Minusta Teuvo Suni on totinen profeetta tälle maalle

Ei kumartele ketään, vaan julistaa sitä, minkä on saanut tehtäväkseen julistaa. Olen sitä mieltä, että Teuvo on oikealla asialla!
29679
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 29

Vanhimmat

Olet aika veijari kun kehut itse itseäsi. Kukas sen kissan hännän nostaa jollei kissa itse. Olet tosi pipi kaveri.

Äänestä
  • Kirjoittaja ei todellakaan ollut itse Teuvo Suni. Syötit heti valheen keskusteluun, joten olet valheen hengen saanut kirjoittaja. Raamatun mukaan Perkele antaa ihmiselle valheen hengen. Joh. 8:44     Te olette isästä perkeleestä, ja isänne himoja te tahdotte noudattaa. Hän on ollut murhaaja alusta asti, ja totuudessa hän ei pysy, koska hänessä ei totuutta ole. Kun hän puhuu valhetta, niin hän puhuu omaansa, sillä hän on valhettelija ja sen isä.

    Äänestä

Kirjoitat kuin Teuvo ;)

Äänestä

joka tuon totuuden on sinulle vahvistanut, ja kun olet sen todeksi uskonut, on Jeesus Kristus jo taivaassa aloittanut rukoilla puolestasi, ja se tulee helpottamaan huomattavasti sinun tietäsi ahtaalle portille hänen kohtaamiseen, kuten Jeesus itse ilmoitti: "Minä en rukoile vain heidän (siis jo hänen Henkensä saaneiden puolesta), vaan myös niiden puolesta, jotka heidän todistuksensa tähden uskovat minuun."

Äänestä

. myönnätkö TS,n sanonan, Jeesus uhrattiin saatanalle ?

Äänestä
  • ovat tuon ymmärtäneet ja ovat hiljaa, mutta tällä yhdellä Saatanan tosirakkaalla on tuon asian kanssa todella vaikeaa.

    Äänestä

  • tms37 kirjoitti:

    ovat tuon ymmärtäneet ja ovat hiljaa, mutta tällä yhdellä Saatanan tosirakkaalla on tuon asian kanssa todella vaikeaa.

    Kun sanot muut väärämieliset, olet sitä itse.

    Äänestä

  • kirjoita kirjoitti:

    ja sen myötä kaikki muukin: kirjoitusten ymmärtäminen. Sanoin: muut väärämieliset, enkä puhunut oikeamielisistä mitään, koska he tämän toki tietävätkin.

    Äänestä

  • tms37 kirjoitti:

    ja sen myötä kaikki muukin: kirjoitusten ymmärtäminen. Sanoin: muut väärämieliset, enkä puhunut oikeamielisistä mitään, koska he tämän toki tietävätkin.

    1. Kor. 14:33     sillä Jumala ei ole epäjärjestyksen vaan rauhan Jumala. Niin kuin on laita kaikissa pyhien seurakunnissa, Ef. 4:3     Pyrkikää rauhan sitein säilyttämään Hengen luoma ykseys. [Kol. 3:14,15] Ef. 6:15     ja sitokaa jalkineiksenne alttius julistaa rauhan evankeliumia. [Jes. 52:7] Ef. 6:23     Jumala, meidän Isämme, ja Herra Jeesus Kristus antakoot teille, veljet, rauhan, rakkauden ja uskon. Fil. 4:9     Tehkää sitä, mitä olette minulta oppineet ja vastaanottaneet, mitä olette minulta kuulleet ja minusta nähneet. Silloin rauhan Jumala on oleva teidän kanssanne. [1. Kor. 4:16 | Room. 15:33; 2. Tess. 3:16] Kol. 1:20     sekä hänen välityksellään tehdä sovinnon ja hänen ristinsä verellä vahvistaa rauhan kaiken kanssa, mitä on maan päällä ja taivaissa. [Room. 3:25 ] 1. Tess. 5:23     Itse rauhan Jumala pyhittäköön teidät kokonaan ja varjelkoon koko olemuksenne, teidän henkenne, sielunne ja ruumiinne, niin että olette nuhteettomat Herramme Jeesuksen Kristuksen tullessa. Hepr. 13:20     Rauhan Jumala, joka ikuisen liiton uhriveren tähden on nostanut kuolleista lampaiden suuren paimenen, meidän Herramme Jeesuksen, [Joh. 10:11; 1. Piet. 2:25, 5:4] Jaak. 3:18     Vanhurskauden siemen kylvetään rauhan tekoina, ja se tuottaa hedelmän niille, jotka rauhaa rakentavat.

    Ja kopioi alkuseurakunnalle sanottuja jakeita rauhasta. He sanovat rauha, rauha, mutta heillä ei ole mitään todellista rauhaa, kuten ei ole sinullakaan, kun täällä Teuvon perässä juoksentelet.

    Äänestä

  • toimii, kirjoitti:

    Oikasen eksytyksen polkuja. Matt. 10:22     Kaikki tulevat vihaamaan teitä minun nimeni tähden, mutta se, joka kestää loppuun asti, pelastuu. [1. Kor. 4:13 | Dan. 12:12; Ilm. 2:10] Matt. 24:13     Mutta joka kestää loppuun asti, pelastuu. [Matt. 10:22 ] Matt. 28:20     ja opettakaa heitä noudattamaan kaikkea, mitä minä olen käskenyt teidän noudattaa. Ja katso, minä olen teidän kanssanne kaikki päivät maailman loppuun asti." Hepr. 6:11     Hartaasti vain odotamme, että te itse kukin loppuun asti yhtä innokkaasti haluatte kokea yhteisen toivomme täyttymisen. Hepr. 12:1     Kun siis ympärillämme on todistajia kokonainen pilvi, pankaamme pois kaikki mikä painaa ja synti, joka niin helposti kietoutuu meihin. Juoskaamme sinnikkäästi loppuun se kilpailu, joka on edessämme, [1. Kor. 9:24; Fil. 3:14] Jaak. 5:11     Niitä, jotka kestävät loppuun asti, me ylistämme autuaiksi. Te olette kuulleet Jobin kestävyydestä ja tiedätte, mihin tulokseen Herra antoi sen johtaa. Herra on laupias ja anteeksiantava. [Job 1:22 | Ps. 103:8] Ilm. 2:26     "Sille, joka voittaa, sille, joka loppuun asti noudattaa minun tahtoani, minä annan vallan hallita kansoja.

    Äänestä

  • toimii, kirjoitti:

    Ja kopioi alkuseurakunnalle sanottuja jakeita rauhasta. He sanovat rauha, rauha, mutta heillä ei ole mitään todellista rauhaa, kuten ei ole sinullakaan, kun täällä Teuvon perässä juoksentelet.

    Näen että TS eksyttää, enkö sitten kokisi surulliseksi kun hän vetää saatanan verkkoon. Hänessä on eksyttäjän henki joka väärentää Jumalan sanaa omiin tarkoituksiinsa. Ilm. 22:19     Jos joku ottaa pois jotakin tämän ennustusten kirjan sanoista, ottaa Jumala pois hänen osallisuutensa elämän puuhun ja pyhään kaupunkiin, joista tässä kirjassa on kerrottu.

    Äänestä

Älä ihmeessä! Noinko on?

Äänestä

Käsittääkseni tämä palsta on tarkoitettu yhä edelleenkin keskusteluun raamatusta. Toisaalta kuitenkin ymmärrän, että aika tylsäähän jostain kirjasta vain on jatkuvasti keskustella. Tuli vielä mieleen tuosta sanasta julistaa. Käsittääkseni julistaminen on yksin puhelua, ei keskustelua. Se on jonkin asian ilmoittaminen, tiedoksianto kaikille kuulijoille selvästi. Jos siis tarkkoja ollaan niin julistajien julistukset kuuluisivat paremminkin vaikkapa Hengelliset ilmoitukset palstalle. Mutta minulle sinällään yks hailee mitä kukakin täällä tekee ja miten sen tekee. Kunhan keskustelu jatkuu ja palsta pysyy vireänä=)

Äänestä
  • Henkilökohtaisessa mittelössä on kait kysymys alemman henkisen tason omaavat persoonat, jotka kuvitelevat omaavansa palstan omille egoisitisille hankkeilleen. Kysymys ei ole niinkän Raamattutietämyksestä, vaan itsekkäistä pyrkimyksistä olla "totuuden" airut. Kysymys ei ole niinkään TS:stä, Semperistä, Pikakirjoitajasta, vaan yleensä itseään ylemmydellä hurskautetuista oman totuutensa esilletuojista. Em. persoonat tuovat sinänsä Raamattua esille ja ovat muodolisesti raamatupalstalaisia. Ongelmana on vain henkilökohtainen kaunailu ja luulo omasta totuuden jumalallisesta ylemmyydestä. Ilmeisesti he jatkavat typerääkin nokittelua tuskaillen ja kostaen kaiken heille erimielisen komentoinnin, missä vähän kritisoitaisiinkin heitä. Annas olla... Ongelmana on vain se, että heidän käsityksensä mukaan he ovat jumalansa valtuuttamia.

    Äänestä

  • mieltä Ved.2 kirjoitti:

    Henkilökohtaisessa mittelössä on kait kysymys alemman henkisen tason omaavat persoonat, jotka kuvitelevat omaavansa palstan omille egoisitisille hankkeilleen. Kysymys ei ole niinkän Raamattutietämyksestä, vaan itsekkäistä pyrkimyksistä olla "totuuden" airut. Kysymys ei ole niinkään TS:stä, Semperistä, Pikakirjoitajasta, vaan yleensä itseään ylemmydellä hurskautetuista oman totuutensa esilletuojista. Em. persoonat tuovat sinänsä Raamattua esille ja ovat muodolisesti raamatupalstalaisia. Ongelmana on vain henkilökohtainen kaunailu ja luulo omasta totuuden jumalallisesta ylemmyydestä. Ilmeisesti he jatkavat typerääkin nokittelua tuskaillen ja kostaen kaiken heille erimielisen komentoinnin, missä vähän kritisoitaisiinkin heitä. Annas olla... Ongelmana on vain se, että heidän käsityksensä mukaan he ovat jumalansa valtuuttamia.

    Et näköjään usko siihen, että Jumala kykenisi puhumaan suoraan asioita tämän ajan ihmiselle ja paljastamaan lopun ajan väkevää eksytystä, mitä se on? Mitä kaikki nämä uskonlahkot ovat, jotka eri tavalla opettaa ja yhdistysrekisterissäkin niitä on noin 800 kpl, pelkästään Suomessa! Eihän ne voi kaikki olla oikeassa uskossa?

    ArmiK:n jumala päästi täältä pois. On siis vain ajan kysymys milloin jumala avaa oven muillekin tälle palstalle "heitetyille". No joo. En minä vaan voi uskoa, että raamattu palstalla oikeasti voisi olla kolme jumalan tänne pakottamaa ihmistä ja ne kaikki ovat toinen toisiaan vastaan. Kaikki kolme vieläpä väittivät, että he lähtevät täältä pois vasta sitten kun jumala antaa heille luvan siihen. Mutta mitäpä näistä. Ei mua haittaa yhtään. Kyllähän tänne ihmisiä sopii.

    Äänestä

  • vai miten kirjoitti:

    Kaikki ovat väärässä. Em. henkilöt ovat sinänsä paljon oikeammassa. Jos näin voi sanoa. Minusta he ovat kunioitetusti ansioituneet "sarallansa". Kelle Jumala puhuu? Sitä voitaisiin Raamatun valossa tarkastella edelleen. Käsittääkseni Jumala ei puhu lahkolaisille tai egoisteille, jotka pullistelevat omaa erinomaisuuttaan. Pitäisi kait ymmärtää tuo ylpeyspuoli. Se nöyryys, nöyryys, puhdas sydämisyys, rikki revitty, halveksittu, oman väen halveksunta, saati siten vieraitenkin. Jostain "kaivosta" voisi löytyä oikea profeetta. Nämä nykyiset vaan oleskelevat hulppeiden altaidensa ääressä. Heillä ei ole profeetan nöyryyttä ja sydämellstä hurskautta ja kärsimystä, ymmärrystä profeetallisen totuuden mielenlaatuun!

    Äänestä

  • Ved.2 kirjoitti:

    Millä oikeudella sinä latelet ehtoja ihmiselle, jotta Jumala voisi hänelle puhua? Eikös se ole Jumalan asia valita, kenelle ja kenen kautta Hän tahtoo puhua?

    Äänestä

  • Punnitsin kirjoitti:

    ArmiK:n jumala päästi täältä pois. On siis vain ajan kysymys milloin jumala avaa oven muillekin tälle palstalle "heitetyille". No joo. En minä vaan voi uskoa, että raamattu palstalla oikeasti voisi olla kolme jumalan tänne pakottamaa ihmistä ja ne kaikki ovat toinen toisiaan vastaan. Kaikki kolme vieläpä väittivät, että he lähtevät täältä pois vasta sitten kun jumala antaa heille luvan siihen. Mutta mitäpä näistä. Ei mua haittaa yhtään. Kyllähän tänne ihmisiä sopii.

    arvostan kaiken maailman "totuudenpuhujia". Teuvonkin juttuja ihan kiinnosta seurata, vikkelä mies! Hyvä tyyppi, kaikki eivät vain ymmärrä häntäkään. Ja Sempperikin on keksinyt yli kolmesataa luonehdintaa, pilkasellaisia kylläkin, hyvä mielikuvitus. Jos nyt vaan ei oltais niin kovin hurskaita omasta mielestä, mihin Raamattukin kehoitaa. Uskon, että Jumala puhuu suoraan tänäpäivää. Olen kait kuullu sellaista. Kertokaa!

    Eipä mullakaan mitään pahaa sanottavaa mainitsemistasi henkilöistä ole. Hyviä tyyppejä jokainen heistä. Jääräpäisiä ja vahvasti uskonsa takana seisovia miehiä ja naisia. Kaikissa heissä omat vahvat ja hyvät puolensa, mutta myös vahvasti esille tulevat piirteet joissa voisi kasvaakkin. Ottaa siis sen mikä on hyvää ja jättää Jumalan hoidettavaksi sen mikä maistuu huonolle. Jumala sen kasvun antaa, en minä eikä muutkaan. Turhana siksi näen turhan toisten vikojen kaivelun.

    Äänestä

  • miten on, kirjoitti:

    Millä oikeudella sinä latelet ehtoja ihmiselle, jotta Jumala voisi hänelle puhua? Eikös se ole Jumalan asia valita, kenelle ja kenen kautta Hän tahtoo puhua?

    Jumala puhuu tavalla taikka toisella. Ihminen ei sitä vain huomaa. Ja Hän puhuu kelle tahtoo. Emme voi sitä rajata. En sulje ketään siitä pois. Jospa olisimme lähtökohaisesti kaikki samalla viivalla. Onko käsky, rakastaa toisiamme ihan mahdoton ajatus? "Jos joku itsensä ylentää, se alennetaan." Jos kaiki alennetaan itsemme, niin meidät kaikki ylennetän. Metitäänpä tätä.

    Äänestä

  • ved.2 kirjoitti:

    Meinaatko sitä, kun Jumala puhuu jollekin ihmiselle, niin hän ylentää silloin itsensä?

    Äänestä

  • siis, kirjoitti:

    Meinaatko sitä, kun Jumala puhuu jollekin ihmiselle, niin hän ylentää silloin itsensä?

    Mutta henki ja lihallinen piirre olisi erotettava toisistaan. Ja koeteltava ilman henkilökohtaisia antipatioita tai sympatioita.

    Äänestä

  • Punnitsin kirjoitti:

    Eipä mullakaan mitään pahaa sanottavaa mainitsemistasi henkilöistä ole. Hyviä tyyppejä jokainen heistä. Jääräpäisiä ja vahvasti uskonsa takana seisovia miehiä ja naisia. Kaikissa heissä omat vahvat ja hyvät puolensa, mutta myös vahvasti esille tulevat piirteet joissa voisi kasvaakkin. Ottaa siis sen mikä on hyvää ja jättää Jumalan hoidettavaksi sen mikä maistuu huonolle. Jumala sen kasvun antaa, en minä eikä muutkaan. Turhana siksi näen turhan toisten vikojen kaivelun.

    vikojen kaivelu. Turhuuksien turhuutta, sanoi Saarnaaja. Auringon alla ollaan niin vähän aikaa. Ne jotka turhuutta rakastavat, he menevät yhä pidemmälle turhuudessaan. Pilkkapuheineen he saastuttavat vain itseään. Pyhä pyhittyy, mutta saastainen saastuu omassa pahuudessaan. Mutta kellä on se mieli, että puhtaalla sydämellä Jumalaa lähestyisi?

    Turhaapa hyvinkin; nimittäin se vikojen kaivelu - olet oikeassa. Sen sijaan turhana EI ole syytä pitää rakentavia ja totuudellisia kehotuksia. Yhden sellaisen voit löytää 15.5.2009 tekemästäni aloituksesta, kestäthän sen! PS. Mitä vedätysprojekteillesi nykyisin kuuluu, hyvääkö vain ? ;)

    Äänestä

  • old_profile_40810 kirjoitti:

    Turhaapa hyvinkin; nimittäin se vikojen kaivelu - olet oikeassa. Sen sijaan turhana EI ole syytä pitää rakentavia ja totuudellisia kehotuksia. Yhden sellaisen voit löytää 15.5.2009 tekemästäni aloituksesta, kestäthän sen! PS. Mitä vedätysprojekteillesi nykyisin kuuluu, hyvääkö vain ? ;)

    En nyt vedättele sen enempää. Koita nyt ymärtää. Vedättely ei ole minusta lähtöisin. Se on vaan kepeä työnimi ihan hyvässä hengessä. Kun tutustuin tähän palstaan, niin huomasin jonkun vedättelevän täällä. Ja aloin leikitellä itsekin etsien keskustekuyhteyttä. Kai se nyt on tullut esille, että henki ei ole ollut kovin hyvä. Joku on tuonut esille, ettei julistus kuulu tälle palstalle. Mutta olen kuitenkin suvaitsevainen, että kelvatkoot kaikki. En ole lähtökohtaisesti ketään vastaan, se ei kuulu ideologiaani. Teuvon tuntien aikojen takaa, olen ollut ehkä enemmän ymmärtävinäni häntä. Nyt olen oppinut muitakin ymmärtämään lähimäisinäni. Vedättämisen termiä ei edes käytetä meidän perukoilla. Ei Teuvokaan tiedä itse asiassa, mitä se tarkoittaa. Eikä me muutenkaan tunneta toisiamme. Joten tässä saattaa olla myös osaltaan "nettitunnetta" mukana. Katsotaan sitä totuuta silmiin nyt ihan rauhassa. Illan rauhaa Semper!

    Äänestä

  • Ved.2 kirjoitti:

    vikojen kaivelu. Turhuuksien turhuutta, sanoi Saarnaaja. Auringon alla ollaan niin vähän aikaa. Ne jotka turhuutta rakastavat, he menevät yhä pidemmälle turhuudessaan. Pilkkapuheineen he saastuttavat vain itseään. Pyhä pyhittyy, mutta saastainen saastuu omassa pahuudessaan. Mutta kellä on se mieli, että puhtaalla sydämellä Jumalaa lähestyisi?

    "Mutta kellä on se mieli, että puhtaalla sydämellä Jumalaa lähestyisi?" Hyvä kysymys jonka selvittämiseen saa vuodattaa aikamoisen määrän kyyneleitä.

    Äänestä

kuin pikakirjoittaja.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

mielipide, kirjoitti:

Ei kumartele ketään, vaan julistaa sitä, minkä on saanut tehtäväkseen julistaa. Olen sitä mieltä, että Teuvo on oikealla asialla!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu