uskovien

Kaataako jumala uskovia vain seurakunnassa tai kun he ovat jossain omissa oloissaan, rukouksessa..Vai katsooko Jumala aikaa ja paikkaa? Voiko se tapahtua arvaamatta jossain missä "ei toivoisi tapahtuvan"? Onhan usko läsnä muulloinkin, mielessä ja teoissa.. jos joku asia koskettaa henkisesti esim uskovaa kansanedustajaa, saattaako hän kaatua kesken kaiken, eduskunnassa? esimerkki vain..
36582
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 36

Vanhimmat

Jumala ei kaada ketään. Noissa tempuissa on kyse ihan jostain muusta. katso googlella esim. "mesmerismi", "kundaliinivoima" ja "shaktipat"; niin pääset uskonnollisen kaatamisen jäljille.

Äänestä

puhutaan hurmoksiin menemisestä. http://raamattu.uskonkirjat.net/servlet/biblesite.Bible hakusana: hurmoksiin Löytyi 12 jaetta Raamattu 1933/38 tekstistä. 4. Moos. 11:25 Silloin Herra astui alas pilvessä ja puhutteli häntä, otti henkeä, joka hänessä oli, ja antoi sitä niille seitsemällekymmenelle vanhimmalle. Kun henki laskeutui heihin, niin he joutuivat hurmoksiin, mutta sen jälkeen he eivät enää siihen joutuneet. 4. Moos. 11:26 Mutta leiriin oli heitä jäänyt kaksi miestä, toisen nimi oli Eldad ja toisen nimi Meedad. Heihinkin henki laskeutui, sillä hekin olivat luetteloon merkityt, vaikka eivät olleet lähteneet majalle; nämä joutuivat leirissä hurmoksiin. 4. Moos. 11:27 Silloin riensi muuan nuorukainen ja ilmoitti Moosekselle sanoen: "Eldad ja Meedad ovat joutuneet hurmoksiin leirissä". 1. Sam. 10:6 Ja Herran henki tulee sinuun, ja sinäkin joudut hurmoksiin niinkuin hekin; ja sinä muutut toiseksi mieheksi. 1. Sam. 10:10 Ja kun he tulivat sinne, Gibeaan, niin katso, joukko profeettoja tuli häntä vastaan. Silloin Jumalan henki tuli häneen, ja hänkin joutui hurmoksiin heidän keskellänsä. 1. Sam. 19:20 Niin Saul lähetti miehiä ottamaan Daavidia. Mutta kun he näkivät profeettain joukon hurmoksissa ja Samuelin seisovan johtamassa heitä, tuli Jumalan henki Saulin miehiin, niin että hekin joutuivat hurmoksiin. 1. Sam. 19:21 Kun se ilmoitettiin Saulille, lähetti hän toiset miehet; mutta hekin joutuivat hurmoksiin. Ja Saul lähetti vielä kolmannet miehet, mutta hekin joutuivat hurmoksiin. 1. Sam. 19:24 Silloin hänkin riisui vaatteensa ja joutui hurmoksiin Samuelin edessä; ja hän kaatui maahan ja makasi alastonna koko sen päivän ja koko sen yön. Sentähden on tapana sanoa: "Onko Saulkin profeettain joukossa?" 1. Kun. 18:29 Kun puolipäivä oli kulunut, joutuivat he hurmoksiin, aina siihen hetkeen asti, jolloin ruokauhri uhrataan. Mutta ei ääntä, ei vastausta, ei vaarinottoa! Hes. 13:17 Ja sinä, ihmislapsi, käännä kasvosi kansasi tyttäriä vastaan, jotka joutuvat hurmoksiin oman sydämensä voimasta, ja ennusta heitä vastaan Ap. t. 10:10 Ja hänen tuli nälkä, ja hän halusi ruokaa. Mutta sitä valmistettaessa hän joutui hurmoksiin. Ap. t. 22:17 Kun olin palannut Jerusalemiin, tapahtui minun rukoillessani pyhäkössä, että minä jouduin hurmoksiin

Äänestä
  • Hurmos eli ekstaasi on ihmisen sielullinen tapa reagoita. Pakanauskonnoissa ja woodoossa ihminen menee hurmoksiin, samoin huumeiden vaikutuksen alaisena ihminen joutuu sielulliseen hurmokseen. Raamatussa hurmos sana tulee ihan eri sanasta, joka tarkoittaa profetoimista.

    Äänestä

  • hurmos, kirjoitti:

    Hurmos eli ekstaasi on ihmisen sielullinen tapa reagoita. Pakanauskonnoissa ja woodoossa ihminen menee hurmoksiin, samoin huumeiden vaikutuksen alaisena ihminen joutuu sielulliseen hurmokseen. Raamatussa hurmos sana tulee ihan eri sanasta, joka tarkoittaa profetoimista.

    et tiedä mitään Pyhän Hengen täyteydestä, koska vastustat Jeesusta, tuo nimi on vain huulillasi. Jeesus lähetti Pyhän Hengensä ihmeitä tekevän voimavaikutuksen kanssa. Mutta jos et ole oikeasti uskossa, etkä halua parannusta tehdä, niin ole sitten epäuskon synnissäsi...

    Äänestä

  • .... kirjoitti:

    Vieras henki laitetaan ihmiseen kätten päällelaitossa, uudestikasteessa tai sitten kaatamisessa, jossa ihminen alistetaan käärmeen kanssa nuolemaan maan tomua.

    Äänestä

  • kristitty, kirjoitti:

    kannattaa jutella jonkin turvallisen oikean uskovaisen kanssa, esim nokiamission sielunhoitajat on jumalan lähettiläitä tälläiseen pimeyteen jota käyt läpi

    Äänestä

  • kristitty, kirjoitti:

    Vieras henki laitetaan ihmiseen kätten päällelaitossa, uudestikasteessa tai sitten kaatamisessa, jossa ihminen alistetaan käärmeen kanssa nuolemaan maan tomua.

    noinkaan mene. Kyllä raamatussa puhutaan kätten päällepanemisesta, ja rukoilemisesta ja siunauksesta tälläkin tavalla, mutta toisaalta sanotaan , että ei olla liian kerkeitä laittamaan käsiään kenenkään päälle, eikä osallistumaan toisten synteihin. Kyllä kaste uskoon tulleelle kuuluu, eikä siinä mitään käärmeen henkiä tule ihmiseen. Itse en ole koskaan kaatunut, enkä edes halua kaatua, enkä ymmärrä, miksi tuommoisia kokemuksia koko ajan ihmiset etsivät. Kyllä meidän pitää sanan pohjalla seisoa, sillä Jumalan Sanan kalliolla on niin lujalla pohjalla, että eivät kaikenmaailman opintuulet heiluta ja viskele, minne sattuu. Ei meitä pelasta mitkään hurmokselliset tunnetilat ja kaatuilut, vaan meidän syntiemme tähden ristillä kuollut Jeesus, joka nousi kolmantena päivänä ylös ja joka istuu taivaassa Isänsä kanssa valtaistuimella, ja on sieltä tuleva vielä omansa hakemaan. Laittakaamme toivomme Jeesukseen ja Hänen täytettyyn työhön, silloin seisomme ikiaikojen kalliolla!

    Äänestä

Kaatuminen ei ole oikea termi vaan Pyhän Hengen voimavaikutus, raamatussa puhutaan hurmoksiin menemisestä. http://raamattu.uskonkirjat.net/servlet/biblesite.Bible hakusana: hurmoksiin Löytyi 12 jaetta Raamattu 1933/38 tekstistä. 4. Moos. 11:25 Silloin Herra astui alas pilvessä ja puhutteli häntä, otti henkeä, joka hänessä oli, ja antoi sitä niille seitsemällekymmenelle vanhimmalle. Kun henki laskeutui heihin, niin he joutuivat hurmoksiin, mutta sen jälkeen he eivät enää siihen joutuneet. 4. Moos. 11:26 Mutta leiriin oli heitä jäänyt kaksi miestä, toisen nimi oli Eldad ja toisen nimi Meedad. Heihinkin henki laskeutui, sillä hekin olivat luetteloon merkityt, vaikka eivät olleet lähteneet majalle; nämä joutuivat leirissä hurmoksiin. 4. Moos. 11:27 Silloin riensi muuan nuorukainen ja ilmoitti Moosekselle sanoen: "Eldad ja Meedad ovat joutuneet hurmoksiin leirissä". 1. Sam. 10:6 Ja Herran henki tulee sinuun, ja sinäkin joudut hurmoksiin niinkuin hekin; ja sinä muutut toiseksi mieheksi. 1. Sam. 10:10 Ja kun he tulivat sinne, Gibeaan, niin katso, joukko profeettoja tuli häntä vastaan. Silloin Jumalan henki tuli häneen, ja hänkin joutui hurmoksiin heidän keskellänsä. 1. Sam. 19:20 Niin Saul lähetti miehiä ottamaan Daavidia. Mutta kun he näkivät profeettain joukon hurmoksissa ja Samuelin seisovan johtamassa heitä, tuli Jumalan henki Saulin miehiin, niin että hekin joutuivat hurmoksiin. 1. Sam. 19:21 Kun se ilmoitettiin Saulille, lähetti hän toiset miehet; mutta hekin joutuivat hurmoksiin. Ja Saul lähetti vielä kolmannet miehet, mutta hekin joutuivat hurmoksiin. 1. Sam. 19:24 Silloin hänkin riisui vaatteensa ja joutui hurmoksiin Samuelin edessä; ja hän kaatui maahan ja makasi alastonna koko sen päivän ja koko sen yön. Sentähden on tapana sanoa: "Onko Saulkin profeettain joukossa?" 1. Kun. 18:29 Kun puolipäivä oli kulunut, joutuivat he hurmoksiin, aina siihen hetkeen asti, jolloin ruokauhri uhrataan. Mutta ei ääntä, ei vastausta, ei vaarinottoa! Hes. 13:17 Ja sinä, ihmislapsi, käännä kasvosi kansasi tyttäriä vastaan, jotka joutuvat hurmoksiin oman sydämensä voimasta, ja ennusta heitä vastaan Ap. t. 10:10 Ja hänen tuli nälkä, ja hän halusi ruokaa. Mutta sitä valmistettaessa hän joutui hurmoksiin. Ap. t. 22:17 Kun olin palannut Jerusalemiin, tapahtui minun rukoillessani pyhäkössä, että minä jouduin hurmoksiin

Äänestä
  • Mutta, ymmärtänet ja myöntänet, miten Raamatussa kuvattuihin ihmisen kaatumiseen liittyy AINA kielteinen mielikuva.Siis tilanne ei ole positiivinen ihmisen kannalta katsoen. Niin, Raamatun opetuksissa todella kaatuu ihmisiä, mutta kielteisen käyttäytymisen/mielikuvan omaamana.

    Äänestä

  • UPDATE_9045125 kirjoitti:

    Mutta, ymmärtänet ja myöntänet, miten Raamatussa kuvattuihin ihmisen kaatumiseen liittyy AINA kielteinen mielikuva.Siis tilanne ei ole positiivinen ihmisen kannalta katsoen. Niin, Raamatun opetuksissa todella kaatuu ihmisiä, mutta kielteisen käyttäytymisen/mielikuvan omaamana.

    ETKÄ OIKEASTI ELÄVÄSSÄ USKOSSA SIKSI ET YMMÄRRÄ, ILMAN UUDESTISYNTYMISTÄ ET TULE ASIAA YMMÄRTÄMÄÄN, KOSKA USKONNOLLISUUDEN VERHO ON MIELESSÄSI. Kaatuminen ei ole oikea termi vaan Pyhän Hengen voimavaikutus, raamatussa puhutaan hurmoksiin menemisestä

    Äänestä

  • SELVYYTTÄ ASIAAN kirjoitti:

    ETKÄ OIKEASTI ELÄVÄSSÄ USKOSSA SIKSI ET YMMÄRRÄ, ILMAN UUDESTISYNTYMISTÄ ET TULE ASIAA YMMÄRTÄMÄÄN, KOSKA USKONNOLLISUUDEN VERHO ON MIELESSÄSI. Kaatuminen ei ole oikea termi vaan Pyhän Hengen voimavaikutus, raamatussa puhutaan hurmoksiin menemisestä

    Haluan etsiä totuutta KAIKKIIN asioihin ja ymmärtää asiat Jumalan aivoituksien mukaisesti. Jos koet ja ymmärrät, etten näe tätä/kään asiaa Jumalan aivoituksien mukaisssti, NIIN OPETA RAAMATUN ILMOITUKSILLA.Etsi vaikka YKSI tilanne, joka on samanlainen kuin kaatumiskokouksissa ihmisten kaatuilut tms.Siis Pyhän Hengen voimavaikutus, joka vaikuttaa/ohjaa ihmisen kaatumiseen. Taas sinun/kin on täysin mahdoton muuttaa ymmärrystäni asiassa,- jos mielikuvasi ei perustu Raamatun lehtien ilmoituksiin.Sen verran ymmärrän ihmisen kehitystä ja käyttäytymistä,- etten mahdollistu nykyaikana tyypillisiin mielenohjaukseen. PS: Terve uskoa ja Hengen vaikutus näkyy juuri ihmisen mielentasapainoisuutena ja todellisuuden näkemisenä.Ymmärrätkö, miten paljon kaatumiseen liitetään selkeää valehtelemista/valheellisuutta.En ole tavannut YHTÄÄN ihmistä, joka on parantunut näissä kokouksissa. Taas kuulopuheita,- siis toinen ihminen on kuullut ja kertoo kuulemisestaan, niin näitä tapauksia on pilvin pimein. Taas tiedän selkeitä tapauksia, joissa ihminen on parantunut Pyhän Hengen ohjaamana tavallisen arjen keskellä eläessää uskonelämäänsä todeksi.Siis on totaalisesti muuttunut mieleltään/mielikuviltaan ja ymmärrykseltään.

    raamatunopetustaan kaatumisilmiöistä Raamatussa. http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000000000003&conference=4500000000000217&posting=22000000040295673#22000000040295673

    Äänestä

  • tässä on hänen kirjoitti:

    Niin, kyllä Raamatussa on moniaksin tapauksia, joissa ihminen kaatuu tilanteessa,- mutta KAIKKIIN tapauksiin liittyy kielteinen mielikuva.Siis ihmisen toimiessa/ollessa Jumalan tahdon vastaisessa tilassa, niin hän todella kaatuu Raamatun ilmoituksien mukaan. En todella haluaisi olla tilanteessa, jossa kaatuisin.Siis olisin Jumalan aivoituksien vastaisessa tilassa.

    Äänestä

  • UPDATE_9045125 kirjoitti:

    Haluan etsiä totuutta KAIKKIIN asioihin ja ymmärtää asiat Jumalan aivoituksien mukaisesti. Jos koet ja ymmärrät, etten näe tätä/kään asiaa Jumalan aivoituksien mukaisssti, NIIN OPETA RAAMATUN ILMOITUKSILLA.Etsi vaikka YKSI tilanne, joka on samanlainen kuin kaatumiskokouksissa ihmisten kaatuilut tms.Siis Pyhän Hengen voimavaikutus, joka vaikuttaa/ohjaa ihmisen kaatumiseen. Taas sinun/kin on täysin mahdoton muuttaa ymmärrystäni asiassa,- jos mielikuvasi ei perustu Raamatun lehtien ilmoituksiin.Sen verran ymmärrän ihmisen kehitystä ja käyttäytymistä,- etten mahdollistu nykyaikana tyypillisiin mielenohjaukseen. PS: Terve uskoa ja Hengen vaikutus näkyy juuri ihmisen mielentasapainoisuutena ja todellisuuden näkemisenä.Ymmärrätkö, miten paljon kaatumiseen liitetään selkeää valehtelemista/valheellisuutta.En ole tavannut YHTÄÄN ihmistä, joka on parantunut näissä kokouksissa. Taas kuulopuheita,- siis toinen ihminen on kuullut ja kertoo kuulemisestaan, niin näitä tapauksia on pilvin pimein. Taas tiedän selkeitä tapauksia, joissa ihminen on parantunut Pyhän Hengen ohjaamana tavallisen arjen keskellä eläessää uskonelämäänsä todeksi.Siis on totaalisesti muuttunut mieleltään/mielikuviltaan ja ymmärrykseltään.

    13 Mutta toiset pilkkasivat heitä ja sanoivat: "He ovat täynnä makeata viiniä". 14 Niin Pietari astui esiin niiden yhdentoista kanssa, korotti äänensä ja puhui heille: "Miehet, juutalaiset ja kaikki Jerusalemissa asuvaiset, olkoon tämä teille tiettävä, ja ottakaa minun sanani korviinne. 15 Eivät nämä ole juovuksissa, niinkuin te luulette; sillä nyt on vasta kolmas hetki päivästä. 16 Vaan tämä on se, mikä on sanottu profeetta Jooelin kautta: 17 'Ja on tapahtuva viimeisinä päivinä, sanoo Jumala, että minä vuodatan Henkeni kaiken lihan päälle, ja teidän poikanne ja tyttärenne ennustavat, ja nuorukaisenne näkyjä näkevät, ja vanhuksenne unia uneksuvat. 18 Ja myös palvelijaini ja palvelijattarieni päälle minä niinä päivinä vuodatan Henkeni, ja he ennustavat. Apostolien teot 2 1 Ja kun helluntaipäivä oli tullut, olivat he kaikki yhdessä koolla. 2 Ja tuli yhtäkkiä humaus taivaasta, niinkuin olisi käynyt väkevä tuulispää, ja täytti koko huoneen, jossa he istuivat. 3 Ja he näkivät ikäänkuin tulisia kieliä, jotka jakaantuivat ja asettuivat heidän itsekunkin päälle. 4 Ja he tulivat kaikki Pyhällä Hengellä täytetyiksi ja alkoivat puhua muilla kielillä, sen mukaan mitä Henki heille puhuttavaksi antoi. 5 Ja Jerusalemissa asui juutalaisia, jumalaapelkääväisiä miehiä, kaikkinaisista kansoista, mitä taivaan alla on. 6 Ja kun tämä ääni kuului, niin kokoontui paljon kansaa; ja he tulivat ymmälle, sillä kukin kuuli heidän puhuvan hänen omaa kieltänsä. 7 Ja he hämmästyivät ja ihmettelivät sanoen: "Katso, eivätkö nämä kaikki, jotka puhuvat, ole galilealaisia? 8 Kuinka me sitten kuulemme kukin sen maan kieltä, jossa olemme syntyneet? 9 Me parttilaiset ja meedialaiset ja eelamilaiset ja me, jotka asumme Mesopotamiassa, Juudeassa ja Kappadokiassa, Pontossa ja Aasiassa, 10 Frygiassa ja Pamfyliassa, Egyptissä ja Kyrenen puoleisen Liibyan alueilla, ja täällä oleskelevat roomalaiset, juutalaiset ja käännynnäiset, 11 kreetalaiset ja arabialaiset, me kuulemme kukin heidän puhuvan omalla kielellämme Jumalan suuria tekoja." 12 Ja he olivat kaikki hämmästyksissään eivätkä tienneet, mitä ajatella, ja sanoivat toinen toisellensa: "Mitä tämä mahtaakaan olla?" 13 Mutta toiset pilkkasivat heitä ja sanoivat: "He ovat täynnä makeata viiniä". 14 Niin Pietari astui esiin niiden yhdentoista kanssa, korotti äänensä ja puhui heille: "Miehet, juutalaiset ja kaikki Jerusalemissa asuvaiset, olkoon tämä teille tiettävä, ja ottakaa minun sanani korviinne. 15 Eivät nämä ole juovuksissa, niinkuin te luulette; sillä nyt on vasta kolmas hetki päivästä. 16 Vaan tämä on se, mikä on sanottu profeetta Jooelin kautta: 17 'Ja on tapahtuva viimeisinä päivinä, sanoo Jumala, että minä vuodatan Henkeni kaiken lihan päälle, ja teidän poikanne ja tyttärenne ennustavat, ja nuorukaisenne näkyjä näkevät, ja vanhuksenne unia uneksuvat. 18 Ja myös palvelijaini ja palvelijattarieni päälle minä niinä päivinä vuodatan Henkeni, ja he ennustavat. 19 Ja minä annan näkyä ihmeitä ylhäällä taivaalla ja merkkejä alhaalla maan päällä, verta ja tulta ja savupatsaita. 20 Aurinko muuttuu pimeydeksi ja kuu vereksi, ennenkuin Herran päivä tulee, se suuri ja julkinen. 21 Ja on tapahtuva, että jokainen, joka huutaa avuksi Herran nimeä, pelastuu.' 22 Te Israelin miehet, kuulkaa nämä sanat: Jeesuksen, Nasaretilaisen, sen miehen, josta Jumala todisti teille voimallisilla teoilla ja ihmeillä ja merkeillä, joita Jumala hänen kauttansa teki teidän keskellänne, niinkuin te itse tiedätte, 23 hänet, joka teille luovutettiin, Jumalan ennaltamäärätyn päätöksen ja edeltätietämyksen mukaan, te laista tietämättömien miesten kätten kautta naulitsitte ristille ja tapoitte. 24 Hänet Jumala herätti ja päästi kuoleman kivuista, niinkuin ei ollutkaan mahdollista, että kuolema olisi voinut hänet pitää. 25 Sillä Daavid sanoo hänestä: 'Minä näen alati edessäni Herran, sillä hän on minun oikealla puolellani, etten horjahtaisi. 26 Sentähden minun sydämeni iloitsee ja kieleni riemuitsee, ja myös minun ruumiini on lepäävä toivossa; 27 sillä sinä et hylkää minun sieluani tuonelaan etkä salli Pyhäsi nähdä katoavaisuutta. 28 Sinä teet minulle tiettäviksi elämän tiet, sinä täytät minut ilolla kasvojesi edessä.' 29 Te miehet, veljet, on lupa teille rohkeasti sanoa, mitä kantaisäämme Daavidiin tulee, että hän on sekä kuollut että haudattu; onhan hänen hautansa meidän keskellämme vielä tänäkin päivänä. 30 Koska hän nyt oli profeetta ja tiesi, että Jumala oli valalla vannoen hänelle luvannut asettavansa hänen kupeittensa hedelmän hänen valtaistuimelleen, 31 niin hän edeltä nähden puhui Kristuksen ylösnousemuksesta, sanoen, ettei Kristus ollut jäävä hyljätyksi tuonelaan eikä hänen ruumiinsa näkevä katoavaisuutta. 32 Tämän Jeesuksen on Jumala herättänyt, minkä todistajia me kaikki olemme. 33 Koska hän siis on Jumalan oikean käden voimalla korotettu ja on Isältä saanut Pyhän Hengen lupauksen, on hän vuodattanut sen, minkä te nyt näette ja kuulette. 34 Sillä ei Daavid ole astunut ylös taivaisiin, vaan hän sanoo itse: 'Herra sanoi minun Herralleni: Istu minun oikealle puolelleni, 35 kunnes minä panen sinun vihollisesi sinun jalkojesi astinlaudaksi.' 36 Varmasti tietäköön siis koko Israelin huone, että Jumala on hänet Herraksi ja Kristukseksi tehnyt, tämän Jeesuksen, jonka te ristiinnaulitsitte." 37 Kun he tämän kuulivat, saivat he piston sydämeensä ja sanoivat Pietarille ja muille apostoleille: "Miehet, veljet, mitä meidän pitää tekemän?" 38 Niin Pietari sanoi heille: "Tehkää parannus ja ottakoon kukin teistä kasteen Jeesuksen Kristuksen nimeen syntienne anteeksisaamiseksi, niin te saatte Pyhän Hengen lahjan. 39 Sillä teille ja teidän lapsillenne tämä lupaus on annettu ja kaikille, jotka kaukana ovat, ketkä ikinä Herra, meidän Jumalamme, kutsuu." 40 Ja monilla muillakin sanoilla hän vakaasti todisti; ja hän kehoitti heitä sanoen: "Antakaa pelastaa itsenne tästä nurjasta sukupolvesta". 41 Jotka nyt ottivat hänen sanansa vastaan, ne kastettiin, ja niin heitä lisääntyi sinä päivänä noin kolmetuhatta sielua. 42 Ja he pysyivät apostolien opetuksessa ja keskinäisessä yhteydessä ja leivän murtamisessa ja rukouksissa. 43 Ja jokaiselle sielulle tuli pelko; ja monta ihmettä ja tunnustekoa tapahtui apostolien kautta. 44 Ja kaikki, jotka uskoivat, olivat yhdessä ja pitivät kaikkea yhteisenä, 45 ja he myivät maansa ja tavaransa ja jakelivat kaikille, sen mukaan kuin kukin tarvitsi. 46 Ja he olivat alati, joka päivä, yksimielisesti pyhäkössä ja mursivat kodeissa leipää ja nauttivat ruokansa riemulla ja sydämen yksinkertaisuudella, 47 kiittäen Jumalaa ja ollen kaiken kansan suosiossa. Ja Herra lisäsi heidän yhteyteensä joka päivä niitä, jotka saivat pelastuksen.

    Äänestä

  • TÄTÄ TAPAHTUU NYKYÄÄKIN JAT... kirjoitti:

    Kerroppa omin sanoin, mitä asiaa/tekijää pyrit tuomaan esille.Siis ihmisen kaatumisesta on kysymys ja mikä sen aiheuttaa.

    Äänestä

  • UPDATE_9045125 kirjoitti:

    Kerroppa omin sanoin, mitä asiaa/tekijää pyrit tuomaan esille.Siis ihmisen kaatumisesta on kysymys ja mikä sen aiheuttaa.

    etkö ymmärrä mitä apostolien teoissa kerrotaan lue ja selitä minulle mitä siinä mielestäsi tapahtuu, katsotaan sitten etiäpäin. turha on enempää jos et ymmärrä, koeta nyt skarpata:)

    Äänestä

  • opiskele raamattua kirjoitti:

    Muta, eihän tuossa sanallakaan mainita ihmisten kaatumisesta.Kaatumistahan tässä pohdimme.

    Niin, olisi pieni pyyntö eli voisitko käyttää SAMAA nimimerkkiä.

    Äänestä

  • UPDATE_9045125 kirjoitti:

    Muta, eihän tuossa sanallakaan mainita ihmisten kaatumisesta.Kaatumistahan tässä pohdimme.

    Olen nähnyt monesti ihmisiä kannettavan autoon kun Pyhä Henki on kohdannut voimallisesti, heidän elämänsä on selvästi muuttunut paremmaksi Jumalan seuraamisen kannalta. Olen itsekin rukousillassa ollut virran alla 4 tuntiakin, sillä on sielua parantava ja eheyttävä vaikutus. Sinä taidat olla sellainen Pyhän Hengen vastustaja, merkitsee Jeesuksen vastustajaa, koska Jeesus puhalsi ja sanoi raamatussa. Joh. 20:22 Ja tämän sanottuaan hän puhalsi heidän päällensä ja sanoi heille: "Ottakaa Pyhä Henki. 23 Joiden synnit te anteeksi annatte, niille ne ovat anteeksi annetut; joiden synnit te pidätätte, niille ne ovat pidätetyt." Johannes 20 1 Mutta viikon ensimmäisenä päivänä Maria Magdaleena meni varhain, kun vielä oli pimeä, haudalle ja näki kiven otetuksi pois haudan suulta. 2 Niin hän riensi pois ja tuli Simon Pietarin luo ja sen toisen opetuslapsen luo, joka oli Jeesukselle rakas, ja sanoi heille: "Ovat ottaneet Herran pois haudasta, emmekä tiedä, mihin ovat hänet panneet". 3 Niin Pietari ja se toinen opetuslapsi lähtivät ja menivät haudalle. 4 Ja he juoksivat molemmat yhdessä; mutta se toinen opetuslapsi juoksi edellä, nopeammin kuin Pietari, ja saapui ensin haudalle. 5 Ja kun hän kurkisti sisään, näki hän käärinliinat siellä; kuitenkaan hän ei mennyt sisälle. 6 Niin Simon Pietarikin tuli hänen perässään ja meni sisälle hautaan ja näki käärinliinat siellä 7 ja hikiliinan, joka oli ollut hänen päässään, ei pantuna yhteen käärinliinojen kanssa, vaan toiseen paikkaan erikseen kokoonkäärittynä. 8 Silloin toinenkin opetuslapsi, joka ensimmäisenä oli tullut haudalle, meni sisään ja näki ja uskoi. 9 Sillä he eivät vielä ymmärtäneet Raamattua, että hän oli kuolleista nouseva. 10 Niin opetuslapset menivät takaisin kotiinsa. 11 Mutta Maria seisoi haudan edessä ulkopuolella ja itki. Kun hän näin itki, kurkisti hän hautaan 12 ja näki kaksi enkeliä valkeissa vaatteissa istuvan, toisen pääpuolessa ja toisen jalkapuolessa, siinä, missä Jeesuksen ruumis oli maannut. 13 Nämä sanoivat hänelle: "Vaimo, mitä itket?" Hän sanoi heille: "Ovat ottaneet pois minun Herrani, enkä tiedä, mihin ovat hänet panneet". 14 Tämän sanottuaan hän kääntyi taaksepäin ja näki Jeesuksen siinä seisovan, eikä tiennyt, että se oli Jeesus. 15 Jeesus sanoi hänelle: "Vaimo, mitä itket? Ketä etsit?" Tämä luuli häntä puutarhuriksi ja sanoi hänelle: "Herra, jos sinä olet kantanut hänet pois, sano minulle, mihin olet hänet pannut, niin minä otan hänet". 16 Jeesus sanoi hänelle: "Maria!" Tämä kääntyi ja sanoi hänelle hebreankielellä: "Rabbuuni!" se on: opettaja. 17 Jeesus sanoi hänelle: "Älä minuun koske, sillä en minä ole vielä mennyt ylös Isäni tykö; mutta mene minun veljieni tykö ja sano heille, että minä menen ylös, minun Isäni tykö ja teidän Isänne tykö, ja minun Jumalani tykö ja teidän Jumalanne tykö". 18 Maria Magdaleena meni ja ilmoitti opetuslapsille, että hän oli nähnyt Herran ja että Herra oli hänelle näin sanonut. 19 Samana päivänä, viikon ensimmäisenä, myöhään illalla, kun opetuslapset olivat koolla lukittujen ovien takana, juutalaisten pelosta, tuli Jeesus ja seisoi heidän keskellään ja sanoi heille: "Rauha teille!" 20 Ja sen sanottuaan hän näytti heille kätensä ja kylkensä. Niin opetuslapset iloitsivat nähdessään Herran. 21 Niin Jeesus sanoi heille jälleen: "Rauha teille! Niinkuin Isä on lähettänyt minut, niin lähetän minäkin teidät." 22 Ja tämän sanottuaan hän puhalsi heidän päällensä ja sanoi heille: "Ottakaa Pyhä Henki. 23 Joiden synnit te anteeksi annatte, niille ne ovat anteeksi annetut; joiden synnit te pidätätte, niille ne ovat pidätetyt." 24 Mutta Tuomas, jota sanottiin Didymukseksi, yksi niistä kahdestatoista, ei ollut heidän kanssansa, kun Jeesus tuli. 25 Niin muut opetuslapset sanoivat hänelle: "Me näimme Herran". Mutta hän sanoi heille: "Ellen näe hänen käsissään naulojen jälkiä ja pistä sormeani naulojen sijoihin ja pistä kättäni hänen kylkeensä, en minä usko". 26 Ja kahdeksan päivän perästä hänen opetuslapsensa taas olivat huoneessa, ja Tuomas oli heidän kanssansa. Niin Jeesus tuli, ovien ollessa lukittuina, ja seisoi heidän keskellään ja sanoi: "Rauha teille!" 27 Sitten hän sanoi Tuomaalle: "Ojenna sormesi tänne ja katso minun käsiäni, ja ojenna kätesi ja pistä se minun kylkeeni, äläkä ole epäuskoinen, vaan uskovainen". 28 Tuomas vastasi ja sanoi hänelle: "Minun Herrani ja minun Jumalani!" 29 Jeesus sanoi hänelle: "Sentähden, että minut näit, sinä uskot. Autuaat ne, jotka eivät näe ja kuitenkin uskovat!" 30 Paljon muitakin tunnustekoja, joita ei ole kirjoitettu tähän kirjaan, Jeesus teki opetuslastensa nähden; 31 mutta nämä ovat kirjoitetut, että te uskoisitte, että Jeesus on Kristus, Jumalan Poika, ja että teillä uskon kautta olisi elämä hänen nimessänsä. Ja tämän sanottuaan hän puhalsi heidän päällensä ja sanoi heille: "Ottakaa Pyhä Henki.

    Äänestä

  • Tee oikeat tulkinnat. kirjoitti:

    Ymmärrän ihmisen humalatilan vaikutukset.Muuten uskon elämän alkuaikoina työkaverini piti minuakin humaltuneena.Ihan tosissaan.Synkkämielinen, arka ihminen tuli valoisaksi ja iloiseksi. Humalatilahan vaikuttaa ihmiseen juuri näin. Siis ihmiseltä häviää estot ja arkuus poistuu ja varsinkin nousuhumalassa mieli on iloinen. Mutta, edelleen palaan tuohon kaatumiseen. Tuossakaan kohdassa ei mainita ihmiosten kaatuilleen.Huomion arvoinen asia on havainnoida, miten heille tuli kyky puhua muun maan kieliä, joita kuulija ymmärsi äidin kielenään.Siis eri asia kuin ns kielillä puhumisen armolahja. Lisäksi. Miksi apsolien teoissa tai yleensä UT puolella kokouksissa ei esiintynyt kaatuilua,- vaikka Pyhä Henki toimi silloin voimakkaammin kuin nykyään.(mahdollistui toimimaan). Näin PUOLUEETTOMANA ihmisenä ymmärrän, miten kaatumiseen haetaan toiveajattelua perusteeksi, samoin kuin vauvakasteeseen Luterilaisuudessa. No, toiveissa ei sinänsä ole mitään pahaa tai outoa, mutta pettymyksien välttämiseksi ihmisen tulisi pysyä totuudessa toiveidenkin puolella.Siis todellisuuteen ohjautumisesta ja sen näkemisestä on kysymys.

    Äänestä

  • Tee oikeat tulkinnat. kirjoitti:

    Olen nähnyt monesti ihmisiä kannettavan autoon kun Pyhä Henki on kohdannut voimallisesti, heidän elämänsä on selvästi muuttunut paremmaksi Jumalan seuraamisen kannalta. Olen itsekin rukousillassa ollut virran alla 4 tuntiakin, sillä on sielua parantava ja eheyttävä vaikutus. Sinä taidat olla sellainen Pyhän Hengen vastustaja, merkitsee Jeesuksen vastustajaa, koska Jeesus puhalsi ja sanoi raamatussa. Joh. 20:22 Ja tämän sanottuaan hän puhalsi heidän päällensä ja sanoi heille: "Ottakaa Pyhä Henki. 23 Joiden synnit te anteeksi annatte, niille ne ovat anteeksi annetut; joiden synnit te pidätätte, niille ne ovat pidätetyt." Johannes 20 1 Mutta viikon ensimmäisenä päivänä Maria Magdaleena meni varhain, kun vielä oli pimeä, haudalle ja näki kiven otetuksi pois haudan suulta. 2 Niin hän riensi pois ja tuli Simon Pietarin luo ja sen toisen opetuslapsen luo, joka oli Jeesukselle rakas, ja sanoi heille: "Ovat ottaneet Herran pois haudasta, emmekä tiedä, mihin ovat hänet panneet". 3 Niin Pietari ja se toinen opetuslapsi lähtivät ja menivät haudalle. 4 Ja he juoksivat molemmat yhdessä; mutta se toinen opetuslapsi juoksi edellä, nopeammin kuin Pietari, ja saapui ensin haudalle. 5 Ja kun hän kurkisti sisään, näki hän käärinliinat siellä; kuitenkaan hän ei mennyt sisälle. 6 Niin Simon Pietarikin tuli hänen perässään ja meni sisälle hautaan ja näki käärinliinat siellä 7 ja hikiliinan, joka oli ollut hänen päässään, ei pantuna yhteen käärinliinojen kanssa, vaan toiseen paikkaan erikseen kokoonkäärittynä. 8 Silloin toinenkin opetuslapsi, joka ensimmäisenä oli tullut haudalle, meni sisään ja näki ja uskoi. 9 Sillä he eivät vielä ymmärtäneet Raamattua, että hän oli kuolleista nouseva. 10 Niin opetuslapset menivät takaisin kotiinsa. 11 Mutta Maria seisoi haudan edessä ulkopuolella ja itki. Kun hän näin itki, kurkisti hän hautaan 12 ja näki kaksi enkeliä valkeissa vaatteissa istuvan, toisen pääpuolessa ja toisen jalkapuolessa, siinä, missä Jeesuksen ruumis oli maannut. 13 Nämä sanoivat hänelle: "Vaimo, mitä itket?" Hän sanoi heille: "Ovat ottaneet pois minun Herrani, enkä tiedä, mihin ovat hänet panneet". 14 Tämän sanottuaan hän kääntyi taaksepäin ja näki Jeesuksen siinä seisovan, eikä tiennyt, että se oli Jeesus. 15 Jeesus sanoi hänelle: "Vaimo, mitä itket? Ketä etsit?" Tämä luuli häntä puutarhuriksi ja sanoi hänelle: "Herra, jos sinä olet kantanut hänet pois, sano minulle, mihin olet hänet pannut, niin minä otan hänet". 16 Jeesus sanoi hänelle: "Maria!" Tämä kääntyi ja sanoi hänelle hebreankielellä: "Rabbuuni!" se on: opettaja. 17 Jeesus sanoi hänelle: "Älä minuun koske, sillä en minä ole vielä mennyt ylös Isäni tykö; mutta mene minun veljieni tykö ja sano heille, että minä menen ylös, minun Isäni tykö ja teidän Isänne tykö, ja minun Jumalani tykö ja teidän Jumalanne tykö". 18 Maria Magdaleena meni ja ilmoitti opetuslapsille, että hän oli nähnyt Herran ja että Herra oli hänelle näin sanonut. 19 Samana päivänä, viikon ensimmäisenä, myöhään illalla, kun opetuslapset olivat koolla lukittujen ovien takana, juutalaisten pelosta, tuli Jeesus ja seisoi heidän keskellään ja sanoi heille: "Rauha teille!" 20 Ja sen sanottuaan hän näytti heille kätensä ja kylkensä. Niin opetuslapset iloitsivat nähdessään Herran. 21 Niin Jeesus sanoi heille jälleen: "Rauha teille! Niinkuin Isä on lähettänyt minut, niin lähetän minäkin teidät." 22 Ja tämän sanottuaan hän puhalsi heidän päällensä ja sanoi heille: "Ottakaa Pyhä Henki. 23 Joiden synnit te anteeksi annatte, niille ne ovat anteeksi annetut; joiden synnit te pidätätte, niille ne ovat pidätetyt." 24 Mutta Tuomas, jota sanottiin Didymukseksi, yksi niistä kahdestatoista, ei ollut heidän kanssansa, kun Jeesus tuli. 25 Niin muut opetuslapset sanoivat hänelle: "Me näimme Herran". Mutta hän sanoi heille: "Ellen näe hänen käsissään naulojen jälkiä ja pistä sormeani naulojen sijoihin ja pistä kättäni hänen kylkeensä, en minä usko". 26 Ja kahdeksan päivän perästä hänen opetuslapsensa taas olivat huoneessa, ja Tuomas oli heidän kanssansa. Niin Jeesus tuli, ovien ollessa lukittuina, ja seisoi heidän keskellään ja sanoi: "Rauha teille!" 27 Sitten hän sanoi Tuomaalle: "Ojenna sormesi tänne ja katso minun käsiäni, ja ojenna kätesi ja pistä se minun kylkeeni, äläkä ole epäuskoinen, vaan uskovainen". 28 Tuomas vastasi ja sanoi hänelle: "Minun Herrani ja minun Jumalani!" 29 Jeesus sanoi hänelle: "Sentähden, että minut näit, sinä uskot. Autuaat ne, jotka eivät näe ja kuitenkin uskovat!" 30 Paljon muitakin tunnustekoja, joita ei ole kirjoitettu tähän kirjaan, Jeesus teki opetuslastensa nähden; 31 mutta nämä ovat kirjoitetut, että te uskoisitte, että Jeesus on Kristus, Jumalan Poika, ja että teillä uskon kautta olisi elämä hänen nimessänsä. Ja tämän sanottuaan hän puhalsi heidän päällensä ja sanoi heille: "Ottakaa Pyhä Henki.

    Niin, en tiedä ymmärrätkö asian oikein, mutta ihmisen uudestisyntymisellä ja sen vaikutuksella ihmisen mielenalueelle on erittäin paljon yhtäläisyyttä humalatilan kanssa. Humalahakuisuushan ihmisellä johtuu siitä, että hän eräällä tavalla pakenee todellisuutta humalatimaan.Siis alkoholi muuttaa ihmisen aivotoimintaja siten, ettei kielyteisten osioiden tiedosto/muisti pääse ihmisen tietoisuuteen.Velatkin tuntuvat saatavilta ja elämä hymyilee.Siis synteesisestä ja lyhytkestoisesta muuttumisesta on kyse. Niin, uudestisyntyminenän on samoin mielenmuutos ihmisellä ja erittäin laaja ja syvä.Ero vain on siinä, että tämä tila on "pitkäkestoinen".Siis ihminen siirtyy elämään Hengellisen ihmisen puolelle ja tämä tuo sen muuttuvan tilan.Levon, rauhan, aidon iloisuuden eli positiivisen mielialan. Niin, jota kaatuilemalla ei mahdoiollistu ihminen saamaan.Tähän tilaan liittyy ihmisen ymmärryskyvyn käyttö ja asioiden läpikäyminen/eläminen.Siis pysyvän olotilan saavuttamiseksi.

    on voimakentät joita hengellisissä kokouksissa ilmenee, esim voimapatja lattiasta vaikka 50 cm korkeuteen, olen kahlannut tälläisessa kentässä ja jos ihminen laskeutuu lattialle hän täyttyy tällä voimalla. Huomaa että puhun Pyhän Hengen täyttämästä ilmapiiristä. Siksi monet menevät itse lattialle makaamaaan ilman mitään kaatumista. Tässä ei ollut mitään koettavaa voimakenttää kun Jalovaara kerran otti jalastani kiinni ja käski makaamaan lattialla, koska Pyhä Heki oli tilanteessa läsnä, kun yritin nousta ylös, kun kaaduin voiman kosketuksesta, kun tottelin Jumalan voima tuli suuremmaksi ja vapauttava lepo virtasi olemukseeni.

    Äänestä

  • UPDATE_9045125 kirjoitti:

    Mutta, ymmärtänet ja myöntänet, miten Raamatussa kuvattuihin ihmisen kaatumiseen liittyy AINA kielteinen mielikuva.Siis tilanne ei ole positiivinen ihmisen kannalta katsoen. Niin, Raamatun opetuksissa todella kaatuu ihmisiä, mutta kielteisen käyttäytymisen/mielikuvan omaamana.

    Raamatussa kaatuilijat olivat kaikki totuuden vastustajia. Näin on myös edelleen. Kyllä kaatuminen on merkki, mutta hälytys väärässäolosta.

    Äänestä

Joskun aikoinaan, siis Yli-Vainion aikana, menin tilaisuuksiin missä hän mm. rukoili ihmisten puolesta. En kaatunut, vaikka ympärillä kansa lakosi. Olen aivan varma siitä, että suurin osa tuolloisista "kaatujista" kaatui vain sen takia, että kun muutkin, niin pitäähän minunkin nyt "uskoni" tässä tällä tavalla osoittaa. Siis tosi sielullista, toisaalta tosi säälittävää, mutta sinänsä ymmärrettävää toimintaa. Ai, miksikö? No,samalla tavalla "säälittävästi", tosin eri asian merkeissä, ihmiset esim rock- konserteissa toimivat, kukaan ei uskalla erottua porukasta - paine on niin kova ympärillä, on ihan pakko heilutella niitä pikkukynttelikköjä, voi sentään, ihan kyynel tulee silmään. Mutta, mutta, todellinan Jumalan Henki toimii voimallisesti, Jumala toimii siellä, missä ihminen on myös yksin - eikä siitä paljon huudella. Joskus kun ylistän Jumalaa yksin laulaen ja soittaen Jumalan Henki valtaa niin voimallisesti, että on pakko mennä "kammioon" ylistämään ja kiittämään Jumalaa Hänen Pyhyydestään. Miksi kammioon? Sen takia, ettei muut ympärillä olevat ihmiset vaivaannu asiasta, pelästy tms., että mikä sille nyt tuli. On todellakin kaikkein parasta mennä "kammioonsa" kokemaan Jumalan ihmeellinen läsnäolo, sillä ne, jotka sitä eivät ole saaneet kokea, eivät voi sitä mitenkään ymmärtää.

Äänestä
  • Niin, ihmiset puhuvat miten Pyhä Henki ohjaa ihmistä kaatumiseen eli se on Pyhän Hengen vaikuttama hurmostila. Jos todella näin olisi, niin ihmisiä kaatuisi Pyhän Hengen voimasta ihan tavallisissa tilanteissa,- kotona ja tilanteissa, joissa se on mahdollista.Pyhän Henkihän toimii järjestyksen mukaan kuin on Jumalan aivoituiksetkin. Mutta, moni ymmärtänee, miksi kaatuminen on mahdollista vain "kaatajan" ja kaatuvan ihmisen aistien ulottuvilla.Jos tämä kenttä lakkaa toimimasta, niin kaatuminen ei ole enää mahdollista.Siis ihmisen kaatuminen on läheisessä riippuvaisuudessa kaatajan olemukseen ja -... erikoisesti sanattomaan viestintään.

    Äänestä

Tavallisen ihmisen mieleen liittyy lapsen omainen uteliaisuus ja kiehtovaisuus outoihin/uusiin asioihin. Esim. jos ihmisen sanattoman viestinnän kautta ja ymmärtäen ihmisen persoonallisuuden/piirteet, niin jopa helposti voi määritellä mihin asioihin tämä ihminen on kiintynyt ja mitä vieroksuu tai mikä tekijä ohjaa hänen ongelmoitumistaan.Niin, tämä on täysin normaalia ihmistuntemusta,- tosin hieman syvempää, niin moni pitää sitä jopa taikuutena tai ajatuksen lukemisena. Jokainen osaa "lukea" itkevän ihmisen mielen näin karkeasti ajatellen.

Äänestä

Muita kaatumisia voi olla aivojen hermoimpulssien epänormaali toiminta ts jalat pettää kun käskyt ei kulje, pyhän Hengen aiheuttama kaatuminen voisi olla ehkä tälläista, mutta paras selitys on ettei ihminen kestä Jumalan kirkkautta kovinkaan hyvin ns "kaatumatta".

Äänestä
  • Jos ihminen kohtaa Jumalan, niin hän ei ole entisensä tilanteen jälkeen.Hän on muuttunut,- jonka voi sivullinen HAVAINNOIDA.

    Äänestä

  • UPDATE_9045125 kirjoitti:

    Jos ihminen kohtaa Jumalan, niin hän ei ole entisensä tilanteen jälkeen.Hän on muuttunut,- jonka voi sivullinen HAVAINNOIDA.

    ".Hän on muuttunut,- jonka voi sivullinen HAVAINNOIDA. " Kerro tarkemmin mielenkiintoista.

    Äänestä

  • ihmetteleväinen kirjoitti:

    ".Hän on muuttunut,- jonka voi sivullinen HAVAINNOIDA. " Kerro tarkemmin mielenkiintoista.

    Itse ainakin havainnoin, miten monasti parantuneen ihmisen ymmärryskyvyn alueella tapahtuu muutoksia.Siis hän tiedostaa asioita, joita ennen ei ole edes tiedostanut. Niin, itse pohdin ja liikun ihmisen mielenalueella ja sen muuttumisesta.Mutta, ymmärrän, miten ihmisen fyysiset sairaudetkin on kytkeytyneenä psyykkisiin alueisiin.Ihminen nimittäin mahdollistuu "unohtamaan" tietoisuudessa jonkuin sairautensa tai paremminkin se vanha sairaus ei reagoita enää ihmistä.Siihen mielenkiinto on sammunut. Niin, on "pakko" tuoda esille, miten esim. ihmisen puhehäiriö änkytys lepää lähes 95% psyykkisellä alueella.Juuri tämän alueen muutokset ohjaavat änkyttävä'n ihmisen normaali puhumiseen.Ihmeellistä sinänsä, jos katselee ja havinnoi änkyttävää ihmistä. Samoinhan on muissakin sairauksissa.

    Joku selosti mielenkiintoisesti kaatumiskokousten tunnelmia, ja siitä selvisi miksi on tärkeätä kaatua. Jos lattiapinnassa vaikuttaa usean kymmenen sentin voimakenttä, niin silloinhan pitääkin olla pitkällään siinä ”likoamassa” ja ”vastaanottamassa”, kuten toronto-ilmiössä sanottiin. Ehkä siinä voimakentän päällä voi myös levitoida, kun henkivoimien ”läsnäolo” on riittävän voimakas. Eräällä foorumilla kirjoitti joku levitoineensa ystäviensä kanssa 30 cm:n korkeudella NM:n kokouksessa. Niin voimallista heidän ylistyksensä oli ollut. Samainen kirjoittaja oli muutenkin äärikarismaattisten mielipiteittensä kanssa kaukana raamatullisuudesta ja ylistys tuntui olleen kokoustapahtumien tärkeintä antia. Tiedän ihmisiä, jotka ovat kokeneet (voimakentän vaikutusta!) liimautuen lattiaan voimakkaasti ja pitkäksi aikaa, erittäin epämiellyttävästi. Yrittäessään ylös ovat tunteneet selvästi kuin jokin painaisi heidät takaisin lattiaan. Eivät ole saaneet uskonvahvistusta, mutta kouriintuntuvaa opetusta, että kyse ei ole ainakaan Pyhän Hengen työstä. Jotka halustaan mukaan menevät, antautuvat virran vietäviksi, he tietenkin nautinnollisesti likoavat ja juopuvat ”Hengestä” lattialla ja nauravat sekä sätkivät itsensä näännyksiin. Jeesus kehotti joka kerran opettaessaan lopun päivistä katsomaan, ”...ettei kukaan teitä eksytä.” Jotka suojaavat itsensä rukouksin kaikelta pahalta ja väärältä mennessään katsomaan mistä näissä kokouksissa on kysymys, eivät niissä kaatuile. He haluavat elää Sanan mukaan uskossa, eikä näkemisessä ja kokemisessa. Rukoukset suojaavat, etteivät myöskään saa tartuntaa ”voitelusta”, joka näyttää leviävän saarnaajista kuin flunssavirus. Rukousten voimalla itsekin vältyin NM:n henkivoimilta, mutta niin ei saisi tehdä. Ei saisi rukoilla, sillä koetaan heidän toimintansa vastustamiseksi. Joillakin ulkolaisilla "karismaattisilla" saarnaajilla on niin suuret okkultiset kyvyt, että aistivat niiden avulla rukoilevia ihmisiä ja ovat ajaneet heidät pois yleisön keskeltä ilmoittaen suoraan näiden ihmisten läsnäolon häiritsevän heitä

    Äänestä

  • UPDATE_9045125 kirjoitti:

    Itse ainakin havainnoin, miten monasti parantuneen ihmisen ymmärryskyvyn alueella tapahtuu muutoksia.Siis hän tiedostaa asioita, joita ennen ei ole edes tiedostanut. Niin, itse pohdin ja liikun ihmisen mielenalueella ja sen muuttumisesta.Mutta, ymmärrän, miten ihmisen fyysiset sairaudetkin on kytkeytyneenä psyykkisiin alueisiin.Ihminen nimittäin mahdollistuu "unohtamaan" tietoisuudessa jonkuin sairautensa tai paremminkin se vanha sairaus ei reagoita enää ihmistä.Siihen mielenkiinto on sammunut. Niin, on "pakko" tuoda esille, miten esim. ihmisen puhehäiriö änkytys lepää lähes 95% psyykkisellä alueella.Juuri tämän alueen muutokset ohjaavat änkyttävä'n ihmisen normaali puhumiseen.Ihmeellistä sinänsä, jos katselee ja havinnoi änkyttävää ihmistä. Samoinhan on muissakin sairauksissa.

    mielenmuutoksen myötä luulonkan korjaantuminenkin Jumalako korjaa rapeutuneet ja haurastuneet luunkulumat, silloinhan ei tarvitse lonkkaleikkauksia. Jumalan ihmeparannukset toimivat parhaiten psyykepuolella. Jos ei ole sitten vakavasti mielihäiriöinen. Mitä ymmärrys kykyyn tulee uskoon tulon myötä, se suppenee. ihminen lakkaa ymmärtämästä ihmisen mieltä ja kaikki tavallisetkin asiat luetaan synniksi, jos raamattu niin sanoo.

    Äänestä

  • tapahtuu kirjoitti:

    ihmisen paraneminen ja siihen liittyvät tekijät ovat monimutkainen kokonaisuus ja monasti ovat kytköksissä toinen toisiinsa. Esim. pidän täysin mahdollisena, miten kuluneesta lonkasta aktivoiva kipu häviää ihmiseltä psyykkisten tekijöiden/kin kautta.Siis ihminen kokee parantuneen kun kipu ei häiritse enää hänen arkeaan ja mieltä,- vaikka hänen lonkkansa kulumisessa ei olisi tapahtunut korjaantumista. Samoin on ihmisen mielen paranemisessa.Esim. jollakin ihmisellä masentunut mieli voi liittyä johonkin vaikeaan asiaan.Läheinen ihminen oli menehtynyt vuosia sitten tai kokemut asiota,- jotka ovat vaikuttaneet voimakkaasti mielialaan.Ihminenhän ei monasti yhdistä asioita/tekijöitä, jotka sairastuttavat häntä. Kun ihminen on jossain voimakkaassa tilanteessa,- johon ymmärrykseni mukaan tulee ehdottomasti liittyä voimakas turvallisuuden tunteen kokeminen, niin tässä tilanteessa hänen alitajunnassaan tapahtuu voimakkaita muutoksia, jotka reagoittavat ihmistä.Esim. kuolleesta ihmisestä ja surusta tuleva reagoiminen päättyy kohdatessaan turvallisuuden tunteen.Siis alitajunta "työstää" ongelman pois Pyhän Hengen vaikutuksen alaisena. Niin, erittäin moni asia kulminoituu voimaan käydä läpi asioita ja kokea ne turvallisessa ilmapiirissä. "Mutta kaikille, jotka ottivat hänet vastaan, hän antoi VOIMAN tulla Jumalan lapsiksi, NIILLE jotka uskovat hänen nimeensä". Niin, jos todella perehdyt ihmisen ongelmoitumiseen ja paranemiseen siitä, niin tulet havainnoimaan miten turvallisuus tekijällä on erittäin suuri merkitys ihmisellä tutkiessaan itseään ja erikoisesti löytää itsensä.Monasti itsensä löytäminen parantaa ihmisen tai aloittaa laaja-alaisen paranemisen/muuttumisen.

    kipeitä asioita Pyhän Hengen avulla pois itsestäsi, etkä käy niitä läpi itse vaan PH:n kanssa. Pyhä Henki auttaa, kun uskoo sellaiseen. Mutta tässähän nyt viedään ihmisen kokonaisvaltaista kipuilua, turvattomuutta "uskomusoppien" piiriin. Aivan varmasti kipu hälvenee tai jonkin psykosomaattinen sairaus katoaa, kun ihminen uskoo koko olemuksellaan johonkin. Kysymyksen alkujuuri onkin siinä, että onko usko Kristukseen ehdollistettua käyttäytymistä ja siitä syvempään asiaan eli voimakkaaseen uskoon. Sanoisin, että kysymyksessä onkin itsesuggerointi menetelmä, joka muotoutuu eri kulttuureissa eri tavoin. :D :D

    Äänestä

  • työstät, ulkoistat kirjoitti:

    Näin aluksi on hyvä ymmärtää, miten tavallinen ihminen/kin käy mieltä painavia asioitaan läpi.Mutta, tavallisella ihmisellä tulee raja vastaan,- jolloin hän torjuu kipeiden asioiden käsittelyn.Jopa alitajunta on tässä mukana eli se ei laske tietoisuuteen asioita,- jotka järkyttäi8sivät ihmisen yli sietokyvyn.Esim. monei voimakkaat kokemukset eivät muistu mieleen vuosienkaan jälkeen.Siis ovat käsittelemättömiä asioita alitajunnassa. Kun ihminen saa Pyhän Hengen sydämeensä/alitajuntaansa, niin tämä tuo sen turvallisuuden tutkia itseään.On muuten erikoinen kokemus sinänsä ja todellinen ero uskomattoman ihmisen välillä. Siis uskovaiselle ihmiselle avautuu mahdollisuus käsitellä arkojakin asioita, jotka normaalisti reagoiottaisivat ihmistä voimakkaasti.Lisäksi Pyhä Henki ohjaa ihmisen ymmärrystä ja mitä asioita havainnoida ja käsitellä.Muuten tämä tekijä ohjasi minut uskoon eli uskoin että ihmistä/minua ohjaa jokin käsi.Muutoin kokemukseni ei olisi selitettävissä. Siis uskoon tuleminen ei missään mielessä tarkoita sitä, että ihminen unohtaisi tai torjusi kasvamista heikentävät asiat.Asia on juuri päin vastoin. Ymmärrän, miten ihmisen hyvän mielenlaatu ja sen kehitys lepää turvallisuuden tunteen varassa.Samoin moni fyysinen sairaus puhkeaa, jos ihminen joutuu elämään pitkäkestoisesti epävarmuudessa.Siis vuosia. Niin, ymmärrän, miten ihmisen väärät mielikuvat ja kehitys ongelmoittaa ihmisen.Siis ohjaa mielen ja kehityksen ongelmoitumista kohden.Kyseessä on geneettisyyden ja ympäristön yhteisvaikutus.Siis se turmeltuneen ihmisen turmeltuneisuus on geneettinen tekijä,- joka siirtyy sukupolvelta toiselle. Kun ihminen uudestisyntyy, niin tämä tapahtuma on voimakas mielenmuutos eli ihmisen ajattelutapa muuttuu laajasti ja tämä uusi ajattelutrapa on sitä terapiaa eli ihminen alkaa ehytymään ja kasvamaan kohti hyvää mielenterveyttä ja tasapainoisuutta. Siis uudestisyntyminen ja uskominen Raamatun ilmoituksiin, on ikään kuin aivojen tiedostojen päivitystä.Siis päivitystä siihen tilaan, jossa ihminen oli ennen syntiin lankeemusta.     " Sillä te olitte eksyksissä, niin kuin lampaat, mutta nyt te olette palanneet sielujenne paimenen ja kaitsijan tykö". Siis periaatteessa Jeesus/Pyhä Henki on teraputti, mutta tämä terapia on laaja-alaisemopi ja syvällisempi kuin Psykiatrin ja potilaan välinen terapia-Esim. Psykiatrihan ei mahdollistu vaikutamaan potilaan "avautumiseen"/asioiden käsittelyn syventymiseen ja lisäksi ei oivalla mitä asioita tulisi käsitellä, jotka arjessa häiritsevät potilaan mieltä/kehitystä.

    "Jopa alitajunta on tässä mukana eli se ei laske tietoisuuteen asioita,- jotka järkyttäi8sivät ihmisen yli sietokyvyn." Ymmärtäisin että asia on juuri päinvastoin. Uskoon tullessaan ihminen alkaa kieltämään asioita itseltään jotta ei vahingoittaisi suhdettaan Kristukseen siis aiheuttamalla tahallista syntikäyttäytymistä. Tästä saattaa olla seurauksena kielteinen kehitys ihmisen persoonalle. Jatkuvasti kieltämällä "pahan" läsnäolon rukouksen voimalla ihminen ei tule tuntemaakaan todellista pahuutta. Tai ihminen alkaakin näkemää pahaa kaikkialla. Jos taas ajateltaisiin niin, että ihminen kohtaisi pahan ja tutustuisi siihen ja taittaisi pahan hyvällä. Kuinka uskova voi erottaa pahan ja hyvän, jos ainainen rukous sulkee pahalta oven ihmisen persoonaan. Toisaalta nämä asiat ovat henkivaltojen kanssa seurustelua, jotka loitontavat ihmistä pois tosiasioista, ihmisen psyykerakennelma ei ole henkiolentoja varten. Toiset ihmiset jostain kumman syystä kuitenkin tarvitsevat "taivaallista" väkeä selviytyäkseen täällä elämässä, se on mielestäni outoa. -"Kun ihminen saa Pyhän Hengen sydämeensä/alitajuntaansa, niin tämä tuo sen turvallisuuden tutkia itseään"- Jälleen on kysymys hengestä, joka tulee ihmisen ulkopuolelta. Turvallisuus makaa siis vain Pyhän Hengen yläpitämänä. Jos ihmiseltä vietäisiin usko, hänen mielensä pirstaloituisi. Toisilla ihmisillä tämä ulkoapäin tuleva näkymätön käsi kantaa ja auttaa elämän koukeroissa, mutta toisille se ei jostain syystä sovi, sillä he haluavat itse ratkaista ongelmat jotta heistä kasvaisi tasapainoinen ja mieleltään jotakuinkin sopusuhtaisesti elämää katsova ihminen. -Esim. monei voimakkaat kokemukset eivät muistu mieleen vuosienkaan jälkeen.Siis ovat käsittelemättömiä asioita alitajunnassa."- Onko edes tarpeellista käydä alitajuntaa läpi, jos se ei ihmistä vaivaa.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

kaatuilut kirjoitti:

Kaataako jumala uskovia vain seurakunnassa tai kun he ovat jossain omissa oloissaan, rukouksessa..Vai katsooko Jumala aikaa ja paikkaa? Voiko se tapahtua arvaamatta jossain missä "ei toivoisi tapahtuvan"? Onhan usko läsnä muulloinkin, mielessä ja teoissa.. jos joku asia koskettaa henkisesti esim uskovaa kansanedustajaa, saattaako hän kaatua kesken kaiken, eduskunnassa? esimerkki vain..

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu