Vai.... ehkäpä se kuitenkin on. Se taas että Jumala ja Jeesus käsitetään samaksi olioksi ei vastaa sitä, että Jeesus puhuu Jumalalle... tai että Jumala puhuu jeesukselle... minulle tuo on selvää pässin lihaa, mutta ei kaikille.
Eräs nuori mies kuvaa totuuden etsimistä seuraavasti:
Tämän suuren kuohunnan aikana pohdin asioita mielessäni vakavasti ja sangen levottomana; mutta vaikka tuntemukseni olivat syvällisiä ja usein kipeitä, pysyttelin kuitenkin loitolla kaikista näistä ryhmäkunnista, vaikka kävin niiden kunkin kokouksissa niin usein kuin tilaisuus tarjoutui. Ajan mittaan aloin taipua mielessäni jonkin verran metodistilahkon suuntaan ja tunsin hieman halua liittyä siihen, mutta niin suuri oli sekasorto ja kiista eri kirkkokuntien kesken, että sellaisen nuoren henkilön kuin minä olin, ja niin ihmisiä ja asioita tuntemattoman, oli mahdotonta päästä mihinkään varmaan tulokseen siitä, kuka oli oikeassa, kuka väärässä.
Mieleni oli toisinaan sangen kiihtynyt, huuto ja melske oli niin kovaa ja alituista. Presbyteerit olivat mitä päättäväisimmin baptisteja ja metodisteja vastaan ja käyttivät kaikki niin älyn- kuin viisastelunlahjansakin näiden erheiden osoittamiseksi tai ainakin saadakseen ihmiset ajattelemaan, että he olivat väärässä. Toisaalta baptistit ja metodistit puolestaan olivat yhtä kiivaita pyrkimyksessään osoittaa omat opinkappaleensa oikeiksi ja kaikkien muiden vääriksi.Tämän sanasodan ja mielipidetemmellyksen keskellä sanoin usein itselleni: Mitä on tehtävissä? Mitkä näistä kaikista ryhmäkunnista ovat aoikeassa, vai ovatko ne peräti kaikki väärässä? Jos jokin niistä on oikeassa, mikä se on ja kuinka saan tietää siitä?
Kamppaillessani äärettömissä vaikeuksissa, jotka nämä uskonkiihkoilijoiden ryhmäkunnat olivat riitelyllään saaneet aikaan, luin eräänä päivänä Jaakobin kirjettä, ensimmäistä lukua ja viidettä jaetta, jossa lukee: Jos kuitenkin joltakulta teistä puuttuu viisautta, pyytäköön sitä Jumalalta. Hän on saava pyytämänsä, sillä Jumala antaa auliisti kaikille, ketään soimaamatta. Milloinkaan ei mikään kirjoitusten kohta ole tullut voimallisemmin ihmissydämeen kuin tämä silloin minun sydämeeni. Se tuntui käyvän hyvin voimakkaana sydämeni jokaiseen tunteeseen. Mietin sitä yhä uudestaan tietäen, että jos joku ihminen tarvitsi viisautta Jumalalta, niin minä, sillä en tiennyt, mitä tehdä, ja ellen saisi enemmän viisautta kuin minulla silloin oli, en koskaan saisikaan tietää, sillä eri lahkojen uskonnonopettajat ymmärsivät samat kirjoitusten kohdat niin eri tavoin, että se hävitti kaiken luottamuksen kysymyksen ratkaisemiseen Raamattuun vetoamalla.
Hän sai vastauksen. Sinäkin voit saada jos etsit.