Siirretty

Miksi nämä keskustelut poistettiin? Sääntörikkomuksiako? Oli laitettu aiheen -kansainvälinen politiikka alle koska ilmeisesti, ja olikin, alkuperäinen viesti oli aiheeseen liittyvä. Kun aloittaja pyytää seriffiä/ylläpitoa siirtämään sananvapauksiin, eikä näin käynyt, niin minä laitan tämän tänne. Mielipiteitänne tästä haluaisi useampikin seurata, että mikä näissä viesteissä oli sen poistamisen arvoista. Minua henkilökohtaisesti alkoi kiinnostamaan tuo ajatelma, että palstalla voisi harjoittaa esimoderointia ainakin tietyissä keskustelualueissa. Perään laitan tähän tulleet kaksi vastausketjua erikseen helpottamaan lukua. XXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXX Sheriffille Kirjoittanut: outox 11.5.2009 klo 15.19        Kenelle sinä vastaat toiminnastasi ja voisitko näyttää ohjeistustanne siitä, mikä täällä on todellisuudessa kiellettyä ja ennen kaikkea, mihin saa ottaa kantaa? Haluaisin nämä ohjeet nähdä, koska en usko, että Suomen suurimpiin kuuluvalla palstalla voivat yksittäiset ihmiset harrastaa omaa sensuuriaan mielivaltaisesti. *Keskusteluissa ei saa: * Kehottaa ketään rikokseen tai väkivaltaan * Linkittää tiedostoihin tai sivuille, jotka sisältävät ihmisiin tai eläimiin kohdistuvaa väkivaltaa * Kirjoittaa rasistisia tekstejä, rasistiset ilmaukset ovat ehdottomasti kiellettyjä * Kirjoittaa tai kuvata karkeaa pornografiaa * Markkinoida tai mainostaa tuotetta tai palvelua * Massapostittaa puheenvuoroja tai lausuntoja * Jos näillä ohjeilla teette karsintanne, niin te olette harjoittaneet sananvapauden riistämistä, poistamalla useiden ihmisten asiallisia kirjoituksia OMANmielenne mukaan. Jättää tuo niin liikaa tulkinnanvaraa. Palvelisi kaikkia, niin kirjoittajia kuin lukijoitakin, enemmän jos lähtökohtana olisi esimerkiksi kansallinen ja kansainvälinen laki. Esim: Suomessa sananvapaus on turvattu perustuslain kahdennessatoista pykälässä: »Sananvapaus ja julkisuus Jokaisella on sananvapaus. Sananvapauteen sisältyy oikeus ilmaista, julkistaa ja vastaanottaa tietoja, mielipiteitä ja muita viestejä kenenkään ennakolta estämättä. Tarkempia säännöksiä sananvapauden käyttämisestä annetaan lailla. Lailla voidaan säätää kuvaohjelmia koskevia lasten suojelemiseksi välttämättömiä rajoituksia. Viranomaisen hallussa olevat asiakirjat ja muut tallenteet ovat julkisia, jollei niiden julkisuutta ole välttämättömien syiden vuoksi lailla erikseen rajoitettu. Jokaisella on oikeus saada tieto julkisesta asiakirjasta ja tallenteesta.» (Suomen perustuslain toisen luvun 12. pykälä.[2]) Yhdessä 43:n muun valtion kanssa Suomi on allekirjoittanut Euroopan ihmisoikeussopimuksen, jonka 10. artikla toteaa sananvapaudesta muun muassa: »Jokaisella on sananvapaus. Tämä oikeus sisältää vapauden pitää mielipiteitä sekä vastaanottaa ja levittää tietoja ja ajatuksia alueellisista rajoista riippumatta ja viranomaisten siihen puuttumatta.» (Euroopan ihmisoikeussopimuksen 10. artiklan ensimmäinen kohta.[3]) Sananvapautta voidaan 10. artiklan mukaan rajoittaa vain lailla ja syistä »– – jotka ovat välttämättömiä demokraattisessa yhteiskunnassa kansallisen turvallisuuden, alueellisen koskemattomuuden tai yleisen turvallisuuden vuoksi, epäjärjestyksen tai rikollisuuden estämiseksi, terveyden tai moraalin suojaamiseksi, muiden henkilöiden maineen tai oikeuksien turvaamiseksi, luottamuksellisten tietojen paljastumisen estämiseksi, tai tuomioistuinten arvovallan ja puolueettomuuden varmistamiseksi.» (Euroopan ihmisoikeussopimuksen 10. artiklan toinen kohta.[3]) Vaikka Euroopan ihmisoikeussopimuksessa luetellaan useita tapauksia, joissa sananvapautta voidaan rajoittaa lailla, Euroopan ihmisoikeustuomioistuin on ratkaisuissaan korostanut sananvapauden suurta sisällöllistä laajuutta ja sitä että sananvapauteen kuuluu myös oikeus esittää ikäviä, kielteisiä ja jonkun kannalta jopa loukkaavia asioita: »Sananvapaus ei pelkästään kata sellaisia tietoja ja ajatuksia, jotka otetaan myötämielisesti vastaan, joita pidetään vaarattomina tai joihin suhtaudutaan välinpitämättömästi. Sananvapaus kattaa myös sellaiset viestit, jotka loukkaavat, järkyttävät tai häiritsevät valtiota tai jotain sen väestön osaa. Tätä vaativat tuomioistuimen mukaan moniarvoisuus, suvaitsevaisuus ja avarakatseisuus, joita ilman ei ole kansanvaltaista yhteiskuntaa.» (Näin muun muassa tapauksissa Handyside 7.12.1976 A 24 ja Grigoriades v. Kreikka 25.11.1997) http://fi.wikipedia.org/wiki/Sananvapaus Poistetut viestit (joillakin joskus jopa useamman tunnin työ, mukaan lukien suomennokset ja taustatieto) ovat varmaan bittiavaruudessa(?). Noh, vastaisuudessa muistan kyllä kopioida tekstini ennen postaamista, uudelleen lähetystä/sheriffillä arvioituttamista silmällä pitäen.    Vastaa tähän viestiin Kerro kaverille tästä viestistä           Hae kaikki nimimerkin kirjoittamat viestit Ilmoita asiattomasta viestistä
2462
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Luit väärän kohdan Kirjoittanut: valitettavasti... 11.5.2009 klo 17.49        Luit siis väärät kohdat laista, näitä palstoja koskee se julkaisuvapaus kohta, otan sen linkistäsi tähän: "Julkaisuvapaus Sananvapaus ei ole sama asia kuin julkaisuvapaus. Lehdistöllä on julkaisuvapaus, mikä tarkoittaa sitä, että lehden toimituksella tai omistajalla on oikeus valita, mitä sisältöä lehteen painetaan. Esimerkiksi sanomalehtien mielipidepalstan sensuuri ei riko sananvapautta, vaan tässä yhteydessä sananvapaus tarkoittaa sitä, että jokaisella on oikeus tehdä oma tiedotusväline, jossa julkistaa oman mielipiteensä, ja käyttää niitä muita tiedotusvälineitä, jotka siihen vapaaehtoisesti suostuvat, tai viestiä tiedotusvälineitä käyttämättä. Sananvapauteen ei kuulu oikeus saada muilta apua sanomansa levittämiseen, vaan oikeus levittää sanomaansa ilman, että muut sitä pakkokeinoin estävät."    Vastaa tähän viestiin Kerro kaverille tästä viestistä            Ilmoita asiattomasta viestistä XXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXX        Lisään vielä Kirjoittanut: sma. 11.5.2009 klo 17.54        Säännöistä: "Valitse oikea palsta viestillesi. Hakukoneen avulla voit myös etsiä sopivaa palstaa aiheellesi. Väärään paikkaan kirjoitettu viesti todennäköisesti siirretään sille kuuluvaan paikkaan tai poistetaan. Huomaa myös että saman viestin massapostittaminen monelle eri palstalle on kielletty. Massapostitukset poistetaan. Valitse oikea palsta aiheellesi. Jos haluat kirjoittaa esim. uskonnosta, käytä uskontoon liittyviä palstoja. Keskusteluissa on noudatettava voimassa olevaa lainsäädäntöä, mm. henkilökohtaisen tietosuojan ja tekijänoikeuksien osalta." jne. http://keskustelu.suomi24.fi/ohje/#kirjoita    Vastaa tähän viestiin Kerro kaverille tästä viestistä            Ilmoita asiattomasta viestistä XXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXX        Aivan, sekoitin kaksi asiaa Kirjoittanut: outox 11.5.2009 klo 22.06        Aivan, siis julkaisuvapaus. Eli minäkin tein sitten tuon yleisen virheen, katsomalla asiaa itsekkäästi vain omalta kannaltani ja sitä myöten yhdistin asian sananvapauteen. Tämä poistaakin minun oikeuteni tässä asiassa. Pahoitteluni tästä. Säännöistä: "Valitse oikea palsta viestillesi. Hakukoneen avulla voit myös etsiä sopivaa palstaa aiheellesi. Väärään paikkaan kirjoitettu viesti todennäköisesti siirretään sille kuuluvaan paikkaan tai poistetaan." Minä olin oikealla palstalla. Kamelin selkäranka napsahti tämän palstan postauksien poistamisesta. Minulla aiheena oli Israel ja Hamas. Kumpaakaan en nostanut, tai laskenut ja tekstini asiaa tuki Norjan puolustusvoimien komentajan lausunto, jonka koen hyvinkin asiantuntevaksi. Hän puhui sotilaallisesta näkökulmasta, eikä oikeudellisesta, tai moraalisesta, joka myös mainittiin tekstissä. "Huomaa myös että saman viestin massapostittaminen monelle eri palstalle on kielletty. Massapostitukset poistetaan." Ei liity minuun ja olen tietoinen. "Valitse oikea palsta aiheellesi. Jos haluat kirjoittaa esim. uskonnosta, käytä uskontoon liittyviä palstoja." Ei liity tähän ja olen tietoinen. "Keskusteluissa on noudatettava voimassa olevaa lainsäädäntöä, mm. henkilökohtaisen tietosuojan ja tekijänoikeuksien osalta." Kyllä, näin on. Ajattelinkin itsekkäästi, enkä ajatellut julkaisunvapautta. Moka. Jospa tässä nyt kuitenkin juputtaisin epäkohdasta nimeltä moderointilinja. Tiedän kuitenkin, että en ole ensimmäinen, enkä viimeinen. Lähes kaikilla nettifoorumeilla on ja pitää olla säännöt, tätä en edes yritä kieltää ja sääntöjen asettaminen ei siis edelleenkään ole sananvapauden rajoittamista, vaan osa julkaisuvapauden käyttöä. Mutta säännöissä on mielestäni liikaa tulkinnanvaraa yksittäisille sheriffeille, varsinkin jos se ilmenee sheriffin omien mielipiteiden vaikuttamisesta moderointiin. On kuulemma aivan eri asia, puhuuko Israelin, Jenkkien, Japanin, Saksan, Suomen, Kiinan vai Hamasin tekemistä teoista. Linja muuttuu joko aiheena olevan valtion, tai sitten sheriffin mukaan. Onko tämä sitten oikein, tai edes tarkoituksellista. Koen että ei ole. En vieläkään täysin tiedä mistä tämä johtuu, mutta juuri siihen olisin halunnut selvitystä. Ja vastaus Ohje-sivulla on; "Emme velvoita sheriffejä kommentoimaan toimiaan tai viestien poistoa palstalla." En välitä, kuka moderoi, mutta haluaisin tasapuolista kohtelua, tai sitten tosiaankin tiedoksi kaikille, minkä valtioiden politiikasta ei ole soveliasta puhua, tai on syytä kaunistella puheitaan. Palstan aiheena on kuitenkin kansainvälinen politiikka.    Vastaa tähän viestiin Kerro kaverille tästä viestistä           Hae kaikki nimimerkin kirjoittamat viestit Ilmoita asiattomasta viestistä XXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXX        Tässä tapauksessa Kirjoittanut: sma.. 11.5.2009 klo 22.41        "Minulla aiheena oli Israel ja Hamas. Kumpaakaan en nostanut, tai laskenut ja tekstini asiaa tuki Norjan puolustusvoimien komentajan lausunto, jonka koen hyvinkin asiantuntevaksi. Hän puhui sotilaallisesta näkökulmasta, eikä oikeudellisesta, tai moraalisesta, joka myös mainittiin tekstissä. " Näillä palstoilla pitää olla varovainen puheissaan, juutalaisten moittimienen itketään ylläpitoon alta aikarajan, suomi24 kun on osin juutalaisomisteinen, näin luin jostain, se on osa Eniroa, ylikansallista Tukholman pörssiinkin listattua yritystä, Allers taitaa nykyään olla pääomistaja, se sama joka tuottaa sitä kammotusta nimeltä Seitsemän päivää lehteä :) Sana ei välttämättä ole vapaa, omistajilla on omat intressit.    Vastaa tähän viestiin Kerro kaverille tästä viestistä            Ilmoita asiattomasta viestistä XXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXX        shh Kirjoittanut: outox 11.5.2009 klo 23.23        Noh, kaikesta ei vaan sitten puhuta. Ei aina edes palstan aiheesta.    Vastaa tähän viestiin Kerro kaverille tästä viestistä           Hae kaikki nimimerkin kirjoittamat viestit Ilmoita asiattomasta viestistä XXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXX        Ei kerrota edes vitsejä Kirjoittanut: infox 12.5.2009 klo 09.52        saattaa tulla syyte pelkistä vitseistäkin ja sivusto pitää sulkea, yksi esimerkki. http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi? category=5000000 00000002&conference=664&posting=22000000009409905    Vastaa tähän viestiin Kerro kaverille tästä viestistä            Ilmoita asiattomasta viestistä

Äänestä

Minua Kirjoittanut: ihmetyttää 11.5.2009 klo 22.26        että joku (kuka tahansa) voi ilmoittaa asiattomasta viestistä ja näin muka v alvotaan palstan tasoa. Heh. Uskomatonta. Jos en pidä jotain viestiä 'asiallisena' eikä se ole mieleiseni ja loukkaa itsetuntoani niin voin ilmoittaa tai valittaa siitä ja se ehkä poistetaan. Uskomatonta. Ihan kuin inkvisiition aikaan: kaveri voidaan antaa ilmi vääräuskoisuudesta. Kaikenkaikkiaan Suomi24n toiminta on kaukana sananvapaudesta. Voi sanoa, että se harjoittaa kriittisten mielipiteiden tukahduttamista ja palvelee eliiitin totalitaarisia pyrkimyksiä.    Vastaa tähän viestiin Kerro kaverille tästä viestistä            Ilmoita asiattomasta viestistä XXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXX        Se on sitä julkaisunvapautta se Kirjoittanut: outox 11.5.2009 klo 22.58        Ja palstalla on oikeus olla julkaisematta, mutta eihän se aivan näinkään voi olla tarkoitettu toimivaksi. Minun oikeustajuni sanoo, että säännöt ovat sääntöjä, mutta säntöjä on noudatettava myös säännön laatijan puolelta. Eikä sääntö saa myöskään olla veteen piirretty viiva. Silloinhan puhumme mielivallasta.    Vastaa tähän viestiin Kerro kaverille tästä viestistä           Hae kaikki nimimerkin kirjoittamat viestit Ilmoita asiattomasta viestistä XXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXX        en pysy Kirjoittanut: mukana... 11.5.2009 klo 23.41        jos keskusteluaihe poistetaan jonkun valituksesta niin mitä ihmeen julkaisuvapautta se on ? Silloinhan ei pitäisi ylläpitää mitään keskustelupalstaa.    Vastaa tähän viestiin Kerro kaverille tästä viestistä            Ilmoita asiattomasta viestistä XXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXX        Samoilla linjoilla Kirjoittanut: outox 12.5.2009 klo 04.45        Kun valitus/ilmianto johtaa sheriffin tekemään tarkastukseen ja sääntöjen tulkintaan. Tämän jälkeen hän ajattelee, että mitä kirjoittaja todellisuudessa edes tarkoittaa (joskus muuten luulisin olevan äärettömän vaikeata saada pointti selville) ja salliiko säännöt tekstin vai poistetaanko. Vaaranahan tämän kaltaisessa toiminnassa (kukaan ei valvo valvojaa) on kuitenkin se, että sensuuri voi siirtyä koskettamaan esim yksittäistä nimimerkkiä, tiettyä uskontoa, tai ihan vaikkapa automerkkiä. Siis aivan minkä tahansa sheriffi kokee "omakseen", jos hän vain haluaa näin toimia. Tämä, jos joku, tekee/saattaa tehdä moderoinnista mielivaltaista, eikä tällä mielestäni ole mitään tekemistä julkaisuvapauden kanssa keskustelupalstalla. Kun vieläpä säännöissä sanotaan: Emme velvoita sheriffejä kommentoimaan toimiaan tai viestien poistoa palstalla. Yksittäisiä sheriffejä koskevat keskustelut voidaan poistaa keskustelupalstoilta. Sekä tämä, josta kuulemma ei aina ole edes hyötyä: Epäasiallisesti käyttäytyvistä sheriffeistä voi ilmoittaa palautteen kautta. Tämä taas voisi antaa vähän löysää kirjoittajille, mutta sitähän ei tapahdu: Suomi24.fi ei ota minkäänlaista vastuuta keskusteluissa esitetyistä väitteistä tai niiden aiheuttamista seurauksista. Keskusteluja käydään keskustelijoiden omalla vastuulla.    Vastaa tähän viestiin Kerro kaverille tästä viestistä           Hae kaikki nimimerkin kirjoittamat viestit Ilmoita asiattomasta viestistä XXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXX        Julkaisuvapaus Kirjoittanut: se.. 12.5.2009 klo 09.20        tarkoittaa myös sitä, että lehti tai nettipalsta/omistaja voi valita haluamansa linjan, oikeistolainen lehti voi tukea oikeistolaisia mielipiteitä, vasemmistolainen vastaavasti vasemmistolaisia mielipiteitä, aiheelle on täälläkin oma palsta nimeltä Sananvapaus, "Sananvapaus Keskustelua sananvapaudesta ja sananvapauden rajoista. Sananvapaus ei ole rajaton." http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi? category=114&con ference=4500000000001365&subcat=2357    Vastaa tähän viestiin Kerro kaverille tästä viestistä            Ilmoita asiattomasta viestistä XXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXX        Siirtäisikö sheriffi Kirjoittanut: outox 12.5.2009 klo 12.00        Minä luulen nyt jo tietäväni mitä tarkoittaa julkaisuvapaus, a, foorumin omistajan näkökulmasta, b, mitä se tarkoittaa kirjoittajan näkökulmasta. Mutta en vain osaa itselleni selittää sitä, miten sheriffin subjektiivinen mielipide palvelee tätä omistajan julkaisuoikeutta, jos ei kerta tarkkoja sääntöjä ole olemassa, valvonnasta ja vastuusta nyt puhumattakaan. Voiko/pitäisikö Suomi24:n edes olla saman tulkinnan alla, kuin esim sanomalehdet. Tänne kirjoitetaan kuitenkin kymmeniä tuhansia(!) viestejä päivässä, kirjoittajia on kaikista yhteiskuntaluokista ja ikäjakauma on varmasti naperosta vaariin ja mummoon. Eli törkyäkin tulee uskomattomat määrät. Tai miksi ei esimoderointi voisi olla kuitenkin parempi kuin nykyinen linja. Varsinkin keskustelut- otsikon alla oleviin ongelmallisimpiin osioihin. Ainakin palstasta tulisi huomattavasti tasokkaampi ylimääräisen roskan vähentyessä. Rekisteröidyt nimimerkit voisivat esim "ohittaa" esimoderoinnin ja rikkomuksista tietysti julmaakin julmempia sanktioita. Tietysti kaikki tällainen vaatisi taloudellista panostusta omistajilta, mutta onko se sitten taas palvelun hankkijan, eli sinun ja minun ongelma, jos palveluntarjoaja ei halua/kykene kehittää omaa tuotettaan. Pakkohan sheriffeillä on olla tarkempia ohjeistuksia, kuin mitä on kerrottu. Muutenhan moderointi on vain ja ainoastaan sitä mielivaltaista käytöstä, jota ei voi julkaisunvapaudella perustella ja silloinhan kai voidaan taas puhua sananvapaudesta. Vai? Ja jos toisella osapuolella on luotuna sääntöjä ja oikeuksia, joilla voidaan toisen osapuolen oikeudet kumota (julkaisuoikeusVSsananvapaus), on aivan varmaa, että sääntöjen laatija ja oikeuden haltija joutuu itsekin sääntöjään ja oikeuksiensa mukana tulleita velvollisuuksiaan noudattamaan ja valvomaan, että näin myös tapahtuu. Mielestäni oikeus myös velvoittaa. Tietysti on mahdollista, että julkaisuoikeudet on täydellisesti sheriffillä, mutta silloinhan tällä ei ole mitään tekemistä sääntöjen ja niiden noudattamisen kanssa ja kaikki tämä puhe oikeuksista ja säänöistä on turhaa. Sheriffi voisi varmaan siirtää sitten tämänkin ketjun sinne sananvapauden puolelle.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Sensurointia kirjoitti:

Miksi nämä keskustelut poistettiin? Sääntörikkomuksiako? Oli laitettu aiheen -kansainvälinen politiikka alle koska ilmeisesti, ja olikin, alkuperäinen viesti oli aiheeseen liittyvä. Kun aloittaja pyytää seriffiä/ylläpitoa siirtämään sananvapauksiin, eikä näin käynyt, niin minä laitan tämän tänne. Mielipiteitänne tästä haluaisi useampikin seurata, että mikä näissä viesteissä oli sen poistamisen arvoista. Minua henkilökohtaisesti alkoi kiinnostamaan tuo ajatelma, että palstalla voisi harjoittaa esimoderointia ainakin tietyissä keskustelualueissa. Perään laitan tähän tulleet kaksi vastausketjua erikseen helpottamaan lukua. XXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXX Sheriffille Kirjoittanut: outox 11.5.2009 klo 15.19        Kenelle sinä vastaat toiminnastasi ja voisitko näyttää ohjeistustanne siitä, mikä täällä on todellisuudessa kiellettyä ja ennen kaikkea, mihin saa ottaa kantaa? Haluaisin nämä ohjeet nähdä, koska en usko, että Suomen suurimpiin kuuluvalla palstalla voivat yksittäiset ihmiset harrastaa omaa sensuuriaan mielivaltaisesti. *Keskusteluissa ei saa: * Kehottaa ketään rikokseen tai väkivaltaan * Linkittää tiedostoihin tai sivuille, jotka sisältävät ihmisiin tai eläimiin kohdistuvaa väkivaltaa * Kirjoittaa rasistisia tekstejä, rasistiset ilmaukset ovat ehdottomasti kiellettyjä * Kirjoittaa tai kuvata karkeaa pornografiaa * Markkinoida tai mainostaa tuotetta tai palvelua * Massapostittaa puheenvuoroja tai lausuntoja * Jos näillä ohjeilla teette karsintanne, niin te olette harjoittaneet sananvapauden riistämistä, poistamalla useiden ihmisten asiallisia kirjoituksia OMANmielenne mukaan. Jättää tuo niin liikaa tulkinnanvaraa. Palvelisi kaikkia, niin kirjoittajia kuin lukijoitakin, enemmän jos lähtökohtana olisi esimerkiksi kansallinen ja kansainvälinen laki. Esim: Suomessa sananvapaus on turvattu perustuslain kahdennessatoista pykälässä: »Sananvapaus ja julkisuus Jokaisella on sananvapaus. Sananvapauteen sisältyy oikeus ilmaista, julkistaa ja vastaanottaa tietoja, mielipiteitä ja muita viestejä kenenkään ennakolta estämättä. Tarkempia säännöksiä sananvapauden käyttämisestä annetaan lailla. Lailla voidaan säätää kuvaohjelmia koskevia lasten suojelemiseksi välttämättömiä rajoituksia. Viranomaisen hallussa olevat asiakirjat ja muut tallenteet ovat julkisia, jollei niiden julkisuutta ole välttämättömien syiden vuoksi lailla erikseen rajoitettu. Jokaisella on oikeus saada tieto julkisesta asiakirjasta ja tallenteesta.» (Suomen perustuslain toisen luvun 12. pykälä.[2]) Yhdessä 43:n muun valtion kanssa Suomi on allekirjoittanut Euroopan ihmisoikeussopimuksen, jonka 10. artikla toteaa sananvapaudesta muun muassa: »Jokaisella on sananvapaus. Tämä oikeus sisältää vapauden pitää mielipiteitä sekä vastaanottaa ja levittää tietoja ja ajatuksia alueellisista rajoista riippumatta ja viranomaisten siihen puuttumatta.» (Euroopan ihmisoikeussopimuksen 10. artiklan ensimmäinen kohta.[3]) Sananvapautta voidaan 10. artiklan mukaan rajoittaa vain lailla ja syistä »– – jotka ovat välttämättömiä demokraattisessa yhteiskunnassa kansallisen turvallisuuden, alueellisen koskemattomuuden tai yleisen turvallisuuden vuoksi, epäjärjestyksen tai rikollisuuden estämiseksi, terveyden tai moraalin suojaamiseksi, muiden henkilöiden maineen tai oikeuksien turvaamiseksi, luottamuksellisten tietojen paljastumisen estämiseksi, tai tuomioistuinten arvovallan ja puolueettomuuden varmistamiseksi.» (Euroopan ihmisoikeussopimuksen 10. artiklan toinen kohta.[3]) Vaikka Euroopan ihmisoikeussopimuksessa luetellaan useita tapauksia, joissa sananvapautta voidaan rajoittaa lailla, Euroopan ihmisoikeustuomioistuin on ratkaisuissaan korostanut sananvapauden suurta sisällöllistä laajuutta ja sitä että sananvapauteen kuuluu myös oikeus esittää ikäviä, kielteisiä ja jonkun kannalta jopa loukkaavia asioita: »Sananvapaus ei pelkästään kata sellaisia tietoja ja ajatuksia, jotka otetaan myötämielisesti vastaan, joita pidetään vaarattomina tai joihin suhtaudutaan välinpitämättömästi. Sananvapaus kattaa myös sellaiset viestit, jotka loukkaavat, järkyttävät tai häiritsevät valtiota tai jotain sen väestön osaa. Tätä vaativat tuomioistuimen mukaan moniarvoisuus, suvaitsevaisuus ja avarakatseisuus, joita ilman ei ole kansanvaltaista yhteiskuntaa.» (Näin muun muassa tapauksissa Handyside 7.12.1976 A 24 ja Grigoriades v. Kreikka 25.11.1997) http://fi.wikipedia.org/wiki/Sananvapaus Poistetut viestit (joillakin joskus jopa useamman tunnin työ, mukaan lukien suomennokset ja taustatieto) ovat varmaan bittiavaruudessa(?). Noh, vastaisuudessa muistan kyllä kopioida tekstini ennen postaamista, uudelleen lähetystä/sheriffillä arvioituttamista silmällä pitäen.    Vastaa tähän viestiin Kerro kaverille tästä viestistä           Hae kaikki nimimerkin kirjoittamat viestit Ilmoita asiattomasta viestistä

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu