MITRO EU:n

Hänessä on voima,valta ja vallattomuus positiivisessä mielessä. Äänestä Mitroa, tulevaisuus selkiintyy.
9222
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Muuten kaatuu auto. Kaikki pallukat nhe on menossakin..

Äänestä

SDP:seen jälleen sen vähäväkisten puolustamisen? Vai jatkuuko nykyinen uusliberalistinen politiikka? Jotenkin kuvaa aikaa se, että papit ja kirkonmiehet alkavat olla "vasemmistolaisia" (SDP ei aidosti ole). Ehkä he ovat huomanneet asioiden menneen todella tolaltaan. On kuin jossain Etelä-Afrikassa ja Salvadorissa aikaisemmin, missä papit ja kirkonmiehet asettuivat sorrettujen puolelle oikeistovoimia vastaa. Kokoomus oli aiemmin ilmoittautunut myös uskontopuolueeksi isänmaan ja kodin lisäksi. Tuntuu ihmeelliseltä, että todelliset kirkonmiehet hakeutuvatkin toisaalle, eivät tähän puolueeseen, joka on ominut uskonnon itselleen. Näkevätkö he jonkun lävitse. Onhan Kokoomus työväenpuoluekin omien sanojensa mukaan. Vai liekö kaikki vain kalastelua niin laajalla rintamalla kuin mahdollista. Eikö se syö uskottavuutta. No, Kokoomuksen johto luottaa suomalaisten tyhmyyteen.

Äänestä
  • ei ole vielä keksitty...puhukoon olemattomia kirkossa ... mutta ei politiikassa? Paskanpuhujia siellä on jo ihan tarpeeksi?

    Äänestä

aatteeseen saumattomasti.

Äänestä
  • pienen ihmisen puolella.

    Äänestä

ei kyllä pysty hoitamaan edes aiempaa virkaansa, kuinka hän voisi hoitaa isompaa postia? Ottakaa nyt äänestäjät järki käteen?! VILLE ITÄLÄ on yksi hyvä vaihtoehto positiiviseen suuntaan ja jos vastustatte ääni SOINILLE?

Äänestä
  • kettu ortodoksien pyhissä jumalankuvien peittämissä saleissa....miehellä on noussut väärä neste päähän; suositellaan päällä seisomista pylvään päässä kolme kuukautta?

    Äänestä

  • on kuin kapinen kirjoitti:

    kettu ortodoksien pyhissä jumalankuvien peittämissä saleissa....miehellä on noussut väärä neste päähän; suositellaan päällä seisomista pylvään päässä kolme kuukautta?

    Siinä menisi into jopa seksuaalivähemmistönkin kulkueelta? Joko ne sai adoptoida heteroisiltä varastamansa lapset?

    Äänestä

  • on kuin kapinen kirjoitti:

    kettu ortodoksien pyhissä jumalankuvien peittämissä saleissa....miehellä on noussut väärä neste päähän; suositellaan päällä seisomista pylvään päässä kolme kuukautta?

    kaikista ihmisistä puolueesta,tavoista tai näkökannoista riippumatta. Mitro vaan yksinkertaiseti on hyvä. niin vaan on. hän on vain ihminen,pappi vain ammattinimike. ulkonäkö aivan ok,ilme positiivinen,jaksaa loistaa kaikille ja aina. ketään häneen verrattavaa ei ole minkään maan mapeissa. ajatelkaa,euroopan positiivisin meppi on suomalainen, kaikki muut kuin myrkyn syöneitä,myrtyneitä aina.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


JOHTOON kirjoitti:

Hänessä on voima,valta ja vallattomuus positiivisessä mielessä. Äänestä Mitroa, tulevaisuus selkiintyy.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu