tietysti ikävä,mutta onko teon tekijä oikeasti rasisti,selvää toki on että "eräät" pitävät miestä ilmanmuuta rasistina.
Mutta kaikilla on huono päivänsä jolloin voi sanoa ja tehdä typeryyksiä,kenties miehellä oli se huono päivä,ja ehkä nyt kaduttaa.
Toisaalta somalitytön tilalla olisi voinut olla suomalaistyttö,mies olisi voinut sanoa saman hänelle ei se ole aina ihonväristä kiinni,mutta nyt kävi näin ja siitä tehtiin juttu.
Teon tekijä on siis leimattu rasistiksi ainakin joissain piireissä,emme kuitenkaan tiedä onko hän sitä.
Tämä somalitytön
tapaus on
32754
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 32
Vanhimmat
uutisoitu mamun tekemästä raiskauksesta yhtä suureellisesti kun kyseisestä tapauksesta.
Tama on Italiassa ja varsinkin Campanian maakunnassa paasiaisena valmistettava makeapiirakka jonka tekeminen on tyolasta. Kirjoitankin sen tanne lahinna omia tarpeitani varten, mutta jos joku uskaltaa kokeilla niin kivahan se olisi. Ymmarran kylla etta raaka-aineiden hankkiminen on vaikeaa. 1. Tee pohjataikina eli sekoita jauhot ja sokeri keskenaan. Nypi joukkoon rasvat kasin seka keltuaiset ja sitruunankuori. Muodosta taikinasta pallo ja laita se jaakaappiin kovettumaan muovikelmussa. 2. Sekoita kattilassa maito, turvotettu vehna, sokeri, vaniljasokeri, appelsiinin kuoriraaste ja siansyltty rasva. Laita hellalle ja anna poreilla hiljakseen lahes kaksi tuntia valilla sekoittaen, kunnes seos on melko kiinteaa. 3. Sekoita keskenaan ricotta, sokeri, sukaattisitruuna kuutioina, kaneli, keltuaiset ja appelsiininkukka aromi tasaiseksi massaksi. Lisaa joukkoon myos jaahtynyt vehnaseos seka valkuaiset jotka olet vatkannut kovaksi vaahdoksi. 4. Kauli 2/3 taikinasta ison piirakkavuoan pohjaksi ja reunoiksi. Kaada siihen tayte. Tee lopputaikinasta taikinapyoralla paalle ohuita nauhoja ja asettele ne piirakan paalle ns. "verkoksi" 5. Paista 150°/50 min. Tee hammastikkutesti. Anna jaahtya, siiviloi paalle tomusokeria ja tarjoile. Tama piirakka paranee vanhetessaan eli jos se saa levata kolmisen paivaa huoneenlammossa.
Siansylttyä makeaan piiraaseen? Siansylttyä mihinkään?
oliko juuri tuo mies rasisti - oleellista on, että tuollaista ihan sikahirveetä rasistisuutta on ihan hirveesti. Sen kyllä tiedämme kaikki. Mikä ihmisillä on? Ihan oikeesti syyttömät saa päälleen perinteistä paskaa joka ikinen päivä? Aivan käsittämätöntä.
Eipä nämä punaviherhyysärit paljon pidä ääntä raiskatuista suomalaisista naisista joiden tekojen takana maahanmuuttaja/turvapaikanhakija..yhden pennun pudotus junasta se se on vasta vallan kauheaa..
No niin, kumpikohan on vakavampi tapaus. Tuo juna-asemalla tapahtunut tönäisy ja nimettely vaiko tuolta linkistä löytyvä tapaus. http://www.iltalehti.fi/uutiset/200905159592444_uu.shtml
toisista ihmisoikeuksien loukkauksista - jotka ovat ihan yhtä tärkeitä. Erittäin tyypillinen - ja halveksittava rasistin tapa väheksyä yhtä ihmisoikeusrikkomusta toisen avulla.
Tuo vauvankaappaus oli myös rasistinen. Eri etnisen ryhmän miehet yrittivät kaapata suomalaisvauvan. Miksei siitä saa keskustella täällä, mutta tuosta hyvinkin epämääräisestä junaepisodista saa. Vai onko tämä palsta tarkoitettu vain tapauksille, joissa rasismi tapahtuu toisinpäin. Ja syytätkö minua kirjoitukseni vuoksi halveksittavaksi rasistiksi ? Vastaustasi odotellen.
omasta mielestäni olet kirjoitustesi perusteella halveksittava rasisti
Voisitko perustella, mikä tekee minusta kirjoituksen perusteella halveksittavan rasistin. Alla wikipedian määrittely rasismista : Rasismi eli rotusyrjintä tai rotusorto on aate tai toiminta, jossa ihmisten väitetyn rotuluonteen ja siihen liittyvien fyysisten piirteiden, tai sanan laajemmassa merkityksessä muutenkin kulttuurin[1] tai etnisen alkuperän erilaisuudella perustellaan eriarvoista kohtelua eli syrjintää. Rasismia voivat olla myös toimintatavat ja sellaiset yhteiskunnalliset rakenteet, jotka johtavat näihin seikkoihin perustuvaan eriarvoisuuteen
Entäs kun SYYLLISET saa päälleen paskaa joka päivä - onko sekin rasistista vai vaan pelkästään oikeudenmukaisuuden puolustamista ! Tällä palstalla nimittäin ei saa kyseenalaistaa edes rikoksen tehnyttä rikollista somalia ! Aivan käsittämätöntä !
oli noin sata kertaa epämääräisempi kuin tapaus, jossa pikkutyttöä kutsuttiin apinaksi ja työnnettiin samalla kumoon. Tokihan se hirveä rikos oli. Mutta eihän se nyt pointti asiassa ole. Tällä palstalla nimittäin pyritään siihen, ettei ketään ilman syytä syyllistetä. Oletko samaa mieltä?
että niin rikollisuus, myös se mihin mamut ovat syyllistyneet, kuin rasistisuus, ovat asioita, jotka meidän tulee yksimielisesti tuomita? Muuhun en ole itse täällä pyrkinytkään.
Kumoon tuuppaaminen ja kohtuu viaton haukkumasanako on hirveä rikos? Eihän se taida olla rikos ollenkaan, kellekään ei mitään tapahtunutkaan. Huonoa ja ala-arvoista käytöstä pikemminkin. Vedättääksesikö nyt päästelet tällaisia sammakoita julki? Joku tolkku liioittelussakin.
on asuttaa johonkin ryhmään kuuluvia ihmisiä slummeihin ja townshippeihin, sulkea leireille, estää heiltä koulutus, kieltää maanomistus, rajoittaa oikeuksia, alistaa mielivaltaiselle hallinnolle. Ehkä voidaan tätä vasten arvioida kuinka "perinteistä paskaa" ja "sikahirveetä rasistisuutta" voidaan katsoa olevan toiminta jossa ihmisille tarjotaan vastikkeetta keskiluokkainen elintaso ja asuminen, ilmainen koulutus ja terveydenhuolto, omankieliset asioimispalvelut. Voisi ehkä jopa odottaa jonkinlaista kiitollisuutta näistä järjestelyistä syytösten sijaan.
Siis Mover mielestäsi minä olen halveksittava rasisti, koska vauvan kaappaus oli niin epämääräinen ja minä rinnastin nuo kaksi tapausta. Niinkö ? Syyllistitköhän minut nyt ilman syytä ? Siitä olen samaa mieltä, että ketään ei ilman syytä tulisi syyllistää. Lisäksi olen sitä mieltä, että syylliset tulee syyllistää. Asioita ei saa kaunistella, hyysätä, kiertää. Jos vaikka yksilö tekee rikoksen, on tämä syyllinen. Yksilön vastuu yhteiskunnassamme on vain hukassa. Liikaa vyörytetään vastuu järjestelmän niskaan. No, menee jo ohi asian.
Sen rikkominen - ainakin tuossa tapauksessa - ilman muut rikos.
jos vertaat suomalaisen hallinnon toimia pikkulapsen rasistisesti kaatajaan, Sinun kommentissasi oikeastaan oli rasismin koko kuva - ja illuusion särkyminen jostain "isänmaallisuudesta".
Nyt itse syyllistyt yleistämiseen, johdat yksittäisen ihmisen hölmöilyn ja töykeän käytöksen surutta koko valtakuntaa koskevaksi. Ei hyvä ystävä, todellinen rasismi on syvällä rakenteissa. Sellaista on USAn yrityksissä harrastettava kirjoittamaton politiikka olla rekrytoimatta mustia, Zimbabwen hallituksen avoimesti harrastama politiikka häätää maasta kaikki valkoiset. Meillä kansaa demokraattisesti edustava hallinto järjestää maahanmuuttajien asiat esimerkillisesti. Se edustaa kansamme mielipidettä asiasta, ei yksittäinen häirikkö.
Sekä syytät että tuomitset ennen kuin edes mitään näyttöä on saatu. Vieläpä luokittelet rikoksen vakavuusasteenkin. Miten rehtiä toimintaa tuo mielestäsi on?
rasistimiekkosen kaahaukseen. Hallinto toimii Suomessa parlamentaaristen voimasuhteiden kautta eikä ainakaan yksittäisten ihmisten suhteen syyllistyne ihan helposti ihmisoikeusloukkauksiin (totaalikiletäytyjät ovat tietenkin hyvä kysymys). Rasistimiehen toiminta käyttäessään sekä henkistä että fyysistä väkivaltaa sen sijaan on yksiselitteisesti tuomittavaa. Se on tasan "todellista rasismia". Ja sen pitäisi jokaisen voida suoralta kädeltä vahvistaa. Eikä Zimbabwen ja muiden politiikat tätä tosiasiaa muuta.
sen tiedon varassa, mitä on käytettävissä. Eikä kukaan meistä langeta yhtään mitään. Se ei kuitenkaan poista sitä, etteikö voisi laittaa perustellun argumentin esiin.
Kirjoitit, että rasistimies käytti sekä henkistä että fyysistä väkivaltaa. Sinä tuomitset miehen rasistiksi ja henkisen ja fyysisen väkivallan tekijäksi. Eihän tässä vielä tiedetä, mitä oikein tapahtui. Jutut ovat villejä ; joidenkin mukaan mies paiskasi tytön liikkuvasta junasta. Joidenkin mukaan tytölle ei tullut vammoja. Joidenkin mukaan kyseinen somaliperhe olisi tehnyt useita aiheettomia rasismisyytöksiä. Aseman turvakameroista ei poliisin mukaan näy mitään normaalista pokkeavaa. Eikös odoteta, että varmaa tietoa tulee ja palata asiaan sitten. Aika suvaitsematonta ja suorastaan lainvastaista tuollaiset esittämäsi tuomiot.
uutinen julkaistaan, käydään siitä myös keskustelua. Asiaa ei ole vielä tutkittu ja on mahdollista, että tutkimus ei koskaan tuota tuloksiakaan. Ei pitäisi kenellekään olla epäselvää, että käymme keskustelua lehtijutun antamien tietojen varassa. Ja siihen sisältyvin varauksin. Tuollaisia "Espoon asema" keissiin verrattavia tapauksia kuitenkin sattuu. Sen vuoksi keskustelu niiden yksiselitteiseksi tuomitsemiseksi ei liene turha?
- pysyn "asijassa".
Tämän koskemattomuuden rikkominen ei ulkomaalaisen puolelta ole rikos?
se on.
Sinä syyllistit yhden henkilön rasistiksi sekä fyysisen ja henkisen väkivallan tekijäksi perusteella, koska kaikki tiedämme, että tällaisia tapahtuu. Vaikka tuosta tapauksesta ei tarkempaa tietoa ole. Sinähän olet pahempi kuin rasistit.
Kuinka kirjoitetaan yleisellä tasolla tietystä lehtijutusta? Kuka ei tiedä että keskustelu käydään - pelkän - lehtijutun perusteella? Niin ei tiedä.
tutkinnan ajaksi,koska ei ole edes selvitetty onko tapaus mielikuvitukse tuotetta vai ei,asia kyllä seviää sillä asemalaitureilla on melko kattavat valvontakamerat joista saattaa olla apua tutkinnassa,mutta mikäli mitään ei löydy eikä silminnäkijöitäkään ilmaannu on tällaiset tarinat jätettäv' omaan arvoonsa.
viime talvelta uutinen jossa pikkupoika kertoi "isompien vieraiden poikien" pakottaneen heikoille jäille jonne putosi...(oli itse mennyt). Pitää aina muistaa myös lasten vilkas mielikuvitus ja selitykset...
Yhdellä toisella palstalla väitettiin, että kyseisen tytön vanhemmat olisivat aiemmin tehneet useita rikosilmoituksia rasismista. Ja kaikki nämä olivat poliisitutkinnassa ilmenneet aiheettomiksi. Ja kolmannella palstalla kirjoitettiin tekijän olleen ei-suomalainen. Siellä kirjoittajan tyttöystävä oli ollut tapahtumapaikalla. Mikä lie totuus...