Jo on aikoihin eletty!
Johanna Korhonen ja Hannu Takkula
samassa kuorossa
8335
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Johanna Korhosen kuuluisi olla vasemmiston tai vihreiden listoilla. Ne ovat seksuaalivähemmistöön kuuluvalle, kriittiselle yhteiskunta-ajattelijalle luonnollisempi viitekehys kuin äärikonservatiivinen, lähinnä maatalouden takia olemassa oleva keskustapuolue. Korhosen puoliso Pirkko Kotila onkin vasemmistoliittolainen.
Kyllähän vasemmistoliiton edeltäjä SKDL:kin suhtautui seksuaalivähemmistöihin muiden puolueiden lailla torjuvasti vielä 1980-luvulla, jolloin Johanna Korhonen oli parikymppisenä iässä, jolloin poliittiset näkemykset tavallisesti omaksutaan. Toki hän varmaankin hylkäsi SKDL-vasemmistoliiton ennen kaikkea sen ajaman kommunistisen ideologian vuoksi. Ainoastaan vihreissä ja RKP:ssä oli 80-luvulla ymmärrystä seksuaalisia vähemmistöjä kohtaan ja itse asiassa heitä liikkuikin ainakin vihreiden joukossa, ei tosin julkisesti. Jopa puolueen lyhytaikainen puheenjohtaja Pekka Haavisto oli, kuten myöhemmin paljastui, kaappihomo. Kaipa Korhosella oli kuitenkin syynsä olla ottamatta vihreitä kovin vakavasti. Sitä paitsi tuskinpa kukaan määrittelee puoluekantaansa pelkästään oman seksuaalisen suuntautumisensa vuoksi. Sehän kuuluu yksityiselämään, kun taas politiikassa keskitään talous- ja hallintoasioihin. Johanna Korhonen oli todennäköisesti jo sukutaustansakin vuoksi omaksunut hyvin nuorena keskustalaisen arvomaailman suhteessa esimerkiksi talousasioihin ja ulkopolitiikkaan. Kun sitä paitsi nykyään kaikki puolueet toivottavat seksuaaliset vähemmistöt tervetulleiksi toimintaansa, miksei Johanna Korhonenkin lähtisi myös aktiivitoimijana toteuttamaan näkemyksiään puolueessa, jonka ideologian on omaksunut äidinmaidossaan, kuten tällä palstalla kepulaisuudesta usein on todettu.
paljoa vierastaa. Onhan hänen puolisonsa vasemmistoliittolainen.
En muista kuka, mutta SKDL:lla oli aikoinaan puoluesihteerinä joku homoseksuaali. Sama heppu on toiminut Setan puheenjohtajana. Tottahan kivikautisia asenteita on kaikissa puolueissa, mutta kyllä kepu on tässä suhteessa johtava puolue.
http://fi.wikipedia.org/wiki/Jorma_Hentilä
Miten tämä keskustan EU-syötti Johanna Korhonen pystyy miesten kanssa yhteistyöhön? Lapissakin yhteistyö kariutui ennen kuin se ehti alkaakaan, Lapin miehet ovat aina tosissaan, eivätkä tykkää pelleilystä.
loppunut ennen kuin alkoikaan. Ei täällä Lapissa edes tietty kuka Korhonen oli.
onko se mies vai nainen -Hannu vai Hanna.