Maahiset

Miksei vanha suomalainen usko olisi tosi uskonto? Vielä enemmän minua ihmetyttää se, että perussuomalaiset kehtaavat esiintyä nationalisteina, vaikka useimmat tunnustavat kristinuskon opetukset tosiksi. Tosi suomalaisugrilainen nationalisti vannoo perinteisten jumalten ja henkiolentojen nimiin. Aiemmin Suomessa esiintyi runsaasti esimerkiksi maahisia. Tästä ovat osoituksena lukuisat eri puolilta Suomea peräisin olevat keskenään yllättävän samankaltaiset kansantarinat, joissa kuvataan maan alla asuneita pahanilkisiä olentoja, jotka joskus vaikuttivat ihmisten elämään. Maahiset kuitenkin kavahtavat kristinuskoa ja pakenevat sen kaltaisia valheita. Kristinuskon vakiinnuttua maahisia ei ole esiintynyt juurikaan. Kun kristinusko kerran väistyy, palaavat maahiset Suomen metsiin taas. Asia tiivistettynä: kristityt ovat syypäitä maahiskannan hupenemiseen.
3175
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

karkuun lähtisi jos maahinen olisi,noita erilaisia uskontoja.Ei paljon puutu etten näin ihmishahmoisenakin pakene jopa ulkoavaruuteen,tai ainakin suurille salomaille.Tuo yläilmoihin nouseminen ilman apuvälineitä on osaltani vielä harjoitusvaiheessa,joten se asettaa tietyt rajoitteet tuolle vaihtoehdolle.

Äänestä

Ihan oikein oivallettu. Kun Jeesus Kristus astuu kuvaan, maahisten, tonttujen, peikkojen ja keijuken on takuulla otettava jalat alleen ja väistyttävä. Kaikki nuo kummajaiset ovat langenneita pahoja henkiolentoja - eivät todellakaan voi esiintyä sopusoinussa Kristuksen kanssa! Pysykööt edelleenkin syvyyden kätköissä!

Äänestä
  • kerran diu diu.Mitäpä muuta?

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Muinaisuskova kirjoitti:

Miksei vanha suomalainen usko olisi tosi uskonto? Vielä enemmän minua ihmetyttää se, että perussuomalaiset kehtaavat esiintyä nationalisteina, vaikka useimmat tunnustavat kristinuskon opetukset tosiksi. Tosi suomalaisugrilainen nationalisti vannoo perinteisten jumalten ja henkiolentojen nimiin. Aiemmin Suomessa esiintyi runsaasti esimerkiksi maahisia. Tästä ovat osoituksena lukuisat eri puolilta Suomea peräisin olevat keskenään yllättävän samankaltaiset kansantarinat, joissa kuvataan maan alla asuneita pahanilkisiä olentoja, jotka joskus vaikuttivat ihmisten elämään. Maahiset kuitenkin kavahtavat kristinuskoa ja pakenevat sen kaltaisia valheita. Kristinuskon vakiinnuttua maahisia ei ole esiintynyt juurikaan. Kun kristinusko kerran väistyy, palaavat maahiset Suomen metsiin taas. Asia tiivistettynä: kristityt ovat syypäitä maahiskannan hupenemiseen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu