"Sillä me emme tiedä,mitä meidän pitää rukoileman,niinkuin rukoilla tulisi" Room 8:26 Kristillisessä elämässämme olemme usein hämmentyneitä saamistamme rukousvastauksista. Rukoilemme kärsivällisyyttä ja taivaallinen Isämme läettää luoksemme mitä ärsyttävimpiä ihmisiä, sillä ahdistus saa aikaan kärsivällisyyttä. Rukoilemme nöyrää mieltä ja Jumala lähettää kärsimyksiä sillä opimme kuuliaisuutta siitä mitä kärsimme. Rukoilemme epäitsekkyyttä ja Jumala antaa meille mahdollisuuksia uhrautua toisten hyväksi ja jopa antamaan henkemme veljien tähden. Rukoilemme voimaa ja sävyisyyttä, ja jotkut saatanan lähetit kiusaavat meidät lähes hengiltä. Rukoilenmme :Herra, lisää meille uskoa, ja raha lentää käsistämme tai lapset sairastuvat.Tai saamme apulaiseksemme huolimattoman tuhlarin, epäsiistin tai laiskan. Tai ennenkokemattomat ikävyydet tapahtuvat meille ja kaikessa tässä tarvitsemme suurempaa uskoa kuin koskaan aikaisemmin. Rukoilemme Jeesuksen mielen mukaista sydäntä, ja meille ositetaan jotain halpaa palvelustehtävää.Ehkä joku vahingoittaa meitä, emmekä saa vaatia siitä korvausta, sillä Jeesus vietiin kuin karitsa teuraaksi eikä hän suutansa avannut. Rukoilemme ystävällisyyttä, ja tulee karmeita ja suututtavia tilanteita, joihin on suuri kiusaus langeta. Rukoilemme levollisuutta, ja hermomme kiristyvät äärimmäisestä jännityksestä.Mutta Herraan katsomalla saatamme oppia, että kun hän antaa levon , ei kukaan eikä mikään voi aiheuttaa levottomuutta. Rukoilemme rakkautta , ja Jumala lähettää outoja kärsimyksiä ja panee meidät epämiellyttävien ihmisten pariin.Hän sallii heidän puhua hermoja raastavia ja sydäntä särkeviä asioita. "Sillä rakkaus on pitkämielinen, lempeä ei käyttäydy sopimattomasti, ei muistele kärsimäänsä pahaa. Kaikki se peittää, uskoo, toivoo, kestää, ei koskaan häviä". Rukoilemme Jeesuksen kaltaisuutta ja vastaus kuuluu:"Olen valinnut sinut ahdistuksen ahjossa. Voiko sydämesi kestää ja kätesi sitä vastaanottaa? Kykenetkö siihen? Tie rauhaan ja voittoon merkitsee , että otat rakastavan Isän kädestä vastaan kaikki elämäsi olosuhteet ja koetukset. Se merkitsee myös sitä, että elät taivaallisissa, pilvien yläpuolella, valtaistuimen äärellä ja näet sieltä käsin maan päälliset tapahtumat Jumalan rakkauden johdattamina. Kirjasta:Virtoja erämaassa
Päivän sana
1
119
Vastaukset
- Mariah777
Olen ainakin kokenut tämän omassa elämässäni,olin narsistisen pomon alaisena, ja yhden työkaverin hän sai kiusattua niin, että lähti pois ja olin minäkin ihan äärirajoilla, mutta Jumala auttoi niin, että jotenkin sain pidettyä itseni aisoissa,sillä hän haukkui aivan avoimesti toisia työkavereita toisille ja haukkui lintsareiksi, jos oli sairaslomalla ja sai kaikenlaisia kohtauksia...joskus oli ihan ymmällään.Hän ei kyennyt yhtään asettumaan toisten tilalle ja mistä tahansa asiasta sanoi mielipiteensä tai oli eri mieltä työasiasta, jos hän ei ajatellut niin, niin piikittely alkoi.Narsistihan ei pysty näkemään mitään vikaa itsessään eikä pysty myöntämään, että on väärässä.En moneen vuoteen edes tajunnut mistä on kysymys, mutta sitten kun myöhemmin luin kirjan narsismista, tajusin, että hei tässähän on vastaus. Se oli kyllä uskomattoman raskasta välillä, mutta täytyy myöntää, että se pitää paikkansa " että rukoilkaa kaikkien puolesta älkää kirotko, niin sillä pystyin kestämään sen, mutta uupunut olin todella välillä...Mutta lopulta hän lähti muualle, en tiedä järjestettiinkö se ylemmältä taholta, koska meidän työyhteisö oireili tosi pahasti. Minut se sai todella rukoilemaan ja huutamaan Herran puoleen.Uskon, että olisin sairastunut lopulta, jos ei olisi ollut turvaa Jeesuksessa.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Näin Enter-napilla tehdään miljardi euroa - Helsingissä
"Ei se nyt niin kovin ihmeelliseltä näytä. Tavallinen nappi, musta muovinpala, joka kököttää parikymppiä maksavan mustan2018724- 675674
- 245267
Perussuomalaiset kirjoittaa vain positiivisista uutisista
Ei tarvitse palstaa paljon seurata, kun sen huomaa. Joka ainoa positiivinen uutinen Suomen taloudesta tai ylipäätään, ni375156Jätä minut rauhaan
En pidä sinusta. Lopeta seuraaminen. Älä tulkitse keskustelutaitoa tai ystävällisyyttä miksikään sellaiseksi mitä ne eiv384991Ben Z: "SDP ei ole ollut 50 vuoteen näin huolissaan velasta"
"– Olen ollut eduskunnassa noin 50 vuotta, eikä SDP ole koskaan ollut niin huolissaan velasta kuin nyt. Se on tietysti h774889- 624433
- 434097
Mitä luulet, miten Martina Aitolehti pärjää Erikoisjoukoissa?
Kohujulkkis, yrittäjä ja hyvinvointivalmentaja Martina Aitolehti on mukana Erikoisjoukot-realityssä. Erikoisjoukot on483387- 493085
