Bilderberg kokous

Bilderberg kokous 14.-17.5.2009. http://www.youtube.com/results?search_type=&search_query=bilderberg 2009&aq=f Mikä voisi olla hyvä tapa saada tapahtumalle medianäkyvyyttä suomessakin? Hyviä vaihtoehtomedioita ym? Yleen tai kaupallisiin yhtiöihin vetoaminen lienee turhaa. Tai olisiko joku joukkovetoomus mahdollinen?
401870
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 40

Vanhimmat

taas kesäkuussa. Mitenkäs sillekin saataisiin vähän medianäkyvyyttä?

Äänestä

YLE:n vastaava päätoimittaja Atte Jääskeläinen on Bilderberg kävijä. On ihmeellistä, että miten ko. henkilö voi olla enää YLE:n vastaava päätoimittaja, kun on jäänyt kiinni, että on osallistunut tuohon salaseuraan joka halventaa kaikkia demokratian pelisääntöjä. Pistäkää viestiä eteenpäin, että Atte Jääskeläinen on Bilderberg kävijä! Suomi24 on sensuroinut viestejä, missä tuosta Atte Jääskeläisen Bilderberg käynnistä kerrotaan. Katsokaa YLE:n uutiset, niin lopputekteissä on vastavaana päätoimittajana Atte Jääskeläinen. Hän pitkälti päättää, mitä YLE uutisoi ja mitä ei.

Äänestä

VANHASTA PÄIN PLÄSIÄ! Salasuralainen oikein monin kerroin? No nyt alkaa ola varmaa että se on myös vapaamuurari? jOS kerran bilerbergissäkin on.... http://www.youtube.com/watch?v=uzWbowNm92w

Äänestä
  • sinen heti, ja sinko mukaan

    Äänestä

Julkisesta tapaamisesta? Itse olisin enemmän huolissani niistä mistä en tiedä nimeä tai että tapaamisia on. Kun niistä ei ole edes tiedossa osallistujia. Nää kulissi-kokoontumiset on vaan leipää ja sirkushuveja.

Äänestä
  • niissä salaisissa kokouksissa vain juodaan olutta ja heitellään tikkaa kun luotetaan siihen että tosisalkkarit uskoo salaisten olevan niitä joissa jotain päätetään vaikka ne tapahtuukin bildereissä. Vai onko sittenkin niin ettei tosisalaisia kokouksia edes ole koska niistä ei edes kuulla ja päätökset tehdään avoimesti poliitikkojen kokouksissa mutta uutisoidaan eri aiheet ja bilderberg on vain pornonkatselua varten viinilasi(toisessa)kourassa. Mitäs jos minä olenkin se joka tekee kaikki päätökset ja päätän nyt mennä nukkumaan, onko se kulissia, salaista vai suoraa puhetta. Hyvää yötä.

    Äänestä

  • salainen kokous, jonka olemassa olo kiellettiin vuosikymmeniä. Kymmenen viime vuoden aikana paljolti muutamien riippumattomien aktivisti-toimittajien ansiosta julkisuuteen tihkunut tieto on pakottanut asianomiset tunnustamaan etä kokouksia todella pidetään.

    Äänestä

  • aivan, ja jos sinne osallistuu jotakin suomalaisia ni ne ovat vain ja ainoastaan kuuntelemassa ja ottamassa käskyjä et mitä tehdään, eli samaan tapaan kuin työharjoitteliat keittää kahvit ja siivoo :) eli ainoastaan ne multimiljonäärit ja maailman statuksen omaavat henkilöt on päätösporukassa

    Äänestä

"Mikä voisi olla hyvä tapa saada tapahtumalle medianäkyvyyttä suomessakin? " Täytyy organisoitua. Selvitä alustavasti kuinka moni voisi osallistua. Muista, että alun intoilijoista, joita ei edes välttämättä tule, suurin osa lopettaa innon karistessa. - Etsi suomentajat. - Kysy nörteiltä apua. Pyydä apua tekstityksen lisäämiseen. Miettikää missä voitte esittää. Periaatteessa kyseessä on tekijänoikeuksien loukkaus, mutta mikäli Alex Jones tms. on vilpitön, niin sillä asialla ei pitäisi olla merkitystä. Jos silta on romahtamisvaarassa ja minä kirjoitan siitä kirjan, jossa myös kerron kuinka päättäjät eivät reagoi, niin etköhän sinä saisi melkoisen hyvällä omallatunnolla käyttää kyseistä kirjaa ihmishenkien pelastamiseen. Mainitse myös p2p. - Selvitä luettuja blogin kirjoittajia, joiden sähköpostiosoitteet saat. He edistävät asiaa. - Jos luotat Alex Jonesiin tms. tahoon, niin jollakin ilveellä täytyisi nämä videot saada tekstitettyä jokaisen omalla kielellä. Mikäli Suomessa onnistutaan saamaan tekstitys kuntoon, niin sitten voi miettiä miten sama voitaisiin toteuttaa muualla. Etsi väkeä paitsi täällä, myös muilla palstoilla. Älä ole toiminnassasi Suomi24:n varassa, koska et tiedä ketkä täällä naruja vetelevät. Viestejä poistellaan. Tallenna pitkät viestisi ainakin kotikoneellesi ennen niiden lähettämistä. Varmuuskopiot ovat paikallaan.

Äänestä
  • Pyörittelin asiaa yleisellä tasolla. Minulla ei kuitenkaan ole aikomusta lähteä ko. asian toimintaan mukaan saati järjestöaktiiviksi. Se johtuu yksinkertaisesti siitä, että olen varsin tietoinen miten huonosti ihmisille kelpaa heidän maailmankuvansa vastainen tieto, vaikka se olisi kuinka hyvin dokumentoitu.

    Äänestä

  • Notafan kirjoitti:

    Pyörittelin asiaa yleisellä tasolla. Minulla ei kuitenkaan ole aikomusta lähteä ko. asian toimintaan mukaan saati järjestöaktiiviksi. Se johtuu yksinkertaisesti siitä, että olen varsin tietoinen miten huonosti ihmisille kelpaa heidän maailmankuvansa vastainen tieto, vaikka se olisi kuinka hyvin dokumentoitu.

    ja vaikka asioista kiinnostuneita ihmisiä onkin nykyisin yhä enemmän ei moni ole halukas julkisesti leimautumaan "paranoidisalkkariksi" osallistumalla järjestyneeseen aktivismiin. Siksi salailun verhon läpi näkevät ihmiset ovat hajallaan ja voimattomia.

    Äänestä

  • onhan silää suomenkielisiä sivuja jo joitain ollut. Samoin luulisin että whale to voisi ehkä julkaista. Tosin en tiedä suomen kielellä. Onhan niitä monia. Olisi kyllä hyvä jos Suoemssakin joku tiedottaisi, siis muistakin NWO illuminaatti jne. touhuista. Siis tässäkin ottaa päähän se että tämä on SalaliittoTEORIApalstalla: EIHÄN tämä ole mikään TEORIA vaan FAKTAA!! Silti jos Suomessa mainitsee BILDERBERGin niin saa vastauksia joissa luullaan psykoottiseksi. Suomen korkeimmat poliitikot on olleeet Bilderbergissä, ja kansa ei edes tiedä...

    Äänestä

  • ei tuo onnistu suomessa! suomen sananvapaus ym lait on sen verran tiukempii ku usas ettei täällä voi alkaa julkasee mitää viranomaiste päätöksii yms niiku toi jones tekee, ja muutenki, noi jonesin jtut on 99% draamaa, meinaan et jos vaikka tomaatin syönti kielettäis ku ne on homeessa, ni jones lisää siihen oman prpagandansa ja draaman, ja saa näi taas uusia seuraajia lahkoonsa

    Äänestä

  • alex nwo chemtrails haarp kirjoitti:

    onhan silää suomenkielisiä sivuja jo joitain ollut. Samoin luulisin että whale to voisi ehkä julkaista. Tosin en tiedä suomen kielellä. Onhan niitä monia. Olisi kyllä hyvä jos Suoemssakin joku tiedottaisi, siis muistakin NWO illuminaatti jne. touhuista. Siis tässäkin ottaa päähän se että tämä on SalaliittoTEORIApalstalla: EIHÄN tämä ole mikään TEORIA vaan FAKTAA!! Silti jos Suomessa mainitsee BILDERBERGin niin saa vastauksia joissa luullaan psykoottiseksi. Suomen korkeimmat poliitikot on olleeet Bilderbergissä, ja kansa ei edes tiedä...

    "Silti jos Suomessa mainitsee BILDERBERGin niin saa vastauksia joissa luullaan psykoottiseksi. " Eikös se ole ihan luonnollista? Sinähän olet psykoottinen! Sitäpaitsi ihmiset tietävät oikein hyvin keitä sinne Suomesta osallistunut ja ne jotka eivät tiedä saavat halutessaan sen googlesta viidessä sekunnissa, vaikka eivät osaisi kirjoittaa "BILDERBERG":iä oikein. Pitäiskö kaikille lähettää kirje kerran viikossa, jossa asiasta kerrotaan - häh?

    Äänestä

  • Notafan kirjoitti:

    Pyörittelin asiaa yleisellä tasolla. Minulla ei kuitenkaan ole aikomusta lähteä ko. asian toimintaan mukaan saati järjestöaktiiviksi. Se johtuu yksinkertaisesti siitä, että olen varsin tietoinen miten huonosti ihmisille kelpaa heidän maailmankuvansa vastainen tieto, vaikka se olisi kuinka hyvin dokumentoitu.

    Tästä sinä olet yksi parhaista esimerkeistä!!!

    Äänestä

  • masonikki kirjoitti:

    "Silti jos Suomessa mainitsee BILDERBERGin niin saa vastauksia joissa luullaan psykoottiseksi. " Eikös se ole ihan luonnollista? Sinähän olet psykoottinen! Sitäpaitsi ihmiset tietävät oikein hyvin keitä sinne Suomesta osallistunut ja ne jotka eivät tiedä saavat halutessaan sen googlesta viidessä sekunnissa, vaikka eivät osaisi kirjoittaa "BILDERBERG":iä oikein. Pitäiskö kaikille lähettää kirje kerran viikossa, jossa asiasta kerrotaan - häh?

    mutta valtakunnallisen median velvollisuus olisi informoida esim. Vanhasen ja Kataisen eduskuntaan äänestäneitä kansalaisia, missä kyseinen herrasväki liikkuu Suomea edustamassa. Voit tietysti väittää, etteivät edusta Suomea vaan kenties itseään, mutta ovat kuitenkin istuvia kansanedustajia ja keskustelevat maailmanpolitiikasta. Tämän pitäisi olla täysin julkista ja läpinäkyvää toimintaa. Harmittaa, arvon "Masoniikki" viestiesi agressiivisen herjaava sävy. Jos todella olet 100% varma mielipiteistäsi, niin voisitko esittää perustelusi asiallisesti argumentoiden. Tällä hetkellä tunnut keskittyvän lähinnä häiriköimiseen. Harmittaa viestiesi

    Äänestä

  • kirjeitä, kirjoitti:

    sori, mutta ihan oikeasti tuosta räksyttämisestä ei ole mitään hyötyä

    Äänestä

  • kirjeitä, kirjoitti:

    mutta valtakunnallisen median velvollisuus olisi informoida esim. Vanhasen ja Kataisen eduskuntaan äänestäneitä kansalaisia, missä kyseinen herrasväki liikkuu Suomea edustamassa. Voit tietysti väittää, etteivät edusta Suomea vaan kenties itseään, mutta ovat kuitenkin istuvia kansanedustajia ja keskustelevat maailmanpolitiikasta. Tämän pitäisi olla täysin julkista ja läpinäkyvää toimintaa. Harmittaa, arvon "Masoniikki" viestiesi agressiivisen herjaava sävy. Jos todella olet 100% varma mielipiteistäsi, niin voisitko esittää perustelusi asiallisesti argumentoiden. Tällä hetkellä tunnut keskittyvän lähinnä häiriköimiseen. Harmittaa viestiesi

    Sanot: "Jos todella olet 100% varma mielipiteistäsi, niin voisitko esittää perustelusi asiallisesti argumentoiden." Jospa aloitettaisiin siitä, että ensimmäinen, avaava väite argimentoitaisiin, esimerkiksi tämä: "Olisi kyllä hyvä jos Suoemssakin joku tiedottaisi, siis muistakin NWO illuminaatti jne. touhuista. Siis tässäkin ottaa päähän se että tämä on SalaliittoTEORIApalstalla: EIHÄN tämä ole mikään TEORIA vaan FAKTAA!! " Niin metsä vastaa kuin sinne huudetaan - avaus on se huuto ja vastaus on vastaus. Mikä on FAKTAA!? Illuminaatti - siis jesuiittakoulun käyneen kirkko-oikeuden professori, Adam Weishauptin vuonna 1776 perustama "der Illuminatenorden" ei tiettävästi ole toiminut sataan vuoteen! Mikä *todistaa* päinvastaista? Ketkä nimeltä mainiten ovat sen jäseniä? Koska he liittyivät? Kuka on sen johtaja? Missä se kokoontuu? Minkälaisia realitoimia se on toteuttanut? Onko jotain pöytäkirjoja vuotanut? Onko se syyllistynyt rikokseen? Onko asia ollut edes epäilyn tasolla esilla missään tutkimuksessa tai tuomioistuimessa? Mitä yhteistä sillä on NWO:N kanssa? MIkä on NWO? Ketkä ovat sen jäsenet? jne, jne. Mistä sinä tiedät, että ne ovat edes olemassa? Kirjoitat: "Harmittaa, arvon "Masoniikki" viestiesi agressiivisen herjaava sävy. " Ok, tässäkin on kysymys siitä, että "niin metsä vastaa kuin sinne huudetaan - avaus on se huuto ja vastaus on vastaus." Myönnän kuitenkin olevani sen verran tottumaton tai siis kokematon keskustelupalstalla toimimisessa, että en nähtävästi aina (innoissani;-) osaa erottaa kuka sanoo ja miten, ja sitten tulee vastattu väärään metsään väärällä tavalla. Sitä pyydän vilpittömästä anteeksi.

    Äänestä

  • Masonikki kirjoitti:

    En ole kirjoittanut tälle palstalle mitään illumintista tai NWO:sta halusin avata keskustelua käynnissä olevasta Bilderberg kokouksesta (kirjoitinsiis avausviestin). Tähän asti olen kirjoittanut ilman nimimerkkiä, kuten monet muutkin, mikä on nähtävästi aiheuttanut sekaannusta. Tästä eteenpäin kirjoitan tähän nikillä: somanikki;) ps. en ole periaatteesta mikään antimasonikki, vain hyvin utelias

    Äänestä

Miksi arvailla: TuossaKIN on listaa osallistujista: http://fi.wikipedia.org/wiki/Bilderberg-ryhmä Jorma Ollila (1994, 1997, 1998, 1999, 2000, 2001, 2002, 2003, 2004, 2005, 2006, 2007, 2008) Paavo Lipponen (1998, 2000, 2001, 2003, 2004) Martti Ahtisaari (1994, 1995, 1996) NWO -porukkaa kaikki? Ollilakin perhana on järjestänyt työpaikan muutamalle miljoonalle ihmiselle suoraan tai välillisesti. Täysi roisto. Piti vielä firman Suomessa, niin että verorahat jää tänne. Ihan väärin!? Ja se on ihan väärin, että päättivät puhua asioista ihan keskenään. Niin, ja se kun sinua ei kutsuttu. Minä tapaan tänään Matin ja me jutellaan ihan teiltä salaa vaikka mistä! Haa, eikä kerrota teille eikä lehdille. Se on salaliitto kaikkea vastaan, Jopa salaliittoa vastaan! Me saatetaan puhua vaikka vapaamuurareista pelkkää hyvää, mutta salaa teiltä.

Äänestä
  • Luojan kiitos ihmisillä on vielä yksityiselämässään mahdollisuus puhua salaa mistä ikinä tahtovat, mutta kun 130 maailman vaikutusvaltaisinta ihmistä kokoontuu vuosittain yhteen ja tiedotusvälineet, jotka yleensä raportoivat innokkaasti samojen henkilöiden pienimmistäkin liikkeistä ihmissuhteita ja lemmikkieläimiä myöten, eivät inahdakkaan, on syytä huolestua julkisilla politikoinnin foorumeilla juhlallisesti julistettujen päätöksenteon läpinäkyvyyden ihanteiden toteutumisen puolesta. Olen kyllä tutustunut esittämääsi osallistujalistaan ja pidän sitä epätäydellisyydestään huolimatta hyvänä alkuna salailun vähentämiseksi. Mielestäni jokaisella kokoukseen osallistuvalla suomalaisella poliitikolla, etenkin kansanedustajilla, olisi velvollisuus kertoa avoimesti osallistumisestaan kansalle. On vielä jotenkin ymmärrettävää, jos jotkut keskustelut halutaan pitää yksityisinä, kun mutoillaan varovaisesti kantoja tulenarkoihin asioihin ennen kuin ne julkaistaan. Kuitenkin koko kokouksen pitäminen täydessä uutispimennossa ei ole mitenkään perusteltua, jos se käydään rehellisessä ja yhteistä hyvää tarkoittavassa hengessä niin kuin väitetään, puhumattakaan sen olemassaolon kieltämisestä, mitä yritettiin vuosikymmenten ajan ennen nykyistä "puolijulkista" käytäntöä. Kehoitan tutustumaan tarkemmin netistä löytyvään esim. Jim Tuckerin ja Alex Jonesin koostamaan materiaaliin.

    Äänestä

  • ... - töitä on järjestänyt? NWO:n haudankaivajille Irakissa vai?

    Äänestä

  • mitä kostut tuosta kirjoitti:

    Luojan kiitos ihmisillä on vielä yksityiselämässään mahdollisuus puhua salaa mistä ikinä tahtovat, mutta kun 130 maailman vaikutusvaltaisinta ihmistä kokoontuu vuosittain yhteen ja tiedotusvälineet, jotka yleensä raportoivat innokkaasti samojen henkilöiden pienimmistäkin liikkeistä ihmissuhteita ja lemmikkieläimiä myöten, eivät inahdakkaan, on syytä huolestua julkisilla politikoinnin foorumeilla juhlallisesti julistettujen päätöksenteon läpinäkyvyyden ihanteiden toteutumisen puolesta. Olen kyllä tutustunut esittämääsi osallistujalistaan ja pidän sitä epätäydellisyydestään huolimatta hyvänä alkuna salailun vähentämiseksi. Mielestäni jokaisella kokoukseen osallistuvalla suomalaisella poliitikolla, etenkin kansanedustajilla, olisi velvollisuus kertoa avoimesti osallistumisestaan kansalle. On vielä jotenkin ymmärrettävää, jos jotkut keskustelut halutaan pitää yksityisinä, kun mutoillaan varovaisesti kantoja tulenarkoihin asioihin ennen kuin ne julkaistaan. Kuitenkin koko kokouksen pitäminen täydessä uutispimennossa ei ole mitenkään perusteltua, jos se käydään rehellisessä ja yhteistä hyvää tarkoittavassa hengessä niin kuin väitetään, puhumattakaan sen olemassaolon kieltämisestä, mitä yritettiin vuosikymmenten ajan ennen nykyistä "puolijulkista" käytäntöä. Kehoitan tutustumaan tarkemmin netistä löytyvään esim. Jim Tuckerin ja Alex Jonesin koostamaan materiaaliin.

    No niin, nyt puhut asiaa: "Luojan kiitos ihmisillä on vielä yksityiselämässään mahdollisuus puhua salaa mistä ikinä tahtovat,...." Tästä me vapaamuraritkin pidämme tiukasti kiinni! Ei vain jostain kumman syystä tahdo kelvata. En millään voi käsittää, miksi se, mistä me puhumme kuuluisi tippaakaan esimerkiksi sinulle tai Rubyo:lle. Sinun ei tosin tarvitse tietää sitäkään, mistä isot pojat puhuvat - sinä et kuitenkaan siitä mitään ymmärtäisi, vaikka asia väännettäisiin rautalangasta. Sotkisit vain asioita. Nyt asioita voidaan hoitaa ja viedä eteenpäin niin, että niistä syntyy muutakin kuin jupinaa. Sitä paitsi, vaikka pojat kokoontuisivat torilla miljoonan tv kameran edessä, niin sinä hörhökaverisi väittäisitte heidän kuitenkin salailevan jotain. Se olisikin vain teatteria ja salaiset sopimukset olisikin muka tehty jossain salaa. Sitähän tämä on koko ajan. Mikään ei kelpaa, mitään ei uskota. No, sehän on sairaus.

    "Tästä me vapaamuraritkin pidämme tiukasti kiinni" LOOOOL! HAHA! LOL LOL LOL LMAO ^^ vapaamuurarit looool haha.. tana ku naurattaa iha kippurassa ^^ liikaa elokuvua oot kattonu ^^

    Äänestä

  • hekotta hän kirjoitti:

    "Tästä me vapaamuraritkin pidämme tiukasti kiinni" LOOOOL! HAHA! LOL LOL LOL LMAO ^^ vapaamuurarit looool haha.. tana ku naurattaa iha kippurassa ^^ liikaa elokuvua oot kattonu ^^

    Älä huoli, ei se mitään. Nykyään on hyviä lääkkeitä. Enää ei ole mielisairaaloissakaan ihmisiä, jotka nauraa hekottavat ilman erityisempää aihetta;-) "...Luojan kiitos ihmisillä on vielä yksityiselämässään mahdollisuus puhua salaa mistä ikinä tahtovat, ...." Eikös vain olekin ihmeellistä, että tuo ei joidenkin mielestä kuitenkaan koskisi vapaamuurareita? No, me kuitenkin teemme niin. Niin on tehty muutamia satoja vuosia ja tullaan tekemään maailman "tappiin" saakka. Sairaanloisen kateelliset ja katkeroituneet ihmisparat jupisevat meidän onnistumisestamme matkalla kohti henkistä hyvinvointia. Mitäs näille itkeville ihmisraukoille voisi tehdä?

    Äänestä

  • masonikki kirjoitti:

    No niin, nyt puhut asiaa: "Luojan kiitos ihmisillä on vielä yksityiselämässään mahdollisuus puhua salaa mistä ikinä tahtovat,...." Tästä me vapaamuraritkin pidämme tiukasti kiinni! Ei vain jostain kumman syystä tahdo kelvata. En millään voi käsittää, miksi se, mistä me puhumme kuuluisi tippaakaan esimerkiksi sinulle tai Rubyo:lle. Sinun ei tosin tarvitse tietää sitäkään, mistä isot pojat puhuvat - sinä et kuitenkaan siitä mitään ymmärtäisi, vaikka asia väännettäisiin rautalangasta. Sotkisit vain asioita. Nyt asioita voidaan hoitaa ja viedä eteenpäin niin, että niistä syntyy muutakin kuin jupinaa. Sitä paitsi, vaikka pojat kokoontuisivat torilla miljoonan tv kameran edessä, niin sinä hörhökaverisi väittäisitte heidän kuitenkin salailevan jotain. Se olisikin vain teatteria ja salaiset sopimukset olisikin muka tehty jossain salaa. Sitähän tämä on koko ajan. Mikään ei kelpaa, mitään ei uskota. No, sehän on sairaus.

    "En millään voi käsittää, miksi se, mistä me puhumme kuuluisi tippaakaan esimerkiksi sinulle tai Rubyo:lle." Oikeassa olet. Ei kuulukkaan. Mutta jos tekisitte klubissanne päätöksiä, jotka vaikuttaisivat ratkaisevasti yhteiskunnan kehityssuuntaan ja jos vieläpä samalla vetäisitte pokerinaamalla kulissiroolia päivänpolitiikassa teeskennellen ajavanne jotain muuta asiaa, kuin todellisuudessa, se todellakin kuuluisi muille. Muistan kuulleeni jostain (korjaathan, jos sinulla on parempaa tietoa), että kansanedustajat eivät lain mukaan saa kokoontua salassa tekemään poliittisia päätöksiä. Siis keskustella saa, mutta pätöksien salainen junaileminen kulissien takana olisi laitonta = rikollista (siis moraalittomuuden lisäksi). Siis yksi ratkaiseva kysymys on, onko Bilderberg vain harmiton keskustelukerho, vai tehdäänkö siellä kauaskantoisia päätöksiä joita myös toteutetaan yhteiskunnassa. Viitteitä siihen, että suljettujen ovien takana todella myös päätetään asioista antavat esim. Jim Tuckerin, Bilderberg- sisäpiirilähteiden tietojen perusteella tekemät huomionarvoisen tarkat ennustukset mm. öljyn hinnan kehityksestä. "Nyt asioita voidaan hoitaa ja viedä eteenpäin niin, että niistä syntyy muutakin kuin jupinaa." Mielenkiintoista. Voisitko hieman täsmentää minkälaisten asioiden "eteenpäin viemiseen" tässä viittaat, vai olenko rapparieliittiin kuulumattomana rahvaana kenties kategorisesti liian tyhmä ymmärtämään? Ei kannata edes yrittää selittää?;)

    Äänestä

  • masonikki kirjoitti:

    Älä huoli, ei se mitään. Nykyään on hyviä lääkkeitä. Enää ei ole mielisairaaloissakaan ihmisiä, jotka nauraa hekottavat ilman erityisempää aihetta;-) "...Luojan kiitos ihmisillä on vielä yksityiselämässään mahdollisuus puhua salaa mistä ikinä tahtovat, ...." Eikös vain olekin ihmeellistä, että tuo ei joidenkin mielestä kuitenkaan koskisi vapaamuurareita? No, me kuitenkin teemme niin. Niin on tehty muutamia satoja vuosia ja tullaan tekemään maailman "tappiin" saakka. Sairaanloisen kateelliset ja katkeroituneet ihmisparat jupisevat meidän onnistumisestamme matkalla kohti henkistä hyvinvointia. Mitäs näille itkeville ihmisraukoille voisi tehdä?

    "Sairaanloisen kateelliset ja katkeroituneet ihmisparat jupisevat meidän onnistumisestamme matkalla kohti henkistä hyvinvointia." Suo anteeksi veli hyvä, mutta henkinen hyvinvointi ei suorastaan säkenöi myrkyllisistä aggressioviesteistäsi. Kenties vapaamuurariuden alkuperäinen henki on ollutkin etupäässä henkinen, mutta litymisperusteina nykyiseen vallan korruptoimaan järjestöön näyttäisi valitettavan usein olevan ennenkaikkea kunnianhimoiset henkilökohtaista urakehitystä koskevat tavoitteet. Mitä VM:n henkisyyteen tulee, siihen ilmeisesti kuuluu enemmän tai vähemmän kaikille lahkoille yhteinen käsitys siitä, että vain tässä järjestössä on TODELLISTA henkisyyttä. Eräiden vapaamuurarien kirjoituksissa on mainittu, etteivät VM:n kuulumattomat itse asiassa ole edes ihmisiä vaan todellinen henkinen ihminen syntyy vasta VM initiaatiossa. On selvää, etä jos politiikkaa lähdetään tekemään näistä lähtökohdista, lopputuloksena ei voi olla muu kuin fasismi.

    Äänestä

  • asia hakusessa kirjoitti:

    "En millään voi käsittää, miksi se, mistä me puhumme kuuluisi tippaakaan esimerkiksi sinulle tai Rubyo:lle." Oikeassa olet. Ei kuulukkaan. Mutta jos tekisitte klubissanne päätöksiä, jotka vaikuttaisivat ratkaisevasti yhteiskunnan kehityssuuntaan ja jos vieläpä samalla vetäisitte pokerinaamalla kulissiroolia päivänpolitiikassa teeskennellen ajavanne jotain muuta asiaa, kuin todellisuudessa, se todellakin kuuluisi muille. Muistan kuulleeni jostain (korjaathan, jos sinulla on parempaa tietoa), että kansanedustajat eivät lain mukaan saa kokoontua salassa tekemään poliittisia päätöksiä. Siis keskustella saa, mutta pätöksien salainen junaileminen kulissien takana olisi laitonta = rikollista (siis moraalittomuuden lisäksi). Siis yksi ratkaiseva kysymys on, onko Bilderberg vain harmiton keskustelukerho, vai tehdäänkö siellä kauaskantoisia päätöksiä joita myös toteutetaan yhteiskunnassa. Viitteitä siihen, että suljettujen ovien takana todella myös päätetään asioista antavat esim. Jim Tuckerin, Bilderberg- sisäpiirilähteiden tietojen perusteella tekemät huomionarvoisen tarkat ennustukset mm. öljyn hinnan kehityksestä. "Nyt asioita voidaan hoitaa ja viedä eteenpäin niin, että niistä syntyy muutakin kuin jupinaa." Mielenkiintoista. Voisitko hieman täsmentää minkälaisten asioiden "eteenpäin viemiseen" tässä viittaat, vai olenko rapparieliittiin kuulumattomana rahvaana kenties kategorisesti liian tyhmä ymmärtämään? Ei kannata edes yrittää selittää?;)

    "Siis yksi ratkaiseva kysymys on, onko Bilderberg vain harmiton keskustelukerho, vai tehdäänkö siellä kauaskantoisia päätöksiä joita myös toteutetaan yhteiskunnassa. " Tätähän on kysytty ja vastaus on ollut ei. Se siitä? Jos sinulla on näyttöä muusta, niin sitten vain toimeksi. Jos ei, niin mieti nyt ensin kuka ja miten näitä "kauaskantoisia päätöksiä" yhteiskunnissa toteuttaisi? Eikös meillä ole parisataa heppua niistä päättämässä? Kaikkiko joku Stubb noin vain puhuu puolelleen? Eiköhän olisi paikallaan ennen syytöksiä esittää jotain siitä mitää (pahaa) "siellä" tehdään/on tehty, kuinka ne ovat toteutuneet/kuka ne tulee toteuttamaan. "Viitteitä siihen, että suljettujen ovien takana todella myös päätetään asioista antavat esim. Jim Tuckerin, Bilderberg- sisäpiirilähteiden tietojen perusteella tekemät huomionarvoisen tarkat ennustukset mm. öljyn hinnan kehityksestä." Ei tuo anna viitteitä siitä, että siellä päätetään jotain, vaan siitä, että asialla ovat talouden asinatintijat, jotka osaavat tehdä johtopääöksia ja "ennustaa" talouden kehitystä. Ja mm. siksi se on pahuksen hyvä asia, että nämä miehet tapaavat ja jakavat keskenään tietojaan ja johtopäätelmiään, jotta jokainen sitten työssään olisi paremmin tiedon varustettu. Mikä ihmeen auktoriteetti sensaatiotoimittaja Jim Tucker on!? Useaan kertaan potkut saanut, sittemmin konkursiin ajautuneen sensaatiolehden toimittaja. Tiedätkö minkälaista mainetta ja luottamusta American Free Press nauttii noin laajemmassa piirissä? Ilta-Sanomat on kuin Jumalan henkilökohtaisesti käteesi ojentama Raamattu tuon AFP:n rinnalla. Mutta tästä SUURKIITOS: "Oikeassa olet. Ei kuulukkaan. Mutta jos tekisitte klubissanne päätöksiä, ...." Me emme tee muita koskevia päätöksiä millään tasolla vapaamuurariutta - piste. Kukaan muu täällä ei ole antanut meille lupaa pitää toimintamme sisältö omana tietonamme. Vilkaseppa vaikka mitä hengenheimolaisesi Rubyo asiasta on lausunut;-) Kiitos!

    No on se Mansonikki sitten vasta varsinainen Vapaamuurareiden ja NWO:n puolesta puhuja, jätkän mukaan kaikki vastalauseet ja vasta kommentit on kyseenalaistettuja, no voi voi sanon minä ! Kaikki asiaa tuntevat tietää että Bilderberg on NWO:n ohjaus kokous ja Vapaamuurarit on vain niiden ohjattavissa olevia koira, jotka suorittaa käytännössä asiat ! Vanhanen, Katainen ja "pepsodent" Stubb on samaa vapaamuurareiden ryhmää !

    Äänestä

  • Masonikki kirjoitti:

    "Siis yksi ratkaiseva kysymys on, onko Bilderberg vain harmiton keskustelukerho, vai tehdäänkö siellä kauaskantoisia päätöksiä joita myös toteutetaan yhteiskunnassa. " Tätähän on kysytty ja vastaus on ollut ei. Se siitä? Jos sinulla on näyttöä muusta, niin sitten vain toimeksi. Jos ei, niin mieti nyt ensin kuka ja miten näitä "kauaskantoisia päätöksiä" yhteiskunnissa toteuttaisi? Eikös meillä ole parisataa heppua niistä päättämässä? Kaikkiko joku Stubb noin vain puhuu puolelleen? Eiköhän olisi paikallaan ennen syytöksiä esittää jotain siitä mitää (pahaa) "siellä" tehdään/on tehty, kuinka ne ovat toteutuneet/kuka ne tulee toteuttamaan. "Viitteitä siihen, että suljettujen ovien takana todella myös päätetään asioista antavat esim. Jim Tuckerin, Bilderberg- sisäpiirilähteiden tietojen perusteella tekemät huomionarvoisen tarkat ennustukset mm. öljyn hinnan kehityksestä." Ei tuo anna viitteitä siitä, että siellä päätetään jotain, vaan siitä, että asialla ovat talouden asinatintijat, jotka osaavat tehdä johtopääöksia ja "ennustaa" talouden kehitystä. Ja mm. siksi se on pahuksen hyvä asia, että nämä miehet tapaavat ja jakavat keskenään tietojaan ja johtopäätelmiään, jotta jokainen sitten työssään olisi paremmin tiedon varustettu. Mikä ihmeen auktoriteetti sensaatiotoimittaja Jim Tucker on!? Useaan kertaan potkut saanut, sittemmin konkursiin ajautuneen sensaatiolehden toimittaja. Tiedätkö minkälaista mainetta ja luottamusta American Free Press nauttii noin laajemmassa piirissä? Ilta-Sanomat on kuin Jumalan henkilökohtaisesti käteesi ojentama Raamattu tuon AFP:n rinnalla. Mutta tästä SUURKIITOS: "Oikeassa olet. Ei kuulukkaan. Mutta jos tekisitte klubissanne päätöksiä, ...." Me emme tee muita koskevia päätöksiä millään tasolla vapaamuurariutta - piste. Kukaan muu täällä ei ole antanut meille lupaa pitää toimintamme sisältö omana tietonamme. Vilkaseppa vaikka mitä hengenheimolaisesi Rubyo asiasta on lausunut;-) Kiitos!

    juu siis niiku hyvin itekki tiiät kaikki "normaali massasta" poikkeeva leimataan aina huuhaaksi,hörhöksi jne, eikä siinä auta yhtään minkäänlainen todistelu ei vaikka niitä todisteita liimattais keskelle naamaa kiinni.. ihmiset ei usko "normaalista" poikkeavia asoita ennenkuin ne asiat vaikuttaa rajusti omaan elämään, tai ennenkuin joku ihmisten asioista päättävä viranomainen niin sanoo, esm oman maan pressa tai pääministeri tai jenkkien pressa (mikä jo sinänsä on kummallista) :) aina paras,varmin ja luotettavin konsti on ottaa itse asioista selvää eikä vain lukea ns tavalliselle kansalle luettavaksi tarkoitettuja juttuja eri medioista yms :)

    Äänestä

  • hämppärilaji kirjoitti:

    "....eikä siinä auta yhtään minkäänlainen todistelu ei vaikka niitä todisteita liimattais keskelle naamaa kiinni.. " Tota, jos nyt edes kirjoittamaa esittäisit jonkun oikean todisteen - liimataan sitten naamaan. Sanat "väite" ja "todiste" eivät ole synonyymejä. Ei edes (=etenkään) silloin, kun sen tekee toistuvasti vääräksi osoittautuneita väitteitä esittänyt sensaatiotoimittaja.

    Taas tämä idiootti "masonikki" NWO:n / vapaamuurareiden kannattaja tulee tänne sotkemaan omalla propagandalaan. Mee nyt sinne Vanhas, Katasis ja Stubin kavereittes kanssa vetämään toisianne rinkkissä .........n!

    Äänestä

  • jepsjepsis kirjoitti:

    Taas tämä idiootti "masonikki" NWO:n / vapaamuurareiden kannattaja tulee tänne sotkemaan omalla propagandalaan. Mee nyt sinne Vanhas, Katasis ja Stubin kavereittes kanssa vetämään toisianne rinkkissä .........n!

    täysin asiallinen ja järkevä. Sinun vastauksesi oli lapsellinen aivopieru. Hepposella pohjalla taitavat salkkariteoriat olla, jos kriittisen tarkastelun vaatimus herättää primitiivireaktion.

    Äänestä

  • Masonikki kirjoitti:

    "Siis yksi ratkaiseva kysymys on, onko Bilderberg vain harmiton keskustelukerho, vai tehdäänkö siellä kauaskantoisia päätöksiä joita myös toteutetaan yhteiskunnassa. " Tätähän on kysytty ja vastaus on ollut ei. Se siitä? Jos sinulla on näyttöä muusta, niin sitten vain toimeksi. Jos ei, niin mieti nyt ensin kuka ja miten näitä "kauaskantoisia päätöksiä" yhteiskunnissa toteuttaisi? Eikös meillä ole parisataa heppua niistä päättämässä? Kaikkiko joku Stubb noin vain puhuu puolelleen? Eiköhän olisi paikallaan ennen syytöksiä esittää jotain siitä mitää (pahaa) "siellä" tehdään/on tehty, kuinka ne ovat toteutuneet/kuka ne tulee toteuttamaan. "Viitteitä siihen, että suljettujen ovien takana todella myös päätetään asioista antavat esim. Jim Tuckerin, Bilderberg- sisäpiirilähteiden tietojen perusteella tekemät huomionarvoisen tarkat ennustukset mm. öljyn hinnan kehityksestä." Ei tuo anna viitteitä siitä, että siellä päätetään jotain, vaan siitä, että asialla ovat talouden asinatintijat, jotka osaavat tehdä johtopääöksia ja "ennustaa" talouden kehitystä. Ja mm. siksi se on pahuksen hyvä asia, että nämä miehet tapaavat ja jakavat keskenään tietojaan ja johtopäätelmiään, jotta jokainen sitten työssään olisi paremmin tiedon varustettu. Mikä ihmeen auktoriteetti sensaatiotoimittaja Jim Tucker on!? Useaan kertaan potkut saanut, sittemmin konkursiin ajautuneen sensaatiolehden toimittaja. Tiedätkö minkälaista mainetta ja luottamusta American Free Press nauttii noin laajemmassa piirissä? Ilta-Sanomat on kuin Jumalan henkilökohtaisesti käteesi ojentama Raamattu tuon AFP:n rinnalla. Mutta tästä SUURKIITOS: "Oikeassa olet. Ei kuulukkaan. Mutta jos tekisitte klubissanne päätöksiä, ...." Me emme tee muita koskevia päätöksiä millään tasolla vapaamuurariutta - piste. Kukaan muu täällä ei ole antanut meille lupaa pitää toimintamme sisältö omana tietonamme. Vilkaseppa vaikka mitä hengenheimolaisesi Rubyo asiasta on lausunut;-) Kiitos!

    kirjoittamaani viittaat oikein hymiön kera?

    Äänestä

  • masonikki kirjoitti:

    "....eikä siinä auta yhtään minkäänlainen todistelu ei vaikka niitä todisteita liimattais keskelle naamaa kiinni.. " Tota, jos nyt edes kirjoittamaa esittäisit jonkun oikean todisteen - liimataan sitten naamaan. Sanat "väite" ja "todiste" eivät ole synonyymejä. Ei edes (=etenkään) silloin, kun sen tekee toistuvasti vääräksi osoittautuneita väitteitä esittänyt sensaatiotoimittaja.

    niin, siis nimenomaan ei ole olemassa mitään todisteita! ihmiset uskoo asioita ainoastaan silloin kun ne asiat kertoo joku viranomainen. Esim jos ihan tavallinen pulliainen sanoo et perunat on oikeesti omenia, ni sitä ei usko kukaan, mut kun sen ilmoittaa virallinen taho ni silloin se on fakta riippumatta siitä mitä ennen sitä uskottu :) t.tässä jutussa ei ollut kyllä mitään jäkee ^^

    Äänestä

Reino Nordinilla oli oikein hyvä yritys saada melko huomattavaa medianäkyvyyttä Maria-ohjelmassa, mutta ei sitten millään hänelle tullut ratkaisevalla hetkellä mieleen tuo sana "Bilderberg". Yritti siis Jyrki Kataiselta udella mitä tuolla tapahtuu, kun se siellä on käynyt.

Äänestä
  • Kyllä Nordin varsin hyvin tiesi sanan, muttei jostain syystä uskaltanut sanoa sitä suoraan.

    Äänestä

  • Mitä sä oikein höriset? Hän peräänkuulutti hyvin ja asiallisesti muotoillen tärkeää asiaa ja sai erinomaisen vastauksen. Vain hörhöt kuvittelevat joka ikiseen tilanteeseen sisältyvän omien hallusinaatioiden tuotoksia. Ei hän niin hölmö ole, että utelisi jostain Bilderberg -kokouksesta.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

alkaa tänään kirjoitti:

Bilderberg kokous 14.-17.5.2009. http://www.youtube.com/results?search_type=&search_query=bilderberg 2009&aq=f Mikä voisi olla hyvä tapa saada tapahtumalle medianäkyvyyttä suomessakin? Hyviä vaihtoehtomedioita ym? Yleen tai kaupallisiin yhtiöihin vetoaminen lienee turhaa. Tai olisiko joku joukkovetoomus mahdollinen?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu