Hieman kerättyjä tietoja tästä intiaanien korkeasti kunnioittamasta henkilöstä:
1. Syntyi neitsyestä noin 2,000 v. sitten idässä.
2. Hänen lapsuudestaan tiedetää vain vähäsen, tähdellä on jotakin tekemistä sen suhteen.
3. Ilmestyy pyhänä miehenä opettamaan ihmisiä.
4. Vaaleaihoinen ja parrallinen.
5. Pukeutuu valkoiseen viittaan ja sandaaleihin.
6. Paholainen kuisaa häntä ja hän pitää 40 päivän paston.
7. Julistaa rauhaa, rakkautta, anteliaisuutta, ja avioliiton ulkopuolisia sukupuolisuhteita vastaan.
8. Rukoilee Isäänsä joka on Taivaissa ja opettaa muutkin rukoilemaan.
9. Sanoo : ruokkikaa nälkäisiä, pukekaa vaatteettomat, hoitakaa sairaista, välttäkää väkivaltaa.
10. Hän loi kaikki ihmiset ja siunasi seuraajansa.
11. Yllyttää syntien tunnustukseen, yhteyteen, paastoon, ja vesikasteeseen.
12. Tekee ihmeitä, kävelee vedenpäällä, parantaa sairaat, parantaa sokeat.
13. Hänellä on ruumis, hänen seuraajansa palvelevat Häntä Jumalana.
14. Hänet yhdistetään sekä parantamiseen että käärmeeseen.
15. Hänen vihamisetensä vainoama, kuitenkin anteeksiantava.
16. Hän on haavoitettu, hänellä on orjantappurakruunu, hän kantaa ristiä.
17. Hänet ristiinnaulitaan, hänen kylkensä vedetään auki, ja siitä vuotaa vettä.
18. Hän vuodattaa verensä meidän tähtemme, ja pimeys seuraa hänen kluolemaansa.
19. Hän käy tuonelassa, ja puhuu taivaista ja helvetistä.
20. Vaikka hän kuolee perjantaina, hän nousee kolmenpäivän perästä kuolleista.
21. Nousee taivaisiin, jossa hän nyt on.
22. Palaa isänsä valtaistuimen luo, isänsä joka on taivasten yli Jumala.
23. Hänestä tulee kaikkien vapahtaja ja pelastaja. Hän herättää kuolleet.
24. Häntä palvellaan Ainoana Jumalanan, kuitenkin hän muodostaa kolminaisuuden isänsä kanssa.
25. Häntä kutsutaan maailman elämäksi ja valkeudeksi, omnipotentti, omniscientti.
26. Apostlit ja opetuslapset jatkavat hänen työtään rakentaen rakennuksia ja alttareita.
27. Palaa hallitsemaan ja tuo mukanaan ylösnousemuksen sekä kultaisen ajan.
Quatzalcoatl
nenada
17603
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 17
Vanhimmat
Mikään antamistasi "tiedoista" ei pidä paikkaansa. Quetzalcoatl ei ole jeesus. Älä lue kaikkea "tietoasi" mormoniforumeilta niin voit jotain oppiakin. Kaikki nämä tietosi ovat peräisin kirjasta Florentine Codex, jonka kirjoitti fransiskaanimunkki nimeltään Bernardino de Sahagún. Kyseinen kirja(sarja) tuotettiin hallitsijan tilaustyönä, ja sen ainoa tarkoitus oli antaa oikeutus Etelä-Amerikan valloitukseen muiden kansojen silmissä. Itse munkki ei ollut mukana tapahtumissa vaan kirjoitti siitä paljon jälkeenpäin, haastatellen näiden alkuperäisten henkilöiden jälkeläisiä. Hän myös muutti Quetzalcoatl:n tarinat sopimaan Jeesukseen, että voitaisiin sanoa Jumalan tarkoittaneen valtauksen tapahtuvan. Itse Quetzalcoatl oli olmeekkien hedelmällisyysjumala, monivärinen sulkakäärme, jolla ei ollut minkäänlaista "syntyhistoriaa", kuten nykyään mormonit mielellään väittävät. Jos olmeekkien uskomukset oikeasti kiinnostavat, kannattaa lukea meksikolaisprofessori Jose Luis Martinezin kirjoja aiheesta.
Miksi sinä jaksat näitä jo vääriksi todistettuja tänne laittaa? Aivan samalla tapaa kuin annoit väärää tietoa vaikkapa radiohiiliajoituksesta, annat tästäkin. Tämäkin on palstalla käsitelty moneen kertaan - jopa sinunkin kanssa. Silti sinä laitat tämän saman tänne tietyin väliajoin, jos vaikka joku uusi uskoisi sinua. Sinulle on jo moneen kertaan kerrottu totuus tästäkin asiasta, palstalle kirjoittamasi teksti ei ole todenmukaista. On epärehellistä toistaa sitä, vaikka jo tietää sen olevan totuuden vastaista tekstiä. Miksi siis sitä teet?
Tiedämmehän, että mormoni valitsee totuudeksi sen tiedon, joka _tuntuu_ hyvältä. Jos jokin _tuntuu_ pahalta jostain syystä, niin se on mormonin mielestä valhetta. "Kaikki totuus sisältyy mormonismiin paitsi ne tosiasiat, joista kirkossa ei pidetä." http://www.mormonismi.net/artikkelit/palapeli.shtml
...mielenkiintoinen, ja voihan siihen liittää kaikenlaisia assosiaatioita, mutta totuus on se, että sitä on palvottu jo paljon aikaisemmin kuin Lehin poppoo meni amerikkaan. Olmeekit palvoivat sitä jo todistetusti 900ekr. Näin ollen on outoa, että väität Q:n syntyneen 1000v myöhemmin kuin milloin häntä jo palvottiin...?
todisteet??
jolloin jerediläist tulivat Amerikkaan.
...tästä asiasta tarkemminkin käytyäni Meksikossa tutustumassa Mayojen kaupunkeihin, mutta en pistänyt aineistoa mihinkään talteen. Wikipediasta kannattaa silti lähteä liikkeelle. Jos englanti sujuu, niin täältä löytyy mielenkiintoisia tietoja: http://en.wikipedia.org/wiki/Quetzalcoatl
...hieman epätodennäköistä, että Jaredilaiset olisivat tienneet Jeesuksesta (olettaen nyt että Jaredilaiset olisivat olleet olemassa) siinä määrin että olisivat alkaneet palvoa häntä. Tässä taas kiteytyy se "liiallinen konkreettisuus" - ei VT:ssäkään mitään Jeesusta palvota, ja VT:n "mukamas" viittaukset Jeesukseen voivat olla viittauksia ihan johonkin muuhun.
että Jeesus Kristus oli jerediläisille tuttu. Jeredin veljellä oli niin suuri usko, että Kristus ilmestyi hänelle.
...niin miksi alettiin palvoa sulkakäärmettä? Eikö Jeesus ole Jeesus - ei mikään sulkiin puettu käärme? ps. kun aurinko laski, sulkakäärme painui manalaan, jossa herätti henkiin muinaisia luita tiputtamalla niiden päälle verta, jota tippui omaan penikseen viilletystä haavasta. Tämän vuoksi vielä Mayakulttuurissakin pappi saattoi viillellä penistään pyramidin huipulla ja uhrata veren sulkakäärmeelle. Enpä tiedä onko sulkakäärme kuitenkaan sellainen hahmo, johon pitäisi Jeesus väkisin liittää....?
kertoo israelilaisista, jotka tekivät palvottavaksi kultaisen mullikan, kun Mooses viipyi heidän mielestään liian kauan vuorella. Totta tai tarua, kaikkea voi tapahtua.
kiinnostuneille. http://frontpage2k.nmia.com/~nahualli/Quetzalcoatl/Elements/Elements TOC.htm
Et lue asiaa tutkineiden professoreiden kirjoituksia, sen sijaan laitat lähdeviitteettömiä kumottuja selityksiä miten sulkien peitossa oleva käärme, himon jumala, onkin itseasiassa Jeesus. Sen jälkeen linkität sivun jossa mormonit sanovat että näinhän se on. Mikset mene tarinoiden oikeille lähteille? Quetzalcoatl ei saarnannut, olmeekkien maailmankatsomus oli antropomorfinen polyteismi. Ei siellä puhuttu yhdestä jumalasta ja taivaan valtakunnasta. Quetzalcoatlin tehtävä jumalmaailmassa oli pitää naiset kosteina ja miehet lippu tanassa. Sinulle on jo linkattu oikeita lähteitä ja jopa professorikin. Siltikään et niitä tutki, vaan viitteettömiä mormonikirjoituksia linkität. Ei se ole tietoa.
mukaan. Mistä lähden hakemaan viittauksia, tai voisitko linkittää muutaman tärkeimmän.?
Aluksi tehtäköön selväksi se, että lähteitähän on vaikka kuinka paljon, kunhan pysyttelee historiallisissa lähteissä eikä lähteissä, joissa kulttuuria tarkastellaan toisen uskonnon silmin. Heti alkuun kaikki Florentine Codexia käyttävät lähteet voidaan hylätä, koska sillä ei ole mitään tekemistä olmeekkikulttuurin kanssa, eikä muidenkaan alueella eläneiden yhteiskuntien, vaan se on nimenomaan kulttuurien muottiinlaitto espanjalaisten kristittyjen näkökulman kautta, että voitiin oikeuttaa ihmisten orjuuttaminen. Kannattaa myös muistaa, että alueen kulttuurit myötävaikuttivat toisiinsa suuresti, ja siksipä tämä Quetzalcoatl-jumala mistä puhutaan on vain yhden kulttuurin nimitys käärmejumalalle jota alueella palvottiin yleisemminkin. Kirjoista parhaiten asiaa selventää Jose Luis Martinezin tuotokset. Hän on meksikolainen antropologian professori jonka ura käsittelee pelkästään hänen synnynseutujensa muinaiskulttuureita. Netistä on hyvä lähteä lukemaan ihan wikipediasta, sillä siellä on asiallista tietoa sekä helppo hyppiä aiheesta toiseen siihen liittyvään. http://en.wikipedia.org/wiki/Olmec_mythology http://en.wikipedia.org/wiki/Feathered_Serpent (Tämä käsittelee alueen käärmejumalaa läheisemmin eikä pelkästään olmeekkien näkökulmasta) Googlen kirjastopalvelusta löytyy aiheesta lisää jos kiinnostaa hakea, mutta ikävä kyllä kirjat eivät ole siellä kokonaan, tekijänoikeudellisista syistä. Jos jokin osa-alue aiheesta kiinnostaa, niin sieltä löytyy myöskin linkki mitä kautta kyseisen kirjan saat haltuusi ihan fyysisenä kappaleena.
ole aika epäluotettava. Sitähän voi kuka tahansa muokata miten haluaa. Eli siinä on jonkun näkemys asiasta joka ei vältämättä edustakkaan totuutta?
Miten te voitte olla noin hirveän laiskoja tutkimaan mitään? Nenadakin oikeastaan halventaa M-kirkkoa lisää käytöksellään, kun jankuttaa noita lässytyksiään, vaikka niistä on hänelle jo monet kerrat huomautettu. Ei tuo sulkakäärme-jeesus-juttu siitä todeksi muutu, että jotkut mormonit sellaista väittävät, uskokaa nyt jo.