Olen...

...syntynyt lestadiolaiseen parheeseen ja näin ollen pienestä asti ollut mukana lestadiolaisten järjestämissä jutuissa (pyhäkoulut, rippikoulut, seurat...) Pidän "maailmallisesta" menosta, eli tykkään tanssimisesta, käydä erilaisissa tapahtumissa, muustakin kuin klassisesta musiikista, jne. ja sitäkin ihmettelen miksi ei saisi esim meikata. Eikö tämäkin ole jokaisen oma asia? Ehkäisykielto? Naisethan nämä seuraukset joutuvat kokemaan. Helppohan lestadiolaismiesten on sanoa, että se on syntiä. Seuroissa käyn harvoin, eikä sieltä ole kuin muutama tuttu. "Muussa" elämässänikään ei ole kovinkaan montaa kaveria, kun sitä ei niiden kanssa tuolla "biletä" ja välttämättä muutenkaan hengaile. Ja kun ei ole vielä itseään kunnolla löytänyt, niin sitä vain työntää jotenkin pois ja pitää ne tuttavina. Eikä avaudu täysin ja kerro itsestään kovin paljoa. Se tuntuu jotenkin ahdistavalta. Toisaalta haluaa olla uskovainen, mutta toisaalta en sisäistä kaikkia lestadiolaisten ajatuksia. Kuten aiemmin joitakin mainitsin. Vaikka en lestadiolainen olisikaan en siltikään alkoholia käyttäisi. Jotenkin kun sitä on kasvanut tämän uskonnon kanssa, on vaikea irtautua täysin. Monet sanovat, että onhan sitten teot ilmoitus siitä ettei ole enään uskossa. Paljon lestadiolaisten keskuudessa on sellaista toisten tekemisien seuraamista, eikä huolehdi omista asioistaan, mikä on raivostuttavaa. Eli juuri tuota seuroissakäyntien laskemista, arvuuttelua onko toisella tv. Mitä väliä sillä on vaikka olisikin? Ja kauhea juoruaminen ja vääristely raivostuttaa. En kuitenkaan sanoisi, että aivan kaikki olisi tällaisia, koska tunnen myös joitakin mukavia lestadiolaisia. Jotenkin ristiriitainen tunne, kun ei vielä ole uskaltanut ottaa sitä "ratkaisevaa askelta". Vielä olisi paljon mainittavaa, mutta nettiaika loppuu. Kommentteja? Samassa tilanteessa olevia, omaa ratkaisuaan miettiviä?
1674
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Kirjoitit: "Toisaalta haluaa olla uskovainen, mutta toisaalta en sisäistä kaikkia lestadiolaisten ajatuksia."

Ei kai uskovaisena olo ole sitä, että sisäistää kaikki jonkin uskontokunnan omat säännöt vai onko mielestäsi? Monesti noiden uskontojen säännöt on ihmisten luomia ja ne ei sovi kaikille, kun ihmiset on yksilöitä ja yksilöillä on eri mielipiteitä. Se, että pidät jostain mistä taas joku toinen ei pidä, ei pitäisi vaikuta mitenkään sinun uskovaisuuteesi, kun olet vain rehellinen itsellesi. Tälläinen ihmisten ohjailu on mukana kaikessa esim. "biletys" porukoissa, missä tahansa kaveri porukassa, työelämässä, yhteiskunnassa etc. Aina ympäristö yrittää asettaa normeja tai normittomuutta, joka tarvis täyttää. Taitaa olla ihmisluonnon ominaisuus.

Ole vapaa ja oma itsesi. Omistat jotain todella arvokasta mistä kannattaa pitää kiinni. Usko ei ole se miten tyydytät toisten vaatimukset vaan se mitä tunnet sydämmessäsi. Jeesus tuli vapauttamaan eikä sitomaan. Ihmisellä on järki, joka kertoo kertoo ihmiselle mitä kannattaa tehdä ja mitä ei. Välillä tekee sitä mikä ei oo järkevää, mutta ei elämä siihen kaadu ellei henki mene. Tärkeää ei ole se miltä näyttää vaan mitä on sisällä ja mikä on tekemisen ja elämisen lopputulos. Elämä on kuin lahja paketti, josta kannattaa nauttia. Se sisältää yllätyksiä, iloa ja surua kunnes tulee pohja vastaan...

Äänestä

Kommentoi aloitusta


lessu? kirjoitti:

...syntynyt lestadiolaiseen parheeseen ja näin ollen pienestä asti ollut mukana lestadiolaisten järjestämissä jutuissa (pyhäkoulut, rippikoulut, seurat...) Pidän "maailmallisesta" menosta, eli tykkään tanssimisesta, käydä erilaisissa tapahtumissa, muustakin kuin klassisesta musiikista, jne. ja sitäkin ihmettelen miksi ei saisi esim meikata. Eikö tämäkin ole jokaisen oma asia? Ehkäisykielto? Naisethan nämä seuraukset joutuvat kokemaan. Helppohan lestadiolaismiesten on sanoa, että se on syntiä. Seuroissa käyn harvoin, eikä sieltä ole kuin muutama tuttu. "Muussa" elämässänikään ei ole kovinkaan montaa kaveria, kun sitä ei niiden kanssa tuolla "biletä" ja välttämättä muutenkaan hengaile. Ja kun ei ole vielä itseään kunnolla löytänyt, niin sitä vain työntää jotenkin pois ja pitää ne tuttavina. Eikä avaudu täysin ja kerro itsestään kovin paljoa. Se tuntuu jotenkin ahdistavalta. Toisaalta haluaa olla uskovainen, mutta toisaalta en sisäistä kaikkia lestadiolaisten ajatuksia. Kuten aiemmin joitakin mainitsin. Vaikka en lestadiolainen olisikaan en siltikään alkoholia käyttäisi. Jotenkin kun sitä on kasvanut tämän uskonnon kanssa, on vaikea irtautua täysin. Monet sanovat, että onhan sitten teot ilmoitus siitä ettei ole enään uskossa. Paljon lestadiolaisten keskuudessa on sellaista toisten tekemisien seuraamista, eikä huolehdi omista asioistaan, mikä on raivostuttavaa. Eli juuri tuota seuroissakäyntien laskemista, arvuuttelua onko toisella tv. Mitä väliä sillä on vaikka olisikin? Ja kauhea juoruaminen ja vääristely raivostuttaa. En kuitenkaan sanoisi, että aivan kaikki olisi tällaisia, koska tunnen myös joitakin mukavia lestadiolaisia. Jotenkin ristiriitainen tunne, kun ei vielä ole uskaltanut ottaa sitä "ratkaisevaa askelta". Vielä olisi paljon mainittavaa, mutta nettiaika loppuu. Kommentteja? Samassa tilanteessa olevia, omaa ratkaisuaan miettiviä?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu