Naurattaa

Naurattaa kun kommunistit ovat suivaantuneet siitä, että heidän jaloa aatettaan solvataan. Heti saa fasistin leiman otsaansa. Vaan ennemminkin fasistin leima otsassa kuin kommunistin. Kuinka paljon fasistit tappoivat ja näännyttivät ihmisiä leireillään? Reilut viisi miljoonaa. Kuinka monta ihmistä kommunistit tappoivat ja näännyttivät? No, neuvostoliitossa semmoiset 40-60 miljoonaa. Kiinassa -50 luvulla pelkästään nälkään kuoli kymmeniä miljoonia, kiitos Maon loistavien päätösten. Ynnä muut sosialistiset diktatuurit.
2136
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Lukuhölynpöly on tietysti aivan oma taiteenlajinsa. Voisi tietysti olla avuksi jos verrantojen tekijä hieman selventäisi lukuja, eli keitä, missä ja milloin ne tapetut olivat. Jostain kumman syystä vertailuhalukkaiden into yleensä lopahtaa siinä kohden, mutta josko tuon avauksen tekijä olisi poikkeus säännöstä? Voitaisiin saada asiaan edes jotain selkoa.

Äänestä

Kysehän on tavallaan samasta aatteesta, sen eri variaatioista vaan. Mussoliini oli alunperin sosiaalidemokraatti, mutta heitettiin ulos ammattiliitosta, se perusti oman ammatiliiton ja sen jälkeen ne heitti sen ulos sosiaalidemokraattisesta puolueesta, no se perusti oman puolueen ... Hitler oli alunperin Baijerin sosialistisen kasarmineuvoston sihteeri 1819, joka oli mukana kun Baijerilaiset perustivat Baijerin sosialistien neuvostotasvallan, no Saksan armeija lopetti tämän noin viikon kestäneen kokeilun heti alkuunsa ja pisti porukan päätekijät vankilaan, Hitler ei joutunut kun lauloi kuin kanarianlintu kuulusteluissa. Molemmat miehet räätälöi työväenaatetta vähän omien tarpeiden mukaiseksi ....

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Jippii! kirjoitti:

Naurattaa kun kommunistit ovat suivaantuneet siitä, että heidän jaloa aatettaan solvataan. Heti saa fasistin leiman otsaansa. Vaan ennemminkin fasistin leima otsassa kuin kommunistin. Kuinka paljon fasistit tappoivat ja näännyttivät ihmisiä leireillään? Reilut viisi miljoonaa. Kuinka monta ihmistä kommunistit tappoivat ja näännyttivät? No, neuvostoliitossa semmoiset 40-60 miljoonaa. Kiinassa -50 luvulla pelkästään nälkään kuoli kymmeniä miljoonia, kiitos Maon loistavien päätösten. Ynnä muut sosialistiset diktatuurit.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu