Ankkurilapset!

Millonkahan Suomen sosiaalitantat herää todellisuuteen? Usa:ssa on todellisuus näiden ankkurimamujen kohdalla tullut julkisuuteen, oho, voiko noi mamut muka valehdella! eeeeiiii. http://www.mtv3.fi/uutiset/ulkomaat.shtml/arkistot/ulko maat/2008/08/690303
5206
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

turvapaikanhakijalle sekä maahanmuuttajalle ,sehän on linjaus hölmölässa nimeltä suomi.

Äänestä

Meidän pitää suvaita rikollisia, jos ne ovat muista kulttuureista. Sitähän tämä koko politiikkaa huutaa median kanssa yhteen ääneen. Toivottavasti PS, Turun karhu sun muut isänmaalliset saavat ääniä jatkossa paljon.

Äänestä

Mikäli lapselle myönnetään turvapaikka tai oleskelulupa suojelun tarpeen perusteella, on hänellä OIKEUS saada Suomeen vanhempansa ja alaikäiset sisaruksensa. Useat yksintulleista lapsista saavat kuitenkin kielteisen päätöksen tai heidät palautetaan Dublin-asetuksen mukaisesti toiseen EU-maahan. Vain osa lapsista saa sellaisen luvan, joka oikeuttaa perheenyhdistämiseen. Jos yksintullut alaikäinen ehtii täyttäää 18 vuotta ennen kuin päätös turvapaikkahakemukseen tulee, ei hän enää ole oikeutettu perheenyhdistämiseen ilman, että hänen tulonsa riittävät elättämään Suomeen muuttavat perheenjäsenet.

Äänestä
  • ----

    Äänestä

  • älä naurata kirjoitti:

    ----

    kuten sinäkin ilmeisesti tajuat, niitä ei useimmilla 18-vuotiailla juuri ole. Eipä se paljon naurata, itkettää pikemminkin.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Viisas. kirjoitti:

Millonkahan Suomen sosiaalitantat herää todellisuuteen? Usa:ssa on todellisuus näiden ankkurimamujen kohdalla tullut julkisuuteen, oho, voiko noi mamut muka valehdella! eeeeiiii. http://www.mtv3.fi/uutiset/ulkomaat.shtml/arkistot/ulko maat/2008/08/690303

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu