Mauthausenin Lahtarista puolen miljoonan dollarin

Yhdysvaltojen viranomaiset palauttivat viime tiistaina Saksaan tuomittavaksi vuodesta 1951 siellä piileskelleen yhden etsityimmistä natsirikollisista - Ivan Dem'janjukin. Torstaina saksalaiset lääkärit totesivat Iivan' Julman, kuten häntä keskitysleirin venäläiset ja juutalaiset vangit nimittivät, terveeksi ja oikeustoimikelpoiseksi. Herää hypoteettinen kysymys: ”Milloinkahan meidän viranomaisemme palauttavat takaisin Itävaltaan mahdollisesti Suomessakin piileskelevän natsirikoksista syytetyn Aribert Heimin? Etsityimpien natsirikollisten listan kärjessä – ukrainalaisnatsin Demjanjukinkin edellä - on SS-puoskari ja Mengelen oikea käsi Aribert Heim, joka tuli tunnetuksi tohtori “Kuolemana” ja ”Mauthausenin Lahtarina”. Baltian ja Puolan keskitysleireillä toimineet SS-natsit piileskelevät paitsi Etelä- ja Pohjois-Amerikassa myös Baltiassa – kahden heistä uskotaan olevan Liettuassa ja yhden Virossa, ja mikseipä yhden mahdollisesti Suomessakin: Der Spiegel väitti jokin aika sitten, että Wiesenthal-keskus ja poliisi eivät usko TV-yhtiön ZDF:n väitteisiin Heimin kuolemasta, koska “minkäänlaisia todisteita" ei ole olemassa hänen menehtymisestä syöpään vuonna 1992 Kairossa. Lisäksi muut tosiasiat herättävät epäilyksiä: Hänen lapsensa eivät ole esittäneet viranomaisille kuolintodistusta nostaakseen Saksan pankeista isänsä miljoonaperinnön. Tutkijat sanovatkin jatkavansa “ jokaisen johtolangan” jäljittämistä itävaltalaissyntyisen tri Lahtariksi ristityn Heimin löytämiseksi. Tiedoista, jotka johtavat sotarikoksista epäillyn Heimin löytymiseen, ovat Saksan ja Itävallan viranomaiset luvanneet PUOLEN MILJOONAN EURON PALKKION. Suomen ja etenkin Lapin kannalta hän on ’kiinnostava’ natsi sikäli, että helmikuussa 1942 hän sai siirron Itävallan Mauthausenista Pohjois-Suomeen ja Lappiin suomalais -norjalaisen SS-Nordin puoskariksi. Suomesta hän poistui OKW:n vuoristoarmeijan ja Himmlerin SS-joukkojen mukana Norjaan vasta syksyllä 1944 Suomen tehtyä välirauhan ja irtaannuttua sodasta Hitlerin Saksan rinnalla. Suomalaiset natsilähteet väittävät kiven kovaan, että Pohjois-Suomessa hän ei noiden kahden ja puolen vuoden aikana syyllistynyt minkäänlaisiin sotarikoksiin tai rikoksiin ihmisyyttä vastaan kuten Itävallan Mauthausenin keskitysleirin SS-puoskarina. Natsimme väittävät, että hän jopa jumaloi suomalaisia, ja erityisesti hän jumaloi Suomen lappalaisia ja kolttasaamelaisia. - Harvinaislaatuinen ’rotuoppinut’ kansallissosialisti ja rasisti tämä tohtori Lahtari!
7136
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat
  • Jonkun olisi syytä tutkia sinun tietokoneesi ja patjan sisuksia myöten ja laittaa valheenpaljastus johtoihin säännöllisesti ja joka ikisellä lentokentällä tutkia persereikää myöten.

    Äänestä

Suomessakin nuota natseja vielä...lon...

kyyla kalloonn?

Wiesenthal ei antanut anteeksi koskaan- eikä ihmiskunta...

eikä anneta anteeksi natsi-kokoomus-prsu joukkovaino-kiduttajillekaan ikinä-

tuho tulee teille enemmin ja myöhemmin....


ja saatta tulla aika piankin...

Äänestä
  • natsisatanistit giljotiininn ?

    Äänestä

  • Anonyymi00003 kirjoitti:

    natsisatanistit giljotiininn ?

    Suomessa tosiaan vaarallinen valtaapitävä natsi-porvaristo olemassa?

    Äänestä

Natsithan on liskoihmisiä, jotka osaa muuntautua. Kun katsoo tarkkaan esim. Sanna Marinin silmiin, huomaa tietynlaisen pahuuden, joka karmii selkäpiitä. Tässä yksi mahdollisuus, joka sietää tutkia. Vaikka Marin ei olisikaan liskonatsi, hän silti niin täynnä pahuutta, että hänet tulisi tuomita muitta mutkitta.

Äänestä
  • Oot oikeassa. Kyllä se niin kylmästi moljailee muita ihmisiä, kuin kostoa hautoisi.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


PALKKIO! kirjoitti:

Yhdysvaltojen viranomaiset palauttivat viime tiistaina Saksaan tuomittavaksi vuodesta 1951 siellä piileskelleen yhden etsityimmistä natsirikollisista - Ivan Dem'janjukin. Torstaina saksalaiset lääkärit totesivat Iivan' Julman, kuten häntä keskitysleirin venäläiset ja juutalaiset vangit nimittivät, terveeksi ja oikeustoimikelpoiseksi. Herää hypoteettinen kysymys: ”Milloinkahan meidän viranomaisemme palauttavat takaisin Itävaltaan mahdollisesti Suomessakin piileskelevän natsirikoksista syytetyn Aribert Heimin? Etsityimpien natsirikollisten listan kärjessä – ukrainalaisnatsin Demjanjukinkin edellä - on SS-puoskari ja Mengelen oikea käsi Aribert Heim, joka tuli tunnetuksi tohtori “Kuolemana” ja ”Mauthausenin Lahtarina”. Baltian ja Puolan keskitysleireillä toimineet SS-natsit piileskelevät paitsi Etelä- ja Pohjois-Amerikassa myös Baltiassa – kahden heistä uskotaan olevan Liettuassa ja yhden Virossa, ja mikseipä yhden mahdollisesti Suomessakin: Der Spiegel väitti jokin aika sitten, että Wiesenthal-keskus ja poliisi eivät usko TV-yhtiön ZDF:n väitteisiin Heimin kuolemasta, koska “minkäänlaisia todisteita" ei ole olemassa hänen menehtymisestä syöpään vuonna 1992 Kairossa. Lisäksi muut tosiasiat herättävät epäilyksiä: Hänen lapsensa eivät ole esittäneet viranomaisille kuolintodistusta nostaakseen Saksan pankeista isänsä miljoonaperinnön. Tutkijat sanovatkin jatkavansa “ jokaisen johtolangan” jäljittämistä itävaltalaissyntyisen tri Lahtariksi ristityn Heimin löytämiseksi. Tiedoista, jotka johtavat sotarikoksista epäillyn Heimin löytymiseen, ovat Saksan ja Itävallan viranomaiset luvanneet PUOLEN MILJOONAN EURON PALKKION. Suomen ja etenkin Lapin kannalta hän on ’kiinnostava’ natsi sikäli, että helmikuussa 1942 hän sai siirron Itävallan Mauthausenista Pohjois-Suomeen ja Lappiin suomalais -norjalaisen SS-Nordin puoskariksi. Suomesta hän poistui OKW:n vuoristoarmeijan ja Himmlerin SS-joukkojen mukana Norjaan vasta syksyllä 1944 Suomen tehtyä välirauhan ja irtaannuttua sodasta Hitlerin Saksan rinnalla. Suomalaiset natsilähteet väittävät kiven kovaan, että Pohjois-Suomessa hän ei noiden kahden ja puolen vuoden aikana syyllistynyt minkäänlaisiin sotarikoksiin tai rikoksiin ihmisyyttä vastaan kuten Itävallan Mauthausenin keskitysleirin SS-puoskarina. Natsimme väittävät, että hän jopa jumaloi suomalaisia, ja erityisesti hän jumaloi Suomen lappalaisia ja kolttasaamelaisia. - Harvinaislaatuinen ’rotuoppinut’ kansallissosialisti ja rasisti tämä tohtori Lahtari!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu