Somalitytön tapaus

Tässä somalitytön tapauksessa olisi syytä kiihkottomasti selvittää, mistä oli kysymys: 1) Heittikö kiharapäinen mies somalitytön junasta vai oliko somalityttö poistumistiellä edessä, kun hän oli tulossa junasta. Normaali liikennekäyttäytyminen edellyttää, että liikennevälineestä poistuvan annetaan tulla ensin ja mennään vasta sitten sisään. 2) Kaatuiko tyttö törmättyään mieheen vai tönäisikö mies häntä. 3) Apinaksi kutsutaan usein aivan suomalaisia lapsia. Kysymys on nyt siitä, oliko junasta poistuvalla todella rasistinen motiivi vai kutsuiko hän tyttöä apinaksi sen vuoksi, että hän oli lapsi (pienikokoinen) ja koska hän tuli miehen eteen. 4) Toivoisi, että tiedotusvälineet ja poliisi alkaisivat etsiä innokkaasti myös vakavia rikoksia tehneitä pahoinpitelijöitä jne. 5) Kuten niminerkkini kertoo, en ole rasisti. En kuitenkaan ole sitä mieltä, että maahanmuuttajat ja muut toisrotuiset olisivat aina oikeassa ja yli-ihmisiä. Olen kävä kyllä törmännyt aivan luokattomiin maahanmuuttajiin.
9572
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

suomalaisten valtaosan näkemystä ko asiasta ja myöskin siitä että poliisilla olisi kyllä varmaan muitakin asioita joihinka voisi paneutua samalla tarmolla.

Äänestä

Halu saada tyttärelle taksikyyti koulun ja kodin välille.

Äänestä

Se, että jos suom. lasta haukutaan apinaksi vaikka romanin taholta, onko se rasismia? Jos Tai joku suomalainen haukkuu vaikka espanjalaista kanaksi/lehmäksi, onko se rasismia? Jos on niin millä perusteella? Seuraavaksi, arvon suomalaiset naiset, kun joudutte ravintolassa tai muussa vastaavassa mamu-miehen haukkumaksi (huora, lehmä jne) torjuttuanne hurmaavat iskuyritykset, soittakaa heti poliisi paikalle ja tietysti lehdistö ja katsokaa kuinka moni em. vaivautuu paikalle. Jääkö siis tämän tapauksen rasismiksi tulkitseva itse kiinni rasismista, jos ottaa somalin apinaksi haukkumisen somaliin kohdistuneena henkilökohtaisena loukkauksena? Ymmärtänette mitä tarkoitan.

Äänestä

Jos suomalainen kahdeksanvuotias kertoo jotakin tapahtuneen, poliisi tutkii, jos mitään tutkii, onko jotakin todella tapahtunut, onko tapahtunut niin kuin 8-vuotias väittää, vai onko hänet esimerkiksi manipuloitu kertomaan ja/tai uskomaan, että jotakin on tapahtunut. Somalitytön isä tuntuu ammattisyyllistäjältä ja näyttö on kaikenkaikkiaan olemattoman heikko. Jos on tapahtunut niin kuin somalityttö väittää, niin mistä "syyllistä" aiotaan syyttää? Tönäisyjä ja mutinoita saa itsekukin... taitaa tulla ruuhkaa tuomioistuimiin, jos tapauksesta annetaan tuomio. Tai siis annetaan tuomioistuintuomio. Hesarihan on jo toiminut asiassa esitutkijana, syyttäjänä, tuomarina, lautamiehenä ja rangaistuksen toimeenpanijana.

Äänestä

Kyllä mullakin on tapana tahtomatta huutaa "perkele" kun vaikka koipi lentää alta kaljamilla! Joskus on pistäny moinen hävettään.

Äänestä

Miten somalityttö on kuullut tällaisessa hälinätilanteessa niin selvästi sanat "häivy siitä senkin pieni apina" Vai miten ne menivät? Jotenkin sinne suuntaan. Vaikka olisi vain kaksi sanaa "häivy apina" niin miten hän on saanut selvän siitä?? 20-30 vuotiaat somalimiehet eivätkä muutkaan maahanmuuttajat ylipäätään tunnu ymmärtävän Suomenkieltä. Muutamia esimerkkejä; Eräs maahanmuuttaja puhui minulle vain englantia, kun sanoin ei kiitos vastaus oli "I don't understand" Eräältä somalilta kysyttiin saako tästä mennä ohi"? "EI minä ymmarra, ei mina ymmarra!" Eräs maahanmuuttajajoukkio puhui huonoa suomea, sanoin lauseen minua kiinnostaa vain Suomalaiset miehet. "Mina en ymmarra" Eräälle maahanmuuttajanaiselle joka oli työharjoittelussa yhtä aikaa kanssani sanottiin pese vessa "ei mina ymmarra" Somalilapselle; syö ruokasi (päiväkoti) "ei ymmarra" Miten siis tämä 8 vuotias pikkutyttö on saanut kyseisestä lauseesta selvää juna-aseman hälinässä, ja vieläpä ymmärtänyt sen kertoakseen sitä eteenpäin?

Äänestä

Toki tuo tapaus tulee selvittää, mutta yhtä vähän kuin rikokset yleensä, tämäkin mahdollinen rikos tulee tälläkin palstalla ajatella keissinä, jonka perusteella selkeästi tuomitsemme ihan kaiken viattomaan yksilöön suuntautuvan agression. Ja osaamme mahdollisen kritiikin kanavoida järjestelmään, mikä loppujen lopuksi on tarkoitettu lieveilmiöitä vähentämään. Kaikkien suhteen.

Äänestä
  • Kirjoituksessasi ei ole logiikkaa. Haluat, että teko ja samalla tekijä tuomitaan, koska on mahdollisesti tapahtunut rikos. Näin ei oikeusvaltiossa pidä menetellä. Ihmisiin kohdistetaan jatkuvasti aggressioita ilman, että kyse on rikoksesta. Jos tyttö on tullut junasta poistuvan eteen, ei ole ihme, jos poistuva on asiasta vihainen. Jos kulkija on tyrkännyt tytön pois edestä, kyseessä voi olla lievä pahoinpitely ja se on sellaisena tuomittava. Jos taas tyttö on törmännyt mieheen tämän poistuessa ja kaatunut, tyttö saa kyllä syyttää itseään. Silloin on syytä korostaa korrektin junaan astumisen merkitystä. Johtopäätös on siis erilainen riippuen siitä, mitä on tapahtunut. Eli vanha sääntö pitää yhä paikkansa: ensin tutkitaan ja vasta sitten hutkitaan.

    Äänestä

  • Ei-rasisti kirjoitti:

    Kirjoituksessasi ei ole logiikkaa. Haluat, että teko ja samalla tekijä tuomitaan, koska on mahdollisesti tapahtunut rikos. Näin ei oikeusvaltiossa pidä menetellä. Ihmisiin kohdistetaan jatkuvasti aggressioita ilman, että kyse on rikoksesta. Jos tyttö on tullut junasta poistuvan eteen, ei ole ihme, jos poistuva on asiasta vihainen. Jos kulkija on tyrkännyt tytön pois edestä, kyseessä voi olla lievä pahoinpitely ja se on sellaisena tuomittava. Jos taas tyttö on törmännyt mieheen tämän poistuessa ja kaatunut, tyttö saa kyllä syyttää itseään. Silloin on syytä korostaa korrektin junaan astumisen merkitystä. Johtopäätös on siis erilainen riippuen siitä, mitä on tapahtunut. Eli vanha sääntö pitää yhä paikkansa: ensin tutkitaan ja vasta sitten hutkitaan.

    että ensin tuomitaan ja sitten tutkitaan? Voi olla, ettei ikinä saada tähän juttuun täyttä selvyyttä. Se ei tämän palstan teeman rasismin pohdiskelun lannalta ole, tietenkään, ratkaisevaa. Ratkaisevaa on, että rasismia - eli syyttömien kärsimistä etnisistä syistä - on liikaa ja asian korjaamiseksi voi tällaisten, vaikkapa ihan kuviteltujenkin tapausten pohtimisen avulla mahdollisesti löytää ratkaisuja.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Ei-rasisti kirjoitti:

Tässä somalitytön tapauksessa olisi syytä kiihkottomasti selvittää, mistä oli kysymys: 1) Heittikö kiharapäinen mies somalitytön junasta vai oliko somalityttö poistumistiellä edessä, kun hän oli tulossa junasta. Normaali liikennekäyttäytyminen edellyttää, että liikennevälineestä poistuvan annetaan tulla ensin ja mennään vasta sitten sisään. 2) Kaatuiko tyttö törmättyään mieheen vai tönäisikö mies häntä. 3) Apinaksi kutsutaan usein aivan suomalaisia lapsia. Kysymys on nyt siitä, oliko junasta poistuvalla todella rasistinen motiivi vai kutsuiko hän tyttöä apinaksi sen vuoksi, että hän oli lapsi (pienikokoinen) ja koska hän tuli miehen eteen. 4) Toivoisi, että tiedotusvälineet ja poliisi alkaisivat etsiä innokkaasti myös vakavia rikoksia tehneitä pahoinpitelijöitä jne. 5) Kuten niminerkkini kertoo, en ole rasisti. En kuitenkaan ole sitä mieltä, että maahanmuuttajat ja muut toisrotuiset olisivat aina oikeassa ja yli-ihmisiä. Olen kävä kyllä törmännyt aivan luokattomiin maahanmuuttajiin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu