TULEVAISUUS PELOTTAA

Anni Sinnemäen Helsinki voisi kauheissa skenarioissaan olla vaikka tämmöinen tulevaisuudessa; Helsinki vuonna 2020 keväällä Helsingin väkiluvusta on jo noin 52% ulkomaalaistaustaisia ja vuonna 2019 Helsinkiin muutti ennätykselliset 36470 ulkomaalaistaustaista. Samaan aikaan ei ulkomaalaistaustaisten muutto pois Helsingistä oli myös ennätykselliset 52900 asukasta vuonna 2019 muihin lähikuntiin. Muissa Suomen kunnissa ulkomaalaistaustaisten osuus väkiluvusta on n. 1-3%. Helsingistä pois muuttavia arvioidaan tänäkin vuonna olevan useita kymmeniä tuhansia ja asuntojen hinnat ovat romahtaneet Helsingissä historiallisen alhaalle. Yksityisautoilu (myös taksiliikenne) kiellettiin kokonaan koko Helsingin alueella vuonna 2017 lukuunottamatta tavarankuljetusta. Tästä syystä yritykset ja palvelut sekä valtion laitokset ovat hävinneet useista kaupunginosista lähes kokonaan ja työttömyys, häiriötekijät sekä väkivalta lisääntyy näillä alueilla voimakkaasti. Helsingin sisääntuloväylät on suljettu puomein jotka aukeavat vain Bussiliikenteelle. Helsingin kaupungin asuntojonosta vapautuvista asunnoista vuonna 2019 turvapaikanhakijat ja ulkomaalaistaustaiset saavat 95% asunnoista ja 5% muut hakijat. Helsingin kaupunki on joutunut ostamaan satoja asuntoja vapailta markkinoilta vuosittain tyydyttääkseen asunnontarpeet hakijoille ja samaan aikaan veroäyri on jo kohonnut ennätyksellisen korkealle 25% ja Helsingin on turvauduttava valtion apuun tänäkin vuonna. Levottomuudet ovat lisääntyneet voimakkaasti viime aikoina ja poliisi on joutunut pitämään ulkonaliikkumiskiellon voimassa öiseen aikaan. Katuväkivalta ja ryöstöt sekä raiskaukset ovat lisääntyneet ja poliisilla ei riitä resusseja niiden selvittämiseen ja palokuntaa on työllistänyt joka öiset tulipalot ympäri Helsinkiä. Yleinen järjestys on Helsingissä heikentynyt ja usein poliisi on joutunut turvautumaan muiden lähikuntien poliisilaitosten apuun sekä armeijan kaupunki-erikoisyksikön apuun. Viime yönä keskustassa poltettiin maan tasalle arvokas Stockmannin tavaratalo joka oli jäänyt tyhjilleen muutama kuukausi sitten. Aleksanterinkadun sekä keskuskadun viereiset muut tyhjillään olevat rakennukset kärsivät pahoja vaurioita mutta Helsingin kaupungin palolaitoksen palomiehet saivat suojeltua massiivisilla toimenpiteillä Esplanaadin puistoon aivan Stockmannin viereen Helsingin kaupungin varoilla rakennetut Euroopan suurimmat moskeijat sekä Helsingin Sanomien uuden uljaan pääkonttorin niiden välissä palolta vahingoittamattomina. Apuna sammutuksissa oli naapurikuntien palolaitokset. Viime vuoden lopulla yritettiin tuhopolttaa tyhjillään oleva Eduskuntatalo. Poliisilla on jo todisteita jotka viittaavat joihinkin aktiivisiin anarkistijoukkoihin jotka ovat jo useita vuosia terrorisoineet Helsingin kaupunkia. Huumeiden käyttö ja HIV-tartunnat ovat Helsingissä lisääntynyt erittäin voimakkaasti ja Helsingin rautatieaseman alue on huumeiden myyntikeskus jossa kauppa tehdään avoimesti kadulla ja sisätiloissa. Viime vuonna surmattiin teräaseilla 109 ihmistä asematunnelissa joista yli puolet katuryöstön yhteydessä. Työttömyysaste on edelleen Helsingissä maan korkein eli 62%. Helsingin tiestö on niin huonossa kunnossa että se vaatisi miljardien investoinnit lähivuosina. Turistit ovat hävinneet Helsingistä muutama vuosi sitten johtuen siitä että Helsingin maine turvattomana kaupunkina on jo levinnyt Eoroopan muihin maihin. Suomen pääkaupungissa Turussa hallitus kokoontuu uuteen parlamenttitaloon ylimääräiseen hätäkokoukseen Helsingin tilanteen takia ja kokoukseen on kutsuttu myös kaupunginjohtaja Anni Sinnemäki. No joo, ei välttämättä näin tule tapahtumaan mutta jotain voi rivien välistä kyllä lukea. Toivotaan että Helsinki pärjää jatkossa tulevien ongelmien kanssa. Tämän takia ei nyt kannata menettää yöunia ja ottaa liian tosissaan.
5234
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

!!!!!!!!!!!!!!!!!!

Äänestä

Joku on draamakuningatar.

Äänestä

viikottain saamme lukea mitä mamut ovat tehneet, ongelma vaan kasvaa.

Äänestä

Tulevaisuudenkuvasi on heikko vuodesta 2020. Helsinki city on jo aiemmin slummiutunut Stocka ja muut liikkeet sulkeneet ovensa ja muuttaneet sateliitti kaupunkeihin jotka ovat muurein ympäröidyt ja tarkoin vartioidut, maalta, mereltä (jos on), ja ilmasta. Näin valitettavasti tulee käymään. Ja ensimmäiset niihin suojattuihin asutusalueisiin muuttajat ovat tämän päivän typerät päättäjät.

Äänestä

ei Helsinkiin - ihmettelen miksi kaikki pakolaiset ovat pääkaupunki seudulla miksi heitä majoiteta vaikka tornijoon eli ympäri suomea ?????????????????

Äänestä

Kommentoi aloitusta


pena stadista kirjoitti:

Anni Sinnemäen Helsinki voisi kauheissa skenarioissaan olla vaikka tämmöinen tulevaisuudessa; Helsinki vuonna 2020 keväällä Helsingin väkiluvusta on jo noin 52% ulkomaalaistaustaisia ja vuonna 2019 Helsinkiin muutti ennätykselliset 36470 ulkomaalaistaustaista. Samaan aikaan ei ulkomaalaistaustaisten muutto pois Helsingistä oli myös ennätykselliset 52900 asukasta vuonna 2019 muihin lähikuntiin. Muissa Suomen kunnissa ulkomaalaistaustaisten osuus väkiluvusta on n. 1-3%. Helsingistä pois muuttavia arvioidaan tänäkin vuonna olevan useita kymmeniä tuhansia ja asuntojen hinnat ovat romahtaneet Helsingissä historiallisen alhaalle. Yksityisautoilu (myös taksiliikenne) kiellettiin kokonaan koko Helsingin alueella vuonna 2017 lukuunottamatta tavarankuljetusta. Tästä syystä yritykset ja palvelut sekä valtion laitokset ovat hävinneet useista kaupunginosista lähes kokonaan ja työttömyys, häiriötekijät sekä väkivalta lisääntyy näillä alueilla voimakkaasti. Helsingin sisääntuloväylät on suljettu puomein jotka aukeavat vain Bussiliikenteelle. Helsingin kaupungin asuntojonosta vapautuvista asunnoista vuonna 2019 turvapaikanhakijat ja ulkomaalaistaustaiset saavat 95% asunnoista ja 5% muut hakijat. Helsingin kaupunki on joutunut ostamaan satoja asuntoja vapailta markkinoilta vuosittain tyydyttääkseen asunnontarpeet hakijoille ja samaan aikaan veroäyri on jo kohonnut ennätyksellisen korkealle 25% ja Helsingin on turvauduttava valtion apuun tänäkin vuonna. Levottomuudet ovat lisääntyneet voimakkaasti viime aikoina ja poliisi on joutunut pitämään ulkonaliikkumiskiellon voimassa öiseen aikaan. Katuväkivalta ja ryöstöt sekä raiskaukset ovat lisääntyneet ja poliisilla ei riitä resusseja niiden selvittämiseen ja palokuntaa on työllistänyt joka öiset tulipalot ympäri Helsinkiä. Yleinen järjestys on Helsingissä heikentynyt ja usein poliisi on joutunut turvautumaan muiden lähikuntien poliisilaitosten apuun sekä armeijan kaupunki-erikoisyksikön apuun. Viime yönä keskustassa poltettiin maan tasalle arvokas Stockmannin tavaratalo joka oli jäänyt tyhjilleen muutama kuukausi sitten. Aleksanterinkadun sekä keskuskadun viereiset muut tyhjillään olevat rakennukset kärsivät pahoja vaurioita mutta Helsingin kaupungin palolaitoksen palomiehet saivat suojeltua massiivisilla toimenpiteillä Esplanaadin puistoon aivan Stockmannin viereen Helsingin kaupungin varoilla rakennetut Euroopan suurimmat moskeijat sekä Helsingin Sanomien uuden uljaan pääkonttorin niiden välissä palolta vahingoittamattomina. Apuna sammutuksissa oli naapurikuntien palolaitokset. Viime vuoden lopulla yritettiin tuhopolttaa tyhjillään oleva Eduskuntatalo. Poliisilla on jo todisteita jotka viittaavat joihinkin aktiivisiin anarkistijoukkoihin jotka ovat jo useita vuosia terrorisoineet Helsingin kaupunkia. Huumeiden käyttö ja HIV-tartunnat ovat Helsingissä lisääntynyt erittäin voimakkaasti ja Helsingin rautatieaseman alue on huumeiden myyntikeskus jossa kauppa tehdään avoimesti kadulla ja sisätiloissa. Viime vuonna surmattiin teräaseilla 109 ihmistä asematunnelissa joista yli puolet katuryöstön yhteydessä. Työttömyysaste on edelleen Helsingissä maan korkein eli 62%. Helsingin tiestö on niin huonossa kunnossa että se vaatisi miljardien investoinnit lähivuosina. Turistit ovat hävinneet Helsingistä muutama vuosi sitten johtuen siitä että Helsingin maine turvattomana kaupunkina on jo levinnyt Eoroopan muihin maihin. Suomen pääkaupungissa Turussa hallitus kokoontuu uuteen parlamenttitaloon ylimääräiseen hätäkokoukseen Helsingin tilanteen takia ja kokoukseen on kutsuttu myös kaupunginjohtaja Anni Sinnemäki. No joo, ei välttämättä näin tule tapahtumaan mutta jotain voi rivien välistä kyllä lukea. Toivotaan että Helsinki pärjää jatkossa tulevien ongelmien kanssa. Tämän takia ei nyt kannata menettää yöunia ja ottaa liian tosissaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu