kysymys SINULLE

Miksi sinne Meksikoon piti lähteä, vaikka viranomaiset olivat kehottaneet välttämään matkustamista Meksikoon? Miksi et heti hakeutunut hoitoon, vaikka sinulla oli oireita? Terveysviranomaiset on jo kuukaudenpäivät antaneet ohjeistuksia ja kehoituksia matkustajille ja lomalta palaajille miten toimia. Siis, etkö seuraa uutisia? Miten olet onnistunut noin hienosti välttämään valtakunnallisen uutisoinnin? Vai etkö sittenkään välitä kanssaihmisten hyvinvoinnista? Jos näin on, niin sitten olisi syytä mennä pikaisesti myös psykiatrian puolelle hakemaan hoitoa esim. narsismiin!
8743
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

henkilö ilmeisesti opiskelee Keravan Laureassa mutta ei ole kuntalainen vaan jostain naapurista,lisäksi tämä EI OLE tällä hetkellä koulussa vaan kotihoidossa

Äänestä
  • siellä Keravalla ja asuu stadissa ilmeisesti. Eihän tämä ko. tartuttaja käy koulua TÄLLÄ HETKELLÄ. Hän kävi koulussa tartuttamassa muita viime torstaina ja perjantaina. Lauantainakin varmaan seikkaili ympäri pääkaupunkiseutua. Mietipä siitä kuinka monta ihmistä hän on voinut tartuttaa tuona aikana! Altistuneita on lukematon määrä. On totaalista järjen vähyyttä lähteä huitelemaan ympäri pitäjää ja vielä mennä kouluunkin SAIRAANA. Nyt on sitten kotihoidossa. Mitäpä se enää hyödyttää. Itse oli jo paranemassa hyvää vauhtia, kun otti yhteyttä lääkäriin VASTA SUNNUNTAINA. Laittoi muille altistamilleen ihmisille vahingon kiertämään.

    Äänestä

  • Voisit tietty jättää vastaamattakin jos sulla on luetun ymmärtämisessä vikaa. Muutenkaan et tunnu ymmärtävän asian vakavuutta. Esitin kysymyksen tartuttajalle. Sinäkö se sitten olet? Siltähän tuo vastauksen perusteella vaikuttaa. Ainakin lähituttavaksi veikkaisin sinua ellet itse ole taudin levittäjä...

    Äänestä

  • koulua käy kirjoitti:

    siellä Keravalla ja asuu stadissa ilmeisesti. Eihän tämä ko. tartuttaja käy koulua TÄLLÄ HETKELLÄ. Hän kävi koulussa tartuttamassa muita viime torstaina ja perjantaina. Lauantainakin varmaan seikkaili ympäri pääkaupunkiseutua. Mietipä siitä kuinka monta ihmistä hän on voinut tartuttaa tuona aikana! Altistuneita on lukematon määrä. On totaalista järjen vähyyttä lähteä huitelemaan ympäri pitäjää ja vielä mennä kouluunkin SAIRAANA. Nyt on sitten kotihoidossa. Mitäpä se enää hyödyttää. Itse oli jo paranemassa hyvää vauhtia, kun otti yhteyttä lääkäriin VASTA SUNNUNTAINA. Laittoi muille altistamilleen ihmisille vahingon kiertämään.

    Tälle levittäjä talipäälle, että sen omasta lähipiiristä delais joku, viimeistään siinä vaiheessa tälläinen taliaivo käsittäis tekonsa vääryyden ja ymmärtäis hakeutuu myös psykiatriseen hoitoon!!!!!!!!!!!!!!!

    Äänestä

  • Olis oikein kirjoitti:

    Tälle levittäjä talipäälle, että sen omasta lähipiiristä delais joku, viimeistään siinä vaiheessa tälläinen taliaivo käsittäis tekonsa vääryyden ja ymmärtäis hakeutuu myös psykiatriseen hoitoon!!!!!!!!!!!!!!!

    kipeästi psykiatrista apua, jos pelkäät hoidettavissa olevaa tautia noin kovasti?

    Äänestä

  • Vielä hieman kirjoitti:

    Voisit tietty jättää vastaamattakin jos sulla on luetun ymmärtämisessä vikaa. Muutenkaan et tunnu ymmärtävän asian vakavuutta. Esitin kysymyksen tartuttajalle. Sinäkö se sitten olet? Siltähän tuo vastauksen perusteella vaikuttaa. Ainakin lähituttavaksi veikkaisin sinua ellet itse ole taudin levittäjä...

    osioon kun tuskin keravalla koulua käyvä lukee Keravan juttuja. Jos lukee Helsinginkään juttuja suomi24:ssä. Suomessa tuo tauti on niin lievänä, että kyllä siinä varmasti on erehtymisen mahdollisuus.

    Äänestä

Sikainfluenssa ei todellakaan ole huippuvaarallinen, kun se asianmukaisesti hoidetaan. Suomessa hoito on asianmukaista. On helppo ymmärtää pelkosi, kun media lietsoo hysteriaa, joka sinuunkin on tarttunut. Köyhissä maissa tauti onkin vaarallinen, koska siellä terveydenhoitojärjestelmä on yleensä heikko. Köyhissä maissa ihmisiä kuolee päivittäin moniin muihin tauteihin, joista meillä ei välitetä ennen kuin ne iskevät tänne. Vasta silloin on kyseessä katastrofi, kun länsimainen ihminen saa tartunnan. Sinä olet mitä todennäköisemmin täysin turvassa siellä kotona nettisi äärellä, ota ihan rauhallisesti.

Äänestä
  • niin siellä ei ole tällaista terveydenhuoltoa kuin meillä Suomessa. Täällä on jokaisella oikeus ja mahdollisuus mennä terveyskeskukseen jos on oireita.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


SIKATARTUTTAJA! kirjoitti:

Miksi sinne Meksikoon piti lähteä, vaikka viranomaiset olivat kehottaneet välttämään matkustamista Meksikoon? Miksi et heti hakeutunut hoitoon, vaikka sinulla oli oireita? Terveysviranomaiset on jo kuukaudenpäivät antaneet ohjeistuksia ja kehoituksia matkustajille ja lomalta palaajille miten toimia. Siis, etkö seuraa uutisia? Miten olet onnistunut noin hienosti välttämään valtakunnallisen uutisoinnin? Vai etkö sittenkään välitä kanssaihmisten hyvinvoinnista? Jos näin on, niin sitten olisi syytä mennä pikaisesti myös psykiatrian puolelle hakemaan hoitoa esim. narsismiin!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu