Luin jostain, että Buddhakin olisi ennustanut Jeesuksen tulon. Se oli jotenkin näin: "500 vuotta jälkeeni tulee toinen buddha, joka on vielä minuakin valaistuneempi". Buddhan opetuksethan ovat hyvin samankaltaisia Jeesuksen opetuksien kanssa, vaikka ne ovat tietysti aikojen myötä vääristyneet.
Tiedetään, että Buddha eli Siddharta Gautama eli n. 500 ennen Kristusta. Voisiko olla niin, että Buddha oli 'profeetta', joka oli lähetetty valmistamaan intialaisia Jeesus Kristuksen tulemiseen? Mitä luulette?
Buddhakin ennusti
Jeesuksen?
196
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 1
Vanhimmat
...asia noin, vaan se oli niin että Jeesus oli erään lahkon jäsen. Tuo lahko oli omavarainen, sillä oli ns. rahastonhoitaja, jolle annettiin kaikki rahat, siis palkkansa antoi kukin. Kasööri käytti varat koko yhteisön hyväksi ja tekikin sen tasapuolisesti ja yhteisö kukoisti. Eräät kuten Jeesus, erosivat yhteisöstä ja lähtivät omille teilleen sanaa julistamaan. He jopa samaistuivat aikaisempiin eläneisiin henkilöihin ja matkivat heitä toimissaan. Esimerkkinä aasilla ratsastaminen kaupunkiin ja halu tulla marttyyriksi. Oppinsa he olivat saaneet menneisyydestä, Buddhan ja Konfutsen opeista esimerkiksi. Eivät siis olleet ennustettuja, vaan toistivat jo aikaisemmin tapahtuneita asioita ja vanhempia oppeja ja esikuviaan. Näistä asioista löytyy tietoa kun etsii. Kristitty maailma haluaa ymmärrettävästi vaieta niistä tiedoista.