Valtiovallalla ei ole oikeutta riistää kansalaisilta heiän työllään ansaitsemia varoja ja jakaa niitä Afrikkaan erilaisiin "kehitysapu" kohteisiin. Kaiken auttamisen tulee olla vapaaehtoista ja perustua auttajan omaan valintaan ja harkintaan. Sosialismi ei ole auttamista lainkaan vaan veroriistoa. Parasta köyhien auttamista on oikeistopuolueiden tukeminen, sillä oikeisto haluaa vapauttaa köyhät vasemmistolaisten verokiskureiden ja veropiiskureiden sortovallasta, ja taate heille ne oikeudet joita köyhätkin tarvitsevat elääkseen.
Vastaukset 4
- veronkiskonta
On väärin auttaa kauempana asuvaa lähimmistä lähellä asuvan lähimmäisen kustannuksella - Gandhi -
- silurus
Toisen ihmisen auttaminen ei tietenkään voi tapahtua kenenkään ulkopuolisen kustannuksella. Siksi sosialivaltio on rikos. Mitä ylläolevaan tulee, niin lähellä asuva "lähimmäinen" ei millään muotoa ansaitse apua enempää kuin kaukana asuva.
Olennaista on tunnistaa se, että auttaminen ei ole kenenkään velvollisuus. Silloin kun yksilö haluaa auttaa toista, sen tulisi tapahtua rationaalisen oman edun takia. "Pyyteetön" tai sattumanvarainen auttaminen on moraalitonta.
- maailmanrannan maalaaja
”Olen huomannut, että elinkeinoelämänkin piirissä on ihmisiä, jotka anteeksipyydellen kritisoivat vasemmistoa. He luulevat, että vasemmistolaisuudessa on pohjimmiltaan jotain hyvää. Minun ei tarvitse koskaan tuntea huonoa omaatuntoa, kun sanon, ettei vasemmistolaisuudella ole mitään annettavaa modernissa yhteiskunnassa.” Björn Wahlroos
"En tiedä, onko se ikävästi sanottu, mutta Sdp ja vasemmistoliitto ovat sellaisia katkerien ihmisten puolueita. Ei hyväksytä sitä, että toiset ihmiset menestyvät." Henna Virkkunen - udinen
Eräs poliitikko möläytti totuuden kehitysyhteistyövaroista, mutta joutui sitten nöyrästi pyytelemään anteeksi... SDP tekee verorahoilla avustustyötä, mitä sitten mielellään mainostaa omana hyväntekeväisyytenään, vaikka rahat tulevat veronmaksajilta...
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"
Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va1062205- 103886
- 66823
- 46790
Mitä tapahtuu?
Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???21736Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...
...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha517716Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti
Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk76640- 64615
Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen
Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik23580- 57551