Varokaa vääriä oppeja

Jumala varoittaa meitä omaksumasta vääriä oppeja. Yleisiä vääriä oppeja kristikunnassa on valtavasti, mutta tähän laitan niistä merkittävimpiä. Ensiksi sunnuntain pyhyys. Raamattu ei tunne sunnuntain pyhyyttä tai tue sen lepopäiväasemaa. Päinvastoin Raamattu varoittaa ottamasta pedonmerkkiä, joka on sunnuntain vietto. Sunnuntai on tullut seurakuntaan luopumuksen mukana saatanan vaikutuksella. Toiseksi sielun kuolemattomuus ja siihen liittyvä ikuinen piina. Kumpaakaan ei löydy Raamatusta. Nämäkin hirveät harahopit tulivat kirkkoon luopumuksen myötä pakanuudesta ja kerikkalaisesta filosofiasta. Kolmanneksi mainittava lapsikaste eli vauvavalelu. Raamatussa kaste suoritettiin vain uskoville ja se tehtiin aina veteen upottamalla. Lapsikaste on suoraan pakanuudesta tullut ja syykin on selvä, saadaan kaikki kirkon jäseniksi syntymästään. Muita harhaoppeja on usko Jeesuksen salaiseen tempaukseen, tuhatvuotiseen valtakuntaan maan päällä ja että laki olisi naulittu ristille. Kyllä kristikansa on harhaoppien vallassa, ei sitä muuten Ilmestyskirjassa kutsuttaisikaan babyloniksi. Onneksi tänä aikana Jumalalla on seurakunta jonkä kärsivällisyytenä Jumalan käskyt ja jolla on syvä usko Jeesukseen. Tämä adventtiseurakunta kutsuu sinuakin pois babylonista alkuperäiseen Jeesuksen uskoon!
821250
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 82

Vanhimmat

amerikkalaisen katalepsiaa sairastavan alulle laittamaa sekoilua se on adventismi. Sama lähtökohta on myös jehovan todistajilla. 135jkr alkoi alkuseurakunta viettään sunnuntaita lepopäivänä eikä siinä paavin kans ollu mitään tekemistä. Adventistien mukaan sitä pedonmerkkiä on käytetty jo kohta parituhatta vuotta. Kerro nyt onko kuin moni ihminen saanu syövän kun on sian lihaa syöny niinku ellen white väitti.

Äänestä
  • Näihän tuo on.1800-luvun lopulla Amerikasta alkanut väärä oppi.Kaksi perustaja jäsentä,carles tatce russel,toista en muista.Alkujaan russel uskoi jopa ylösottoon.Heille tuli riita,toinen väänsi Raamatun,toinen perusti adventistit.Ei sunnuntai ole mikään pedonmerkki.Kun se ei ole vielä edes tullut.Ei vuosiviikko ole vielä alkanut.Puolessa välissä vuosiviikkoa,peto alkaa merkkaamaan ihmisiä.Mikäli se olisi nyt,suurin osa kristikansasta ottaisi sen.Ylösotto on vuosiviikon alussa.Ei Jeesus muuten olisi varoittanut-valitutkin pyritään eksyttämään.Mutta eihän tuollainen sunnuntai=pedonmerkki mene edes jälkeen jääville perille.Voi pimeyttä,käsin kosketeltavissa se on.

    Äänestä

  • pasuna kirjoitti:

    Näihän tuo on.1800-luvun lopulla Amerikasta alkanut väärä oppi.Kaksi perustaja jäsentä,carles tatce russel,toista en muista.Alkujaan russel uskoi jopa ylösottoon.Heille tuli riita,toinen väänsi Raamatun,toinen perusti adventistit.Ei sunnuntai ole mikään pedonmerkki.Kun se ei ole vielä edes tullut.Ei vuosiviikko ole vielä alkanut.Puolessa välissä vuosiviikkoa,peto alkaa merkkaamaan ihmisiä.Mikäli se olisi nyt,suurin osa kristikansasta ottaisi sen.Ylösotto on vuosiviikon alussa.Ei Jeesus muuten olisi varoittanut-valitutkin pyritään eksyttämään.Mutta eihän tuollainen sunnuntai=pedonmerkki mene edes jälkeen jääville perille.Voi pimeyttä,käsin kosketeltavissa se on.

    hiihtäjiin, eikä ymmärrä että sunnuntai on pedon merkki kuin vasta jäljestäpäin. Pasuna ei ole kaukonäköinen, ei, ei. Ne jotka tietävät, tietävät jo edeltäpäin ,että sunnuntai on pedon merkki. Tietäjät tietävät myöskin että seitsen-vuotista vaivan-aikaa ei Raamattu tunne. Kukaan ei lähde tuuliin ja pilviin, ennen pedon vainoja jokainen elossa oleva ihminen on täällä pedon vainon ajan, joko vainottuna tai vainoojana.

    Äänestä

  • pasuna kirjoitti:

    Näihän tuo on.1800-luvun lopulla Amerikasta alkanut väärä oppi.Kaksi perustaja jäsentä,carles tatce russel,toista en muista.Alkujaan russel uskoi jopa ylösottoon.Heille tuli riita,toinen väänsi Raamatun,toinen perusti adventistit.Ei sunnuntai ole mikään pedonmerkki.Kun se ei ole vielä edes tullut.Ei vuosiviikko ole vielä alkanut.Puolessa välissä vuosiviikkoa,peto alkaa merkkaamaan ihmisiä.Mikäli se olisi nyt,suurin osa kristikansasta ottaisi sen.Ylösotto on vuosiviikon alussa.Ei Jeesus muuten olisi varoittanut-valitutkin pyritään eksyttämään.Mutta eihän tuollainen sunnuntai=pedonmerkki mene edes jälkeen jääville perille.Voi pimeyttä,käsin kosketeltavissa se on.

    miller jolta russell ja ellen white oppinsa imi oli kait babtisti taustainen. Luin tuon kirjan suuri taistelu ja oli niin uskomattomia väitteitä että tuskin monikaan adventtiseurakunnan pastori on edes lukenut kannesta kanteen sitä. Se vanha vihtahousu oli kyrsiintynyt siitä ellen whiten mukaan että Jeesus ja Jumala ei ottanut sitä mukaan kun ihmistä suunniteltiin. Samoin kun Jeesus tulee takaisin niin siinä pilven päällä on suuri sateenkaari merkkinä millä hän tulee. Mistähän kohtaa raamatusta nuokin löytys kysyn vaan. Jotkut maksaa vielä kymmenyksiäkin tuollaiselle hörhö liikkeelle. Yks entinen jehovan todistaja sanoi että samaa mitä ellen white kirjoitti niin jeppuleoiden seurakunnassa hänelle tuputettiin kakskymmentä vuotta. Ihmettelen kyllä etteivät nuo adventistit edes laita ehdolle noita katalepsiaa sairastaneen amerikkälaisen kotiäidin hörhöilyjä. 2300 profetiaa ja uninäkyä niin jotkut kirkkain silmin väittää että toteutunut on no arpa ja vaikka mun enustelut antaa ihan saman tuloksen eli pakko joku osuakkin.

    Äänestä

  • pasuna kirjoitti:

    Näihän tuo on.1800-luvun lopulla Amerikasta alkanut väärä oppi.Kaksi perustaja jäsentä,carles tatce russel,toista en muista.Alkujaan russel uskoi jopa ylösottoon.Heille tuli riita,toinen väänsi Raamatun,toinen perusti adventistit.Ei sunnuntai ole mikään pedonmerkki.Kun se ei ole vielä edes tullut.Ei vuosiviikko ole vielä alkanut.Puolessa välissä vuosiviikkoa,peto alkaa merkkaamaan ihmisiä.Mikäli se olisi nyt,suurin osa kristikansasta ottaisi sen.Ylösotto on vuosiviikon alussa.Ei Jeesus muuten olisi varoittanut-valitutkin pyritään eksyttämään.Mutta eihän tuollainen sunnuntai=pedonmerkki mene edes jälkeen jääville perille.Voi pimeyttä,käsin kosketeltavissa se on.

    Sunnuntaita on vietetty jo 300 -luvulta harhaoppisessa kirkossa pyhäpäivänä. Petojahan on ollut jo babylonista alkaen viisi. 1.Babylonia, 2.Meedo-Persia, 3.Kreikka, 4.Rooma ja 5.Paavillinen Rooma. Paavin Rooma otti merkikseen pakanallisen sunnuntain joka periytyy aina babylonista asti. Saatanalla on aina ollut vastakkainen järjestelmä kuin Jumalalla ja lepopäivä kysymys on yksi niistä. Viimeinen vuosikviikko 70:stä toteutui jo Kristuksessa. Onhan se vääristelyä että yrittää venyttää 490 vuotta lopunaikaan, ei onnistu mitenkään. Tuon jakson viimeinen vuosiviikko kuvaa Kristuksen maanpäällistä toimintaa ja se päättyy Stefanuksen kuolemaan jolloin pakanat tulivat evankeliumin piiriin. Jeesus aloitti julkisen toiminnan viimeisen vuosiviikon alussa jota kuvaa hänen voitelunsa eli kasteensa. Vuosiviikon puolivälissä surmataan voideltu eli Jeesus ristiinnaulitaan. Niin se sinäkin vaan seuraat babylonin oppia, juuri tuota jesuiittain ja vastauskonpuhdistuksen hapatetta. Katolinen kirkko keksi siirtää viimeisen vuosiviikon lopunaikaan silloin kun Luther syytti paavia antikristukseksi. Kun vuosiviikko siirrettiin paavin toimesta tarkoittamaan tulevia aikoja, voitiin kirkossa huokaista helpotuksesta, ei ollakaan petoja eikä antikristuksia, ne on tulevaisuutta. Ja tähän hömppään uskovat babylonissa olevat uskovat!

    Raamatun Ja Pedon oman tunnustuksen mukaan. Peto istuuntui Jumalan seurakuntaan ja julisti olevansa Jumala. Näet vielä tänäkin päivänä merkin antaja on Jumaluus jolle kaikki Kristilliset kirkot antavat voimansa. Itse peto sanoo sunnuntai olevan hänen valtansa merkki. Totta totisesti tämä Pedon lausunto on totisinta totta. Näet pyhäksihän tuota pedon antamaa merkkiä sanotaan. Sunnuntaisin kokoontuu Kristi-kansa antamaan kunniaa Pedolle. Raamattuhan sanoo näin. Kuka onkaan pedon veroinen ja kuka voikaan sotia petoa vastaan. Kerskuuhan tämä merkin antaja sillä, että hän on pystynyt Mitätöimään itsensä Jumalan merkin ja hän on pystynyt antamaan oman merkkinsä Jumalan merkin sijaan. Kyllä Peto on erittäin kunnioitettu Kristikansan keskuudessa. Eikä tämä ole mikään ihme, koska hän on pystynyt saattamaan Jumalan oman merkin lokaan. Ihmettelen vielä sitä, että pedon merkille kuuliaiset Kristityt kerskuvat Pelastuksellaan. Onhan heillä valtava usko Pedon kunnioittamisen voimaan. Kristityt panevat kaiken uskonsa ja luottonsa Petoon. Hyvä pasuuna kuka on antanut Pedolle Vallan ja voiman yli Jumalan vallan. Peto on ainoa Rehellinen tässä asiassa, Koska peto tunnuskirjoissaan Sanoo omalla voimallaan muuttaneensa Jumalan pyhitys käskyn ja hän on siirtänyt tämän käskyn hänen valtansa pyhitykseen. Siis mihinkä onkaan joutunut lause Raamattu ja ainoastaan Raamattu, koska tavalliset ihmiset pystyvät tekemään Jumalan laille mitä vain he haluavat. Näin olemme saaneet hyvän käsityksen kuinka arvottomaksi on Raamattuun kirjoitettu Jumalan sana tehty. Jos näin Julkisessa asiassa on tehty omanmielen mukaisia muutoksia, niin uskon tähän 65000 tuhannen Raamatun käännöksien muutoksiin. Näet ovathan oman aikansa Raamatun kääntäjät halunneet tehdä Raamatusta mieleisensä, jolla he voivat Peloitella oppimatonta kansaa. Ei ole enää mikään ihme miksi luotto väärennettyyn Raamattuun katoaa. Kun oppineet kääntävät Raamattua kieroon: Tähän kansa sanoo Aamen. Montahan Jäsentä jäisi Lutterin Kirkon pariin, jos vauvojen kaste poistettaisiin? Tämä pakanallinen tapa pitää kirkon jäsenyyden vahvana. Näet tällä vauvojen valelulla vahvistetaan seurakunnan jäsen lukua perimä tavan mukaan. Rukoilkaamme mahtavaa Katasroffia puhdistamaan tämä Planeetta Terra kaikesta Saastasta.

    Äänestä

  • Ja nuo sapattivainotkin on ihan keksittyä satua. Ikuisia kertomuksia adventismin humpuukista.

    Äänestä

  • UPDATE_9013793 kirjoitti:

    Meillä on paljon luotettavaa historian tutkimusta, joka kertoo, että kristityt ottivat itse ylösnousemuspäivän, eli sunnuntain palveluspäiväkseen. Sitten meillä on täysin kattavat todisteet ja historiantutkimus tukena, joka kertoo, että katolinen kirkko oli aluksi haluton siirtymään lauantailta sunnuntaille. Tästä on täysin kiistattomat todisteet. Mutta jo 300-luvulla maalliset asiat vaikuttivat kirkonkin päätöksiin ja koska ihmiset olivat jo siirtyneet itse, vapaaehtoisesti sunnuntaita viettämään vapaapäivänään, teki katolinen kirkko ainoan päätöksen, joka oli mahdollinen, ilman että kirkko olisi menettänyt kannatustaan ja jäseniään. Kirkko päätti siirtää pyhän lauantailta sunnuntaille. Mutta se teki sen syystä, koska ihmiset tekivät jo niin. Kirkko ei voinut enää tarrata lauantaihin, koska yhteiskunta ja sen ihmiset olivat siirtyneet sunnuntaille. Ja nuo sinun pedonmerkki höpinäsi ovat aivan hanurista, suoraan sanottuna. Kerropas nyt minulle, että kuinka iso herra (eli Paavi) on sellainen, joka joutuu tekemään päätöksen sen mukaan, mikä on jo olemassa olevan käytäntö? Vaatiiko se jotain ylitsepursuavaa voimaa ja valtaa? Ei vaadi. Ainut mitä se vaatii, on maalaisjärki, koska muuten Paavin uskottavuus olisi kärsinyt, jos hän ei olisi myöntynyt kansan käytäntöön.

    Äänestä

  • IDENEB kirjoitti:

    Ja nuo sapattivainotkin on ihan keksittyä satua. Ikuisia kertomuksia adventismin humpuukista.

    aamua ja iltaa jonka yks väänsi vuosiksi löytyy danielin kirjasta mutta ne on vuorokausia jolloin juutalaisten temppeli oli pois käytöstä ja naapurimaan kunkku uhras sikoja sun muuta siellä. Iltaa ja aamua vaikea ymmärtää vuosiksi koska luomiskertomuski puhui tuli ehtoo ja tuli aamu. No en määkään niin nero ole ja aika huonosti raamattua ymmärrän mutta noita unissa saarnaajia sun muita ennustelijoita on ollut kyllä maailman sivu ja raamattuun vetoavat. Sulla ja tuolla bushmannilla ja muutamalla muullakin on aika hyvät jutut. Ajatteles että nykyiset parhaat tietokoneet tekee kait satamiljoonaa laskutoimitusta sekunnissa ja tutkiva tuomio on ollu 165 vuotta menossa että maailman kaikkeuden suurin voima eli Jumalan henki olis niin hidas. Nuo jeppulat ja adventistit ei niissä sen kummempaa eroa ole molemmat väittää olevansa se hengellinen israel. Tietenki kun tuollaisiin liikkeisiin menee sisälle niin mitä vaan humpuukia voi ihmiseen ympätä ja sitä ei näe sillai ulkopuolelta kun vetoaa raamattuun niin ihminen helposti uskoo mitä vaan. Noita lahkoja kun on niin paljon että sama kun Jumala olisi antanut omena puun jossa on satoja omenia ja sanonut että syö vaan kaikki muut paitsi yks on myrkytetty. Ei mene läpi mun kaalissa.

    Äänestä

  • Bushmanni kirjoitti:

    bushmanni se alku seurakunta alkoi 135 jkr viettää lepopäivää Jeesuksen ylösnousemuksen päivänä eikä siinä ollu vatikaanin pipopäällä mitään tekemistä. Olis pikkumainen Jumala jos muuten olis elänyt ja uskonut Jeesuksen lunastus työhön mutta olis huilannu vääränä päivänä tai nälkäänsä syönyt hookoon sinistä niin hävitettäs sen takia. Noissa kehitysmaissa köyhät ihmiset on helppoja uhreja noille humpuuki lahkoille kun vaatteita ja evästä annetaan mutta suomessa niitä "valaistuneita" on vaan reilu viistuhatta ja raamattu löytyy melkein joka pirtistä.

    Äänestä

  • kolme-enkeliä kirjoitti:

    Sunnuntaita on vietetty jo 300 -luvulta harhaoppisessa kirkossa pyhäpäivänä. Petojahan on ollut jo babylonista alkaen viisi. 1.Babylonia, 2.Meedo-Persia, 3.Kreikka, 4.Rooma ja 5.Paavillinen Rooma. Paavin Rooma otti merkikseen pakanallisen sunnuntain joka periytyy aina babylonista asti. Saatanalla on aina ollut vastakkainen järjestelmä kuin Jumalalla ja lepopäivä kysymys on yksi niistä. Viimeinen vuosikviikko 70:stä toteutui jo Kristuksessa. Onhan se vääristelyä että yrittää venyttää 490 vuotta lopunaikaan, ei onnistu mitenkään. Tuon jakson viimeinen vuosiviikko kuvaa Kristuksen maanpäällistä toimintaa ja se päättyy Stefanuksen kuolemaan jolloin pakanat tulivat evankeliumin piiriin. Jeesus aloitti julkisen toiminnan viimeisen vuosiviikon alussa jota kuvaa hänen voitelunsa eli kasteensa. Vuosiviikon puolivälissä surmataan voideltu eli Jeesus ristiinnaulitaan. Niin se sinäkin vaan seuraat babylonin oppia, juuri tuota jesuiittain ja vastauskonpuhdistuksen hapatetta. Katolinen kirkko keksi siirtää viimeisen vuosiviikon lopunaikaan silloin kun Luther syytti paavia antikristukseksi. Kun vuosiviikko siirrettiin paavin toimesta tarkoittamaan tulevia aikoja, voitiin kirkossa huokaista helpotuksesta, ei ollakaan petoja eikä antikristuksia, ne on tulevaisuutta. Ja tähän hömppään uskovat babylonissa olevat uskovat!

    Ei näemmä ole Raamatullista tietoa.Viimeinen vuosiviikko on pitämättä.Sen todistaa Daniel ja Ilmestyskirja.69 viikkoa kyllä löytyy,mutta viimeistä ei.Yleensä en lähde kinastelemaan,koska se on hyödytöntä.Liioin se ei kasvata kuulijoita.Sinullekkin ehkä asiat sitten oikein kääntyvät,kun täältä on ollut ylösotto ja antikristus alkaa merkitsemään.Tietenkin,mikäli tuollaista väärää oppia on pitkän aikaa pureskellut,niin aina vaikeampi on alkuun lähteä.Kuitenkin jokaiselle on annettu mahdollisuus.Siitä ei voi siis Jumalaa syyttää,eikä kanssakulkijaa-vaan itseään.Ennen siis portot ja juopot tulevat.

    Äänestä

  • Bushmanni kirjoitti:

    Meillä on paljon luotettavaa historian tutkimusta, joka kertoo, että kristityt ottivat itse ylösnousemuspäivän, eli sunnuntain palveluspäiväkseen. Sitten meillä on täysin kattavat todisteet ja historiantutkimus tukena, joka kertoo, että katolinen kirkko oli aluksi haluton siirtymään lauantailta sunnuntaille. Tästä on täysin kiistattomat todisteet. Mutta jo 300-luvulla maalliset asiat vaikuttivat kirkonkin päätöksiin ja koska ihmiset olivat jo siirtyneet itse, vapaaehtoisesti sunnuntaita viettämään vapaapäivänään, teki katolinen kirkko ainoan päätöksen, joka oli mahdollinen, ilman että kirkko olisi menettänyt kannatustaan ja jäseniään. Kirkko päätti siirtää pyhän lauantailta sunnuntaille. Mutta se teki sen syystä, koska ihmiset tekivät jo niin. Kirkko ei voinut enää tarrata lauantaihin, koska yhteiskunta ja sen ihmiset olivat siirtyneet sunnuntaille. Ja nuo sinun pedonmerkki höpinäsi ovat aivan hanurista, suoraan sanottuna. Kerropas nyt minulle, että kuinka iso herra (eli Paavi) on sellainen, joka joutuu tekemään päätöksen sen mukaan, mikä on jo olemassa olevan käytäntö? Vaatiiko se jotain ylitsepursuavaa voimaa ja valtaa? Ei vaadi. Ainut mitä se vaatii, on maalaisjärki, koska muuten Paavin uskottavuus olisi kärsinyt, jos hän ei olisi myöntynyt kansan käytäntöön.

    Vuonna 321 jKr. Keisari Konstantinus sääti KUULUISAN SUNNUNTAI LAKINSA, joka kuului seuraavasti "Auringon kunnioitettavana päivänä jne... Convert's Catechism " Kysymys: Mikä päivä on sapatti? Vastaus: Lauantai on sapatti. Kysymys: Miksi vietämme sunnuntaita lauantain sijaan? Vastaus: Vietämme sunnuntaita lauantain sijaan siksi, että KATOLINEN KIRKKO LAODIKEAN KIRKOLLISKOKOUKSESSA (364 jKr.) SIIRSI SEN PYHYYDEN LAUANTAILTA SUNNUNTAILLE. - 2. painos, s.50. Näinollen sunnuntaista tuli pedon merkki v.321. Katoliset sanovat sunnuntai on valtamme merkki. Bushmannin höpinät ovat hanurista Bushmanni kulkee siellä jälkijunassa kumppaneineen.

    Äänestä

  • Bushmanni näin on kirjoitti:

    Jos sinä minun viestistäni et ymmärtänyt pointtia, jota tukee mm. luotettava, tosiasioihin perustuva historiantutkimus, niin eikö kannattaisi vaihtaa lääkitystä? Sinunlaistasi ihmistä kutsutaan lääketieteessä vainoharhaiseksi. Kauniimpi nimitys tällä palstalla on adventisti. Tämän keisariherran OLI PAKKO antaa käskynsä, koska niin kansa jo toimi. Se oli välttämätön pakko, koska muuten hänen keisarillinen arvovaltansa olisi saattanut hiukan kokea kolhuja. Ja se ei vaadi valtaa, että muuttaa laiksi sen, mikä on jo käytäntö. Mitä sinä et tästä ymmärrä? Katoliset eivät sano, että sunnuntai on heidän valtansa merkki, vaan Paavi on heidän valtansa merkki, mutta se valta on enää paperilla, ei käytännössä näy mitenkään. Katolinen kirkko itse oli haluton siirtymään sunnuntaille, mutta heidän oli oman arvovaltansa takia pakko se tehdä, koska se oli vallitseva käytäntö. Mutta mitäpä minä sinulle mitään todistelen. Hihhuliin ei auta mikään ja jos ihminen on sivistymätön, ei tosiasioilla voi hänen päätään kääntää.

    Äänestä

  • Bushmanni kirjoitti:

    Meillä on paljon luotettavaa historian tutkimusta, joka kertoo, että kristityt ottivat itse ylösnousemuspäivän, eli sunnuntain palveluspäiväkseen. Sitten meillä on täysin kattavat todisteet ja historiantutkimus tukena, joka kertoo, että katolinen kirkko oli aluksi haluton siirtymään lauantailta sunnuntaille. Tästä on täysin kiistattomat todisteet. Mutta jo 300-luvulla maalliset asiat vaikuttivat kirkonkin päätöksiin ja koska ihmiset olivat jo siirtyneet itse, vapaaehtoisesti sunnuntaita viettämään vapaapäivänään, teki katolinen kirkko ainoan päätöksen, joka oli mahdollinen, ilman että kirkko olisi menettänyt kannatustaan ja jäseniään. Kirkko päätti siirtää pyhän lauantailta sunnuntaille. Mutta se teki sen syystä, koska ihmiset tekivät jo niin. Kirkko ei voinut enää tarrata lauantaihin, koska yhteiskunta ja sen ihmiset olivat siirtyneet sunnuntaille. Ja nuo sinun pedonmerkki höpinäsi ovat aivan hanurista, suoraan sanottuna. Kerropas nyt minulle, että kuinka iso herra (eli Paavi) on sellainen, joka joutuu tekemään päätöksen sen mukaan, mikä on jo olemassa olevan käytäntö? Vaatiiko se jotain ylitsepursuavaa voimaa ja valtaa? Ei vaadi. Ainut mitä se vaatii, on maalaisjärki, koska muuten Paavin uskottavuus olisi kärsinyt, jos hän ei olisi myöntynyt kansan käytäntöön.

    Ei kai meillä ole mitään selviä todisteita tuollaisesta.. sinä vain haluat hakea tukea omalle ajatuksellesi. Siihen aikaan kun keisari Konstantinus Suuri kutsui koolle ensimmäisen "kirkolliskokouksen" oli sen tarkoitus yhdistää valtakunnan eri uskonnot ja saada rauha maaha - keisari itse ei ollut kristitty silloin vaan vasta myöhemmin .. Sen kokouksen kompromissina tehtiin sitten päätöksiä valtion uskonnoksi ja myöhemmin alettiin vainota toisin ajattelevia - myös kristittyjä.. monet miljoonat kuolivat näissä vainoissa jotka jatkuivat oikeastaan satoja vuosia.. kidutuksineen ja murhineen. Siisa on täysin yliammuttua väittää että Paavi "kuunteli" kansaa, kun hän (he) päin vastoin vainosivat kaikkia jotka eivät alistuneet siihen ainoaan "oikeaan" oppiin.. Mainittakoon esimerkiksi että KAIKKI valtion virat olivat katoliseen uskoon tunnustautuvien hallussa.. (Tällä en luonnollisesti tarkoita että katoliseen kirkkoon kuuluvat ihmiset tänään olisivat ketään vainoamassa.. Totta on sekin, että se seka-uskonto mitä katoliseksi kutsutaan on aikojen kuluessa muuttunut - sitä ei kiellä edes kirkko itse vaan katsoo että heillä on oikeus muuttaa sitä - ja aivan saman oikeuden katsoo Luterilainenkin kirkko omaavansa .. mitä minä esimerkiksi en voi hyväksyä.. vaikka kirkkoon kuulunkin.. Siis kirkot eivät oikestaan opeta puhdasta kristinuskoa missään - ja kysymys on onko esimerkiksi A-kirkko sokeampi kuin muut kirkot - minun vastaukseni on että ei ole.. vaan on jopa monessa asiassa paremmin säilyttänyt oikean ajatuksen kuin kaikki ne kirkot joissa esimerkiksi uskotaan että ihmiset JO ovat kuolemattomia... ilman Jumalaa .. vaikka sitten tulisessa järvessä mihin he uskovat jumalansa kuolemattomat katumattomat syntiset heittävän..

    Äänestä

  • pasuna kirjoitti:

    Ei näemmä ole Raamatullista tietoa.Viimeinen vuosiviikko on pitämättä.Sen todistaa Daniel ja Ilmestyskirja.69 viikkoa kyllä löytyy,mutta viimeistä ei.Yleensä en lähde kinastelemaan,koska se on hyödytöntä.Liioin se ei kasvata kuulijoita.Sinullekkin ehkä asiat sitten oikein kääntyvät,kun täältä on ollut ylösotto ja antikristus alkaa merkitsemään.Tietenkin,mikäli tuollaista väärää oppia on pitkän aikaa pureskellut,niin aina vaikeampi on alkuun lähteä.Kuitenkin jokaiselle on annettu mahdollisuus.Siitä ei voi siis Jumalaa syyttää,eikä kanssakulkijaa-vaan itseään.Ennen siis portot ja juopot tulevat.

    Seitsemän vuoden vaivan aika on hyvän mielikuvituksen tuote. Raamattu ei kerro mitään sallaisesta tarinasta. Se kuuluu satusetien ja tätien satuvalikoimiin! Kerroit portoista ja juopoista. Et tullut maininneeksi kumpaan luokkaan kuulunet ? Kysyjänä Utelias

    Äänestä

  • kaaleppi.. kirjoitti:

    aamua ja iltaa jonka yks väänsi vuosiksi löytyy danielin kirjasta mutta ne on vuorokausia jolloin juutalaisten temppeli oli pois käytöstä ja naapurimaan kunkku uhras sikoja sun muuta siellä. Iltaa ja aamua vaikea ymmärtää vuosiksi koska luomiskertomuski puhui tuli ehtoo ja tuli aamu. No en määkään niin nero ole ja aika huonosti raamattua ymmärrän mutta noita unissa saarnaajia sun muita ennustelijoita on ollut kyllä maailman sivu ja raamattuun vetoavat. Sulla ja tuolla bushmannilla ja muutamalla muullakin on aika hyvät jutut. Ajatteles että nykyiset parhaat tietokoneet tekee kait satamiljoonaa laskutoimitusta sekunnissa ja tutkiva tuomio on ollu 165 vuotta menossa että maailman kaikkeuden suurin voima eli Jumalan henki olis niin hidas. Nuo jeppulat ja adventistit ei niissä sen kummempaa eroa ole molemmat väittää olevansa se hengellinen israel. Tietenki kun tuollaisiin liikkeisiin menee sisälle niin mitä vaan humpuukia voi ihmiseen ympätä ja sitä ei näe sillai ulkopuolelta kun vetoaa raamattuun niin ihminen helposti uskoo mitä vaan. Noita lahkoja kun on niin paljon että sama kun Jumala olisi antanut omena puun jossa on satoja omenia ja sanonut että syö vaan kaikki muut paitsi yks on myrkytetty. Ei mene läpi mun kaalissa.

    Kyllä ne on vuosi viikko periaatteella kerrottu. Tietenkin Väärentäjä kääntää asiat itselleen mieleiseen muotoon. Eräs tutkia löysi 65000 muunnosta tehtynä Raamtun kirjoihin, Joten en pidä nykyistä kokoelmaa kovinkaan luotettavana. Näet Raamattua on väännelty kansalle sopivampaan muotoon ja koko alkuperäinen tarina on muutettu. Hellenistit Kirjoittivat Evankeliumit. Tunnetut Apostolit vain laitettiin kirjoittajiksi. Ei mene minullekaan läpi tuo sinun selostuksesi. Siinä on liian paljon pätemättömiä tarinoita. Eihän niitä myrkky omenoita tarjoile muut kuin Raamatun väärentäjät. Pluffi on tätä Juutalaisuudesta tuotetun uskonnon päätuotetta. Muun muassa kukaan kirjoittajista ei tunnu huomaavan sitä todellisuutta, että suurin osa kirjoitetusta tiedosta tuli uuteen testamenttiin vasta 42-45 vuotta Paavalin teloituksen jälkeen. Luin tuossa erään kirjoittajan mainitseman Apollonius Tyanalaisen Pakanain Vapahtajana mainitusta henkilöstä. Tämä Henkilä oli syntynyt 16 vuotta Jeesuksen kouleman jälkeen. Tämä henkilö oli tehnyt paljon suurempia ihmeitä mitä Jeesuksen väitettiin tehneen. Tämä Henkilö oli ollut samassa koulussa Paavalin kanssa. Tämä henkilö osasi taidon kadota ulos kahleista muuttuen näkymättömäksi. Siksi monet asian tuntiat sanovat kirjoittajien sotkevan kaksi Messiasta yhteen. Netissä on kirjoitettuna Googlaamalla saatava tieto Tästä Apolloniuksesta. Muun muassa Historioitsia Josefus tiesi paljon enemmän Apolloniuksesta, mitä hän tiesi Jeesuksesta. Otappa sinäkin selvää asioista, että huijataanko meitä?

    Äänestä

  • alex-kasi kirjoitti:

    Ei kai meillä ole mitään selviä todisteita tuollaisesta.. sinä vain haluat hakea tukea omalle ajatuksellesi. Siihen aikaan kun keisari Konstantinus Suuri kutsui koolle ensimmäisen "kirkolliskokouksen" oli sen tarkoitus yhdistää valtakunnan eri uskonnot ja saada rauha maaha - keisari itse ei ollut kristitty silloin vaan vasta myöhemmin .. Sen kokouksen kompromissina tehtiin sitten päätöksiä valtion uskonnoksi ja myöhemmin alettiin vainota toisin ajattelevia - myös kristittyjä.. monet miljoonat kuolivat näissä vainoissa jotka jatkuivat oikeastaan satoja vuosia.. kidutuksineen ja murhineen. Siisa on täysin yliammuttua väittää että Paavi "kuunteli" kansaa, kun hän (he) päin vastoin vainosivat kaikkia jotka eivät alistuneet siihen ainoaan "oikeaan" oppiin.. Mainittakoon esimerkiksi että KAIKKI valtion virat olivat katoliseen uskoon tunnustautuvien hallussa.. (Tällä en luonnollisesti tarkoita että katoliseen kirkkoon kuuluvat ihmiset tänään olisivat ketään vainoamassa.. Totta on sekin, että se seka-uskonto mitä katoliseksi kutsutaan on aikojen kuluessa muuttunut - sitä ei kiellä edes kirkko itse vaan katsoo että heillä on oikeus muuttaa sitä - ja aivan saman oikeuden katsoo Luterilainenkin kirkko omaavansa .. mitä minä esimerkiksi en voi hyväksyä.. vaikka kirkkoon kuulunkin.. Siis kirkot eivät oikestaan opeta puhdasta kristinuskoa missään - ja kysymys on onko esimerkiksi A-kirkko sokeampi kuin muut kirkot - minun vastaukseni on että ei ole.. vaan on jopa monessa asiassa paremmin säilyttänyt oikean ajatuksen kuin kaikki ne kirkot joissa esimerkiksi uskotaan että ihmiset JO ovat kuolemattomia... ilman Jumalaa .. vaikka sitten tulisessa järvessä mihin he uskovat jumalansa kuolemattomat katumattomat syntiset heittävän..

    Mistähän sinä nyt puhut? Asiat eivät todellakaan menneet noin todellisuuteen perustuvanssa historiantutkimuksessa. Ne kristittyjen julmat vainot olivat nimen omaan ennen tuota kokousta. Kristittyjä vainottiin verisesti ja julmasti ja ne vainot alkoivat n. vuonna 64 Rooman palosta, josta syytettiin kristittyjä. Vainot jatkuivat etupäässä paikallisina kahakkoina 200-luvulla ja kunnolla ne pääsivät vauhtiin 300-luvulla, juuri vuosisadan alussa. Silloinen keisari Diocletianus pyrki nostamaan Rooman kukoistukseen. Hän pyrki elvyttämään muinaisroomalaisen uskonnon. Vuonna 303 hän antoi määräyksen, että kaikki kirkot oli revittävä maan tasalle, kaikki pyhät kirjat tuli luovuttaa viranomaisille ja jumalanpalveluskokoukset tuli lopettaa. Diocletianus yritti aluksi välttää kristittyjen tappamista, koska tiesi, että "uljaat, loppuun asti kristittyinä pysyvät marttyyrit" vain rohkaisisivat muita kristittyjä ja aiheuttaisivat ei-kristittyjen kiinnostumisen kristinuskosta. Tuskin kukaan olisi nimittäin kuollut muinaisroomalaisen uskonnon jumalien vuoksi. Diocletianus joutui menemään ja meni yhä pitemmälle. Kristityiltä riistettiin melkein kaikki kansalaisoikeudet. Piispoja, pappeja ja diakoneja vangittiin ja kidutettiin. Vuonna 304 pantiin toimeen yleinen vaino koko valtakunnassa. Kaikissa maakunnissa vainoa ei kuitenkaan pantu toimeen yhtä ankarasti. Vaikka osa kristityistä luopui kidutuksen pehmittämänä, niin moni kärsi marttyyrikuoleman, joutui maanpakoon tai vankeuteen ja osa piti uskonsa salassa. Vuonna 305 Diocletianus vetäytyi syrjään ja luovutti vallan seuraajilleen (kaksi keisaria ja kaksi alakeisaria). Vuonna 311 antoivat neljä hallitsijaa julistuksen, jolla vainot vihdoin lopetettiin. Julistuksessa korostettiin vainojen oikeellisuutta, mutta myönnettiin suoraan, että kirkkoa oli mahdoton saada hengiltä. Kristittyjen sallittiin harjoittaa ja tunnustaa uskontoaan, ehtona oli rukoileminen Rooman puolesta. Vainojen jälkeen, 300-luvun alkupuolella, kristinusko saavutti suvaitun uskonnon aseman, josta oli vain lyhyt matka sen suosimiseen. Vuonna 313 Konstantinus antoi hallitsijakumppaninsa kanssa Milanossa julistuksen, jossa kristityille taattiin uskonnonvapaus. Kun Konstantinus vuonna 324 oli noussut koko valtakunnan hallitsijaksi, kristinusko pääsi suosituimmuusasemaan ja kirkko kehittyi Rooman valtakunnankirkoksi. Keisari Konstantinus alkoi suosia kristinuskoa monin tavoin: 1. Hän antoi rahaa kirkkojen korjauksiin ja rakentamiseen. 2. Sunnuntai (Kristuksen ylösnousemisen päivä) tuli yleiseksi lepopäiväksi. 3. Kirkko sai samanlaiset etuoikeudet kuin muutkin uskonnot. 4. Kristinuskon papit vapautettiin veroista, kuten muidenkin uskontojen papit. Kristinuskon henki alkoi tehdä myös Rooman kovia lakeja inhimillisemmiksi. Keisari Konstantinus loi perustan kirkon ja valtion yhteydelle, ja alkoi edistää kristinuskon asiaa. Konstantinuksen myönteinen asenne kristinuskoa kohtaan johtui siitä, että hän ymmärsi kristittyjen kanssa tehdyn yhteistyön kannattavan valtion kannalta. Kristinuskoa ei voitu tuhota, joten Konstantinus liittoutui sen kanssa. Konstantinus korvasi vanhan uskonnon uudella, moraalisesti korkeatasoisemmalla uskonnolla. Katolinen kirkko vainosi toisinajattelijoita inkvisitiolla, mutta se oli vasta pitkällä 1000-luvulla, ennen kuin se toteutui. Ranskassa katolilaiset vainosivat hugenotteja, minkä johdosta suuri osa Ranskan protestanteista pakeni Saksaan, Englantiin ja Alankomaihin. Uskonpuhdistuksen jälkeen Englannissa alettiin puolestaan vainota katolilaisia. Eniten uhreja on tehty kristinuskon nimissä, jossa kristityt vainosivat ja tappoivat uskonnon nimissä mm. muslimeja ristiretkien aikaan. http://fi.wikipedia.org/wiki/Inkvisitio http://fi.wikipedia.org/wiki/Kristittyjen_vainot http://fi.wikipedia.org/wiki/Ristiretket http://www.suol.fi/raamattunet/krvainro.html http://www.kolumbus.fi/heikki.marttila/helsinki/po200504.html http://fi.wikipedia.org/wiki/Kristinuskon_historia

    Äänestä

pakkosapattia, pelastumista lain töiden perusteella, Kristusta häpäisten?

Äänestä
  • oletko sovelias Jumalan valtakuntaan, sinne ei ole pääsevä mitään epäpyhää, eikä ketään kauhistusten tekijää.

    Äänestä

  • tutkitaan ja tarkasti kirjoitti:

    oletko sovelias Jumalan valtakuntaan, sinne ei ole pääsevä mitään epäpyhää, eikä ketään kauhistusten tekijää.

    Siinä sanoit totuuden. Dan. 12:2 Ja monet maan tomussa makaavista heräjävät, toiset iankaikkiseen elämään, :) toiset häpeään ja iankaikkiseen kauhistukseen. :(

    Äänestä

eikä mikään muukaan kunta, vaan Kristus Jeesus, uskon kautta. Eikä Raamatussa ole käsketty pyhittämään sunnuntaita, senkummemmin kuin muitakaan pyhiä, vaan meidän on käsketty pyhittää Kristus sydämissämme ja olla valmiit vastaamaan jokaiselle kysyvälle sen toivon perustusta, joka meissä on. Tätä julisti Paavali niin synagoogissa, kuin muuallakin ja olihan hän uskonsa takia vankilassakin pitkiä aikoja ja sieltä käsin kirjoitti kirjeitään. Paavali oli pannut toivonsa elävään Kristukseen, joka on kaikkien Herra, niin elävien kuin kuolleitten, sillä kaikki Hänelle elävät. Ja elävä toivo on siinä, että Jeesus tulee tempaamaan omansa eräänä päivänä, ja Kristuksessa kuolleet nousevat ylös ensin ja sitten meidät, jotka olemme elossa, temmataan yhdessä heidän kanssaan yhdessä ylös Herraa vastaan yläilmoihin. Ja niin me saamme olla aina Herran kanssa. Näillä sanoilla meitä käskettiin lohduttamaan! Tätä päivää minä odotan, tapahtukoon se niin, että kerkeän nukkua pois ennen tätä tapahtumaa, tai olen sitten elossa. Tämä on Raamatun totuus Jumalan Sanassa. Älköön kukaan riistäkö teiltä tätä toivoa, niin varoittaa Paavali. Ja tuhatvuotinen valtakunta on maan päällä ja Kristus hallitsee silloin. Se on oleva rauhan valtakunta. Siitä voi jukea Jesaja 11 luku. Jeesus sanoo: Ja nämä menevät pois IANKAIKKISEEN RANGAISTUKSEEN, mutta vanhurskaat IANKAIKKISEEN ELÄMÄÄN. Matt,25:46 Eiköhän siinä iankaikkisuudella molemmissa ole sama tarkoitus. Ei meidän tarvitse väännellä kirjoituksia kieroon omaksi kadotukseksemme, vaan totuutta noudattaen rakkaudessa kaikin tavoin kasvaa Häneen, joka on seurakunnan pää, se on, Kristukseen.

Äänestä
  • Oli niin hyvä alku tuossa kirjoituksessasi mutta loppu oli valitettavasti sitäkin huonompi. Jos ajattelet hetken : Raamattu sanoo että ainostaan Jumalalla on kuolemattomuus - sitä ei kukaan voi kieltää. Raamattu sanoo monen monta kertaa että ihmisen elämä TUHOUTUU erossa Jumalasta - sitä ei voi kukaan kieltää. Raamattu sanoo että pelastus perustuu siihen että Jeesus maksoi TÄYDEN lunastushinnan syntisistä jotka hän pelastaa ... Raamattu sanoo sanoo että pelastus lepää Jumalan oikeudenmukaisuudessa ja Jumalan rakkaudessa. Raamattu sanoo että pelastuksen sisältö on siirymistä kuolemasta > elämään (ei helvetistä > taivaaseen) Kaiken tuon vesittää omaan kuolemattomuuteen usko.. se tekee Jumalasta piinaajan ja pelastuksesta ja ristinkuolemasta jonkinlaisen verisen näytelmän joka ei perustu Jumalan täydellisyyteen oikeudenmukaisuudess ja rakkaudessa. Mitä tulee rangaistuksen pituuteen niin kyllä Raamattu puhuu totta siinäkin - sillä että molemmissa tapauksissa puhutaan samasta pituudesta nimittäin ELINIKÄISESTÄ rangaistuksesta ja sitä seuraavasta KUOLEMASTA tai ELINIKÄISESTÄ ELÄMÄSTÄ (joka Jumalan valtakunnassa on lupauksen mukaan iankaikkienen) - ero on siis siinä että elinikä Jumalan valtakunnassa on aivan erilainen kuin sen ulkopuolella .. jossa "toinen kuolema" odottaa siellä olevia.. Olisi todella väärin väittää tuon perusteella että Jumala a) kiduttaisi itse luomaansa elämää ikuisesti .. b) että Jumala olisi edes luvannut iankaikkisen elämän nille jotka ovat erossa Hänestä (sillä Raamattu sanoo että se on mahdottomuus että iankaikkista elämää voisi olla erossa siitä Jumalan täydellisyydestä joka on iankaikkisen elämän ehto ja jonne Jumala haluaa meidät pelastaa ).. Se oli saatana (siis se vanha käärme joka on ollut valehtelija alusta lähtien) joka on luvannut ihmiselle oman kuolemattomuuden sanoessaan "ei ette te kuole, vaan teistä tulee Jumalan kaltaisia .." mikä harha.. Usko Jumalaa jonka Sanaa Raamattu on - mitään iankaikkista elämää ei ole muualla kuin Jumalan valtakunnassa Raamattu riittää..

    Äänestä

  • alex-kasi kirjoitti:

    Oli niin hyvä alku tuossa kirjoituksessasi mutta loppu oli valitettavasti sitäkin huonompi. Jos ajattelet hetken : Raamattu sanoo että ainostaan Jumalalla on kuolemattomuus - sitä ei kukaan voi kieltää. Raamattu sanoo monen monta kertaa että ihmisen elämä TUHOUTUU erossa Jumalasta - sitä ei voi kukaan kieltää. Raamattu sanoo että pelastus perustuu siihen että Jeesus maksoi TÄYDEN lunastushinnan syntisistä jotka hän pelastaa ... Raamattu sanoo sanoo että pelastus lepää Jumalan oikeudenmukaisuudessa ja Jumalan rakkaudessa. Raamattu sanoo että pelastuksen sisältö on siirymistä kuolemasta > elämään (ei helvetistä > taivaaseen) Kaiken tuon vesittää omaan kuolemattomuuteen usko.. se tekee Jumalasta piinaajan ja pelastuksesta ja ristinkuolemasta jonkinlaisen verisen näytelmän joka ei perustu Jumalan täydellisyyteen oikeudenmukaisuudess ja rakkaudessa. Mitä tulee rangaistuksen pituuteen niin kyllä Raamattu puhuu totta siinäkin - sillä että molemmissa tapauksissa puhutaan samasta pituudesta nimittäin ELINIKÄISESTÄ rangaistuksesta ja sitä seuraavasta KUOLEMASTA tai ELINIKÄISESTÄ ELÄMÄSTÄ (joka Jumalan valtakunnassa on lupauksen mukaan iankaikkienen) - ero on siis siinä että elinikä Jumalan valtakunnassa on aivan erilainen kuin sen ulkopuolella .. jossa "toinen kuolema" odottaa siellä olevia.. Olisi todella väärin väittää tuon perusteella että Jumala a) kiduttaisi itse luomaansa elämää ikuisesti .. b) että Jumala olisi edes luvannut iankaikkisen elämän nille jotka ovat erossa Hänestä (sillä Raamattu sanoo että se on mahdottomuus että iankaikkista elämää voisi olla erossa siitä Jumalan täydellisyydestä joka on iankaikkisen elämän ehto ja jonne Jumala haluaa meidät pelastaa ).. Se oli saatana (siis se vanha käärme joka on ollut valehtelija alusta lähtien) joka on luvannut ihmiselle oman kuolemattomuuden sanoessaan "ei ette te kuole, vaan teistä tulee Jumalan kaltaisia .." mikä harha.. Usko Jumalaa jonka Sanaa Raamattu on - mitään iankaikkista elämää ei ole muualla kuin Jumalan valtakunnassa Raamattu riittää..

    Danielin kirja 12. 2 Ja monet maan tomussa makaavista heräjävät, toiset iankaikkiseen elämään, toiset häpeään ja iankaikkiseen kauhistukseen. 3 Ja taidolliset loistavat, niinkuin taivaanvahvuus loistaa, ja ne, jotka monta vanhurskauteen saattavat, niinkuin tähdet, aina ja iankaikkisesti. Amen! Alex, meidän ei tarvitse pelätä häpeää. Me saamme loistaa kuin tähdet.

    Äänestä

  • uteljas kirjoitti:

    moneen kertaan ja kun luen sen ja kaikki muut Raamatunkohdat sanmasta asiasta niin olen varma että Sana tuossa tarkoittaa ihmisen ELINIKÄÄ. Raamattu kertoo MONEN MONTA KERTAA että synnin palkka on kuolema ja tuhoutuminen (siis elämän TUHOUTUMINEN - eikä mikään ikuinen piina). Kaikki yritykset pönkittää "ikuisen piinan oppia" ovat oikeastaan pohjimmiltaan "oman olemattoman kuolemattomuuden" pönkittämistä .. Harha jolla on vakavat seuraukset .. sanoisin erittäin vakavat seuraukset - sillä ne MUUTTAVAT KOKO RAAMATUN SANOMAN TOISEKSI .. mikä on luonnollisesti vakavin asia mitä olla ja voi... ´Siitä kai olemme kuitenkin samaa mieltä .... että SILLE joka USKOO olevansa kuolematon MYÖS erossa Jumalasta TAI SILLE EI USKO olevansa kuolematon erossa Jumalasta - on Raamattu täysin erilainen kirja - sen sisältö MUUTTUU täysin johtuen siitä miten ihminen uskoo tässä asiassa. Toisin sanoen: " TÄMÄ ON TÄRKEIN ASIA RAAMATUSSA, SILLÄ SEN MUKANA TULEE KAIKKI MUUKIN. " Totuus on (kiesi sen sitten tai ei) että Raamatuu sanoo että vain Jumalan yhteydessä voi olla iankaikkista elämää, se tulee esiin Raamatussa SATOJA kertoja - ei kenelläkään tarvitse olla vaikeuksia saada 'tietoa' siitä.. Ja monet maan tomussa makaavista heräjävät, toiset iankaikkiseen elämään, toiset häpeään ja iankaikkiseen kauhistukseen. Tuon voit käsittää kuinka vain, mutta et koskaan siten että se tukisi IKUISTA piinaa.. jos pysyt koko Raamatun sanomassa.. siinä on heidän elämänsä pituus se ikuisuus.. Niinkuin tässäkin ... Ja taidolliset loistavat, niinkuin taivaanvahvuus loistaa, ja ne, jotka monta vanhurskauteen saattavat, niinkuin tähdet, aina ja iankaikkisesti. ... Heidän elämänsä pituus vain on täysin erilainen - koska taidolliset ovat Jumalan yhteydessä ja siellä on iankaikkinen elämä mahdollista .. Ei tässä olekaan kysymys "pelko uskosta" - jota "ikuisen piinan" uskokin edustaa - vaan Jumalan tahdosta - Jumala oikeudenmukaisesta ja rakkaudellisesta tahdosta - siitä AINOASTA TAHDOSTA missä ainoastaan voi iankaikkinen elämä tulla mahdolliseksi.. Ihmisen omaan olemukseensa perustuva kuolemattomuus on vain huuhaata - ei kukaan meistä jää eloon - saa iankaikista elämää jos ei Jumalan Poika sitä meille hanki. Se on varma .. alex

    Äänestä

Niin, moni ihmisiä askarruttaa nämä eksytykset ja väärät opit,- joka sinänsä on hyvä asia pohtia ja tarkastella asioita Raamatun valossa. Mutta, jos tarkastelemme todella sitä asiaa tai tekijää, joka ilmentää selkeästi ihmisen perillepääsyn/pelastumisen.Siis miten tämä ihminen käyttäytyy ja mitä tekijöitä siihen liittyy. Esim. Matt 25 luvussa on erikoisen hyvin kuvattu miten asenteet ja käyttäytyminen toista ihmistä kohtaan on etusijalla.Samoin; "Pyrkikää rauhaan KAIKKIEN kanssa ja pyhitykseen, sillä ilman sitä ei kukaan ole näkevä Herraa". Ymmärrätttekö,- ei sanallakaan mainita oikeasta kasteesta,- sapatin vietosta jne.... Ymmärrän, miten todellinen oikea oppi ohjaa ihmisen käyttäytymisen ja mielikuvat lähimmäistään kohtaan Raamatun ilmoituksien mukaisiksi.Siis ilmentävät hyviä hedelmiä,- joista ihmisen tunnistaa ja jota Jeesus opetti. Niin, jos samattiin liittyisi erikoinen siunaus tai oikeaoppisuus, niin tämä tulisi näkyä KAIKISSA niissä ihmisissä,- jotaka uskovat sapatin tärkeyteen.Mutta, näin ei todellisudessa ole, vaan edustavat aivan tavallista uskonelämää tai jopa uskonnollisuutta käyttäytymisessään.

Äänestä

on jos jonkinlaista uskojaa ja uskonsuuntaa - tätänykyä taitaa olla pari tuhatta erilaista "kirkkoa" maailmassa.. ja olen samaa mieltä kanssasi että olisi väärin pyhittää sunnuntai ainoaksi lepopäiväksi - meillä on vain ero siinä että sinun käsityksesi mukaan tulee meidän kuitenkin pyhittää joku viikonpäivä, mutta minä uskon että meidän tulee pyhittää lepopäivä - oli se sitten vaikka lauantai tai mikä päivä tahansa.. Toiseksi (tai oikeastaan ENSIMMÄISEKSI minun listallani) tulle harhaoppi sielun kuolemattomuudesta erossa Jumalasta ... ja siihen tiukasti liittyvä ikuisen piinan harhaoppi. Mitä todellakaan ei löydy Raamatusta. Tämä hirveä harahoppi on minun uskoni mukaan alkujaan lähtenyt sanoista "ei ette te kuole" josta sitten on pakostakin kehittynyt esimerkiksi juuri tuo ikuisen piinan oppi. Sillä valitettavasti on niin että jokainen joka uskoo käärmeen sanat "ei ette kuole" on pakotettu uskomaan myös siihen että iankaikkista elämää on myös Jumalan valtakunnan ulkopuolella ja silloin on tietysti ikuisen piinan harhaoppiin helppo uskoa.. Tässä jos missään on kysymys ketä me uskomme - Jumalaa joka sanoi "olet kuolemalla kuoleva" tai saatanaa joka on ollut valehtelija alusta saakka ja joka sanoi "ei ette te kuole" - tässä on uskon se JUURI - mihin sitten se puukin kasvaa minkä hedelmät niin selvästi näkyvät .. Kasteesta en ole oikein samaa mieltä kanssasi - se riippuu ihmisestä itsestään - sydämmen asenteesta Jumalan edessä ei siitä kuinka paljon vettä käytetään - vaan siitä onko ihmisellä vilpitön usko vai ei. Ja lapsen usko on ehkä vilpittömin mitä maailmassa on - sallikaamme heidän mennä Jeesuksen tykö - älkämme estäkö heitä.. se on minun käsitykseni. Onko vanhempien todellinen tahto jättää lapsensa Jumalalle vai onko kyseessä vain tapa ja nimen antaminen. Kaste ei ole kastettavan ja kirkon välinen asia vaan Jumalan ja kastettavan välinen.. Kastaminen ei nimittäin ketään pelasta.. vaan Jeesus Kristus.. joka kastaa ihmisen Pyhällä Hengellä ja tulella... Ja sama on muuten myös upotuskasteessa ei se pelasta - jos nyt joku on sellaista uskonut.. edes.. alex

Äänestä
  • alex-kasi on kyllä ihan sekaisin päivien suhteen. Asia ei ole niin, että kunhan jonkun päivän pidämme pyhänä. Jumalan siunaama ja pyhittämä päivä on viikon seitsemäs päivä lauantai. Jumala sanoo "MUISTA".

    Äänestä

  • Se että emme ole samaa mieltä kaikesta pilkulleen, ei näköjään estä sinua olemasta asiallinen. Tämä piirre on melko harvinaista tällä palstalla. Olisikohan asiallisuuteesi syynä Pyhän Hengen työ sinussa?

    Äänestä

  • "Toiseksi (tai oikeastaan ENSIMMÄISEKSI minun listallani) tulle harhaoppi sielun kuolemattomuudesta erossa Jumalasta ... ja siihen tiukasti liittyvä ikuisen piinan harhaoppi. Mitä todellakaan ei löydy Raamatusta." Oletko alex8 lääkärin mielestä toivoton tapaus, niin ettei sulle ole järkätty lääkitystä? Vai oletko vain taas jättänyt lääkkeet väliin? Meinaten vaan että aivosolusi ovat jämähtäneet jumiin. Kukaan muu ei "ikuisesta piinasta" puhu kuin vain sä ite. Kristityt käyttävät aivan muita sanontoja kertoessaa Jumalan oikeudenmukaisuudesta. Mene jo hyvä mies lääkäriin.

    Äänestä

  • sanoa että kirjoitti:

    alex-kasi on kyllä ihan sekaisin päivien suhteen. Asia ei ole niin, että kunhan jonkun päivän pidämme pyhänä. Jumalan siunaama ja pyhittämä päivä on viikon seitsemäs päivä lauantai. Jumala sanoo "MUISTA".

    Niin ... alex näyttää oelvan ihan mettäs kun ei tärkeimmästä käskystäkään ymmärrä yhtään mittää Sirkka-Iitaki ymmärtää että jumalaton joutuu helvettiin joksikin aikaa mut alexi ei ymmärrä Jumalan oikeudenmukaisuuest mittää

    Äänestä

  • kolme-enkeliä kirjoitti:

    Se että emme ole samaa mieltä kaikesta pilkulleen, ei näköjään estä sinua olemasta asiallinen. Tämä piirre on melko harvinaista tällä palstalla. Olisikohan asiallisuuteesi syynä Pyhän Hengen työ sinussa?

    Harhoista ja hörhöistä on luovuttava, siinä sie sanoit tottuuen. Mene siis lääkäriin.

    Äänestä

  • sanoa että kirjoitti:

    alex-kasi on kyllä ihan sekaisin päivien suhteen. Asia ei ole niin, että kunhan jonkun päivän pidämme pyhänä. Jumalan siunaama ja pyhittämä päivä on viikon seitsemäs päivä lauantai. Jumala sanoo "MUISTA".

    on että Jumala sanoi MUISTA pyhittää LEPOpäivä. En minä ymmärrä tuota siten että Jumala olisi sanonut MUISTA pyhittää lauantai - jos et lepää lauantaina niin olet epäjumalan palvelija.. vaan MUISTA pyhittää se päivä jolloin LEPÄÄT vaikka se ei olikaan lauantai - se päivä on tarkoituksella pyhitettävä Jumalalle suuremmassa määrin kuin muut päivät (jotka nekin on pyhitettävä Jumalalle) näin siksi että ihminen jaksaisi pysyä oikealla tiellä .. sillä jos ihminen ei käytä lepopäiväänsä oikein hän nopeasti loitoontuu Jumalasta.. Mutta kuten jo sanoin toivotaan ettei kukaan tee omaatuntoaan vastaan - jos sinä olet vakuuttunut että Jumala tarkoitti lauantaita niin minun kehoitukseni on että pysyt siinä. Minä puolestani en kuitenkaan usko että asia on täsmälleen niin - se ei ole minun omantuntoni mukaista - jos ole väärässä niin kyllä Jumala sen sitten minullekin näyttää - mutta en usko että olen väärässä .. kun luen ja tutkin asiaa niin tulen tähän ymmärrykseen - siitä mitä Jumala lepopäivällä tarkoittaa - siis rehellisesti .. Minulle usko on elämää Jumalan tahdossa - en usko että Jumala panee ihmiselle mitään käskyjä ilman syvempää tarkoitusta ..

    Vaikka meillä on mielipide-eroja joissasin asioissa ja aina emme ole pystyneet hedelmällisesti asioista keskustelemaan, niin tässä asiassa olen kanssasi täysin samaa mieltä. Ja sinä vielä perustelet asian juuri siten, kuin minäkin sen näen. Muista pyhittää lepopäivä. Näin siellä lukee. Siellä ei lue, muista pyhittää lauantai, tai muista pyhittää sunnuntai. Ja koska sinä tätä asiaa ymmärrät, niin kerron sinulle perusteita tämän adventtiopin perusteettomuuteen lisääkin. Esim. Juutalaiset eivät nimenneet päiviään viikonpäivien nimille kuten nykyään tehdään, vaan he käyttivät järjestysnumeroita. Ensimmäinen päivä, toinen päivä jne. Viikonpäivien nimet tulivat kuvioihin vastaa paljon myöhemmin. Babylonialaiset nimittivät viikonpäiviä "seitsemän vaeltavan taivaanvalon" mukaan: auringon, kuun ja viiden planeetan, joilla kaikilla oli jokin jumalan nimi. Kreikkalaiset ja roomalaiset antoivat joka päivälle nimen oman jumalansa tai jumalattarensa mukaan. Sitten germaanit lainasivat tavan roomalaisilta. Kristityillä seitsenpäiväinen viikko oli alusta lähtien, mutta he käyttivät järjestysnumeroita, koska he vieroksuivat roomalaisten päivien nimiä. Viikko alkoi ensimmäisestä päivästä ja päättyi seitsemänteen päivään. Vähitellen myös kristityt omaksuivat roomalaisen nimistön: maanantai, tiistai jne... No sitten tuli tämä vapaapäivämuutos 300-luvulla, mutta vasta 500-luvulla siirryttiin isommalla ryminällä pitämään Jumalanpalveluksia sunnuntaina. Lähtökohtana oli pääsiäisen tapahtumat, koska viikkojärjestelmästä haluttiin Kristus-keskeinen. Joten meillä ei todellisuudessa ole hajuakaan siitä, minä päivänä Jumala loi ja minä päivänä Hän lepäsi. Se saattoi olla tiistai, tai torstai tai mitä tahansa. Viikonpäivien nimet tulivat niin paljon myöhemmin mukaan kuvioihin. Me tiedämme vain, että seitsemäntenä päivänä Hän lepäsi, mutta emme tiedä, mikä meidän nykyistä nimiin perustuvista viikonpäivistä täsmäisi sen päivän kanssa. Tuhansia vuosia päivät olivat vain numeroita, kunnes ne korvattiin nimillä jne. Voiko joku muka todella olettaa, että niiden tuhansien vuosien ajan, ilman kunnollista kalenteria, taatusti mentiin saumattomasti numeroista nimiin ja viikosta toiseen? Häh?

    syy on siinä että juutaiset pitävät sapattinsa lauantaisin.. tänäänkin ja A-kirkko katsoo että kyseessä on sama sapatti.. niinkuin periaatteessa onkin. Siis minulle ei kuitenkaan paljon nuo selitykset anna - ei puolin tai toisin - vaan se lepopäivän tarkoitus mikä tulee esiin Raamatusta. Että lepo on tarpeellinen - Jeesuksen aikaan oli Israelissa kaikenlaisia ihmis- sääntöjä joita oli liitetty Jumalan käskyihin unohtaen niiden syvemmän tarkoituksen .. myös sapatin .. ja sitä vastaan juuri Jeesus puhui aina - erotti Jumalan syvemmän tarkoituksen ihmisten kirjaimen tulkinnasta ja samaa puhuu Raamattu tänäänkin.. Myös kun puhutaan "ikuisesta piinasta" - kyllä me voimme juosta kirjaimen perässä ja hakea lausen sieltä toisen täältä ja siten tukea omaan kuolemattomuuteemme perustuvaa iankaikkisuuttamme - mutta se on vain potaskaa - emme me ole kuolemattomia jos ei Jumala meitä auta.. Vahinko vain että sellainen "usko" muuttaa koko Raamatun sanoman toiseksi..

    Enpä taivuttanut asiaani riittävän paksusta rautakangesta. Juutalaiset eivät todellakaan pitäneet sapattiaan lauantaina, vaan viikon seitsemäntenä päivänä. He tekivät sitä tuhansia vuosia, ennen kuin viikonpäivistä konkreettisilla nimillä tiedettiin yhtään mitään. Yritin sano sitä, että viikonpäivät nimillä keksittiin hyvin myöhään ja ihmiset sitä ennen pitivät päivistä ja viikoista kirjaa miten sitten pitivät. Raapivat kivellä puuhun merkkiä, esimerkiksi. Juutalaisilla kuukausi vaihtui silloin kun kuu taivaalla vaihtui ja jos pilvisyyden takia kuun vaihtoa ei nähnyt, kuuta jatkettiin, kunnes kuun vaiheet nähtiin kunnolla paljain silmin. Ei silloin ollut almanakkoja, eikä mitään muutakaan ja päivät olivat mitä olivat. Jos päivissä mentiin vaikkapa viljanleikkaamiskaudella sekaisin, niin sitten vain sanottiin, että nyt on seitsemäs päivä ja sillä sipuli. Saattoi olla vaikka yhdeksäs edellisestä seitsemännestä. Joten tämä yhdestä päivästä meuhkaaminen on senkin takia täysin tarpeetonta, että me emme yksinkertaisesti pysty sanomaan, oliko se seitsemäs päivä todellakin lauantai vai jokin muu päivä. Nämä keksinnöt tehtiin paljon myöhemmin ja meidän ihmisten toimesta. Juutalaiset viettivät sapattia seitsemäntenä päivänä, eivät lauantaina, koska lauantaita ei silloin ollut, eikä ollut tuhansiin vuosiin.

    Äänestä

  • Alex ihan mettäs kirjoitti:

    Niin ... alex näyttää oelvan ihan mettäs kun ei tärkeimmästä käskystäkään ymmärrä yhtään mittää Sirkka-Iitaki ymmärtää että jumalaton joutuu helvettiin joksikin aikaa mut alexi ei ymmärrä Jumalan oikeudenmukaisuuest mittää

    mutta mikäs sellainen helvetti on? Eihän Raamatussa ole mitään helvettiä vaan Gehenna ja sinne joutumisesta Jeesus varoitti ... ja kyllä Sirkka-Iita tietää mistä minä puhun vaikka et sinä tiedäkään. Mina sanon että "mitään ikuista piinaa" ei ole ja se on täysin Raamatun vastainen oppi joka muuttaa koko Raamatun sanoman toiseksi. Sitä minä sanon ja se on totta - uskoi ihminen sitten ikuiseen piinaan tai ei niin kukaan joka syventyy asiaan ei voi väittää että Raamatun sanoma on TÄYSIN ERILAINEN riippuen siitä uskooko ihminen olevansa kuolematon myös erossa Jumalasta. TÄYSIN ERILAINEN - itsessään olevaan kuolemattomuuteensa uskovat ja Jumalan vain kuolemattomuuteen kuolemattomuuteen uskovat LUKEVAT KOKO RAAMATUN NIIN ERILAILLA, että voi kysyä onko kysymys edes samasta uskonnosta. Tutki asiaa niin huomaat ... ehkä .. riippuen sitä kuinka sokea olet. alex

    Äänestä

  • alex-kasi kirjoitti:

    on että Jumala sanoi MUISTA pyhittää LEPOpäivä. En minä ymmärrä tuota siten että Jumala olisi sanonut MUISTA pyhittää lauantai - jos et lepää lauantaina niin olet epäjumalan palvelija.. vaan MUISTA pyhittää se päivä jolloin LEPÄÄT vaikka se ei olikaan lauantai - se päivä on tarkoituksella pyhitettävä Jumalalle suuremmassa määrin kuin muut päivät (jotka nekin on pyhitettävä Jumalalle) näin siksi että ihminen jaksaisi pysyä oikealla tiellä .. sillä jos ihminen ei käytä lepopäiväänsä oikein hän nopeasti loitoontuu Jumalasta.. Mutta kuten jo sanoin toivotaan ettei kukaan tee omaatuntoaan vastaan - jos sinä olet vakuuttunut että Jumala tarkoitti lauantaita niin minun kehoitukseni on että pysyt siinä. Minä puolestani en kuitenkaan usko että asia on täsmälleen niin - se ei ole minun omantuntoni mukaista - jos ole väärässä niin kyllä Jumala sen sitten minullekin näyttää - mutta en usko että olen väärässä .. kun luen ja tutkin asiaa niin tulen tähän ymmärrykseen - siitä mitä Jumala lepopäivällä tarkoittaa - siis rehellisesti .. Minulle usko on elämää Jumalan tahdossa - en usko että Jumala panee ihmiselle mitään käskyjä ilman syvempää tarkoitusta ..

    Sapatti on viikon seitsemäs päivä eli meidän lauantai. Jumala sanoi: 2. Moos. 20:8     Muista sabbatin päivää, ettäs sen pyhittäisit Ei sanota että muista viikon ensimmäinen päivä tai viikon kuudes, ei vaan sapatinpäivä. Siksi siinä on sana "muista" että muistaisimme varmasti tämän. Ja mikä sitten on tuo sapatinpäivä? Jumala selventää että seitsemäs päivä on Herran sinun Jumalasi sapatti. Sunnuntai ei voi olla sapatti eli lepopäivä, sillä se on viikon ensimmäinen päivä. Perjantaikaan se ei voi olla sillä siitä raamatussa sanotaan sen olevan sapattiin valmistautumispäivä. Ja Jeesus naulittiin ristille perjantaina, lepäsi seitsemännen haudan ja nousi viikon 1.päivänä ylös. Tämä järjestys ei ole mihinkään muuttunut vaikka kalenteriimme on tehty muutos 1973 ja vunnuntaista tehty viikon seitsemäs päivä. Israel ja monet muut maat seuraavat kuitenkin alkuperäistä luomisviikkoa edelleen. sapatilla on todellakin syvempi merkitys kuin vain ulkonainen käsky. sapatti on erityinen koetin jolla Jumala koettelee omiensa kuuliaisuutta. sapatti on täysin mielivaltaisesti valittu päivä, mutta valinnan on tehnyt Jumala ja hän kehottaa meitä muistamaan tämän!

    Äänestä

  • Bushmanni kirjoitti:

    Enpä taivuttanut asiaani riittävän paksusta rautakangesta. Juutalaiset eivät todellakaan pitäneet sapattiaan lauantaina, vaan viikon seitsemäntenä päivänä. He tekivät sitä tuhansia vuosia, ennen kuin viikonpäivistä konkreettisilla nimillä tiedettiin yhtään mitään. Yritin sano sitä, että viikonpäivät nimillä keksittiin hyvin myöhään ja ihmiset sitä ennen pitivät päivistä ja viikoista kirjaa miten sitten pitivät. Raapivat kivellä puuhun merkkiä, esimerkiksi. Juutalaisilla kuukausi vaihtui silloin kun kuu taivaalla vaihtui ja jos pilvisyyden takia kuun vaihtoa ei nähnyt, kuuta jatkettiin, kunnes kuun vaiheet nähtiin kunnolla paljain silmin. Ei silloin ollut almanakkoja, eikä mitään muutakaan ja päivät olivat mitä olivat. Jos päivissä mentiin vaikkapa viljanleikkaamiskaudella sekaisin, niin sitten vain sanottiin, että nyt on seitsemäs päivä ja sillä sipuli. Saattoi olla vaikka yhdeksäs edellisestä seitsemännestä. Joten tämä yhdestä päivästä meuhkaaminen on senkin takia täysin tarpeetonta, että me emme yksinkertaisesti pysty sanomaan, oliko se seitsemäs päivä todellakin lauantai vai jokin muu päivä. Nämä keksinnöt tehtiin paljon myöhemmin ja meidän ihmisten toimesta. Juutalaiset viettivät sapattia seitsemäntenä päivänä, eivät lauantaina, koska lauantaita ei silloin ollut, eikä ollut tuhansiin vuosiin.

    mitä sanoit eikä se ollut edes tuntematon asia minulle - mutta sen tradition mukaan mikä on Israelissa tänäänkin on viikon seitsemäs päivä juuri lauantai... sitä minä vaion tarkoitin Ja oli kuinka oli niin se mikä on tärkeätä - perusajatus - kaikissa Jumalan käskyissä on sama - ne ovat rakkaudellisia neuvoja ihmiselle ja kertomista siitä mitä iankaikkinen elämä tarkoittaa. Minkälaista se on..Että iankaikkinen elämä on mahdollista VAIN JUMALAN OIKEUDENMUKAISUUDESSA JA RAKKAUDESSA. Suunnilleen kuin me opetamme lapsiamme - emme me sano uhkaillen vaan neuvoen.. Jeesus sanoi: Matt. 7:11 Jos siis te, jotka olette PAHOJA, osaatte antaa lapsillenne hyviä lahjoja, kuinka paljoa ENNEMMIN teidän Isänne, joka on taivaissa, antaa sitä, mikä hyvää on, niille, jotka sitä häneltä anovat! Minä en näe käskyjä ikäänkuin jonkinlaisena "ansana" jonka Jumala olisi virittänyt saadakseen ihmisen lankeamaan (kuten joku täälläkin uskoi asian olevan) vaan peremminkin kertomusta siitä minkälaista elämän täytyy olla että se voisi olla iankaikkista .. Samalla se on Jumalan realistinen kertomus miksi ihminen ei voi saada iankaikkista elämää.. siltä pohjalta minä luen käskyt. Minulle ei Jumalan palveluskaan ole kirkossa istumista (vaikka voihan sitä sielläkin käydä) vaan elämistä Jumalan tahdossa .. alex

    Äänestä

  • kolme-enkeliä kirjoitti:

    Sapatti on viikon seitsemäs päivä eli meidän lauantai. Jumala sanoi: 2. Moos. 20:8     Muista sabbatin päivää, ettäs sen pyhittäisit Ei sanota että muista viikon ensimmäinen päivä tai viikon kuudes, ei vaan sapatinpäivä. Siksi siinä on sana "muista" että muistaisimme varmasti tämän. Ja mikä sitten on tuo sapatinpäivä? Jumala selventää että seitsemäs päivä on Herran sinun Jumalasi sapatti. Sunnuntai ei voi olla sapatti eli lepopäivä, sillä se on viikon ensimmäinen päivä. Perjantaikaan se ei voi olla sillä siitä raamatussa sanotaan sen olevan sapattiin valmistautumispäivä. Ja Jeesus naulittiin ristille perjantaina, lepäsi seitsemännen haudan ja nousi viikon 1.päivänä ylös. Tämä järjestys ei ole mihinkään muuttunut vaikka kalenteriimme on tehty muutos 1973 ja vunnuntaista tehty viikon seitsemäs päivä. Israel ja monet muut maat seuraavat kuitenkin alkuperäistä luomisviikkoa edelleen. sapatilla on todellakin syvempi merkitys kuin vain ulkonainen käsky. sapatti on erityinen koetin jolla Jumala koettelee omiensa kuuliaisuutta. sapatti on täysin mielivaltaisesti valittu päivä, mutta valinnan on tehnyt Jumala ja hän kehottaa meitä muistamaan tämän!

    Sabbat on lepopäivä - ja sitä meitä kehoitetaan muistamaan koska tarvitsemme lepoa. Raamattu sanoi että Jumalakin lepäsi työstään ja että myös meidän tulee levätä työstämme - ei kunnioittaa jotain päivää vaan Jumalaa ja Hänen tahtoaan - ei aleta kinaamaan (jos nyt et välttämättä halua :), minulle ei tuo PÄIVÄ merkitse kuitenkaan samaa kuin sinulle ja olet varmaan ymmärtänyt miten minä asian näen. Minua häiritsee hieman sellaiset väitökset että ihmiset valitsisivat itselleen sunnuntain lauantain sijasta ja siten antaisivat äänensä katoliselle kirkolle.. se ei nimittäin ole totta - ei monetkaan ihmiset valitse sunnuntaita koska lauantain sijaan - ikäänkuin tuloksena jonkinlaisesta kamppailusta joko Jumalan puolesta tai vastaan.. ei se ole niin - mutta samalla en myöskään kehoita adventisteja muuttamaan mieltään koska se on heille omantunnon asia. alex

    koittaa aika jolloin alex-kasi ja moni muu Jeesuksen oma tulee saman lipun alle jota myös sapatti edustaa, eli alkuperäiseen Jeesuksen uskoon. Maailma ja luopunut kristillisyys puhuu sunnuntain puolesta ja tulee vaatimaan sen pyhittämistä, niin silloin ne uskovat jotka vilpittömästi tahtovat tehdä Jumalan tahdon mukaisesti, hylkäävät ne siteet jotka heitä nyt sitovat ja ottavat totuuden ilolla vastaan.

    Itse en näe että se tulisi tapahtumaan, että maailma alkaisi sotimaan lauantai sapattia vastaan - mutta paljon muuta näen tapahtuvaksi.. ja nämä sapattikeskustelut ehkä ovat silmänlumetta joka estää monia näkemästä muita vakavia asioita jotka juuri nyt tapahtuvat silmiemme edessä maailmassa... Aika näyttää .. alex

    Äänestä

  • Bushmanni kirjoitti:

    Vaikka meillä on mielipide-eroja joissasin asioissa ja aina emme ole pystyneet hedelmällisesti asioista keskustelemaan, niin tässä asiassa olen kanssasi täysin samaa mieltä. Ja sinä vielä perustelet asian juuri siten, kuin minäkin sen näen. Muista pyhittää lepopäivä. Näin siellä lukee. Siellä ei lue, muista pyhittää lauantai, tai muista pyhittää sunnuntai. Ja koska sinä tätä asiaa ymmärrät, niin kerron sinulle perusteita tämän adventtiopin perusteettomuuteen lisääkin. Esim. Juutalaiset eivät nimenneet päiviään viikonpäivien nimille kuten nykyään tehdään, vaan he käyttivät järjestysnumeroita. Ensimmäinen päivä, toinen päivä jne. Viikonpäivien nimet tulivat kuvioihin vastaa paljon myöhemmin. Babylonialaiset nimittivät viikonpäiviä "seitsemän vaeltavan taivaanvalon" mukaan: auringon, kuun ja viiden planeetan, joilla kaikilla oli jokin jumalan nimi. Kreikkalaiset ja roomalaiset antoivat joka päivälle nimen oman jumalansa tai jumalattarensa mukaan. Sitten germaanit lainasivat tavan roomalaisilta. Kristityillä seitsenpäiväinen viikko oli alusta lähtien, mutta he käyttivät järjestysnumeroita, koska he vieroksuivat roomalaisten päivien nimiä. Viikko alkoi ensimmäisestä päivästä ja päättyi seitsemänteen päivään. Vähitellen myös kristityt omaksuivat roomalaisen nimistön: maanantai, tiistai jne... No sitten tuli tämä vapaapäivämuutos 300-luvulla, mutta vasta 500-luvulla siirryttiin isommalla ryminällä pitämään Jumalanpalveluksia sunnuntaina. Lähtökohtana oli pääsiäisen tapahtumat, koska viikkojärjestelmästä haluttiin Kristus-keskeinen. Joten meillä ei todellisuudessa ole hajuakaan siitä, minä päivänä Jumala loi ja minä päivänä Hän lepäsi. Se saattoi olla tiistai, tai torstai tai mitä tahansa. Viikonpäivien nimet tulivat niin paljon myöhemmin mukaan kuvioihin. Me tiedämme vain, että seitsemäntenä päivänä Hän lepäsi, mutta emme tiedä, mikä meidän nykyistä nimiin perustuvista viikonpäivistä täsmäisi sen päivän kanssa. Tuhansia vuosia päivät olivat vain numeroita, kunnes ne korvattiin nimillä jne. Voiko joku muka todella olettaa, että niiden tuhansien vuosien ajan, ilman kunnollista kalenteria, taatusti mentiin saumattomasti numeroista nimiin ja viikosta toiseen? Häh?

    !!!!!!!!.

    Äänestä

  • Bushmanni kirjoitti:

    Enpä taivuttanut asiaani riittävän paksusta rautakangesta. Juutalaiset eivät todellakaan pitäneet sapattiaan lauantaina, vaan viikon seitsemäntenä päivänä. He tekivät sitä tuhansia vuosia, ennen kuin viikonpäivistä konkreettisilla nimillä tiedettiin yhtään mitään. Yritin sano sitä, että viikonpäivät nimillä keksittiin hyvin myöhään ja ihmiset sitä ennen pitivät päivistä ja viikoista kirjaa miten sitten pitivät. Raapivat kivellä puuhun merkkiä, esimerkiksi. Juutalaisilla kuukausi vaihtui silloin kun kuu taivaalla vaihtui ja jos pilvisyyden takia kuun vaihtoa ei nähnyt, kuuta jatkettiin, kunnes kuun vaiheet nähtiin kunnolla paljain silmin. Ei silloin ollut almanakkoja, eikä mitään muutakaan ja päivät olivat mitä olivat. Jos päivissä mentiin vaikkapa viljanleikkaamiskaudella sekaisin, niin sitten vain sanottiin, että nyt on seitsemäs päivä ja sillä sipuli. Saattoi olla vaikka yhdeksäs edellisestä seitsemännestä. Joten tämä yhdestä päivästä meuhkaaminen on senkin takia täysin tarpeetonta, että me emme yksinkertaisesti pysty sanomaan, oliko se seitsemäs päivä todellakin lauantai vai jokin muu päivä. Nämä keksinnöt tehtiin paljon myöhemmin ja meidän ihmisten toimesta. Juutalaiset viettivät sapattia seitsemäntenä päivänä, eivät lauantaina, koska lauantaita ei silloin ollut, eikä ollut tuhansiin vuosiin.

    Bushmannin henki on koeteltu ja köykäiseksi havaittu.

    Äänestä

lisätä naispappeus, niin vaikealta kuin se sitten tuntuukin monesta myöntää. Totuus on sanottava maistu miltä maistu.

Äänestä
  • mies-tai naispappeutta. se on sitten tulkinta kysymys miten asiaan suhtaudutaan. Mutta naisen toimiselle seurakunnassa julistajana tai johtajana ei ole raamatullista estettä.

    Äänestä

  • vaan uudenliiton pyhät kaikki saavat viedä evankeliumin sanaa eteen päin. Tiedän, että on paljon naisevankelistoja, jotka koko sydämellään ja voimallaan ovat ja ovat olleet viemässä sanaa lähetyskentillä ja työssä ja vaivassa uurastaneet. Uskon, että nämä ovat saaneet paljon enemmän Jumalan valtakunnan asiassa eteenpäin menemisessä, kuin niinkutsutut "leipäpapit", jotka kuivia saarnojansa pitävät ilman Hengen innoitusta, voitelua ja rakkautta hukkuvia sieluja kohtaan. 1Piet.2:9 Mutta te olette "valittu suku, kuninkaallinen papisto, pyhä heimo,omaisuuskansa, julistaaksenne sen jaloja tekoja", joka on pimeydestä kutsunut teidät ihmeelliseen valkeuteensa. Seurakunnan kaitsijat ja vanhimmat ovat asia erikseen, mutta nainen saa julistaa evankeliumia siinä kuin mieskin.

    Äänestä

  • miestä eikä naista kirjoitti:

    vaan uudenliiton pyhät kaikki saavat viedä evankeliumin sanaa eteen päin. Tiedän, että on paljon naisevankelistoja, jotka koko sydämellään ja voimallaan ovat ja ovat olleet viemässä sanaa lähetyskentillä ja työssä ja vaivassa uurastaneet. Uskon, että nämä ovat saaneet paljon enemmän Jumalan valtakunnan asiassa eteenpäin menemisessä, kuin niinkutsutut "leipäpapit", jotka kuivia saarnojansa pitävät ilman Hengen innoitusta, voitelua ja rakkautta hukkuvia sieluja kohtaan. 1Piet.2:9 Mutta te olette "valittu suku, kuninkaallinen papisto, pyhä heimo,omaisuuskansa, julistaaksenne sen jaloja tekoja", joka on pimeydestä kutsunut teidät ihmeelliseen valkeuteensa. Seurakunnan kaitsijat ja vanhimmat ovat asia erikseen, mutta nainen saa julistaa evankeliumia siinä kuin mieskin.

    asiaa, koska alttarille ei saa vierasta verta viedä. Suurin osa kirkkojen alttareista on saastutettu vieraalla verellä. Sivupöytä on sitä varten, että nainen voi todistuspuheen vuoronsa pitää. Pappeus on miehen virka, joka ei naisille kuulu. Raamatun sanaa vastaan nouseminen ei tuo koskaan onnea seurakunnalle.

    Äänestä

  • kolme-enkeliä kirjoitti:

    mies-tai naispappeutta. se on sitten tulkinta kysymys miten asiaan suhtaudutaan. Mutta naisen toimiselle seurakunnassa julistajana tai johtajana ei ole raamatullista estettä.

    että nainen ei voi olla pappi, eikä seurakunnan vanhin. Alttarin taakse ei ole yhdelläkään naisella asiaa, koska alttarille ei saa vierasta verta viedä. Sivupöytä on sitä varten, että nainen voi sen takaa todistuspuheen vuoronsa pitää. Aikoinaan kun naispappeus keskustelu oli kuumimmillaan, eräs seurakuntamme miespastori kirjoitti Nyky-aika lehdessä pappeudesta puheenollen, että katsotaan mitä Isokirkko tekee tarkoitti tätä naispappi asiaa. Meidän tulisi katsoa mitä Raamattu sanoo, eikä mennä perässä harhaan.

    Äänestä

  • pitäisi tietää kirjoitti:

    en oikein usko että olet. kyllä ne naisetkin on lunastettu Kristuksen verellä, ei ne mitään vieraita ja muukalaisia ole!

    Äänestä

  • ei naisilla ole kirjoitti:

    asiaa, koska alttarille ei saa vierasta verta viedä. Suurin osa kirkkojen alttareista on saastutettu vieraalla verellä. Sivupöytä on sitä varten, että nainen voi todistuspuheen vuoronsa pitää. Pappeus on miehen virka, joka ei naisille kuulu. Raamatun sanaa vastaan nouseminen ei tuo koskaan onnea seurakunnalle.

    alttariko, vai joka alttarin pyhittää? Me elämme uudessa liitossa ja Jeesus on avannut tien kaikkein pyhimpään oman verensä kautta, ja kun panemme toivomme tähän uhriin, emme tarvitse mitään alttareita ja vanhan liiton Jumalanpalvelussääntöjä. Kaikki saavat käydä uskalluksella armoistuimen eteen, siinä ei rakennuksia tarvita, eikä kirkon alttareita!

    Äänestä

  • suurempi, kirjoitti:

    etkä pureudu syvemmälle sanaan. Aiotko heittää ristin menemään? Eiköhän Golgatan kumpu sovi ristin alttariksi vieläkin, siihen pakanat panevat toivonsa.

    Äänestä

  • pelkkä pintaliitäjä kirjoitti:

    etkä pureudu syvemmälle sanaan. Aiotko heittää ristin menemään? Eiköhän Golgatan kumpu sovi ristin alttariksi vieläkin, siihen pakanat panevat toivonsa.

    kirkko, eikä kirkon alttari, vaan Golgatan kummulla ristillä kuollut Jeesus, Jumalan Poika, joka kolmantena päivänä nousi ylös kuolleista ja nousi taivaaseen, eikä muuta uhria enää syntien edestä tarvita, sillä sen Hän teki kertakaikkiaan uhraamalla itsensä. Tämän työn kautta olen pelastettu ja syntini anteeksisaanut, uudestisyntynyt Jumalan Sanan kautta, ja uskossa Hänen armostaan säilynyt 32 vuotta. Sitä pelastusta ei voi tehdä tyhjäksi kenenkään sanomiset, eikä sanomatta jättämiset, sillä niin varma on tämä pelastus!

    Äänestä

  • kolme-enkeliä kirjoitti:

    en oikein usko että olet. kyllä ne naisetkin on lunastettu Kristuksen verellä, ei ne mitään vieraita ja muukalaisia ole!

    Raamattu ei tunne tasa-arvoa muuhun kuin pelastukseen nähden Kristuksessa. Uusiliitto ei poista muuta kuin luopumisen sukuperäisestä Leeviläisestä pappeudesta, eikä suinkaan sukupuolisuudesta, sillä Leeviläinen pappeus ei tuntenut naispappeutta. Leeviläinen pappikin saattoi tultuaan kristinuskoon jatkaa palvelustehtäviään sen uudessa merkityksessä ehtoollisen kautta alttarin takaa niinkuin ennenkin. Alttari ei ole mihinkään hävinnyt, vaan se on muisto menneiltä ajoilta jolloin uhrattiin karitsoita, ja samassa merkityksessä muisto jatkuu ehtoollisen kautta Uudessaliitossa täyttyneessä muodossaan sovituksesta. Onko kaikkesi viety jo alttarille Pyhä Henkikö sua hallitsee?

    Äänestä

## Varokaa vääriä oppeja Kirjoittanut: kolme-enkeliä 14.5.2009 klo 09.50 ## Aina varoittelet vääristä opeista, mutta sulla ei vielä ole esitettävänä sitä suoraa oppia. Toivottavasti et turhaudu vaan pysyt palstalla, sillä sinä olet paras varoitusmerkki adventismista. Erityisesti sinun kauttasi näemme, että adventismi =ellenismi. Ei ole vertaistasi palstalla - kukaan toinen ei ole niin paljon saanut adventisteja eroomaan a-kirkosta ja palaamaan Kristuksen luo. Olet paras varoittaja tällä palstalla. Kiitos!

Äänestä
  • Olen saanut olla välikätenä johdattamassa useita seurakuntamme pariin:)

    Äänestä

  • kolme-enkeliä kirjoitti:

    Olen saanut olla välikätenä johdattamassa useita seurakuntamme pariin:)

    Olen saanut olla välikätenä johdattamassa useita seurakuntamme pariin:) ----- Pohdit paljon syvällisiä asioita, mutta tiedätkö/ymmärrätkö, ettei Raamattu tunne Kristuksen ruummiissa erillisiä osioita/puolueita. Esim. Adventti srk tai Helluntaisrk tai Babtistisrk ei ilmennä sitä Jumalan seurakuntaa, joka on Krisuksen ruumis. Puolueet ilmentävät vain ihmisen kyhäelmiä ja jäljitelmiä Jumalan todellisesta seurakunnasta. Varmaan olemme yhtämieltä siitä,- ettei apostolisena aikana ihmisiä kehoitettu liittymään mihinkään puolueeseen,- koska mnitä ei ollut olemassakaan.Oli vain Efeson srk tai Kolossan srl jne... eli Jumalan seurakuntaa/Kristuksen ruumista ilmennettiin paikan nimellä.

    Hyvä niin. Ei muuta kun entistä ahkerammin kirjottamaan kun noin on asia!

    Äänestä

  • UPDATE_9045125 kirjoitti:

    Olen saanut olla välikätenä johdattamassa useita seurakuntamme pariin:) ----- Pohdit paljon syvällisiä asioita, mutta tiedätkö/ymmärrätkö, ettei Raamattu tunne Kristuksen ruummiissa erillisiä osioita/puolueita. Esim. Adventti srk tai Helluntaisrk tai Babtistisrk ei ilmennä sitä Jumalan seurakuntaa, joka on Krisuksen ruumis. Puolueet ilmentävät vain ihmisen kyhäelmiä ja jäljitelmiä Jumalan todellisesta seurakunnasta. Varmaan olemme yhtämieltä siitä,- ettei apostolisena aikana ihmisiä kehoitettu liittymään mihinkään puolueeseen,- koska mnitä ei ollut olemassakaan.Oli vain Efeson srk tai Kolossan srl jne... eli Jumalan seurakuntaa/Kristuksen ruumista ilmennettiin paikan nimellä.

    Täytyyhän teidän keskuudessanne olla puolueitakin! 1. Kor. 11:19 Täytyyhän teidän keskuudessanne olla puolueitakin, että kävisi ilmi, ketkä teistä kestävät koetuksen. Hanki Raamattu!

    Äänestä

  • kolme-enkeliä kirjoitti:

    Olen saanut olla välikätenä johdattamassa useita seurakuntamme pariin:)

    Ja mistäs tämä ilmenee? Olisiko sinulla lukuja antaa, kuinka paljon adventtikirkon jäsenmäärä on höpöjutuistasi kasvanut? Minulla on antaa lukuja: http://www.vaestorekisterikeskus.fi/vrk/home.nsf/pages/7DB30905CD412FC8C22571FE0033B947?opendocument Sieltäpä mene vuosi vuodelta läpi tilastot, niin huomaat mikä on pelin todellinen tilanne: Kristityt 6 - adventistit 0. Kaikkien amerikkalaisten höpölahkojen jäsenmäärät laskevat lehmän hännän tavoin: Mormonit, jehovat ja adventistit. Ei sivistyneissä länsimaissa amerikan höpöopit enää elä kauaakaan.

    Olin vähällä jo lähteä kyselemään, miten pääsis jäseneksi sapattikirkkoon, enkelien houkuttamana. Olen aina halunnut olla siellä missä on vetoa. Mutta enhän minä tuollaiseen uppoavaan laivaan menekään, kohta sen varmaan rotatkin jättää. Nehän ensimmäisinä poistuu, kun vaara vaanii.

    Äänestä

  • antti_kantola kirjoitti:

    Lisää tilastoja täältä: http://www.adventiststatistics.org/ Nämä antavat hiukan suurempia jäsenmääriä, mutta suunnat ovat samat: alaspäin. Tämä sivu on aika mielenkiintoinen, sillä jos katsomme vaikkapa adventtikirkon syntysijoja, niin he ovat helisemässä: http://www.adventiststatistics.org/view_Summary.asp?FieldInstID=1072116 2007 sisään tuli 17,401 ja samaan aikaan lähti 11,509. Aika hurjia lukuja sieltä, missä kannatuksen pitäsi olla suurinta ja ihmisten lojaalius. Sitten jos katsomme amerikan liberaaleja osia, emmekä fundamentalistin kotiseutuja, niin aika vaikeuksissa ovat: Atlantic union conference: Tulijoita 2007 6,307 Lähtijöitä 2007 7,064. Samoin south pasific conference (australia yms), joka on ollut adventismin pyhää aluetta, on kokenut kovia. Vielä vaikkapa 1998 tulijoita 25000 ja lähti 6500 ( 18000 pyöreästi nettokasvua) 2007 nettokasvua enää vajaa kolme tuhatta. Esim tuo 2007 tulijoita 13100 ja lähtijöitä 10300. Samoin etelä-amerikka, joka on esittänyt huikeita lukuja karahti 2007 kiville. Yli 30 000 enemmän lähtijöitä, kuin tulijoita. Että sellaista. Missähän se enkeli nyt vaikuttikaan. Toivottavasti asustaa etelä-amerikassa, tai niin luulisi.

    Äänestä

  • Bushmanni kirjoitti:

    Ja mistäs tämä ilmenee? Olisiko sinulla lukuja antaa, kuinka paljon adventtikirkon jäsenmäärä on höpöjutuistasi kasvanut? Minulla on antaa lukuja: http://www.vaestorekisterikeskus.fi/vrk/home.nsf/pages/7DB30905CD412FC8C22571FE0033B947?opendocument Sieltäpä mene vuosi vuodelta läpi tilastot, niin huomaat mikä on pelin todellinen tilanne: Kristityt 6 - adventistit 0. Kaikkien amerikkalaisten höpölahkojen jäsenmäärät laskevat lehmän hännän tavoin: Mormonit, jehovat ja adventistit. Ei sivistyneissä länsimaissa amerikan höpöopit enää elä kauaakaan.

    Jeesuksne seuraaminen on ristinsä ottamista. Sitä eivät milloinkaan tule enemmistö ottamaan. Se että adventtikirkon jäsenistä 70 % on yli 70 vuotiaita on syy jäsenmäärän jatkuvaan laskuun. Mutta niin se on helluntai seurakunnisssa, luterilaisesskin ja kaikissa uskonsunnissa länsimaissa, jäsenmäärä pienenee. Adventtiseurakunta kasvaa suhteessa kikista eniten muihin verrattuna kolmasnissa maissa. On maita joissa 10% väestöstä on adventisteja. Silti pysymme vähemmistönä loppuunasti. Piskuinen lauma mutta Jumalan silmäterä:)

    Äänestä

  • Bushmanni kirjoitti:

    Lisää tilastoja täältä: http://www.adventiststatistics.org/ Nämä antavat hiukan suurempia jäsenmääriä, mutta suunnat ovat samat: alaspäin. Tämä sivu on aika mielenkiintoinen, sillä jos katsomme vaikkapa adventtikirkon syntysijoja, niin he ovat helisemässä: http://www.adventiststatistics.org/view_Summary.asp?FieldInstID=1072116 2007 sisään tuli 17,401 ja samaan aikaan lähti 11,509. Aika hurjia lukuja sieltä, missä kannatuksen pitäsi olla suurinta ja ihmisten lojaalius. Sitten jos katsomme amerikan liberaaleja osia, emmekä fundamentalistin kotiseutuja, niin aika vaikeuksissa ovat: Atlantic union conference: Tulijoita 2007 6,307 Lähtijöitä 2007 7,064. Samoin south pasific conference (australia yms), joka on ollut adventismin pyhää aluetta, on kokenut kovia. Vielä vaikkapa 1998 tulijoita 25000 ja lähti 6500 ( 18000 pyöreästi nettokasvua) 2007 nettokasvua enää vajaa kolme tuhatta. Esim tuo 2007 tulijoita 13100 ja lähtijöitä 10300. Samoin etelä-amerikka, joka on esittänyt huikeita lukuja karahti 2007 kiville. Yli 30 000 enemmän lähtijöitä, kuin tulijoita. Että sellaista. Missähän se enkeli nyt vaikuttikaan. Toivottavasti asustaa etelä-amerikassa, tai niin luulisi.

    todeaalon kasvaa nettokasvua 3000/päivä. Vuonna 1967 meitä oli maailmassa 1.6 miljoonaa, tänään lähestytään 17miljoonaa. kasvua reilussa 40 vuodessa yli 1000%!!!

    Äänestä

  • kolme-enkeliä kirjoitti:

    todeaalon kasvaa nettokasvua 3000/päivä. Vuonna 1967 meitä oli maailmassa 1.6 miljoonaa, tänään lähestytään 17miljoonaa. kasvua reilussa 40 vuodessa yli 1000%!!!

    Nämä teidän murskaavat luvut tulevat afrikasta. Siellä saattaa kasteelle tulla 3 miljoonaa ihmistä, mutta jos heistä seuraavana sapattina viisi on paikalla, niin se on erittäin hyvin se. Satun määrätyistä syistä tuntemaan afrikkalaista kulttuuria ja näin se menee. Prosentit eivät kerro yhtään mitään, vaan todelliset ihmiset, jotka tällä hetkellä ovat teistä poispäin. Sitten adventtikirkon tapa pitää kuolleet jäsenet rekisterissä niin pitkään kuin kehdataan. Juu todellisia jäseniä ne on kuolleetkin. Teitä ei todellakaan ole kuin paperilla se 16-16.5 miljoonaa. Todellinen luku on jossain 11-12 miljoonan korvilla, jos sitäkään. Ja sitten tullaan pääkysymykseen: paraneeko paska pöyhimällä, vaikka sitä pöyhisi useampikin ihminen. Ei parane.

    Äänestä

  • kolme-enkeliä kirjoitti:

    Jeesuksne seuraaminen on ristinsä ottamista. Sitä eivät milloinkaan tule enemmistö ottamaan. Se että adventtikirkon jäsenistä 70 % on yli 70 vuotiaita on syy jäsenmäärän jatkuvaan laskuun. Mutta niin se on helluntai seurakunnisssa, luterilaisesskin ja kaikissa uskonsunnissa länsimaissa, jäsenmäärä pienenee. Adventtiseurakunta kasvaa suhteessa kikista eniten muihin verrattuna kolmasnissa maissa. On maita joissa 10% väestöstä on adventisteja. Silti pysymme vähemmistönä loppuunasti. Piskuinen lauma mutta Jumalan silmäterä:)

    Todelliset alkuperäiset adventistit .. http://www.spaup.org/ http://paimensauva.wordpress.com/

    Äänestä

  • kolme-enkeliä kirjoitti:

    todeaalon kasvaa nettokasvua 3000/päivä. Vuonna 1967 meitä oli maailmassa 1.6 miljoonaa, tänään lähestytään 17miljoonaa. kasvua reilussa 40 vuodessa yli 1000%!!!

    Sinulla ei taida olla käsitystä sanojen netto ja brutto todellisista merkityksistä. Ehkä kannattaisi kerrata niitäkin, koska yleissivistyksen puute nakertaa muutenkin viestiesi sisällön arvostusta. Esim viimeisimmät teidän omat tilastot kertovat, että 2007 tuli sisäänpäin kaikkinensa 1,198,517 henkeä. Samaan aikaan lähti 559,708. Aika hurja suhde tuokin, mutta kun vähennämme isosta luvusta pienen, saamme: 638809 Se tekee nettona 1750 huijattua päivässä. Ei todellakaan 3000 päivässä. Tosin te itse saatte nettokasvuksi 544,541, joka tekee 1491 huijattua päivässä. Mutta tätä 3000 henkeä/pv te toitotatte ja valhe se on pienikin. Valheeseen koko humpuukilahko perustuu ja tämä on vain pieni malka isossa paskakasassa. http://www.adventiststatistics.org/view_Summary.asp?FieldAbr=GC

    Niin onko näiden lähtijoiden mukana myös kuolleet sanotaan ca 3000 - kuolleet - erotetut - lähteneet .. Muuten aika monta jos 3000 kastetaan joka päivä - vai mitä.. varsinkin kun on lukenut sen A-kirkon kastelupauksen.. ja toisekseen sinulla tuntuu olevan "vähän" kummallinen katsantokanta afrikkalaisiin - älä unohda että Afrikka (ca 30 milj.neliö/km) on esinmmerkiksi paljon suurempi kuin Eurooppa (10 milj.neliö/km).. ja kulttuuri vaihtelee sen eri maissa paljon enemmän kuin esimerkiksi Euroopassa.. joka alkaa olla aika amerikkalaistunut.. myös Suomi..

    Kaikenakikkiaankin maailmassa on vain noin 16-17 milj. adventistia enää.

    Äänestä

  • alex-kasi kirjoitti:

    Niin onko näiden lähtijoiden mukana myös kuolleet sanotaan ca 3000 - kuolleet - erotetut - lähteneet .. Muuten aika monta jos 3000 kastetaan joka päivä - vai mitä.. varsinkin kun on lukenut sen A-kirkon kastelupauksen.. ja toisekseen sinulla tuntuu olevan "vähän" kummallinen katsantokanta afrikkalaisiin - älä unohda että Afrikka (ca 30 milj.neliö/km) on esinmmerkiksi paljon suurempi kuin Eurooppa (10 milj.neliö/km).. ja kulttuuri vaihtelee sen eri maissa paljon enemmän kuin esimerkiksi Euroopassa.. joka alkaa olla aika amerikkalaistunut.. myös Suomi..

    >> Muuten aika monta jos 3000 kastetaan joka päivä >>> Muuten aika monta kun joka päivää 1500 ihmistä jättää adventtikirkon pölyt ja harhaopit taakseen. Miksiköhän? 1500 ihmistä päivässä saa tarpeekseen tuosta rakkauden tyyssijasta. Ja mitenkäs minulla on outo katsantokanta afrikkalaisiin? Voisi vähän perustella mielipiteitään, edes yhden kerran. En unohda, että afrikka on noin suuri, mutta siellä asuu lähes tulkoon kaikki maailman köyhimmät ihmiset maailman surkeimmissa oloissa, joten siellä jokainen oppi (humpuukia tai ei) menee ihmisille läpi, jos sen kanssa tarjotaan lautasellinen ruokaa. Joten siksi en kauheasti panisi painoa adventtikirkon jäsenmäärän kasvulle, joka syntyy pääasiassa köyhässä afrikassa. Yhdistyneiden kansakuntien kehitysraportti järjesti vuonna 2003 maailman 175 valtiota järjestykseen "kehittyneisyyden" mukaan, pohjasijoilla 151–175 oli pelkästään afrikkalaisia valtioita. Heitä ei ikävä kyllä auta yhtään humpuukilahko, joka haluaa 10% heidän muutenkin vähistä varoistaan.

    Äänestä

  • 316 kirjoitti:

    Täytyyhän teidän keskuudessanne olla puolueitakin! 1. Kor. 11:19 Täytyyhän teidän keskuudessanne olla puolueitakin, että kävisi ilmi, ketkä teistä kestävät koetuksen. Hanki Raamattu!

    Tuo Raamatun ilmoitushan, juuri opettaa, miten uskovan ihmisen tulee olla PUOLUEETON eli koetuksen kestävä. Nykyäänhän ihmiset todella ovat puolueissa kiinni ja siten puolueellisia. Mutta, apostolien opetus ohjasi paikkakunnille vain yhden seurakunnan/Kristuksen ruumiin ja Jumalan tahto on, että tämä seurakunta opn puolueeton (koetuksen kestävä tässäkin asiassa). PS. Pyhä Henki ei koskaan ohjaa ihmistä puolueeseen/puolueellisuuteen.

    Äänestä

3 enkeliä: "Muita harhaoppeja on usko Jeesuksen salaiseen tempaukseen, tuhatvuotiseen valtakuntaan maan päällä ja että laki olisi naulittu ristille." --------- Kol. 2:14 "...ja pyyhki pois sen kirjoituksen säädöksineen, joka oli meitä vastaan ja oli meidän vastustajamme; sen hän otti meidän tieltämme pois ja naulitsi ristiin." Kolme enkeliä : puhut taas jälleen ihan omaa evankeliumiasi, harhaoppia, josta meitä on varotettu... Usko Raamattuun, 3 enkeliä.

Äänestä
  • Tottakai heidän täytyy väittää ylösottoa "salaisen tempauksen valheeksi", sillä he opettavat, että Kristuksen tulemus on sellanen, että sillä hetkellä kaikki jumalattomat haihtuu olemattomiksi ja he kirkastuvat ja elävät Maan päällä ikuisesti. Jos he myöntäisivät että on ensin ylöstempaus ja sitten antikristuksen ajan lopussa Jeesus tulee pyhien kanssa tänne ja niin edelleen ... silloin he jooutuis myöntämään, että Jumala ei olekaan hyljännyt Israelia. Mutta sitähän ei saatava voi myöntää että Jumala on uskollinen varsinkin Israelille. Joten seurakunnan ylösottoa täytyy väittää "salaiseksi temapukseksi" ja "ylimääräiseksi ylösotoksi".

    Äänestä

adventisten hapatusta niin pelastutte.

Äänestä
  • lähestulkoon kaikkien Suomen kirkkojen alttarit vieraalla verellä hyi, hyi. Jumalan Pyhä Henki on vetäytynyt näistä pyhäköistä kauas.

    Äänestä

Onko meillä kiivaus HYVÄÄN ? Kirjoittanut: AnttiVKantola 14.5.2009    1. Piet. 3:12-13 12 Sillä Herran silmät tarkkaavat vanhurskaita ja hänen korvansa heidän rukouksiansa, mutta Herran kasvot ovat pahantekijöitä vastaan." 13 Ja kuka on, joka voi teitä vahingoittaa, jos teillä on kiivaus hyvään? Kyllä kai se Makkonen ihan hyvin puhui, mutta minä en jaksa kaunopuheisuutta. Olen tiivistetyn opetuksen tyyppejä. Heti alussa oli kuitenkin tuo hyvä Pietarin kohta. "Kuka voi teitä vahingoittaa, jos teillä on kiivaus hyvään". Pietari oli kiivas kiukkuinen ja julma hirmuinen luonteeltaan, mutta oli oppinutsen, että Herran erityinen varjelus on niiden yllä, jotka eivät malta olla puolustamatta ja tekemättä hyvää. Joutui siinä muut pelkäämään vahingoittumistaan, kun Pietarilla oli kiivaus hyvään. Korva miekalla irti eräältäkin sotamieheltä. Mutta Pietari ei ollut kunnolla uskossa silloin vielä? No ei ollut, eikä Golgatan tapahtumien keskelläkään vielä ollut kunnolla uskossa. Vai miten on? Mehän emme olisi Jeesusta kieltäneet piika pahasen edessä, emmehän? Mutta pyhä Pietari kielteli ja kiroili. Vaikka oli lähellä Jeesusta ja uskontunnustuksensa vakuuttanut ja vannonut. Kun Pietarin lihallinen kiivaus jalostui jumalalliseksi luonteenpiirteeksi - Pyhän Hengen saatua otteen Pietarista - sellaiseksi, josta adventtiliikkeessä ei edes uneksia uskalleta - sitten vasta pelkäämistä olikin seurakunnan keskellä ... Apt 5:3-5 3 Mutta Pietari sanoi: "Ananias, miksi on saatana täyttänyt sinun sydämesi, niin että koetit pettää Pyhää Henkeä ja kätkit osan maatilan hinnasta? 4 Eikö se myymätönnä ollut sinun omasi, ja eikö myynnin jälkeenkin sen hinta ollut sinun? Miksi päätit sydämessäsi tämän tehdä? Et sinä ole valhetellut ihmisille, vaan Jumalalle." 5 Kun Ananias kuuli nämä sanat, kaatui hän maahan ja heitti henkensä. Ja suuri pelko valtasi kaikki, jotka sen kuulivat. Niinpä niin. Pietarissa ei ollut jumalisuuden ulkokuorta niin että olisi kieltänyt sen voiman, vaan käskysana oli hänelle täyttä totta Hengessä. Kiivaus hyvän puolesta oli niin lujaa, ettei hän sietänyt valehtelemista edes raha-asioissa. Jumala oli samaa mieltä - että valehteleminen on Pyhän Hengen pettämistä ja se on rangaistava. Pilkkaamiset sinänsä on pikku juttu valehtelemisen rinnalla. Jeesus tuli pilkattavaksi muttei petettäväksi. EI Jumalalta varastaminenkaan sinänsä aina ... J.Iskariothan kavalteli Jeesuksen lähetyskassasta, eikä Jeesus välittänyt siihen puuttua. Mutta kun Juudas petti Jeesuksen, niin antoi Pyhä Henki sellaiset tunnontuskat, että Juudas ei pystynyt antamaan itselleen anteeksi. No, EGW opettaa että Judaksen katumus johti parannukseen, mutta me tiedämme, ettei. Ananias ja Safiira -tapauksessa talousrikos oli Pyhän Hengen pilkaa käsittääkseni siksi, että asian tultua puheeksi, he yhä pysyivät valheessa. Siinä olisi ollut parannuksen paikka. Mikä sitten johti tuon anteliaan pariskunnan talousrikollisuuden polulle? Lahihenkisyys !!! Tahtoivat antaa itsestään vielä puolta paremman kuvan kuin mitä totuus oli. Että mehän annamme ihan kaikki Herralle. Emme ole puolinaisia. Matt. 12:31 Sentähden minä sanon teille: jokainen synti ja pilkka annetaan ihmisille anteeksi, mutta Hengen pilkkaamista ei anteeksi anneta. Matt. 12:32 Ja jos joku sanoo sanan Ihmisen Poikaa vastaan, niin hänelle annetaan anteeksi; mutta jos joku sanoo jotakin Pyhää Henkeä vastaan, niin hänelle ei anteeksi anneta, ei tässä maailmassa eikä tulevassa. Tietenkään emme voi tietää, oliko Ananiaksen ja Safiiran synti sitä luokkaa, että olisivat ollet vikapäitä iankaikkiseen syntiin, mutta kuitenkin ihan vakava varoitus Pyhän Hengen pilkkaa ajatellen. Jeesushan puhuu tuossa Hengen pilkasta tilanteessa, jossa hänen parantamistoimintaansa väitettiin pahoalisen työksi ja se on Jumalan Voiman eli Pyhän Hengen pilkkaamista se ainakin. KUN jaksoitte lukea tämän pitkän sepustuksen tähän saakka, olette hyvinkin hengellisiä. :)     -------- Paavali teki käskyt eläviksi! Kirjoittanut: AnttiVKantola 14.5.2009    Tyhatvuotiset kiitoksen sanankohdasta, jota en ole ennen huomioinut! Pakanain apostoli taitaa olla minulle tuiki tuntematon ja kuolleen lain kirjaimen tilalle tullut Pyhä Henki! Apt. 13:11-12 11 Ja nyt, katso, Herran käsi on sinun päälläsi, ja sinä tulet sokeaksi etkä aurinkoa näe säädettyyn päivään asti." Ja heti lankesi hänen päällensä synkeys ja pimeys, ja hän kävi ympäri ja etsi taluttajaa. 12 Kun käskynhaltija näki, mitä oli tapahtunut, niin hän uskoi, ihmetellen Herran oppia. Olihan Jeesus antanut käskyn Paavalin tulla sokeaksi, alussa, määräajaksi. Nyt Paavali osasi käyttää samaista käskyä elävästi. Mitä tulee käskyyn "älä tapa!", tulkitsen sitä niin, että kun se on käskemismuodossa oleva kieltolaki, niin tappamisen sijaan täytyy tehdä eläväksi. Älä tapa trkoittaa minulle, että "Te eläväksi!". Jeesushan lisäsi tuohon kieltolakiin, ettei saa tappaa edes henkisesti tai hengellisesti. (Herjaaminen kielletty). Joten tee, rakasamalla, ihmiset eläviksi henkisesti ja hengellisesti. Ehkä olen aivan eksynyt, mutta näin minä tulkitsen käskyä "älä tapa".    

Äänestä

Gal 1. 6 Minua kummastuttaa, että te niin äkkiä käännytte hänestä, joka on kutsunut teidät Kristuksen armossa, pois toisenlaiseen evankeliumiin, 7 joka kuitenkaan ei ole mikään toinen; on vain eräitä, jotka hämmentävät teitä ja tahtovat vääristellä Kristuksen evankeliumin. 8 Mutta vaikka me, tai vaikka enkeli taivaasta julistaisi teille evankeliumia, joka on vastoin sitä, minkä me olemme teille julistaneet, hän olkoon kirottu. 9 Niinkuin ennenkin olemme sanoneet, niin sanon nytkin taas: jos joku julistaa teille evankeliumia, joka on vastoin sitä, minkä te olette saaneet, hän olkoon kirottu. 10 Ihmistenkö suosiota minä nyt etsin vai Jumalan? Tai ihmisillekö pyydän olla mieliksi? Jos minä vielä tahtoisin olla ihmisille mieliksi, en olisi Kristuksen palvelija. 11 Sillä minä teen teille tiettäväksi, veljet, että minun julistamani evankeliumi ei ole ihmisten mukaista;

Äänestä

pitää varoa sairaita valehtelijoita, jotka toimivat Jumalan nimessä. Aloitus on siitä hyvä esimerkki.

Äänestä

mutta Babylon ei tarkoita kristikuntaa! eikä kristittyjä yleensä. Miksi ei? Siksi koska se ei ole koskaan toiminut ja elänyt, " lampun valossa" eikä se ole koskaan huutanut Yljälle " Tule Herra Jeesus"..Jeesuksen takaisin tulosta on huutanut läpi maailman vain yksi seurakunta, joka huutaessaan sitä ei ollut Babylon! Babylon on myös " suuri kaupunki" ,...siihen lasketaan kaikki ne " jotka pitävät Jumalan käskyt ja Jeesuksen uskon" ilm. 18:20 Koska tämän kaupungin Kuningas on Kristus! Babylon , ja " suuri kaupunki" on sama kuin " vaimo" ilm 17: 7 Ja vaimo tarkoittaa Jumalan vaimoa, eli hänen seurakuntaansa, Enkeli tuossa jakeessa kertoo että " vaimolla on salaisuus" Mikähän se 2vaimon" salaisuus mahtaakaan olla? Benedi tietää että se on " toinen mies"!! Peto ei kanna koskaan Jumalan vaimoa, mutta " vaimoa" jolla on salaisuus, sitä hän kantaa mielellään,...koska peto ja väärä profeetta heitetään kerran kadotukseen! Miksi peto kantaaajan lopulla Jumalan vaimoa? Siksipä tietenkin, että peto on tämän vaimon rakastaja, ja vaimo hankkii pedon kautta kaiken sen, minkä se ennen hankki Yljältään! Joko nyt ymmärrät miksi Ylkä sanoo: " Voi !! kuinka onkaan portoksi tullut uskollinen kaupunki....Se, oli aiemmin uskollinen Jumalan käskyille,...mutta nyt sen kauppiaat olivat maan mahtavia! Kristikunta on ainba ostanut oppinsa (sunnuntain, lapsikasteen, epäjumalien kuvat jne.jne. ) pedolta Mutta Jumalan vaimo, oli erillinen kansa, Jumalan kansa,..kunnes tulee aika ja on jo " lähtekää siitä ulos te minun kansdani" Jumalan kansaa on siis ne " Jotka pitävät Jumalan käskyt ja Jeesuksen uskon" Tule kolme enkeliä luokseni,..niin minä neuvon sinulle tarkemmin Jumalan tien...en kait muutoin olisi "siunattu"

Äänestä

Jokaisen tulisi tarkastella omaa uskoaan ja kertoa siitä eikä höpistä muiden uskosta ja väittää tietävänsä siitä enemmän kuin ihmiset itse tietävät.
Ettekö huomaa kuinka takaperoista tuollainen keskustelu on?

Enemmän asiallista keskustelua, please!

Äänestä

Raamattu varoittaa ottamasta pedonmerkkiä, joka on "sielun kuolemattomuus taikausko" ja siihen liittyvä "ikuinen piina" jota ei löydy Raamatusta. Tämä hirveä harahoppi tuli kirkkoon luopumuksen myötä pakanuudesta ja kerikkalaisesta filosofiasta..

Äänestä

Ei opit yhtään mitään mutta ne kuolleiden henget niiden oppien takana!
Eihän meillä ole suuri taistelu ihmistä ja sen oppia vastaan vaan pimeitä
henkiä vastaan.

Ef. 6:12
Sillä meillä ei ole taistelu verta ja lihaa vastaan,
vaan hallituksia vastaan, valtoja vastaan,
tässä pimeydessä hallitsevia maailmanvaltiaita vastaan,
pahuuden henkiolentoja vastaan taivaan avaruuksissa.

Mark. 6:7
Ja hän kutsui tykönsä ne kaksitoista ja alkoi lähettää heitä kaksittain
ja antoi heille vallan saastaisia henkiä vastaan.

1. Kor. 12:10
toinen lahjan tehdä voimallisia tekoja; toinen profetoimisen lahjan, toinen lahjan
arvostella henkiä; toinen eri kielillä puhumisen lahjan, toinen taas lahjan
selittää kieliä.

"joku kyvyn erottaa eri henget toisistaan", sanoo uusi käännös.

Äänestä
  • ikuiseen piinaan? Siinä tapauksessa, että sellaista väität haluan kysyä: Oliko se vahinko? Epäonnistuiko Jumala työssään, vai ihanko uskot että jumala tahallaan loi elämää pahuuteen ja kidutukseen? Hä hä - teen tuosta niin huonon että se ei minulle kelpaa ja kidutan sitä sitten ikuisesti "tulessa jossa ei edes madot kuole".
    Kiduttaako jumala niitä matojakin?

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

kolme-enkeliä kirjoitti:

Jumala varoittaa meitä omaksumasta vääriä oppeja. Yleisiä vääriä oppeja kristikunnassa on valtavasti, mutta tähän laitan niistä merkittävimpiä. Ensiksi sunnuntain pyhyys. Raamattu ei tunne sunnuntain pyhyyttä tai tue sen lepopäiväasemaa. Päinvastoin Raamattu varoittaa ottamasta pedonmerkkiä, joka on sunnuntain vietto. Sunnuntai on tullut seurakuntaan luopumuksen mukana saatanan vaikutuksella. Toiseksi sielun kuolemattomuus ja siihen liittyvä ikuinen piina. Kumpaakaan ei löydy Raamatusta. Nämäkin hirveät harahopit tulivat kirkkoon luopumuksen myötä pakanuudesta ja kerikkalaisesta filosofiasta. Kolmanneksi mainittava lapsikaste eli vauvavalelu. Raamatussa kaste suoritettiin vain uskoville ja se tehtiin aina veteen upottamalla. Lapsikaste on suoraan pakanuudesta tullut ja syykin on selvä, saadaan kaikki kirkon jäseniksi syntymästään. Muita harhaoppeja on usko Jeesuksen salaiseen tempaukseen, tuhatvuotiseen valtakuntaan maan päällä ja että laki olisi naulittu ristille. Kyllä kristikansa on harhaoppien vallassa, ei sitä muuten Ilmestyskirjassa kutsuttaisikaan babyloniksi. Onneksi tänä aikana Jumalalla on seurakunta jonkä kärsivällisyytenä Jumalan käskyt ja jolla on syvä usko Jeesukseen. Tämä adventtiseurakunta kutsuu sinuakin pois babylonista alkuperäiseen Jeesuksen uskoon!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu