Perimmäisiä

Martin Reese sanoo kirjassaan Cosmic Habitat näin "perimmäiset kysymykset ovat tieteen saavuttamattomissa". Ja tieteen filosofia sanoo näin "todistusaineisto ei ratkaise tieteen teorioita ja mikä tahansa havaintojen sarja voidaan selittää lukumääräisesti usealla teorialla". Kuten näistä kahdesta peruslauseesta havaitaan niin ainakin tämän palstan evot joko valehtelevat esittäessään evoluutioteoriansa ainoana oikeana ja todistettuna tai sitten he ovat pelkästään autuaan tietämättömiä tieteen perusperiaatteista. Sillä tieto tuskaa lisää. Luulenkin niin, että todelliset oppineet eivät tällä palstalla, valitettavasti, risteile vaan palstan evot ovat jotain alemman keskitason opiskelijoita, joilla on kylläkin kova hinku esittää jotakin ihmeellistä olevansa.
451070
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 45

Vanhimmat

kuin sen, että ovat ne todella ihmeellistä porukkaa. Ei niistä muuta voi sanoa. Todellisuus on niiltä karannut käsistä.

Äänestä
  • ""Mitä tuohon voi lisätä kuin sen, että ovat ne todella ihmeellistä porukkaa. Ei niistä muuta voi sanoa. Todellisuus on niiltä karannut käsistä."" että todellisuudessa on todisteet miljardien vuosien evoluutiosta, mm. fossiiliaineiston järjestäytyneisyyden muodossa?

    Äänestä

""Kuten näistä kahdesta peruslauseesta havaitaan niin ainakin tämän palstan evot joko valehtelevat esittäessään evoluutioteoriansa ainoana oikeana ja todistettuna tai sitten he ovat pelkästään autuaan tietämättömiä tieteen perusperiaatteista."" Ja sinä valehtelet, että kukaan täällä esittäisi, että evoluutioteoria on todistettu oikeaksi, koska kaikki evoluutikot tietävät, ettei luonnontieteellisiä teorioita koskaan edes periaatteessa voi todistaa oikeaksi. Tällä hetkellä evoluutioteoria muuten on ainoa tieteellinen teoria, joka selittää havainnot biodiversiteetin kehittymisestä.

Äänestä
  • "Ja sinä valehtelet, että kukaan täällä esittäisi, että evoluutioteoria on todistettu oikeaksi, koska kaikki evoluutikot tietävät, ettei luonnontieteellisiä teorioita koskaan edes periaatteessa todistaa oikeaksi............" naulan kantaan hyvin sanottu harmi vaan että kohderyhmä jolle yrität vääntää rautalangasta tätä asiaa ei kuuntele mitään tai ketään paitsi oman lahkonsa "kylä pääliköitä" jotka tietenkin raamattu hakuteoksenaan ovat oikeassa kaikessa ja kaikki muut väärässä mikä muuten on tärkeä yhdistävä tekiä kaikilla uskonnoilla joka on että jokainen uskontokunta pitää omaa uskoaan/uskonsuuntaustaan oikeana ja KAIKKI muut uskonnot/suuntaukset/lahkot...... ovat väärässä.

    Äänestä

..oikaista selvät virheet heti. "..ainakin tämän palstan evot joko valehtelevat esittäessään evoluutioteoriansa ainoana oikeana ja todistettuna.." Joka tuollaista väittää, rikkoo tieteen perusperiaatteita. Sensijaan voi kohtuudella sanoa, että kyseinen teoria on tällä hetkellä tuosta asiasta niin selvästi paras, ettei edes sen kelvollista vaihtoehtoa ole näkyvissä. Ehkäpä itse oletkin yksinkertaistanut tuo oikean sanamuodon siksi jota käytit. Uskonnon puolellahan tuollaiset ehdottomat totuudet ovat aika tavallisia.

Äänestä

Viimeisimmässä Tiede-lehdessä on väittelyä Karijoen Susiluolasta. Siinä yhteydessä eräs suomalainen asiantuntija sanoo kuolemattoman lauseen, joka sopii myös evo-oppiin kuin nenä päähän: "Löydetään mitä halutaan löytää ja nähdään mitä halutaan nähdä". Jutussa on toinenkin hyvä kommentti, pantu Hercule Poirotin suuhun: "Kun todisteet ovat päivänselviä niin ne on pantu näyttämään siltä". Nämä vain opiksi eräille palstan hurmoksellisimmille evoille, joille kaikki löydökset osoittavat niin selvästi ja kiistattomasti evoluution puolesta.

Äänestä
  • Turkana kirjoitti:

    kommnentoida mitään., Hurmokseen taipuvainen turkana siinä komppaa itse itseään kun ei sitä kukaan muu komppaakaan. Palstan evotkin ottavat tuollaiseen hurmosmummoon jo etäisyyttä. Jos jollain on päässään märkiä puruja niin sinulla. Niinkun luettelossasi oleva trigonometriankin kieltäminen. Näitkö pahaa unta vai olitko jossain hoitolaitoksessa akkujasi lataamassa kun tuon listan kirjoitit? Oletko ihan varma että jokin maailman asia ei siitä kuitenkin olisi unohtunut pois. Jokos meni yöunet?

    Äänestä

  • seen roskaan kirjoitti:

    ""Viitsisköhän tuollai-seen roskaan kommnentoida mitään., Hurmokseen taipuvainen turkana siinä komppaa itse itseään kun ei sitä kukaan muu komppaakaan. Palstan evotkin ottavat tuollaiseen hurmosmummoon jo etäisyyttä."" Itse asiassa en ole lainkaan mummo, vaan mies ja kahden lapsen isä. olit siis tässäkin väärässä, niin kuin muissakin uskomuksissasi. ""Jos jollain on päässään märkiä puruja niin sinulla. Niinkun luettelossasi oleva trigonometriankin kieltäminen. Näitkö pahaa unta vai olitko jossain hoitolaitoksessa akkujasi lataamassa kun tuon listan kirjoitit?"" Ei, vaan nuoren maan kreationistit, jotka yrittävät ahtaa maailmankaikkeuden n.6000 valovuoden säteelle maasta, joutuvat kiistämään trigonometrian, koska se osoittaa että heidän hölmöilynsä on huuhaata. ""Oletko ihan varma että jokin maailman asia ei siitä kuitenkin olisi unohtunut pois. Jokos meni yöunet?"" Lista ei suinkaan ole täydellinen, vaan siitä puuttuu lukuisia asioita, jotka todistavat nuoren maan kreationismin humpuukiksi, mutta nukun silti hyvin, kiitos kysymästä.

    ....Itse asiassa en ole lainkaan mummo, vaan mies ja kahden lapsen isä. ...... mukaan.

    Äänestä

  • Turkana kirjoitti:

    Mikähän kohta tai lause viestissäni antaa aiheen moiseen kuvitelmaan sinun taholtasi. Mutta noin yleensä ottaen sinun innokkaasta ristiretkestäsi Luomista vastaan. Se täytyy kyllä sanoa, että sinulle evoluutioteoria on uskonto. Innossasi, tai paremminkin kiihkossasi, on kaikki uskonnon tuntomerkit. Mitä siis tekisit jos jonain päivänä, teoriassa, saisit kuulla, että kaikki ihmiset Suomessa uskovat evoluutioteoriaan, 100 %:sti. Juoksisitko ulos pihamaalle ja huutaisit kuuta kohden: "ihanaa, Leijonat, ihanaa!!!"

    Äänestä

  • taas tapasi kirjoitti:

    ....Itse asiassa en ole lainkaan mummo, vaan mies ja kahden lapsen isä. ...... mukaan.

    kanssa väittely on siinä mielessä vaarallista, että siinä käy usein niin, että idiootti vetää sinut omalle tasolleen ja voittaa sinut siellä, koska hänellä on enemmän kokemusta tuosta tasosta, joten luovutan tämän suosiolla, jottet onnistuisi aledntamaan minua tasollesi.

    Äänestä

  • aito-outsider kirjoitti:

    Mikähän kohta tai lause viestissäni antaa aiheen moiseen kuvitelmaan sinun taholtasi. Mutta noin yleensä ottaen sinun innokkaasta ristiretkestäsi Luomista vastaan. Se täytyy kyllä sanoa, että sinulle evoluutioteoria on uskonto. Innossasi, tai paremminkin kiihkossasi, on kaikki uskonnon tuntomerkit. Mitä siis tekisit jos jonain päivänä, teoriassa, saisit kuulla, että kaikki ihmiset Suomessa uskovat evoluutioteoriaan, 100 %:sti. Juoksisitko ulos pihamaalle ja huutaisit kuuta kohden: "ihanaa, Leijonat, ihanaa!!!"

    ""Mikähän kohta tai lause viestissäni antaa aiheen moiseen kuvitelmaan sinun taholtasi."" Sinun lauseesi: "Siinä yhteydessä eräs suomalainen asiantuntija sanoo kuolemattoman lauseen, joka sopii myös evo-oppiin kuin nenä päähän: "Löydetään mitä halutaan löytää ja nähdään mitä halutaan nähdä"." joka tietysti kuvaa niin kuin sanoit sinun omaa evo-oppiasi, mutta annat ymmärtää, että se kuvaisi evoluutioteoriaa ja sen miljoonia todisteita. ""Mutta noin yleensä ottaen sinun innokkaasta ristiretkestäsi Luomista vastaan."" Päinvastoin, en suinkaan ole väittänyt etteikö maailmankaikkeutta ja maapalloa olisi luotu. Minähän olen korostanut sitä, että uskon Luojaan, joka on tehnyt sekä maailmankaikkeuden että maapallon ja luonut myös ihmiset. ""Se täytyy kyllä sanoa, että sinulle evoluutioteoria on uskonto. Innossasi, tai paremminkin kiihkossasi, on kaikki uskonnon tuntomerkit."" Jaa. Minusta uskontoni on se, että uskon Luojaan. Evoluutioteoria ja tieteen tuloksiin tutustuminen on vain harrastukseni. ""Mitä siis tekisit jos jonain päivänä, teoriassa, saisit kuulla, että kaikki ihmiset Suomessa uskovat evoluutioteoriaan, 100 %:sti."" olisin huolissani, koska jos kaikki olisivat täysin vakuuttuneita sen paikkansapitävyydestä, tutkimus lopahtaisi ja silloin evoluutioteoria muuttuisi uskonnoksi. ""Juoksisitko ulos pihamaalle ja huutaisit kuuta kohden: "ihanaa, Leijonat, ihanaa!!!""" Minähän teen tuota muutenkin neljä kertaa päivässä joka päivä, paitsi torstaisin.

    ....Minähän teen tuota muutenkin neljä kertaa päivässä joka päivä, paitsi torstaisin...... et torstaisin, onko silloin saunapäivä?

    Äänestä

  • Turkana kirjoitti:

    kanssa väittely on siinä mielessä vaarallista, että siinä käy usein niin, että idiootti vetää sinut omalle tasolleen ja voittaa sinut siellä, koska hänellä on enemmän kokemusta tuosta tasosta, joten luovutan tämän suosiolla, jottet onnistuisi aledntamaan minua tasollesi.

    mahtanet kuvitella olevasi?

    Äänestä

  • Turkana kirjoitti:

    ""Mikähän kohta tai lause viestissäni antaa aiheen moiseen kuvitelmaan sinun taholtasi."" Sinun lauseesi: "Siinä yhteydessä eräs suomalainen asiantuntija sanoo kuolemattoman lauseen, joka sopii myös evo-oppiin kuin nenä päähän: "Löydetään mitä halutaan löytää ja nähdään mitä halutaan nähdä"." joka tietysti kuvaa niin kuin sanoit sinun omaa evo-oppiasi, mutta annat ymmärtää, että se kuvaisi evoluutioteoriaa ja sen miljoonia todisteita. ""Mutta noin yleensä ottaen sinun innokkaasta ristiretkestäsi Luomista vastaan."" Päinvastoin, en suinkaan ole väittänyt etteikö maailmankaikkeutta ja maapalloa olisi luotu. Minähän olen korostanut sitä, että uskon Luojaan, joka on tehnyt sekä maailmankaikkeuden että maapallon ja luonut myös ihmiset. ""Se täytyy kyllä sanoa, että sinulle evoluutioteoria on uskonto. Innossasi, tai paremminkin kiihkossasi, on kaikki uskonnon tuntomerkit."" Jaa. Minusta uskontoni on se, että uskon Luojaan. Evoluutioteoria ja tieteen tuloksiin tutustuminen on vain harrastukseni. ""Mitä siis tekisit jos jonain päivänä, teoriassa, saisit kuulla, että kaikki ihmiset Suomessa uskovat evoluutioteoriaan, 100 %:sti."" olisin huolissani, koska jos kaikki olisivat täysin vakuuttuneita sen paikkansapitävyydestä, tutkimus lopahtaisi ja silloin evoluutioteoria muuttuisi uskonnoksi. ""Juoksisitko ulos pihamaalle ja huutaisit kuuta kohden: "ihanaa, Leijonat, ihanaa!!!""" Minähän teen tuota muutenkin neljä kertaa päivässä joka päivä, paitsi torstaisin.

    ......"Siinä yhteydessä eräs suomalainen asiantuntija sanoo kuolemattoman lauseen, joka sopii myös evo-oppiin kuin nenä päähän: "Löydetään mitä halutaan löytää ja nähdään mitä halutaan nähdä"." joka tietysti kuvaa niin kuin sanoit sinun omaa evo-oppiasi, mutta annat ymmärtää, että se kuvaisi evoluutioteoriaa ja sen miljoonia todisteita. ...... Tartteekpa mennä heti kun kirjasto aukee lukeen tuo juttu niin näen kuka suomalainen tutkija on turkanan mielestä vainoharhainen. Eikös olekin niin, että harhaisin on tietysti tuon ajatukssen alkuperäinen isä tai äiti eikä se joka sitä siteeraa?

    Äänestä

  • kummaa kirjoitti:

    yhdyn jos tutkija sanoo tuollaisia lauseita toisista tutkijoista. Kyllä silloin vainoharhainen on se alkuperäinen esittäjä. Onko meillä turkanan mielestä paljonkin vainoharhaisia tutkijoita eri sektoreilla?

    Äänestä

  • ajatukseen kirjoitti:

    yhdyn jos tutkija sanoo tuollaisia lauseita toisista tutkijoista. Kyllä silloin vainoharhainen on se alkuperäinen esittäjä. Onko meillä turkanan mielestä paljonkin vainoharhaisia tutkijoita eri sektoreilla?

    ""Onko meillä turkanan mielestä paljonkin vainoharhaisia tutkijoita eri sektoreilla?"" On noita muutamia, kuten esim. Matti Leisola. Mutta yleensä vainoharhaisten kyvyt ja taidot eivät riitä tutkimusten tekoon, joten he joutuvat tyytymään lahkolaissaarnajan asemaan.

    Äänestä

  • miksiköhän? kirjoitti:

    ....Minähän teen tuota muutenkin neljä kertaa päivässä joka päivä, paitsi torstaisin...... et torstaisin, onko silloin saunapäivä?

    pakotan naapuriston lapset kuuntelemaan luentojani evoluutioteoriasta.

    Äänestä

  • tasolla kirjoitti:

    mahtanet kuvitella olevasi?

    kuin sinä, joka syytit minua valehtelijaksi.

    Äänestä

  • Turkana kirjoitti:

    pakotan naapuriston lapset kuuntelemaan luentojani evoluutioteoriasta.

    keskuudesa yhtä suosittu kuin Hyacint.

    Äänestä

  • Turkana kirjoitti:

    ""Onko meillä turkanan mielestä paljonkin vainoharhaisia tutkijoita eri sektoreilla?"" On noita muutamia, kuten esim. Matti Leisola. Mutta yleensä vainoharhaisten kyvyt ja taidot eivät riitä tutkimusten tekoon, joten he joutuvat tyytymään lahkolaissaarnajan asemaan.

    Tiede-lehdessä alkuperäisen kommentin esittäjä on jokin lahkolaissaarnaaja. Ei ole vertaista sinun kyvyillesi.

    Äänestä

  • Turkana kirjoitti:

    kuin sinä, joka syytit minua valehtelijaksi.

    olet sekaisin. Kuvittelet olemattomia ja olet kuin kommunistit. Jos joku näkee tiedemiehen esittämän ajatuksen joka on vastoin sinun uskoasi niin sitä ei saa kertoa suurelle yleisölle. Evouskoa pitää suojella kaikin keinoin.

    Äänestä

  • tiedät jo että kirjoitti:

    Tiede-lehdessä alkuperäisen kommentin esittäjä on jokin lahkolaissaarnaaja. Ei ole vertaista sinun kyvyillesi.

    En kirjoittanut mitään tuon lausujan ammatista tai vainoharhaisuudesta. Tulkitsit taas asiat pieleen, kuten nuoren maan kreationistit aina.

    Äänestä

  • näkee että kirjoitti:

    olet sekaisin. Kuvittelet olemattomia ja olet kuin kommunistit. Jos joku näkee tiedemiehen esittämän ajatuksen joka on vastoin sinun uskoasi niin sitä ei saa kertoa suurelle yleisölle. Evouskoa pitää suojella kaikin keinoin.

    ""Tuosta kommentistasi näkee että olet sekaisin. Kuvittelet olemattomia ja olet kuin kommunistit. Jos joku näkee tiedemiehen esittämän ajatuksen joka on vastoin sinun uskoasi niin sitä ei saa kertoa suurelle yleisölle. Evouskoa pitää suojella kaikin keinoin."" Onko siellä ketään kotona? kommenttini koski kirjoittajaa, joka väitti minun valehtelevan, kun kerroin olevani kahden lapsen isä. Herätys.

    No korjataan sitten. Olet kahden lapasen valehteleva isä.

    Äänestä

  • menit ansaan kirjoitti:

    No korjataan sitten. Olet kahden lapasen valehteleva isä.

    ""No korjataan sitten. Olet kahden lapasen valehteleva isä."" en osaa lainkaan neuloa. Unohdit muuten kertoa, missä olen mielestäsi valehdellut, mutta ei se mitään, tiedän että nuoren maan kreationistien uskontoon kuuluu perättömien syytösten esittäminen, joten Jeesus varmasti arvostaa sinua suuresti.

    Äänestä

  • näkee että kirjoitti:

    olet sekaisin. Kuvittelet olemattomia ja olet kuin kommunistit. Jos joku näkee tiedemiehen esittämän ajatuksen joka on vastoin sinun uskoasi niin sitä ei saa kertoa suurelle yleisölle. Evouskoa pitää suojella kaikin keinoin.

    Onko äitisi koskaan kertonut sinulle, että olet tietämätön ja oppimiskyvytön tollo?

    Äänestä

  • Apo-Calypso kirjoitti:

    Onko äitisi koskaan kertonut sinulle, että olet tietämätön ja oppimiskyvytön tollo?

    koskaan lapsilleen noin loukkaavia kuin sinun äitisi on puhunut. Minun äitini olikin viksu ihminen vaikka oli vain kansakoulun käynyt ja ollut rakennuksilla sekatöissä.

    Äänestä

  • ei puhunut kirjoitti:

    koskaan lapsilleen noin loukkaavia kuin sinun äitisi on puhunut. Minun äitini olikin viksu ihminen vaikka oli vain kansakoulun käynyt ja ollut rakennuksilla sekatöissä.

    hänen olisi pitänyt tuo sinulle kertoa, että olisit saanut realistisen kuvan kyvyistäsi ja mahdollisuuksistasi.

    Äänestä

  • --- Siinä yhteydessä eräs suomalainen asiantuntija sanoo kuolemattoman lauseen, joka sopii myös evo-oppiin kuin nenä päähän: "Löydetään mitä halutaan löytää ja nähdään mitä halutaan nähdä". --- Totta kai inhimillinen toiminta on inhimillistä. Siksi tiede on avointa ja kriittistä. Yhden tutkijan tai tutkijajoukon polttava halu löytää todisteita ei siksi voi ohjata tiedettä sivuraiteille. Jos huomasit, niin keskustelu Susiluolan löytöjen alkuperästä ja merkityksestä on tieteen sisäistä keskustelua. Optimistisimpien tulkintojen kriitikot ovat tieteentekijöitä. Tiede kehittyy ja korjaa itseään. Jos näin ei olisi, niin tiedehän olisi samalla tasolla kuin joku fundamentalistinen talebaani-lahko, joka vannoo pronssikautisen syntymyytin nimeen eikä huomaa ollenkaan viimeisen 2000 vuoden aikana kasautunutta tietomäärää.

    Äänestä

  • Anteeksi että ajattelen kirjoitti:

    --- Siinä yhteydessä eräs suomalainen asiantuntija sanoo kuolemattoman lauseen, joka sopii myös evo-oppiin kuin nenä päähän: "Löydetään mitä halutaan löytää ja nähdään mitä halutaan nähdä". --- Totta kai inhimillinen toiminta on inhimillistä. Siksi tiede on avointa ja kriittistä. Yhden tutkijan tai tutkijajoukon polttava halu löytää todisteita ei siksi voi ohjata tiedettä sivuraiteille. Jos huomasit, niin keskustelu Susiluolan löytöjen alkuperästä ja merkityksestä on tieteen sisäistä keskustelua. Optimistisimpien tulkintojen kriitikot ovat tieteentekijöitä. Tiede kehittyy ja korjaa itseään. Jos näin ei olisi, niin tiedehän olisi samalla tasolla kuin joku fundamentalistinen talebaani-lahko, joka vannoo pronssikautisen syntymyytin nimeen eikä huomaa ollenkaan viimeisen 2000 vuoden aikana kasautunutta tietomäärää.

    Et löydä mitään inhimillisen elämän aluetta jossa ei olisi hirveästi mätää. Talous on kuralla. Politiikka on kuralla. Kehitys on kuralla. Ei ole olemassakaan mitään osa-aluetta, jossa edistyttäisiin. Joka vuosi on hoitamattomia ihmisiä yhä enemmän. Pelästyt, kun sanon, että nyt on hoidon puutteessa,nälkäänäkemässä, ja sairaina enemmän ihmisiä kuin 2000 vuotta sitten. Rahasta ei kuitenkaan ole puutetta! Millonkaan ihmiskunnalla ei ole ollut yhtähyvää tilaisuutta korjata nuo ongelmat, sillä olemme rikkaampia kuin koskaan historian aikana!

    Äänestä

  • mitiä hätiä kirjoitti:

    ovat sinulle tarjonneet tuon ongelman ratkaisemiseksi? Rukoilemista?

    Äänestä

  • mitiä hätiä kirjoitti:

    Et löydä mitään inhimillisen elämän aluetta jossa ei olisi hirveästi mätää. Talous on kuralla. Politiikka on kuralla. Kehitys on kuralla. Ei ole olemassakaan mitään osa-aluetta, jossa edistyttäisiin. Joka vuosi on hoitamattomia ihmisiä yhä enemmän. Pelästyt, kun sanon, että nyt on hoidon puutteessa,nälkäänäkemässä, ja sairaina enemmän ihmisiä kuin 2000 vuotta sitten. Rahasta ei kuitenkaan ole puutetta! Millonkaan ihmiskunnalla ei ole ollut yhtähyvää tilaisuutta korjata nuo ongelmat, sillä olemme rikkaampia kuin koskaan historian aikana!

    "Joka vuosi on hoitamattomia ihmisiä yhä enemmän." Onko lähdeviitettä tilastoosi? "..nyt on hoidon puutteessa,nälkäänäkemässä, ja sairaina enemmän ihmisiä kuin 2000 vuotta sitten." Varmastikin nuppeina laskien. Mutta onko prosenttimäärän suuruudesta tietoa vai sanotko näin kun haluat niin uskoa?

    Äänestä

  • asianharrastaja kirjoitti:

    Hoidon puutteessa olevien määrä lisääntyy koko ajan ja hoidon kustannukset nousevat. Jos vielä katsotaan, ketkä saavat hoidon, he kuuluvat siihen väestönosaan joka saa kaikki maailman rikkaudet. Vieläpä muilta ryöstetytkin. Rikkaimmat tappavat köyhimpiä yhä kiihtyvällä vauhdilla. Sadan viimeksikuluneen vuoden aikana on tapettu ihmisiä enemmän kuin ihmisiä edes oli 2000 vuotta sitten. Ja tappajat ovat olleet niitä "teidän tieteenne tekijöitä." TURKANAHAN sanoo, aina itsensä tieteen omijaksi kun hän esittelee nykytietämystä. Te olette mitä tekopyhimpiä, mitä todellisuuteen tulee!

    Äänestä

  • koko ajan kirjoitti:

    ""TURKANAHAN sanoo, aina itsensä tieteen omijaksi kun hän esittelee nykytietämystä."" En ole tuollaista sanonut. Ja toisekseen, nykyään hoidetaan paljon enemmän ihmisiä kuin 2000 vuotta sitten ja ihmiskunnan keskimääräinen elinikä onkin noussut noista ajoista.

    Äänestä

  • Turkana kirjoitti:

    hänen olisi pitänyt tuo sinulle kertoa, että olisit saanut realistisen kuvan kyvyistäsi ja mahdollisuuksistasi.

    kertoi kun sinulla on omista kyvyistäsi noin voimakkaat harhat. Vai eikö puhe auttanut. Eihän se kaikkiin auta, ikävä kyllä.

    Äänestä

  • oma äiskäsi kirjoitti:

    kertoi kun sinulla on omista kyvyistäsi noin voimakkaat harhat. Vai eikö puhe auttanut. Eihän se kaikkiin auta, ikävä kyllä.

    ""Mitähän sinun oma äiskäsi kertoi kun sinulla on omista kyvyistäsi noin voimakkaat harhat. Vai eikö puhe auttanut. Eihän se kaikkiin auta, ikävä kyllä."" Hän kertoi minulle, että olen fiksu lapsi ja kas, nyt aikuisena olen älykäs mies. Kannustus siis tepsi.

    Äänestä

  • Turkana kirjoitti:

    ""TURKANAHAN sanoo, aina itsensä tieteen omijaksi kun hän esittelee nykytietämystä."" En ole tuollaista sanonut. Ja toisekseen, nykyään hoidetaan paljon enemmän ihmisiä kuin 2000 vuotta sitten ja ihmiskunnan keskimääräinen elinikä onkin noussut noista ajoista.

    Tietystikin! Niiden joista tuossa juuri kerrottiin, eli varakkaiden keski ikä nousee.
    Sammoin sitä körkeampi keski ikä mitä enemmän on hyötynyt köyhien ahdingosta.
    Ja ne juuri elävät bisimpään, jotka sotivat nytkin Kaldean maaperällä!
    Mikä etu se on, jos varkaat ja roistot elävät pisimpään?

    Äänestä

  • tokikin kirjoitti:

    köyhien keskimääräinen ikäodotus on kasvanut kymmenillä vuosilla. Etkö muuten pidä varkaita ja roistoja ihmisinä? Pitäisikö heidät tappaa?

    Äänestä

  • Turkana kirjoitti:

    köyhien keskimääräinen ikäodotus on kasvanut kymmenillä vuosilla. Etkö muuten pidä varkaita ja roistoja ihmisinä? Pitäisikö heidät tappaa?

    Omassa suvussani mitään tuollaista ei ole nähtävillä.
    Esivanhempieni ikähaitari on ollut 75-104v jo 1800 luvullta asti.
    Nyt siis on kyse vain esivanhemmista ,ei heidän sisaruksistaan, sillä näitä en muista.
    Isäni kuoli 94 vuotiaana kun hänen isänsä 88vuotiaana 40vuotta sitten.
    Mummoni äidinpuolelta kuoli 98-vuotiaan ja oli syntynyt Kekkosen kanssa 1898vuonna.
    Enoni kuoli 53vuotiaana vaikka sinun mukaasi hänen elinikänsä pitäisi olla tieteen korottama. Mutta hämpä kuolikin tieteestä huolimatta siksi että häntä ei otettu keskussairaalaan vaikka oireet olisivat sitä edellyttäneet.
    Valtimotukos oli kuolinsyy. Kaikki tieto oli keksitty mutta apua ei annettu.
    Jokainen hoitovirhe on kuin uhri tieteen MOLOKILLE. Sille tieteen epäjumalalle!

    Äänestä

  • kuis tää nyt näin meni? kirjoitti:

    keskimääräisestä eliniästä nyt vain ei voi tehdä yhdestä suvusta 1900-luvulla, vaan siihen lasketaan koko maapallon väestö ja aikavälikin on suurempi. Tällöin huomataan, että tiede on nostanut koko maapallon väestön keskimääräistä ikää kymmenillä vuosilla.

    Ja jos haluaisit vähentää hoitovirheitä, sinun tulisi kannustaa panostamaan lisää tieteelliseen tutkimukseen, jotta virheellisiä ja riskaabeleja hoitokäytäntöjä karsittaisiin. Sen sijaan olisit varmasti vähentämässä uskomuksesi kumoavan tieteen rahoitusta, muttet tajua, että se vasta hoitovirheitä lisäisi ja ihmisiä kuolisi sinunkin suvustasi nuorempana.

    Eikö jatkuvasti panostetakin enemmän ja enemmän terveydenhuoltoon ja silti yhä useampi jää hoidon ulkopuolelle. Osa jopa varattomuuden vuoksi.
    Suunta on se, että parantunut hoito kohdentuu entistä selkeämmin varallisuuden mukaan.
    Ja huipputiede palvelee varakkaiden etua kun sen menetelmät ovat koeteltu köyhillä ihmiskoekaniineilla hoitovirheineen.
    Äitini työeläkkeestä katsoimme, että se on menettänyt reaaliarvoaan 10vuodessa n.25% siksi, että palkkojen ja palveluiden nousua ei olla otettu huomioon eläkkeiden kohdalla.
    Jos tahti jatkuu samana, äitini on rutiköyhä eläkeläinen 100vuotiaana.

    Äänestä

Rikkaita hoidetaan.' Köyhiä ei kukaan hoitaisi. Terveydenhuolto kallistuu nopeammin kuin köyhät rikastuvat. Hoidon saannin paraneminen on tilastollisesti tämänkin vuoksi mahdottomuus. Jopa Suomessa! Yhä useampi kuolee ennen hoitoonpääsyään maaseudulla. Itsekin tiedän tapauksia, joissa matkat ovat pidentyneet niin, että hoito väistämättä on huonontunut.

Äänestä

"evot joko valehtelevat esittäessään evoluutioteoriansa ainoana oikeana ja todistettuna tai sitten he ovat pelkästään autuaan tietämättömiä tieteen perusperiaatteista."

Sinä kun olet se joka valehtelee. Kas kun evoluutioteoria on ainoa todistettu. Kreationismista tai ID:stä tai jumalasta ei ole todistettu yhtään mitään vaan nuo ovat pelkkiä uskonnollisia uskomuksia.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

kysymyksiä___ kirjoitti:

Martin Reese sanoo kirjassaan Cosmic Habitat näin "perimmäiset kysymykset ovat tieteen saavuttamattomissa". Ja tieteen filosofia sanoo näin "todistusaineisto ei ratkaise tieteen teorioita ja mikä tahansa havaintojen sarja voidaan selittää lukumääräisesti usealla teorialla". Kuten näistä kahdesta peruslauseesta havaitaan niin ainakin tämän palstan evot joko valehtelevat esittäessään evoluutioteoriansa ainoana oikeana ja todistettuna tai sitten he ovat pelkästään autuaan tietämättömiä tieteen perusperiaatteista. Sillä tieto tuskaa lisää. Luulenkin niin, että todelliset oppineet eivät tällä palstalla, valitettavasti, risteile vaan palstan evot ovat jotain alemman keskitason opiskelijoita, joilla on kylläkin kova hinku esittää jotakin ihmeellistä olevansa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu