Miten ihmeessä luterilaisen kirkon sisällä voi olla niin eri tavalla opettavia ryhmiä kuten esim. vanhoillislestadiolaiset? Miten luterilainen pappi voi sallia lestadiolaisen pastorin saarnaavan kirkossaan eri oppia?
Kysymys
Torspo123
15299
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 15
Vanhimmat
luterilainen kirkko saa niistä verotuloja.
Ei ole mitään Luterilaista oppia. On vain kirkko, jonka sisällä on kasapäin hyvin eri tavalla ajattelevia ihmisiä.
Miten määrittelet ja ryhmittelet nuo erilaiset opit? Mainitsit esimerkkinä vain vanhoillislestadiolaiset, etkä heidänkään kohdalta eritellyt opin erilaisuutta. Luterilainen oppi määritellään ns. tunnustuskirjoissa, jotka käsittääkseni vanhoillislestadiolaisuuskin hyväksyy. http://fi.wikipedia.org/wiki/Tunnustuskirjat En sanoisi, etteikö Suomen evankelis-luterilainen kirkko puuttuisi oppeihin, joiden se katsoo poikkeavan ns. opistaan. Lähinnä niitä esittävät vain yksittäiset papit, jotka joutuvat selvittelemään näkemyksiä tuomiokapitulille. Sellaisia esittänyt pappi voi joutua pidätetyksi pappisvirastaan määräajaksi tai jopa erotetuksi kokonaan.
Mitkä ihmeen tunnustuskirjat määrittelevät lutkujen opin. Eikös raamattu olekaan enää mitään?
Kaikkihan kristinopin suunnat sanovat oppinsa perustuvan Raamattuun, käytännössä tulkintoihin siitä. Tunnustuskirjoissa määritellään, kuinka Raamattua luterilaisuudessa tulkitaan. Määrittelyn tärkeimpänä pohjana ovat kolme vanhan kirkon uskontunnustusta. Sitä paitsi: jos tunnustuskirjoja ei olisi, kuka ja missä sanoisi, että luterilainen oppi pohjautuu Raamattuun??? Juuri tunnustuskirjoihin pohjautuu tuo sinunkin aavistuksesi siitä, että Raamatun ainakin pitäisi olla luterilaisen opin perustana. Äläkä kysy "mitkä ihmeen tunnustuskirjat" ennen kuin ole lukenut sen linkin, jonka jo laitoinkin: http://fi.wikipedia.org/wiki/Tunnustuskirjat
Ei sellaisiin tunnustuskirjoihin kenenkään tarvitse uskoa, eikä sellaisia ole pakko lukea, heh. Et kai sinäkään usko, että se ristiriitainen raamattu muilta kopioitune taruineen olisi jokin tosikertomus. Olisi jo aika lopettaa ihmisille valehtelu.
niin mitä sä täällä sitten hääräät.
lähimmäisenrakkaudesta. Toki sinäkin minua sentään vähän rakastat :)
sinun lähimmäisenrakkautesi sitä, että et missään tapauksessa halua, että on uskovaisia ihmisiä ja haluat kaikin tavoin toimia uskon poistamiseksi.
että kirkot ja Suomen valtio erotetaan toisistaan. Suomessa asuu paljon ihmisiä, jotka eivät ole ortodokseja eivätkä luterilaisia. Sivistysvaltiossa ei voi olla niin, että valtio suosii kahta uskontoa oikein perustuslaissa mainittuna, kerää heille kirkollisverot ja jakaa heille koko kansan yhteisiä verovaroja sekä yhteisöveroja, niin paljon kuin piispat kehtaavat pyytää. En suinkaan halua poistaa sinulta sitä mielikuvitusolentoasi, ettei elämästäsi katoaisi päämäärä. Sitten joskus sinullakin kaikki on paremmin :)
Itse jätin evlut kirkon sen takia, että huomasin, ettei se todellisuudessa ole luterilainen. Onneksi meillä on Suomessa luterilainen kirkko, joka oikeasti haluaa kaikessa seurata Pyhää Raamattua ja siitä otettuja luterilaisia tunnustuskirjoja: http://www.luterilainen.com/
Oliko se satukirjan jeesus luterilainen, vai onko lutteri nyt teidän jeesuksenne? Minä en ole löytänyt raamatusta luterilaisia tunnustuskirjoja.
...että luterilainen pappi voi aivan julkisesti puhua, ettei ehkä esim. mitään neitseestä syntymistä ole. No ....sehän on kai vastoin tunnustuskirjojakin, mutta ei siitä silti mitään seuraamuksia tule. Luterilainen pappi vain saa sanoa mitä tahansa.
missä kohtaa Raamatusta löydät asian, joka on tunnustuskirjojen vastainen.
Tarkoittaako ne tunnustuskirjat, että tunnustaa uskovansa lutteriin? Miksi kaikki uskovat eivät usko luterilaisiin tunnustuskirjoihin? Esitäpä raamatusta, että ne luterilaisten "kymmenen käskyä" ovat samat kuin raamatussa mainitut kymmenen käskyä (sanaa) eli LIITON EHDOT (2.Moos 34)