Jos lapsi ei saa kokea satujen maailmaa, hän ei pysty myöskään käyttämään fantasiaa omassa
elämässään. Me tarvitsemme mielikuvitusta uskoaksemme raamatun sadut.
Minä olen ollut lapsesta asti kiinnostunut tositarinoista, eikä sadut ole minua kiinnostaneet. Halusin, että mummo ja pappa kertoivat minulle omasta elämästään ja sukulaisista tositapahtumia. Siksi minun mielikuvitukseni ei riitä kuvaamaan pyhästä hengestä sikiämistä, eikä kolmiosaista jumalaa. En myöskään ymmärrä sitä, että jeesus olisi itselleen sekä isä ja että poika.
Mitä olette
mieltä?
3171
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Satuihin ja fantasiaan tutustuminen lapsuudessa auttaa lasta kehittämään lukutaidon niiden suhteen. Sitten aikuisena ymmärtää toden ja kuvitellun eron.
Eipä ole sitten suomalaisille satuja luettu :)
mutta en näe sillä vaikutusta siihen, millainen mielikuvitus ihmisellä on. Ei minulle kukaan lapsena satuja lukenut eikä mitään muutakaan. Viisivuotiaana opin lukemaan ja Aku Ankan jälkeen sitten innostuin kaikenlaisesta kirjallisuudesta pikkuhiljaa. Luen kaikenlaista, sekä kaunokirjallista, että historiaa, kuten myös runoutta. Mutta kyllä minulla mielikuvitusta riittää ihan omiksi tarpeiksi.