Uskossa

Sitä kun on uskossa,niin tuntuu kuin olisi muitten ihmisten yäpuolella.Ei vaivaa enää niin paljoa nuo maalliset murheet,on niin kuin sinut itsensä kanssa.
33587
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 33

Vanhimmat

että te uskossa olevat kuvittelette olevanne muiden yläpuolella eli parempia kuin muut. Voi sitä ylimielisyyden määrää joka teidän lausunnoissanne paistaa.

Äänestä
  • sanallisessakin muodossa se vahvuus,eikä se tarkoita että olisi ylimielinen.Se voi vain tuntua "uskottomasta"siltä kuten olen myös sen itsekkin kokenut.

    Äänestä

  • Kirjoitat: < Ja sen kyllä huomaa että te uskossa olevat kuvittelette olevanne muiden yläpuolella eli parempia kuin muut. Voi sitä ylimielisyyden määrää joka teidän lausunnoissanne paistaa. > - Jo Raamattu todistaa, että Jeesukseen uskovat ovat 'toisesta maailmasta'. Olemme maailmassa, mutta emme MAAILMASTA. Kun ihminen tulee uskoon/uudestisyntyy, hänestä tulee taivaan kansalainen. Hänen identiteettinsä ei enää ole tästä maailmasta, vaan se on Jeesuksessa. 'Lausunnot', jotka mainitsit, eivät ole meistä, vaan kyllä ne tulevat Raamatusta. Jos ne ovat sinun mielestäsi ylimielisiä, ei maha mittään. Se vain on osoitus, että olet 'tästä maailmasta', etkä hyväksy, sitä, mikä on Jumalasta ja Hänen tahtonsa. Mutta Jumala, agape-rakkaudessaan, tahtoo sinunkin pelastuvan niin, ettei ARMO jäisi turhaksi SINUN kohdallasi. Vielä on aikaa, mutta sitä on vähän. Huomisesta ei kukaan tiedä. Ota sinäkin Jeesus elämäsi Herraksi, tunnusta ja kadu syntejäsi ja sano:"Kyllä!" Jeesukselle. Shalom!

    Äänestä

  • 'toisesta maailmasta' kirjoitti:

    Kirjoitat: < Ja sen kyllä huomaa että te uskossa olevat kuvittelette olevanne muiden yläpuolella eli parempia kuin muut. Voi sitä ylimielisyyden määrää joka teidän lausunnoissanne paistaa. > - Jo Raamattu todistaa, että Jeesukseen uskovat ovat 'toisesta maailmasta'. Olemme maailmassa, mutta emme MAAILMASTA. Kun ihminen tulee uskoon/uudestisyntyy, hänestä tulee taivaan kansalainen. Hänen identiteettinsä ei enää ole tästä maailmasta, vaan se on Jeesuksessa. 'Lausunnot', jotka mainitsit, eivät ole meistä, vaan kyllä ne tulevat Raamatusta. Jos ne ovat sinun mielestäsi ylimielisiä, ei maha mittään. Se vain on osoitus, että olet 'tästä maailmasta', etkä hyväksy, sitä, mikä on Jumalasta ja Hänen tahtonsa. Mutta Jumala, agape-rakkaudessaan, tahtoo sinunkin pelastuvan niin, ettei ARMO jäisi turhaksi SINUN kohdallasi. Vielä on aikaa, mutta sitä on vähän. Huomisesta ei kukaan tiedä. Ota sinäkin Jeesus elämäsi Herraksi, tunnusta ja kadu syntejäsi ja sano:"Kyllä!" Jeesukselle. Shalom!

    juttusi on taas kerran täyttä omaa kuvitelmaasi ja pelkkää ylimielistä hölötystä. Miltä se jumalasi haluaa minut pelastaa? Jos siltä että joutuisin teidän ylimielisten valehtelijoiden kanssa viettämään ikuisuuden taivaassa niin sittenhän olen ihan teidänkin mielestänne oikealla linjalla ja pääsemässä ikuiseen olemattomuuden rauhaan kuollessani. Mutta et vain itsekään tiedä että miltä, siksi joudut örisemään tuollaisilla esittämilläsi latteuksilla jotka eivät oikeasti tarkoita yhtään mitään. "Henkka antaa sinulle miljoonan kun lähdet kaupungista jos pussaat Henkan persettä" kun on lausumiesi oleellinen sisältö.

    Äänestä

  • Harmaa hapsi kirjoitti:

    sanallisessakin muodossa se vahvuus,eikä se tarkoita että olisi ylimielinen.Se voi vain tuntua "uskottomasta"siltä kuten olen myös sen itsekkin kokenut.

    Jos tarkoitat ylimielisen idiotismin vahvuutta niin se kyllä ilmenee uskovissa ihan konkreettisesti.

    Äänestä

  • Reppurotta kirjoitti:

    juttusi on taas kerran täyttä omaa kuvitelmaasi ja pelkkää ylimielistä hölötystä. Miltä se jumalasi haluaa minut pelastaa? Jos siltä että joutuisin teidän ylimielisten valehtelijoiden kanssa viettämään ikuisuuden taivaassa niin sittenhän olen ihan teidänkin mielestänne oikealla linjalla ja pääsemässä ikuiseen olemattomuuden rauhaan kuollessani. Mutta et vain itsekään tiedä että miltä, siksi joudut örisemään tuollaisilla esittämilläsi latteuksilla jotka eivät oikeasti tarkoita yhtään mitään. "Henkka antaa sinulle miljoonan kun lähdet kaupungista jos pussaat Henkan persettä" kun on lausumiesi oleellinen sisältö.

    kädet ristiin ja pyydä Jumalalta apua.Kyllä hän sinulle vastaa niin ei tarvi sinunkaan taistella itsesi kanssa.

    Äänestä

  • 1. Piet. 2:9-10     Mutta te olette "valittu suku, kuninkaallinen papisto, pyhä heimo, omaisuuskansa, julistaaksenne sen jaloja tekoja", joka on pimeydestä kutsunut teidät ihmeelliseen valkeuteensa, te, jotka ennen "ette olleet kansa", mutta nyt olette "Jumalan kansa", jotka ennen "ette olleet armahdetut", mutta nyt "olette armahdetut" (eli tarkoittaa meitä ei juutalaisia). Room. 8:17     Mutta jos olemme lapsia, niin olemme myöskin perillisiä, Jumalan perillisiä ja Kristuksen kanssaperillisiä, jos kerran yhdessä hänen kanssaan kärsimme, että me yhdessä myös kirkastuisimme. Gal. 3:29     Mutta jos te olette Kristuksen omat, niin te siis olette Aabrahamin siementä, perillisiä lupauksen mukaan. Siis minkä perillisiä: Mark. 10:17     Ja hänen sieltä tielle mennessään juoksi muuan hänen luoksensa, polvistui hänen eteensä ja kysyi häneltä: "Hyvä opettaja, mitä minun pitää tekemän, että minä iankaikkisen elämän perisin? Vastaus: iankaikkisen elämän perillisiä!!

    Äänestä

  • on että kirjoitti:

    1. Piet. 2:9-10     Mutta te olette "valittu suku, kuninkaallinen papisto, pyhä heimo, omaisuuskansa, julistaaksenne sen jaloja tekoja", joka on pimeydestä kutsunut teidät ihmeelliseen valkeuteensa, te, jotka ennen "ette olleet kansa", mutta nyt olette "Jumalan kansa", jotka ennen "ette olleet armahdetut", mutta nyt "olette armahdetut" (eli tarkoittaa meitä ei juutalaisia). Room. 8:17     Mutta jos olemme lapsia, niin olemme myöskin perillisiä, Jumalan perillisiä ja Kristuksen kanssaperillisiä, jos kerran yhdessä hänen kanssaan kärsimme, että me yhdessä myös kirkastuisimme. Gal. 3:29     Mutta jos te olette Kristuksen omat, niin te siis olette Aabrahamin siementä, perillisiä lupauksen mukaan. Siis minkä perillisiä: Mark. 10:17     Ja hänen sieltä tielle mennessään juoksi muuan hänen luoksensa, polvistui hänen eteensä ja kysyi häneltä: "Hyvä opettaja, mitä minun pitää tekemän, että minä iankaikkisen elämän perisin? Vastaus: iankaikkisen elämän perillisiä!!

    1. Kor. 6:2     Vai ettekö tiedä, että pyhät tulevat maailman tuomitsemaan? Ja jos te tuomitsette maailman, niin ettekö kelpaa ratkaisemaan aivan vähäpätöisiä asioita?

    Äänestä

  • Rotta repussa. kirjoitti:

    kädet ristiin ja pyydä Jumalalta apua.Kyllä hän sinulle vastaa niin ei tarvi sinunkaan taistella itsesi kanssa.

    minä mielikuvitusolennon apua tarvitsen?

    Äänestä

  • on että kirjoitti:

    1. Piet. 2:9-10     Mutta te olette "valittu suku, kuninkaallinen papisto, pyhä heimo, omaisuuskansa, julistaaksenne sen jaloja tekoja", joka on pimeydestä kutsunut teidät ihmeelliseen valkeuteensa, te, jotka ennen "ette olleet kansa", mutta nyt olette "Jumalan kansa", jotka ennen "ette olleet armahdetut", mutta nyt "olette armahdetut" (eli tarkoittaa meitä ei juutalaisia). Room. 8:17     Mutta jos olemme lapsia, niin olemme myöskin perillisiä, Jumalan perillisiä ja Kristuksen kanssaperillisiä, jos kerran yhdessä hänen kanssaan kärsimme, että me yhdessä myös kirkastuisimme. Gal. 3:29     Mutta jos te olette Kristuksen omat, niin te siis olette Aabrahamin siementä, perillisiä lupauksen mukaan. Siis minkä perillisiä: Mark. 10:17     Ja hänen sieltä tielle mennessään juoksi muuan hänen luoksensa, polvistui hänen eteensä ja kysyi häneltä: "Hyvä opettaja, mitä minun pitää tekemän, että minä iankaikkisen elämän perisin? Vastaus: iankaikkisen elämän perillisiä!!

    Helvetti on siellä missä ikuinen elämä. Se teidän uskovaisten Paratiisi jossa unohdat kaiken mitä täällä rakastit ja jossa ei edes naida kun kuulostaa paikalta jonne ei täysjärkinen halua.

    Äänestä

  • Reppurotta kirjoitti:

    Helvetti on siellä missä ikuinen elämä. Se teidän uskovaisten Paratiisi jossa unohdat kaiken mitä täällä rakastit ja jossa ei edes naida kun kuulostaa paikalta jonne ei täysjärkinen halua.

    sulkee sen tiensä sinne, ei sinne ketään väkisin viedä. Eikä sinne sellaiset mene, jotka eivät sinne halua, ja jotka eivät siellä viihtyisi.

    1. Kor. 13:12     Sillä nyt me näemme kuin kuvastimessa, arvoituksen tavoin, mutta silloin kasvoista kasvoihin; nyt minä tunnen vajavaisesti, mutta silloin minä olen tunteva täydellisesti, niinkuin minut itsenikin täydellisesti tunnetaan. He rakentavat taloja ja asuvat niissä, he istuttavat viinitarhoja ja syövät niiden hedelmät; he eivät rakenna muitten asua, eivät istuta muitten syödä; sillä niinkuin puitten päivät ovat, niin ovat elinpäivät minun kansassani. Minun valittuni kuluttavat itse kättensä työn. He eivät tee työtä turhaan eivätkä lapsia synnytä äkkikuoleman omiksi, sillä he ovat Herran siunattujen siemen, ja heidän vesansa ovat heidän tykönänsä. (Jes. 65:21-23)

    Äänestä

  • ihminen itse kirjoitti:

    sulkee sen tiensä sinne, ei sinne ketään väkisin viedä. Eikä sinne sellaiset mene, jotka eivät sinne halua, ja jotka eivät siellä viihtyisi.

    sen että miksi älykkyys parantaa seksinautintoa. Vain tyhmät haluavat paikkaan jossa ei seksiä harrasteta. Mutta psykologisesti tuo tarkoittaa että Raamatun ovat pykänneet tahot jotka ovat olleet impotentteja ja eivät ole halunneet että muutkaan nauttivat seksistä. Ja samat tahot sen juttuihin "parhaiten" uskovatkin.

    Äänestä

  • **** kirjoitti:

    1. Kor. 13:12     Sillä nyt me näemme kuin kuvastimessa, arvoituksen tavoin, mutta silloin kasvoista kasvoihin; nyt minä tunnen vajavaisesti, mutta silloin minä olen tunteva täydellisesti, niinkuin minut itsenikin täydellisesti tunnetaan. He rakentavat taloja ja asuvat niissä, he istuttavat viinitarhoja ja syövät niiden hedelmät; he eivät rakenna muitten asua, eivät istuta muitten syödä; sillä niinkuin puitten päivät ovat, niin ovat elinpäivät minun kansassani. Minun valittuni kuluttavat itse kättensä työn. He eivät tee työtä turhaan eivätkä lapsia synnytä äkkikuoleman omiksi, sillä he ovat Herran siunattujen siemen, ja heidän vesansa ovat heidän tykönänsä. (Jes. 65:21-23)

    kun se vesa tai puoliso hylkääkin jumalasi? Tai kun tuo menee n 1:nnen kerran naimisiin? Väite kuului että kun joutuu taivaaseen, unohtaa tästä elämästä kaiken mitä voisi kaivata. Siksi paikka kuulostaa juuri siltä Helveltiltä.

    Äänestä

  • Reppurotta kirjoitti:

    sen että miksi älykkyys parantaa seksinautintoa. Vain tyhmät haluavat paikkaan jossa ei seksiä harrasteta. Mutta psykologisesti tuo tarkoittaa että Raamatun ovat pykänneet tahot jotka ovat olleet impotentteja ja eivät ole halunneet että muutkaan nauttivat seksistä. Ja samat tahot sen juttuihin "parhaiten" uskovatkin.

    tyhmiä, jos noutaja tuleekin vaikka ensi yönä tai huomenna? Hyvä on olla polleeta niin kauan kun ollaan terveitä ja eletään - entä sitten kun vakava sairaus iskee ja kuoleman kellot lyö? Kuka sitten on tyhmä? Sananl. 12:15     Hullun tie on hänen omissa silmissään oikea, mutta joka neuvoa kuulee, on viisas.

    Äänestä

  • Reppurotta kirjoitti:

    kun se vesa tai puoliso hylkääkin jumalasi? Tai kun tuo menee n 1:nnen kerran naimisiin? Väite kuului että kun joutuu taivaaseen, unohtaa tästä elämästä kaiken mitä voisi kaivata. Siksi paikka kuulostaa juuri siltä Helveltiltä.

    kaipaamaan yhtään mitään tästä maailmasta, jos taivaseen pääsen.

    Äänestä

  • että en tule kirjoitti:

    kaipaamaan yhtään mitään tästä maailmasta, jos taivaseen pääsen.

    itketään ja surraan omaisia tai entisiä ystäviä. Ei todellakaan. Siellä tulee olemaan TAIVAALLISTA. Täällä maan päällä onnellisuus parhaimmillaankin on aina pienen huolen häivän sumentamaa. Emme voi koskaan olla täällä täydellisen onnellisia. Paraskin onni on vain ohikiitävän hetken. Elämä on niinkuin laulussa sanotaan: "On lainaa ilon sekunnitkin, ne surun tunnein maksetaan."

    Äänestä

  • ja ketkä kirjoitti:

    tyhmiä, jos noutaja tuleekin vaikka ensi yönä tai huomenna? Hyvä on olla polleeta niin kauan kun ollaan terveitä ja eletään - entä sitten kun vakava sairaus iskee ja kuoleman kellot lyö? Kuka sitten on tyhmä? Sananl. 12:15     Hullun tie on hänen omissa silmissään oikea, mutta joka neuvoa kuulee, on viisas.

    joka on pussannut Henkan persettä miljoonan toivossa ja jättänyt oman elämänsä elämättä. Jos noutaja tulee huomenna, kuolen onnellisena. Sinä taas kuolet peläten helvettiä.

    Äänestä

  • jos siellä kirjoitti:

    itketään ja surraan omaisia tai entisiä ystäviä. Ei todellakaan. Siellä tulee olemaan TAIVAALLISTA. Täällä maan päällä onnellisuus parhaimmillaankin on aina pienen huolen häivän sumentamaa. Emme voi koskaan olla täällä täydellisen onnellisia. Paraskin onni on vain ohikiitävän hetken. Elämä on niinkuin laulussa sanotaan: "On lainaa ilon sekunnitkin, ne surun tunnein maksetaan."

    autiolle saarelle jonne jäisit loppuiäksesi. Tuota kun pohtii niin keksii että miksi se taivas todellisuudessa olisi helvetti.

    Äänestä

  • Reppurotta kirjoitti:

    autiolle saarelle jonne jäisit loppuiäksesi. Tuota kun pohtii niin keksii että miksi se taivas todellisuudessa olisi helvetti.

    voi verrata taivaaseen. Täällä me tarvitaan muita ihmisiä, mutta Jumala on kyllä voimallinen järkkäämään meille ihmisiä autiolle saarellekin. Pikku juttu Hänelle. Ihmistä, jolla pyörii tuollaisia päässä kuin sinulla, en sinne haluaisi. Sinä pidät hetken "hauskaa" muka jonkun kanssa ja kun alkaa tympäsee, vaihdat kohdetta. Ei kiitos.

    Äänestä

  • maan päällä kirjoitti:

    ja kokeillaan toista. Ei ole ihme jos on ongelmia ja sydän hajalla. Ja jos tulee riita jonkun kanssa, niin etsitään uusi. Kaikissa ihmissuhteissa tulee riitoja, ja kyllästymisiä, mutta ei ihmistä voi vaihtaa niinkuin villapaitaa.

    Äänestä

  • maan päällä kirjoitti:

    voi verrata taivaaseen. Täällä me tarvitaan muita ihmisiä, mutta Jumala on kyllä voimallinen järkkäämään meille ihmisiä autiolle saarellekin. Pikku juttu Hänelle. Ihmistä, jolla pyörii tuollaisia päässä kuin sinulla, en sinne haluaisi. Sinä pidät hetken "hauskaa" muka jonkun kanssa ja kun alkaa tympäsee, vaihdat kohdetta. Ei kiitos.

    karvasi siis :D. Eli valehtelet koska esität minusta väitteen jota et nyt vain kykene perustelemaan. Lisäksi et tulisi taivaaseen niitä rakkaitasi välttämättä saamaan koska sinä et ole se joka päättäisi että keitä sinne päästetään ja teidän uskovien mukaan unohdatte ne jotka eivät sinne pääse. Joten nyt sitten voin todeta että Helvetti on siellä missä sinäkin. Mahdollisesti siis jopa tällä palstalla siellä missä sinä kirjoittelet.

    Äänestä

  • Reppurotta kirjoitti:

    Helvetti on siellä missä ikuinen elämä. Se teidän uskovaisten Paratiisi jossa unohdat kaiken mitä täällä rakastit ja jossa ei edes naida kun kuulostaa paikalta jonne ei täysjärkinen halua.

    ..eikä kuitenkaan elämä.

    Katsoppa video MITÄ KUOLEMAN JÄLKEEN-ketjusta seuraava:

    Bill Wiese 23 Minuuttia Helvetissä
    Kirjoittanut: Bill Wiese / 18.5.09 / klo 21:24 Vakava tosikertomus Helvetin todellisuudesta, todistajalausunto:

    Näet, minkälaista on siellä SINUN taivaassasi, ellet Jeesusta seurata halua. Sekin on iankaikkista, ja sinun itsesi valinta.

    Äänestä

  • Reppurotta kirjoitti:

    karvasi siis :D. Eli valehtelet koska esität minusta väitteen jota et nyt vain kykene perustelemaan. Lisäksi et tulisi taivaaseen niitä rakkaitasi välttämättä saamaan koska sinä et ole se joka päättäisi että keitä sinne päästetään ja teidän uskovien mukaan unohdatte ne jotka eivät sinne pääse. Joten nyt sitten voin todeta että Helvetti on siellä missä sinäkin. Mahdollisesti siis jopa tällä palstalla siellä missä sinä kirjoittelet.

    meidän ei tarvitse surra eikä murehtia enää mitään, eli toisinsanoen, me emme muista siellä niitä rakkaitamme, jotka eivät päässeet sinne. Muutenhan me itkisimme siellä ja kaipaisimme heitä, ja eihän taivas silloin olisi taivas.

    Raamatussa sanotaan, että "kaikki entinen on mennyt, eikä se enää mieleen astu". Siellä eletään uutta onnellista elämää, ei siellä murehdita enää vanhoja murheita.

    Äänestä

  • Maruan-ne kirjoitti:

    helvetti. Kas kun tulkintasi mukaan sinut laitetaan unohtamaan kaikki sinulle rakas joka ei taivaaseen jonkun muun mielestä sovi. Moni menettäisi puolisonsa, lapsensa, vanhempansa tuossa prosessissa.

    Joten uskovaiset Taivas = Helvetti.

    Äänestä

  • ..ikuinen elämä.. kirjoitti:

    ..eikä kuitenkaan elämä.

    Katsoppa video MITÄ KUOLEMAN JÄLKEEN-ketjusta seuraava:

    Bill Wiese 23 Minuuttia Helvetissä
    Kirjoittanut: Bill Wiese / 18.5.09 / klo 21:24 Vakava tosikertomus Helvetin todellisuudesta, todistajalausunto:

    Näet, minkälaista on siellä SINUN taivaassasi, ellet Jeesusta seurata halua. Sekin on iankaikkista, ja sinun itsesi valinta.

    ihmisen unenaikainen mielikuvituksen tuotos on ollut todistajanlausunto?

    Äänestä

  • Reppurotta kirjoitti:

    ihmisen unenaikainen mielikuvituksen tuotos on ollut todistajanlausunto?

    Jokos olet kokeillut sitä käsien ristiin laittoa?.

    Äänestä

  • Rotta repussa kirjoitti:

    Jokos olet kokeillut sitä käsien ristiin laittoa?.

    Kun muistuttava kuvio siitä tulee kun kädet ristin. Pitikö tapahtua jotan erikoistakin?

    Mutta se mikä valkeni oli että mitään ei tapahdu kun käden ristin. Tosin en uskaltanut tehdä tuota pyöräillessäni, epäilemättä sitten olisikin tapahtunut jotain elämääni mullistavaa.

    Äänestä

  • Reppurotta kirjoitti:

    Kun muistuttava kuvio siitä tulee kun kädet ristin. Pitikö tapahtua jotan erikoistakin?

    Mutta se mikä valkeni oli että mitään ei tapahdu kun käden ristin. Tosin en uskaltanut tehdä tuota pyöräillessäni, epäilemättä sitten olisikin tapahtunut jotain elämääni mullistavaa.

    olisi käynyt.

    Ihme olisi varmaan tapahtunut.

    Äänestä

  • Viestin tuoja. kirjoitti:

    olisi käynyt.

    poliisilta kysyin, sanoivat että antaisivat sakkoa jos näkisivät että ristin käteni pyöräillessäni. Olisiko se rukousvastaus?

    Äänestä

  • Reppurotta kirjoitti:

    poliisilta kysyin, sanoivat että antaisivat sakkoa jos näkisivät että ristin käteni pyöräillessäni. Olisiko se rukousvastaus?

    Taisit saada heiltä varmaan opastusta asian puitteissa.

    Äänestä

  • Sanan tuoja kirjoitti:

    Taisit saada heiltä varmaan opastusta asian puitteissa.

    kun suosittelivat hätätilanteessa että en ristisi käsiä rukoillakseni vaan yrittäisin välttää kolarin.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Siipiveikkonen kirjoitti:

Sitä kun on uskossa,niin tuntuu kuin olisi muitten ihmisten yäpuolella.Ei vaivaa enää niin paljoa nuo maalliset murheet,on niin kuin sinut itsensä kanssa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu