Onko niin

että uskovaiset eivät halua tyytyä elämän realiteetteihin, vaan haluavat jotain enemmän? Eikö uskovaisille kelpaa se, että elämä loppuu, vai mistä on kyse? Onko kyse siis sadusta, jonka toivoisi olevan totta, vai uskooko uskovainen ihan oikeasti, että kuoleman jälkeen on vielä jotain?
12327
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

uskookin. Oman empiirisen kokemukseni mukaan tietty naiivius on tyypillistä uskovaisille. Totta kai joukossa on häikäilemättömiä uskonnon hyväksi käyttäjiä, mutta ne uskovaiset, jotka kuuluvat minun tuttava- ja sukulaispiiriini ovat pääsääntöisesti niin yksinkertaisia, että heille voi syöttää mitä tahansa soppaa ja hyvin maistuu.

Äänestä
  • Ehkä on eroja uskiksissa. Sitä vaan kummastelen, että onko kuitenkin siinä uskon pohjalla kyse toiveesta. Ettei vaan haluta oman tarinan päättyvän.

    Äänestä

  • Kössönöm kirjoitti:

    Ehkä on eroja uskiksissa. Sitä vaan kummastelen, että onko kuitenkin siinä uskon pohjalla kyse toiveesta. Ettei vaan haluta oman tarinan päättyvän.

    kuoleman pelko on eräs motiivi uskovaisuuteen ja siten se on aika lailla itsekäs tunne. Psykologian mukaan hengissä selviäminen on vieteistä voimakkain.

    Äänestä

  • old_profile_47084 kirjoitti:

    kuoleman pelko on eräs motiivi uskovaisuuteen ja siten se on aika lailla itsekäs tunne. Psykologian mukaan hengissä selviäminen on vieteistä voimakkain.

    aikuinen ihminen tietää kuolevansa. Onko uskovaisuudessa kyse siitä, ettei halua lakata kokonaan olemasta. Että olisi jollain tasolla olemassa. Siksikö nuo sadut on keksitty?

    Äänestä

  • Kössönöm kirjoitti:

    aikuinen ihminen tietää kuolevansa. Onko uskovaisuudessa kyse siitä, ettei halua lakata kokonaan olemasta. Että olisi jollain tasolla olemassa. Siksikö nuo sadut on keksitty?

    että asian on. Kuolemanpelko on niin syvällä ihmisessä, että jotkut jopa suunnittelevat omat hautajaisensa, saadakseen niin itsensä näköiset. Ihan niin kuin joku jäisi tänne toteamaan, että olipa onnistuneet hautajaiset minulla.:-)

    Äänestä

Ei uskovaiselle voi näyttää metsää ja sanoa, että kävele tuonne ja yritä viihtyä. Ei. Uskovainen tarvitsee: - kartan - tiedon siitä, missä hän on kartalla - tiedon siitä, minne hänen pitää suunnistaa - muita uskovaisia seuraksi, ettei ala pelottaa - sekä lupauksen suuresta palkkiosta, jos hän osaa suunnistaa perille asti

Äänestä
  • Minusta elämä on aina siksi mielenkiintoista, että ei tiedä mitä seuraavaksi tapahtuu. Nuorena kun reppu selässä lähdin reissulle, niin en laatinut mitään matkasuunnitelmaa. Siinä sen reissun viehätys juuri oli. Miksi elämä olisi erilainen?

    Äänestä

Kyvytömyys hallita omaa elämää ja ymmärtää ettei sitä kuitenkaan voi täysin hallita. Tuo karttavertaus ylempänä osui hyvin. Jonkinlainen satuperäinen itsesuggestio tai sitten kuuluisa kehdostahautaan aivopesu. Osa ihmisistä johtaa, toiset tarvitsevat johtajan.

Äänestä
  • että miksi joku tarvitsee johtajan, vaan se, että miksi jotkut eivät hyväksy elämänsä loppumista ja siihenkö uskonnot perustuvat. Aika tyhmää tällaista oikeastaan on miettiä, mutta kun nuo uskomukset kuitenkin vaikuttavat koko maailmaan, niin jollain tasolla niitä olisi hyvä tajuta.

    Äänestä

  • Kössönöm kirjoitti:

    että miksi joku tarvitsee johtajan, vaan se, että miksi jotkut eivät hyväksy elämänsä loppumista ja siihenkö uskonnot perustuvat. Aika tyhmää tällaista oikeastaan on miettiä, mutta kun nuo uskomukset kuitenkin vaikuttavat koko maailmaan, niin jollain tasolla niitä olisi hyvä tajuta.

    En tiedä miksi elämän loppumista ei voi hyväksyä. Kuoleman pelko taitaa olla niin suuri että jotain on väkisin keksittävä:)

    Äänestä

pitkälti siitä mitä tarkoitat elämän realiteet. Onko maailma sinun mielestäsi satu vai painajai- nen nykyiseltä olemukseltaan? Vai mitä tarkoitit. Onko aihetta haluta enemmän, pyrkiä parempaan. Olennaista ei liene se onko kuoleman jälkeen jotain, vaan se mihin elämänsä käyttää. Kaiketi.

Äänestä

Kyllä Kössö tulet vielä pettymään ja kauhistumaan, jos et anna elämääsi Jeesuken pelastettavaksi. Elämä kuin ei lopu kuolemassa vaan jatkuu sitten vaikka iankaikkiseasti piinassa. Ei täällä olisi paljon hurraamista jos kaikki olisi vain tässä ja nyt. Nuorena ja terveenä vielä jotenkin menettelisi, mutta etäs sitten kun paha sairaus iskee, esim. syöpä riuduttavine loppuineen, kivulias reuma ym. Mitä järkeä olisi silloin riutua, jos ei edes tietoa tulevasta ihanuudesta. Elämäsi Kössö on todella arkipäiväisen harmaata, sinäkin vanhenet, käyt yhä sairaammaksi ja sitten odottelet vain sitä tuhkaamistasi ja lorusiloppua. Miten ihanaa onkaan meillä uskovaisilla - paras on aina ja yhä vain edessä ja tästä ajallisestakin saa nauttia. Olen kevätihminen ja sielu lepää ilta-auringon loisteessa, kevättuulen keinutellessa venettä. Vesilintujen konsertti on myös mahatavaa! Tätä mietin eilen illalla järvellä!

Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Kössönöm kirjoitti:

että uskovaiset eivät halua tyytyä elämän realiteetteihin, vaan haluavat jotain enemmän? Eikö uskovaisille kelpaa se, että elämä loppuu, vai mistä on kyse? Onko kyse siis sadusta, jonka toivoisi olevan totta, vai uskooko uskovainen ihan oikeasti, että kuoleman jälkeen on vielä jotain?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu