Pitääpä alkaa seuraamaan. Tulee tunti/ilta. Mainospätkässä näytti vilahtelevan samoja näyttelijöitä kuin Emmessa.
Kesätauolla...
EastEnders!
4679
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
6 vuotta sitten uimahallin saunassa eräs brittikundi (Suomessa käväisi opettajana) sanoi seuraavansa sitä, kun minä kerroin olevani koukussa Emmikseen. Hän sanoi kyseessä olevan Emmerdalen city-versio. Coronation Street ei ihan sillä tavalla kiehdo.
En tietänyt taustoja yhtään, mutta tuo, että on Emmen city-versio, lisää mielenkiintoa sarjaan => päivittäiseen(arki) tallennukseen... Yritin kevättalvella katsoa Coronation Streetiä, mutta ei minuakaan innostanut. Samoin kävi saman sarjan kohdalla 70-luvun alussa, kun sitä myös esitettiin.
Tämän viestiketjun aloittajana pitää alkaa perumaan puheita. Katsoin ensimmäistä jaksoa vähän aikaa ja totesin, etten päässyt juonesta kiinni. Taisi Suomen jaksot alkaa jostain sarjan keskeltä.
Laitoin sarjan etukäteen arkipäivätallennukseen, mutta poistin ja samalla poistin jo tallennetut kaksi jaksoa. Muutenkin ajattelin, etten halua kesäksi "pakkopisteitä", kun on muutenkin kaikenlaista puuhaa.
Syksyllä toki Emmerdalea taas tallennukseen ja katsomaan.
Sarjahan on alkanut Briteissä jo 24 vuotta sitten, ja Suomessa nähtävät jaksot ovat keväältä 2007, joten sarja todellakin alkoi "hieman" keskeltä. :-)
Mutta kokemuksesta voin sanoa että hämmästyttävän äkkiä siihen pääsee kiinni. Itse aloin katsoa 1997, ja silloinhan sarjaa oli mennyt jo yli 10 vuotta. Alussa olin toki aivan pihalla, että kuka on kuka ja mitä tapahtuu ja miksi.
Mutta muutamassa viikossa oli jo oppinut odottamattoman paljon asioita. Ja jos tuli jotain tärkeiltä vaikuttavia kysymyksiä, joita ei tajunnut ("kuka tuon äiti on", "miksi nuo vihaavat toisiaan", etc.) niin netistä löytyi vastaukset.
Tosin en ole varma kannattaako tuo, jos sarjaa kuitenkin nähdään nyt vain kesällä. Jää sitten taas ikävästi kesken.