Kössön kanssa tuossa puhuttiin, saan pienen erän vahakangaskasseja kohta piakkoin ja mietin niistä itselleni ainakin väsätä vähän ideologisempia. Kössö sitten kirjoitti erinomaisen lauseen tasa-arvoisesta ihmisyydestä joka minusta ansaitsisi paikan julkisessa esittelyssä hipin kauppakassissa.
Sloganehdotuksia siis kaipaan. Mitä sinun kassissasi pitäisi lukea? Millä lauseella varustettuna lähdet ihmisten ilmoille? Mikä julistus on sinulle niin tärkeä että kannat sitä nähtävillä mukanasi hermoilematta?
Ja kun niitä kasseja on ylimääräisiä, jakelen niitä valmiita mieluusti toki muillekin. Korvauksella tahi ilman.
***
Mitä tunnustaisit?
Tristar
271018
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 27
Vanhimmat
"Jumalaa tuskin on joten lopeta murehtiminen ja nauti elämästä"
Yhdellä kertaa ateistinen kannnaotto ja tökkäisy mainoskampanjaa vastaan pullikoivien tahojen silmään. Osoittaa sekä kannatusta ateistiselle yhteisölle, että antaa positiivisen viestin olemassaolosta. Hmmh. Kyl-lä. Semmoisenko sinä ottaisit? ***
Totuutta ei määritellä tunteiden pohjalta.
Fundamenttalismi pysäyttää ajattelevan mielen.
...tuli mieleen muutaman sekentin jälkeen: -älä ulkoa ohjaudu-
Ehdotus 1: Nauti elämästä älä anna hihhulien vituttaa! Ehdotus 2: Nauti elämästä älä anna hihhulien vituttaa vieläkään! Ehdotus 3: Jos hihhulit vituttaa vituta takaisin! Ehdotus 4: Elämä on vitutukseen liian lyhyt Jos vituttaa, niin valitse ainakin hyvä syy!
"Elämä on vitutukseen liian lyhyt Jos vituttaa, niin valitse ainakin hyvä syy! " Hehe :D Loistoehdotuksia. Lisää jos löytyy niin kun ahaa-elämys iskee niin alan väsätä. Kerron ku on valmista niin kuka omansa tahtoo ja vaihtoehdoista ehtii huutaa, saa pussin. Jipii! Projekti! ***
Kaikki pyörii naisen alapään ympäri! :D
Voi sen tilalle laittaa harmittamisenkin, tai kiukustumisen. Tuo nyt oli sellainen kansaomainen ilmaus. Ehdotus 5: Rakasta ihmistä älä henkiolentoa Ehdotus 6: Kissat on kivempia kuin jumalat Ehdotus 7: Muista suudella rakastasi edes tänään Ehdotus 8: Kuoleman jälkeen on samanlaista kuin ennen syntymääsi Joten älä murehdi Ehdotus 9: Paljonko on ikuisuus Älä vaivaa sillä päätäsi Koska et tule sitä tietämään Ehdotus 10: Muistitko käydä kaupassa?
miten olisi. Muistitko halata kauppakassiasi tänään?
Tuo "muistitko jo..." juttu on yksi vanha suosikkini :D parhaiten tuo toimisi sellaisessa jenkkimallisessa paperipussissa jossa ei ole kantokahvoja :D :D jota joutuu siis sylissä kantamaan. ***
Elämä on ihanaa, kun sen oikein oivaltaa.
ehkä joskus joku löytää sinut fossiilina vuoren seinämästä ---- lue edes yksi runo ennen kuolemaasi --- rakkaus on elämän rakennusaine --- ole kiltti vanhoille ihmisille ehkä sinustakin tulee joskus vanha --- ÄLÄ ÄÄNESTÄ RÄSÄSKÄÄ!
tämmöinen kuva. Yksi kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa. :) http://img193.imageshack.us/img193/259/rasasbusters.jpg
"Hymyile jos olet kiimanen"
Kirjailisin kassiini ison punaisen sydämen.
ihan sellaiset yleismaailmalliset lausahdukset vai tulisko ne olla omia aivotuksia? En tiedä, joten ohessa joitakin eräiden erittäin viisaiden ihmisten lausumia aforismeja. 1. Minun kassini: Kaikki polut Jumalan luo ovat yhtä hyviä (Gandhi) Sitten vapaavallinnaiset, osa sopinee ateistinkin kassiin. 1. Tieteen harrastus on hiljaista jumalanpalvelusta (Spencer). 2. Ruukku tihkuu sitä, mitä se sisältää (lausuja tuntematon). 3. Jos joku teistä kärsii vaivaa, niin rukoilkoon (Raamattu). 4. Kun tulet umpikujaan, muutu muuttuneena pääset läpi (Ching). Ps. Sager ehtikin jo lausua sen, mitä minäkin olisin siihen kassiini halunnut. Ps. Apina-aforismit olisivat myös oivia!
MIKSI HAASKAISIT ELÄMÄSI MULTINIKKIEN KANSSA KINAAMISEEN?
Jos aiot kasseja enemmänkin noista kankaista tehdä, voisi niissä lukea vaikkapa "Syntisäkki" Ostan yhden, kiitos.
Syntisäkki! Loistoa! Kyllä! ***
vielä kuva papista ja puikulaperunasäkistä, niin juttu ois aika hieno insider-vitsi:DDD
Sattuipa tuossa vaan tulemaan mieleen tälläinen kappale. http://www.youtube.com/watch?v=OnxkfLe4G74 Ja siitä tietenkin lause: I will choose freewill
kuva kerro enemmän kuin tuhatkunta sanaa? Joko raflaavaa sotamateriaalia, tai vaihtoehtoi- sesti kassin kyljet täyteen eri rotuisia, hymyi- leviä, lapsia tai aikuisia. Riippuu mitä tahtoo huutaa; maailman pahuutta vai yhteenkuuluvuutta. Teksti kun jää helposti huomaamatta, kassissa. Minun kassissani istuisi Gandhi, oman tervey- tensä uhalla istumassa nälkälakossa asiansa puolesta. Passiivisen vastarinnan numero 1. JFK hyvänä 2. Kumpaakaan ei "maailma" hyväksynyt. Hyväntahtoisilla on tapana joutua tulilinjalle. Gandhi-kassiin ei tosin kehtaa kerätä ihan val- tavia määriä herkkuja. Voi jäädä aate hämäräksi.
Mitä siihen muuta tarvitsee laittaa?
paljonkin sloganeita eri tarkoituksiin: Kepun puoluekokouskassi: "Sinäkin Brutukseni" Kokoomuksen: "Sirkushuveja, ei leipää" Vihreiden: "Äiti luonto armahtaa - ympäristövero ei" Kasinokassi: "Arpa on heitetty" Mökkikassi: "Viisas mies ei kuse vastatuuleen" Kauppakassi: "Viinissä on totuus" tai "Voi voitettuja" Ateistin: "Terve sielu terveessä ruumiissa" Uskiksen: "Rusinat pullasta maksoi mitä maksoi" Agnostikon/buddhalaisen: "Tiedän etten tiedä ja olen siitä ylpeä" Hindun: "Ja päivän jumalaksi on arvottu Kaaos"
vaikka paitaan, että USKONTOVAPAA ALUE!
mutta kelpaisiko tämä: Ei elämästä selviä hengissä - edes uskis