Aikanaan sain armolahjoja ja yksi niistä kalliista lahjoista oli profetoimisen lahja.
Sain profetoida edeltä monista asioista, jotka toteutuivat juuri niin, kuin Jumala ilmoitti.
Mutta minä osaan myös varoittaa luottamasta liikaa porfetianlahjan omaaviin ja sen teen itseni kautta ja sen opin myötä, mitä olen saanut kasvaessani arvolliseksi armolahjojen käyttäjäksi.
Rakkaat uskonystäväni ilahtuivat saamastani lahjasta ja, kun he joutuivat näkemään ja saivat nähdä niiden profetioiden toteutumisen, niin se lisäsi kosvasti kiinnostusta lahjaani ja näin he alkoivat odottamaan, että profetoisin.
Vaikenin ja olin hiljaa, sillä en saanut silloin profetoitavaa, kun he sitä toivoivat, mutta muutaman kerran otin itse yhteyttä Jumalaan ja uskoin, että Hän antoi viestin ja näin profetoin, vaikka kuitenkin tunsin koko ajan, että ei, nyt tämä ei tule Jumalasta, vaan minusta itsestäni.
Toisten odostus, siis sai minut profetoimaan lihanprofetioita ja ne eivät ole toteutuneet, eivätkä toteudu.
Kasvoin hiljalleen ymmärtämään, että profetian lahjan kanssa ei oteta yhteyttä Jeesukseen, vaan Jeesus ottaa yhteyden ja antaa profetian ja sen jälkeen en ole enää koskaan profetoinut lihan, eli mielikuvituksen profetioita ja toivottavasti nöyryys tämän lahjan antajan edessä pysyy minussa, enkä enää koskaan lankea minkään ihmisen odostuksen edessä lihallisiin tekoihin.
Koska olen itse virheeni tehnyt tämän lahjan kanssa, niin osaan kehoittaa kaikkia, joilla on profetoimisen armolahja tarkkailemaan, että tuleeko lahja varmasti Jumalasta ja vastaanottajien myös tulee olla tarkkana.
Kasvun myötä lihallisuus ja hengellisyys erottuvat niin täysin, että profetoijan on helppo huomata, milloin Jumalan Henki Sanan kanssa on asialla, tai itse ja oikea profeetta vaikenee niin kauan, kunnes on varma Jumalan antamasta viestistä.
Tänään monet profetoivat lihanprofetioita ja monet heistäkin, joilla on profetoimisen armolahja saattavat siihen langeta.
Siksipä, älkää seuratko profeettaa, vaan seuratkaa Jeesusta, eli tarkistakaa Jumalan Sanasta onko profetioiminen Jumalan Hengen mukaista:
17 Mutta ylhäältä tuleva viisaus on ensiksikin puhdas, sitten rauhaisa, lempeä, taipuisa, täynnä laupeutta ja hyviä hedelmiä, se ei epäile, ei teeskentele.
18 Vanhurskauden hedelmä kylvetään rauhassa rauhan tekijöille.
Jaakobin kirje 3
1 Veljeni, älkööt aivan monet teistä pyrkikö opettajiksi, sillä te tiedätte, että me saamme sitä kovemman tuomion.
2 Sillä monessa kohden me kaikki hairahdumme. Jos joku ei hairahdu puheessa, niin hän on täydellinen mies ja kykenee hillitsemään myös koko ruumiinsa.
3 Kun panemme suitset hevosten suuhun, että ne meitä tottelisivat, niin voimme ohjata niiden koko ruumiin.
4 Katso, laivatkin, vaikka ovat niin suuria ja tuimain tuulten kuljetettavia, ohjataan varsin pienellä peräsimellä, minne perämiehen mieli tekee.
5 Samoin myös kieli on pieni jäsen ja voi kuitenkin kerskata suurista asioista. Katso, kuinka pieni tuli, ja kuinka suuren metsän se sytyttää!
6 Myös kieli on tuli, on vääryyden maailma; kieli on se meidän jäsenistämme, joka tahraa koko ruumiin, sytyttää tuleen elämän pyörän, itse syttyen helvetistä.
7 Sillä kaiken luonnon, sekä petojen että lintujen, sekä matelijain että merieläinten luonnon, voi ihmisluonto kesyttää ja onkin kesyttänyt;
8 mutta kieltä ei kukaan ihminen voi kesyttää; se on levoton ja paha, täynnä kuolettavaa myrkkyä.
9 Kielellä me kiitämme Herraa ja Isää, ja sillä me kiroamme ihmisiä, Jumalan kaltaisiksi luotuja;
10 samasta suusta lähtee kiitos ja kirous. Näin ei saa olla, veljeni.
11 Uhkuuko lähde samasta silmästä makeaa ja karvasta vettä?
12 Eihän, veljeni, viikunapuu voi tuottaa öljymarjoja eikä viinipuu viikunoita? Eikä myöskään suolainen lähde voi antaa makeata vettä.
13 Kuka on viisas ja ymmärtäväinen teidän joukossanne? Tuokoon hän näkyviin tekonsa hyvällä vaelluksellaan viisauden sävyisyydessä.
14 Mutta jos teillä on katkera kiivaus ja riitaisuus sydämessänne, niin älkää kerskatko älkääkä valhetelko totuutta vastaan.
15 Tämä ei ole se viisaus, joka ylhäältä tulee, vaan se on maallista, sielullista, riivaajien viisautta.
16 Sillä missä kiivaus ja riitaisuus on, siellä on epäjärjestys ja kaikkinainen paha meno.
17 Mutta ylhäältä tuleva viisaus on ensiksikin puhdas, sitten rauhaisa, lempeä, taipuisa, täynnä laupeutta ja hyviä hedelmiä, se ei epäile, ei teeskentele.
18 Vanhurskauden hedelmä kylvetään rauhassa rauhan tekijöille.
Minä
profeettana.
5181
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Itse työtoverinsa, heidät, joiden kautta Hän opettaa ja puhuu. Jumalan lapsen elämä riippuu kaikessa Jumalasta ja siksi hänen oman tahtonsa, eli lihallisuutensa on pienennyttävä, jotta Jeesus saisi ensimmäisen sijan. Vasta sen jälkeen, kun toinen Aadami, eli ihmisen lihallinen tahto on vaiennut Jumalan Tahdon tieltä, on ihminen valmis siihen tehtävään, johon Jeesus on hänet kouluttanut ja valjastanut. Usein kasvatus on pitä ja jopa vaivaloinen, mutta se onnistuu, sillä Jeesus on voittaja kaikilla alueilla ja heidät, jotka Hän on edeltänäksemisensä kautta valinnut profetoimaan ja opettamaan, Hän totisesti taivuttaa ja puhdistaa jopa kultasepän tuleen asti vieden. Armolahjojen omistajat ovat särjetty henkisiä ja nöyrä mielisiä.
Olen joutunut kasvamaan myös samoja teitä kompastumisien kautta. Jumalan lajojen kantamisen vastuu on selainen, että moni meidän sinun ja minukin lisäkseni lakeavat väärään sääliin heti, ennenkuin Jumala on kasvattanut työhön inostuneena uudesta lajasta ei tunne vastuuta ja erehtyy väärässä hengessä profetoimaan niin minäkin tein vuosia sitten. Raamatun tutkimisen ja kasvun myötä olen tarkaillut itseäni ja pystyn tumaan esille sitä minkä Jumalan tato tuo esille opetuksena eteenpäin. Tämä on tärkeänä opetuksena virheistäni, että ei tule nuhdella ihmistä jos tuntee jotakin epämiellyttävää tunnetta nuhdeltavaa kohtaan, silloin tekee sen oman persoonallisuutensa kautta ja lahja ei tule puhtaana. Pelkoon ei tule kuitenkaan taipua vaan uskollisesti Sanaa lukien tulee tuntemaan totuuden ja totuuden julistajalla on ilo ja vapaus itsessään.
että otit esille tuon väärässä hengessä nuhtelemisen. On totta, että jos ihminen tuntee toisia ihmisiä kohtaan vääriä tunteita, vastenmielisyyttä tai vaikkapa vihaa, niin silloin pitää vaijeta, eikä nuhdella, sillä silloin se todellakin tulee omasta lihallisuudesta ja mehän emme halua tehdä lihantekoja, vaan Jumalan ennalta valmistamia hyviä tekoja. Kristinuskon yhteisö on hajotettu ja joka päivä sitä murennetaan sillä, että ihmiset syyttävät toisiaan milloin kastetavan poikkeavuuden takia, milloin kättenpäällepanemisten takia, milloin minkäkin alkeisiin kuuluvan opin takia. Opit eivät ole määrävässä asemassa uskovaisen elämässä, sillä kaikki me elämme vielä vajavaisuudessa, emmekä näin ole täysin oppineita, vaan asenne maailma, josta syntyy hengen hedelmät on määrävässä asemassa. Jos ihminen uskoo sydämestään Jeesukseen, syntyy hänen henkeensä hyvät hedelmät, jotka tuottavat laupeutta, armollista mieltä ja rakkautta sinne, missä näiden hedelmien kantaja asuu ja elää ja vaikutaa. Moni luulee olevansa täysin oppinut ja luulee tietävänsä kaikesta kaiken, mutta kuten Raamattu ilmoittaa, voi käydäkkin niin, että hän, joka itsensä ensimmäiselle sijalle nosti, saattaakin olla viellä viimeisellä paikalla.
On syytä todella miettiä näitä Hengen lahjoja. monikin ilman tarkailua saattaa ihan vääryyden hengessä lyödä, luullen olevansa Jumalan asialla. Silloin, jos nuhde tulee esimerkiksi näin: Sinun pitää rikkoa käskyjä tai rakkauden lakia niin, että se on turmiksi eikä kavatuksekseksi silloin se on lihallinen. Jumalan Sanan on tarkoitus aina kasvattaa opettaa käännyttää vääriltä teiltä Jumalan puoleen. Jumala on rakkaus, hän ei tahtoisi kenenkään eksyvän vaan pelastuvan. Siis tarkana tulee olla, että ei olisi eksyttämässä valittujakin. Kukaan ei tiedä sitä kuka on valittu siksi kaikkia tulee puhutella, kuten valittuja, nuhdella rakkaudessa ojentaa vääriä ajatelutapoja.
Jeesus meitä kasvattaa, kunnioittamaan jokaista lähimmäistä. Uskottomuus ilmenee hengen hedelmistä, sillä usko tuo aina hyvät hedelmät ihmiseen. Ei ole uskoa, jos ei ole hyviä hedelmiä. Usko ja uskottomuus on helppo havaita, mutta sen tekee Pyhä Henki henkienerottamisellaan. Aina ei ole opista kiinni, onko ihminen saanut hyvät hengen hedelmät, vaan aina se on uskosta kiinni ja Jeesus johdattaa uskovaisen oikeaan tietoon, vaikka se tapahtuisi mutkienkin kautta. Rakkaudenlaki on aina voimassa ja käskyt täyttyvät siinä. Miksi on niin pajon eksymystä? Siksi, että ei haluta, tai viitsitä lukea evankeliumeja ja se onkin yksi lihalliseksi jääneen ihmisen merkki, että ohitetaan Jeesuksen omat opetus ja aletaan lukemaan vaikkapa Paavalin kirjeitä, eikä käsitetä niistä mitään, koska ensin on opittava Jeesukselta ja sen jälkeen muilta. Tai, ei edes lueta, eikä kuunnella Jumalan Sanaa, vaan otetaan vastaan toisen ihmisen kautta kaikki opetus. Olen sitä mieltä, että kaikkien pitäisi saada alkuopetus kirkosta, joka meillä on luterilainen kirkko. Kirkko ei toki ole pysynyt Jumalan Sanan rinnalla seisovana täydellisesti, vaan on tehnyt maailman hengen kanssa liittoja, mutta silti kirkko on parempi alkuopetuksen antaja, kuin monikaan muu yhteisö, sillä kirkossa on pidetty Jumalan käskyt, ei kielletty, vaan pidetty ja toisinaan sieltä voi saada kehittynyttä ja hyvää opetusta, mutta ei aina, riippuu palvelijasta, kuka milloinkin tekee palvelustaan ja opettaa. Kunhan alkuopetus on oikea, niin silloin on mahdollisuus kasvaa Jumalan tuntemisen kautta jopa niin, että Jeesus antaa uloslähtö käskyn kirkosta ja opettaa Itse jatko-opetukset ja käyttää usein sellaiset yliopistot, että niitä ei maanpäällä kukaan ole osannut tehdä, eikä valmistaa, eikä maanpäältä löydy yhtäkään Jeesuksen yliopiston tasoa olevaa opettajaa:).