minimoidaan ja voitot maksimoidaan Nyt mun työt tekee joku polakki pienemmällä palkalla ja minä olen ansiosidonnaisella. Oikeiston politiikka kannattaa vain rikkaille ja koko maa kärsii.
Jäin työttömäksi koska oikeistopolitiikkaan
kuuluu että kulut
4138
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Paljonpa nyky hallitus on ehtinyt tehdä ja edellinen jättänyt tekemättä. Uskottele nyt vaan itsellesi satujasi se saattaa helpottaa. Entiset aatetoverisi ne sinun työsi tekevät vikisemättä halvemmalla.
oli että "meillä on onneksi asiat hoidettu niin hyvin että tuleva lama ei tule koskettamaan meitä", tais Kataisen paska puhua Kokoomuslaisista joille se onkin härskisti järjestellyt köyhien kustannuksella verohelpotuksia.
Paremmin kuin monella muulla! Oletko nähnyt todella köyhiä vai puhutko ns. suomalaisista köyhistä? Rikas ja köyhä ovat suhteellisia käsitteitä, Suomessa kärsitään enemmän järjen köyhyydestä kuin taloudellisesta köyhyydestä verrattuna muun maailman todellisiin köyhiin.
olevan tavallisten ihmisten asialla vaikka näin ei ole. Järjen köyhyydestä on taas hyvä esimerkki Jyri Häkämies joka myi Kemira Grow How:n norskeille melkein ilmaiseksi ja norskit nostivat lannotteiden hinnat välittömästi josta maksamme taas ruuan hinnassa jokainen.