aikamatkailun ongelma Star trekissä

avataan ongelma

Oletetaan, että Star Trek universumissa maata kiertää vuodesta 2218 alkaen avaruusasema, olkoon nimeltään Polaris. Asemaa komentaa laivaston kapteeni Jack Stewart. Mies komentaa asemaa toisena komentajana aina vuoteen 2245 saakka. olettakaamme, että tuona vuonna kyseinen avaruusasema kärsii vaurion ja tuhoutuu maan kiertoradalla täydellisesti. Tiedämme siis, että asema rakennettiin valmiiksi vuoteen 2218 mennessä ja se tuhoutui 2245. Voiko sama asema olla olemassa historian uudelleen tulkinnassa eri tavalla ja päätyä aivan erilaiseen kohtaloon kuin tuhoutuminen vuonna 2245? Minun mielestäni ei voi, koska historia on tapahtunut ketjuna joka alkoi ja päättyi aseman tuhoon erinäisistä syistä. Jos joku matkaisi aseman tuhoa edeltäviin hetkiin ja muuttaisi jotakin erityisen radikaalisti vuonna 2245 sinä päivänä jona oletettu asema tuhoutuisi, voisi toki käydä niin, että itse asema onkin olemassa esimerkiksi vielä vuonna 2379. Mutta tarinaa ei voi kertoa alusta asti uusiksi olettamalla, että joku Romulani lentää vähän peukaloimaan aseman valmistumisen aikaista historiaa ja pyyhkii samalla todella tapahtuneen kanoonin pois. JJ Abrams on siis käsittänyt aikamatkailun idean Star Trekissä aivan väärin. Ei tähtilaivaston ja Enterprisen historiaa voi vääntää tapahtumaan täysin erilailla kuin se tapahtui. Sitäpaitsi muutos vaikuttaisi suoraan tulevaisuuteen siten, että kapteeni Picard miehistöineen lakkaisi olemasta koska historia ei koskaan johtaisikaan TNG:n maailmaan. TNG:ssä aikavääristymät on aina korjattu tavalla tai toisella. Yesterday's Enterprise oli yksi esimerkki siitä, että vaihtoehtoinen tulevaisuus suljettiin lähettämällä Enterprise-C takaisin tuhoutumaan menneisyyteen taistelussa. Star Trek First Contactissa vahingollinen historian muutos suljettiin tuhoamalla Borgit maan kiertoradalle ja lentämällä historiallinen Zefram Cochranen ensimmäinen poimulento, joskin Enterprisen väen avustuksella. Historia kuitenkin pakotettiin tapahtumaan oikein. JJ Abramsin versiota Star Trekin historian muuttumisesta ei korjata kuitenkaan mitenkään. Jos elokuvan tapahtumat jäävät voimaan, TNG ei voi tapahtua koska koko historia tapahtuu toisin kuin oikeassa TOS-kanoonissa. Eli JJ Abramsin tekemät muutokset täytyisi kirjoittaa pois Star Trekin historiasta jossakin muussa elokuvassa esimerkiksi lähettämällä Enterprise-E pysäyttämään aikamatkialua harrastava Romulani ennen kuin tämä pääsee luomaan uuden historian vanhan tilalle.

5

557

    Vastaukset 5

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • niin,

      kuin siinä simpsonien jaksossa, jossa Homer matkustaa vahingossa ajassa ja muuttaa maailman.

    • ..s..ss..s....

      aivot narikkaan vaan kun (jos...) katsot Trekki-menoa. Ei kiinnosta mitkään korjaukset. Se on viihdettä. Mutta onneksi Star Wars sentään on miesten elokuvaa parhaimmillaan.

    • Marvelisti

      Puhutko nyt vanhan star trekin remakesta?, tietenkin siinä seikkaillaan rinnakkais todellisuudessa, jossa asiat tapahtuvat erilailla, ihan vain sen takia ettei tarvitsisi kopioida vanhan trekin juonia suoraan.

      Aikamatkatessa aika haaraantuu paradoksin estämiseksi ja eri aikalinjassa asiat tapahtuvat eritavalla, eikä siellä asioiden tekeminen vaikuta alkuperäiseen aikalinjaan millään tavalla.

      Eli, mitään virhettä ei ole tapahtunnut, ole ihan huoletta.

      • .......

        Kaikki siis tapahtuu "rinnakkais todellisuudessa" - vanha Spock tapaa nuoremman Spockin jne. Tämä luo elokuvan tekijöille paljon enemmän mahdollisuuksia toteuttaa ideoita.

        Ja kun tällaisistä koko perheen scifihömpistä on kyse, ei todellakaan kannata alkaa analysoimaan liikaa...


    • Larry the Chef

      Se on viihdettä.

      Ja muuten, toistaiseksi ei ole tehty yhtään aikamatkailu-tarinaa missä ei olisi ollut paradokseja.
      Niitä vain tulee, älä ole nörtti-trekkie , vaan nauti hienosta leffasta.
      Leffa voi olla hieno vaikka juoni olisi ihan kökkö.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"

      Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va
      Suomalaiset julkkikset
      113
      2341
    2. Mitä tapahtuu?

      Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???
      Haapavesi
      30
      1157
    3. Mitäpä luulet että tykkääkö

      kukaan kaivatustasi ?
      Ikävä
      106
      953
    4. T rakastan sua

      vaikket sitä usko
      Ikävä
      71
      942
    5. Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...

      ...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha
      Maailman menoa
      611
      912
    6. Varmaan aika moni

      Haluaisi sinut enemmän kuin mielellään
      Ikävä
      48
      855
    7. Miksi et lähesty minua

      Jos kerran kaipaat, mies? Mitä pelkäät?
      Ikävä
      85
      790
    8. Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti

      Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk
      Ikävä
      76
      680
    9. Kai sä olet

      Luovuttanut mun suhteen.
      Ikävä
      70
      666
    10. Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen

      Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik
      Ikävä
      31
      666
    Aihe