Kahdeksan vuotias, normaalisti toisella luokalla oleva lapsi. Puhuu kuin ruuneperi, välillä aivan "höpöjä" esim. sepittelee satuja ja tarinoita, suunnittelee ääneen näytelmiä jne. Melko usein liioittelee tai suorasti puhuu totena asioita, joita ei ole sattunut. Kun puheen pysäyttää kysymällä onko tuo nyt aivan totta, lapsi tuntuu joutuvan oikein miettimään, onko kertomansa totta vai sepitelmää. Tosi vilkas mielikuvitus ja suureelliset projektit ja haaveet näkyvät arjessa ja kuuluvat puheissa. Lapsi tykkää määräillä leikeissä aina ja loukkaantuu herkästi, jos muut eivät toimi, kuten hän haluaa. Jos hän satuttaa itsensä, on vika AINA muiden, jopa kalusteiden, muttei koskaan lapsen. Lapsella on ns. lyhytjänteisyyttä, eli jos asiat eivät heti onnistu, hän ei jaksa jatkaa ja keskittyminen herpaantuu tilanteessa kuin tilanteessa herkästi. Koulussa käsityöt ja kuvaamataito sujuvat ja ovat mieluisia. Matematiikka on lapsesta kamalaa ja oppiminen takkuaa. Vapaata tekstiä lapsi kirjoittaa mielellään suurellisien projektiensa yhteydessä, mutta käsiala on todella epäselvää ja kaksoiskonsonantit puuttuvat melko usein ja muutoinkin kirjoitusvirheitä on mielestäni aika paljon (esim. vämppyyri, tytö, pieno). Tykkää tehdä käsillään, mutta silti hosuu kovasti ja jälki on sen mukaista. Lapsi lukee tavuttamatta, mutta hitaasti ja välillä kokonaan pysähdellen. Onko tässä kyse vain mielenkiinnon puutteesta esim. äidinkieltä kohtaan ja puheliaasta luonteesta, vai onkohan syytä miettiä muitakin vaihtoehtoja?
Luonteen piirre vai....?
2
654
Vastaukset
- Meillä toka- ja kolmasluokk...
Ei tuo ihan vain mielenkiinnon puutteelta kuulosta. Kannattaisiko ottaa yhteyttä opettajaan/erityisopettajaan tai kouluterveydenhoitajaan/psykologiin? Sieltä lähtisin selvittelemään tilannetta. Lapsesi kuulostaa monelta osin lahjakkaalta ja mukavalta, joten kannattaa asia selvittää, että onko kyse vain pienestä viiveestä joissain taidoissa, jotka menevät ohi itsestään vai tulisko saada jotain pientä apua. Kolmasluokka on jo paljon vaikeampi kuin eka- tai tokaluokka, joten nyt olisi minusta kiire jo ottaa yhteyttä. Joskus tarvitaan vanhempien omaa intuitiota ja yhteydenottoa, ennen kuin asiaa aletaan hoitaa. Koululla kun on varmasti monta, jotka tarvitsevat apua paljon enemmän kuin sinun lapsesi. Kuitenkin sinun tulee huolehtia oman lapsesi asiasta. Joskus pienelläkin avulla esim. osallistumalla pienen ryhmän matikan/äidinkielen tunneille koko luokan (tai puolen luokan) sijasta voi olla iso merkitys.
- samatäällä
Kuulostaa hyvin samanlaiselta kuin meidän poika, myös tokaluokkalainen. Hänellä on adhd-piirteitä, muttei ole mitään sen enenpää diagnosoitu. Olen tullut siihen tulokseen että on vaan tällainen luonteeltaan. Hyvin vauhdikas ja urheilullinen kaiken lisäksi.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Persut eivät ole kertoneet euronkaan edestä säästökohteita
Mutta änkyttävät kysellä niistä muilta jatkuvasti. Vaikuttaa ettei persuilla ole kykyä omaan ajatteluun ja päätöksenteko2723459Työeläkeloisinta Suomen suurin talousongelma
Työeläkeloisinta maksaa vuodessa lähes 40 miljardia euroa, josta reilut 28 miljardia on pois palkansaajien ostovoimasta.1221816Israel euroviisujen 2.
Israel sai taas eniten yleisöääniä. Suomesta täydet 12 pistettä, poliittinen ”ammattiraati” antoi 0 pistettä. Hyvä Is2701539- 731453
- 771396
Mun mielestäni on tosi loukkaavaa
Nainen, että luulet palatan typeriä, sekavia ja ilkeitä viestejä mun kirjoittamiksi. Mä en ole katkera, epätoivoinen, ra2001130Odotettu tulos Taivalvaaran hiihtokeskuksen osalta
"MCS Finland Oy on ilmoittanut Taivalkosken kunnalle 30.4.2026, että se irtisanoo Taivalkosken kunnan ja MCS Finland Oy:531116- 631011
- 22977
IS viikonloppu 16.-17.5.2026
Tänä viikonloppuna on Kärkkäisen ja Skyttän yhteistyönä syntynyt 3.0 arvoinen sanaristikko ratkaistavana.35893